Xxxxxxxxxx saaja Mallilausekkeet

Xxxxxxxxxx saaja. Korvauksen saajana on vakuutettu tai muu korvaukseen oikeutettu. Kuolemantapauksessa korvauksen saajana on edunsaaja. Edunsaajana ovat omaiset, ellei vakuutuksenottaja ole muuta määrännyt (edunsaajan määräämisestä kerrotaan Yleisten sopimusehtojen kohdassa 10). Omaisilla tarkoi- tetaan vakuutetun puolisoa ja perillisiä. Perillisiä ovat ensisijaisesti vakuutetun jälkeläiset, joita ovat vakuute- tun lapset ja ottolapset. Puoliso on henkilö, jonka kanssa vakuutettu oli kuollessaan avioliitossa tai rekisteröidys- sä parisuhteessa. Avopuoliso ei ole vakuutusehtojen tar- koittama puoliso, vaan hänet tulee määrätä edunsaajak- si erikseen nimettynä henkilönä. Vakuutussopimuslaissa määritellään tarkemmin mitä tarkoitetaan omaisella. Vakuutuksenottaja voi määrätä kuolemantapauskor- vauksen edunsaajan ja päivärahan saajan ilmoittamal- la siitä ennen vakuutustapahtumaa kirjallisesti Turvalle.
Xxxxxxxxxx saaja. Korvauksen saajana on vakuutettu tai muu korvaukseen oikeutettu.
Xxxxxxxxxx saaja. Korvaus maksetaan vakuutetulle, ellei vakuutussopi- muksessa toisin sovita. Vakuutuksenottaja voi myö- hemmin muuttaa kirjallisella ilmoituksella korvauksen saajaa. Vakuutuksenottaja voi valtuuttaa vakuutetun määräämään oman vakuutuksensa korvauksen saajan.

Related to Xxxxxxxxxx saaja

  • Xxxxxxxxxx määrä Korvauksen määrä saadaan, kun vahingon määrästä vähennetään omavastuu.

  • Xxxxxxxxxxxxxxxxxx muoto ja sisältö Xxxxxxxxxxxxxxx on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyt- tää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

  • Xxxxxxxxxxxxxxxxxxx Xxxxxxxxxxxxxxx on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi- saannista. Xxxxxxxxxxxxxxxxxx on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymis- tä. Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaati- musajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta. Xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx asiointiosoite on seuraava: PL 00000 Xxxxxxxxxxxx 0 09 310 1691 0201256-6 Suojattu sähköposti: xxxxx://xxxxxxxxxx.xxx.xx/ Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tie- tojasi. Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa. Sähköpostiosoite: xxxxxxxx.xxxxxxxx@xxx.xx Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi 11-13 Puhelinnumero: 09 310 13700 Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

  • Xxxxxxxxxx hakijan velvollisuudet (69 § ja 72 §)

  • Laitoksen velvollisuudet Laitos suorittaa tonttijohtojen liitostyön laitoksen johtoihin. Laitos vastaa suorittamis- taan töistä kulloinkin voimassaolevien rakennusurakan yleisten sopimusehtojen mu- kaisesti. Jos laitos toteaa, että asiakkaan vedenkulutus on niin suuri, että on syytä epäillä vuo- toa kiinteistön kvv -laitteistossa, laitos saattaa asian asiakkaan tietoon.

  • Oikeus saada luottosopimusluonnos Teillä on oikeus saada pyynnöstä ja maksutta luottosopimusluonnos. Tätä säännöstä ei sovelleta, jos luo- tonantaja ei pyynnön esittämishetkellä ole halukas tekemään luottosopimusta teidän kanssanne.

  • Vakuutusyhtiön velvollisuudet Vakuutusyhtiö selvittää, onko vakuutetulla vahingonkor- vausvelvollisuutta ilmoitetusta, vakuutuksen korvauspiiriin kuuluvasta vahingosta, jonka määrä ylittää vakuutuksen omavastuun ja neuvottelee korvauksen vaatijan kanssa. Jos vakuutuksenottaja korvaa vahingon, sopii siitä tai hyväksyy vaatimuksen, ei tämä sido vakuutusyhtiötä, ellei korvauksen määrä ja peruste ole ilmeisesti oikea. Jos vakuutusyhtiö on päässyt vahingonkärsijän kanssa sopimukseen vahinkojen korvaamisesta eikä vakuutuk- senottaja tai vakuutettu tähän suostu, vakuutusyhtiö ei ole tämän jälkeen velvollinen korvaamaan sen jälkeen aiheu- tuneita kustannuksia eikä korvaamaan enempää kuin se edellä mainitun sopimuksen perusteella olisi korvannut. Vakuutusyhtiö ei myöskään ole velvollinen selvittämään asiaa enempää.

  • Luottamusmiehen oikeus saada tietoja 1. Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijöiden palkasta tai muista työ- suhteeseen liittyvistä asioista, on luottamusmiehelle annettava kaikki erimielisyy- den kohteena olevan tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot. 2. Luottamusmiehellä on oikeus saada kirjallisesti tai muulla sovittavalla tavalla seu- raavat tiedot edustamistaan yhteisön työntekijöistä: 1) Työntekijän suku- ja etunimet. 2) Palvelukseen tuloaika uusista työntekijöistä sekä irtisanotuista ja lomautetuis- ta työntekijöistä. Määräaikaisten työsuhteiden osalta ilmoitetaan työsuhteen sovittu kestoaika sekä määräaikaisuuden peruste. Määräaikaisia työsopimuk- sia koskevat tiedot annetaan pyydettäessä ja korkeintaan kerran vuodessa. 3) Palkkaryhmä tai vastaava, johon työntekijä tai hänen suorittamansa työ kuu- luu. 4) Työehtosopimuksen mukaisista palkanosista palkanosakohtainen tilasto pal- kanosien saajien lukumäärästä ja keskimääräisestä palkanosasta. Tiedot an- netaan pyydettäessä ja korkeintaan kerran vuodessa, minkä lisäksi tietojen antamisen edellytyksenä on, että annettavien tietojen henkilömäärä on vähin- tään 6. 5) Yhteisön koko- ja osa-aikatyöntekijöiden lukumäärä kaksi kertaa vuodessa. Tämä koskee myös puolen vuoden aikana työssä olleita erikseen työhön kut- suttavia tai muuta tilapäistä henkilöstöä. 3. Kohdissa 1 ja 3 tarkoitetut tiedot on luottamusmiehellä oikeus saada kerran vuo- dessa työehtosopimuksen tultua alalla solmituksi ja sen aiheuttamien muutosten tultua yhteisössä toteutetuksi tänä ajankohtana työsuhteessa olevista toimihenki- löistä. Uusien työntekijöiden osalta on luottamusmiehellä oikeus saada kohdissa 1 ja 3 mainitut tiedot ainakin neljännesvuosittain. Luottamusmiehelle annetaan hänen pyynnöstään selvitys siitä, millaisia tietoja työhönoton yhteydessä kerätään. 4. Mikäli yhteisössä on edellä 2 §:n perusteella valittu useampia luottamusmiehiä, sovitaan työnantajan ja luottamusmiesten kesken niistä periaatteista, millä tiedot eri luottamusmiesten kesken jaetaan. 5. Luottamusmiehellä on sama oikeus kuin lainsäädännön tarkoittamalla luotta- musmiehellä perehtyä hätä- ja sunnuntaityöstä, ylityöstä ja niistä maksetuista ko- rotetusta palkasta laadittuun luetteloon. 6. Luottamusmiehen on pidettävä edellä olevan perusteella tehtäviensä hoitamista varten saamansa tiedot luottamuksellisina.

  • Vakuutuksenottajan velvollisuudet Vakuutuksenottaja on velvollinen • omalla kustannuksellaan osallistumaan vahingon selvittelyyn, • esittämään vakuutusyhtiölle hallussaan olevat tiedot, asiakirjat sekä muun aineiston, joilla on merkitystä vahingon selvittelyssä, • hankkimaan tai valmistamaan tarpeelliset selvitykset ja tutkimukset, jotka ovat kohtuullisin kustannuksin vakuutuksenottajan saatavilla sekä • varaamaan vakuutusyhtiölle mahdollisuuden myötävai- kuttaa sovinnollisen ratkaisun aikaansaamiseen.

  • Matkakustannusten korvaukset Matkakustannusten korvausten määrät määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.