OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
Ympäristötoimiala
Lautakunta: Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Tällä sopimuksella lautakunta ja Turun kaupungin ympäristötoimialan johto ja seudullisen joukkoliikenteen palvelualue sopivat toiminnan lähtökoh- dista, tavoitteista ja resursseista.
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta toimii joukkoliikennelain tarkoittamana seudullisena joukkoliikenneviranomaisena kuuden kunnan alueella ohjaten ja valvoen koko joukkoliikenteen suunnittelua ja toteutusta siten, että joukkoliikenteen palvelutaso on liikennetarpeen mukainen ja että palvelu toteutuu asianmukaisesti yhteistoimintasopimuksen mukaisten kuntien muodostamalla alueella.
Turun seudun joukkoliikennetoimisto suunnittelee joukkoliikenteen reitit ja aikataulut kuntien palvelutasotavoitteiden mukaisesti sekä huolehtii mm. markkinoin- nista, lipunmyynnistä, tarkastustoiminnasta, liikenteen kilpailuttamisesta, laskutuksesta ja joukkoliikenteen kuntakohtaisesta kirjanpidosta.
1.2 Toimintaympäristön muutostekijät
Väestön ikääntyminen tarkoittaa myös joukkoliikenteelle uudenlaisia vaatimuksia. Palveluiden digitalisaatio, uudet energiaratkaisut joukkoliikenteessä ja liikenne palveluna –konsepti (MaaS, Mobility as a Service) muuttavat perinteistä joukkoliikennekenttää.
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Vuonna 2016 tulee linjattavaksi FÖLI -alueen mahdollinen laajeneminen. Vuonna 2016 alkaa ELY -keskuksen kanssa yhteishankintoina toteutettavat linjastoko- konaisuudet Paimioon ja mahdollisesti myös Paraisille ja Mynämäelle. On mahdollista, että Matkahuollon seutulippu poistuu ja tilalle tulee Xxxxxx -tuotteisiin perustuvat ratkaisut.
Toimintaympäristössä korostuu mobiilipalvelujen ja digitaalisten palvelujen, reaaliaikaisen tiedon, avointen rajapintojen ja ympäristöä säästävien teknisten ratkai- sujen (esim. sähköbussit) merkitys.
1.3
Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet
Ympäristön kannalta kestävää liikennettä ja liikkumista edistetään eheää kaupunkirakennetta hyödyntämällä (3.3.7):
• Joukkoliikennettä kehitetään seudullisesta näkökulmasta edistäen käytettävyyttä arki- ja työmatkaliikenteessä.
• Toteutetaan joukkoliikenteen runkolinjasto
1.000 € | TP 2014 | TAM 2015 | TA 2016 |
Tulot | 26795 | 34634 | 34065 |
Menot | 44268 | 51992 | 51507 |
Netto | -17473 | -17358 | -17442 |
Muutos-% | % | % -0,7 | % 0,5 |
TP 2014 | TAM 2015 | TA 2016 | |
Htv | 27,2 | 23 | 23 |
Sijaistus % | 97,8 | ||
Sairaspoissaolo | 4,8 % | ||
Lisätietoja: |
TP 2014 | TAM 2015 | TA 2016 | |
250 | 250 | 250 | |
Lisätietoja: Joukkoliikenteen palvelutoimisto ja varastotilat sisältyvät tksjlk talousarvioon (ei joukkoliikennetoimiston tilat Puolalankadulla). |
Seudullisen joukkoliikenteen matkamää- rät (Kv) | Strateginen linjaus: 3.3.7 | Muut toteutettavat linjaukset: - | ||
2014 | 2015 | arvio 2015 toteutumasta | 2016 | |
Tavoite 1 : Sujuva arki- ja työmatkaliikenne koko seu- dulla, strat. linjaus 3.3.7 Mittari: Matkamäärien kehitys | 22 miljoonaa | 25 miljoonaa | + 2 % verrattuna vuo- teen 2015 |
4.1 Operatiiviset tavoitteet Strategiasta johdetut tavoitteet
Runkobussilinjasto (Kh) | Strateginen linjaus: 3.3.7 | Muut toteutettavat linjaukset: - | ||
2014 | 2015 | arvio 2015 toteutumasta | 2016 | |
Tavoite 1 : Runkobussilinjaston toteuttaminen Mittari: Toteutuksen eteneminen | Suunnittelu Ilmoitus Turun kaupun- ginhallitukselle toimenpi- teistä helmikuun 2016 loppuun mennessä |
Sähköbussi (Kh) | Strateginen linjaus: 3.3.7 | Muut toteutettavat linjaukset: - | ||
2014 | 2015 | arvio 2015 toteutumasta | 2016 | |
Tavoite 1 : Sähköbussi pilot linjan toteuttaminen Mittari: Sähköbussiliikenteen aloitus, sähköbussilii- kenteen kilpailukyvyn ja teknisen toimivuu- den arviointi sekä liikenteen sähköistämisen laajentaminen myöhemmissä kilpailutuk- sissa | Toteutuksen suunnit- telu, kalusto ja lataus- ratkaisujen kilpailutus yhdessä Turku Ener- gia ja Turun kaupunki- liikenne oy kanssa | Suunnittelu, kilpailutus ja sopimusneuvottelut käynnissä | Ensimmäinen s-bussi aloittaa liikennöinnin |
Tavoitteen peruste (uudistamis- ohjelma, muu) | Palvelualueen tavoite (=toimenpide, projekti, hanke, muu) | Salkunhal- linnassa mukana (K/E) | Toteuma 2015 | Tavoite/mittarin arvo 2016 | Mittarin seuranta- väli | Vastuu (tulosalue/ yksikkö) |
Toimintoanalyysi | Seudullisen joukkoliikenteen vi- ranomaisalueen laajentuminen | K | valmistelussa | Päätökset laajentumisesta | Seudullinen joukkolii- kenne | |
Toimintoanalyysi | Joukkoliikenteen maksuosuuksien tasaus kunnittain | K | valmistelussa | Uusi jakomalli käytössä | Seudullinen joukkolii- kenne | |
Vanhan palvelusopimuksen päät- tyminen | Katossopimusten uusinta | E | valmistelussa | kilpailutus/sopimus tehty | Kiinteistöliikelaitos | |
Lisätietoja: |
5 Henkilöstön hyvinvointi ja työelämän laatu
5.1 Kaupungin yhteiset tavoitteet
Henkilöstöohjelman painopistealue | Kaupungin tavoite 2016 | Palvelualueen tavoite 2016 |
Turussa jokaisen tulee voida kokea, että työ lisää hyvinvointia | Kunta10: resurssit työhön riittävät, mittariarvo pie- nempi kuin 0. Työpaikalla tehty riskien ja vaarojen analyysi, tehty vähintään 95 % työpaikoista. | Kunta10: resurssit työhön riittävät, mittariarvo pienempi kuin 0. Työpaikalla tehty riskien ja vaarojen analyysi, tehty vähintään 95 % työpaikoista. |
Aktiivinen osaamisen ennakointi | Osaamiskartoitus laadittu SAP-järjestelmään, va- kansseista 60 % tehty | Osaamiskartoitus laadittu SAP-järjestelmään, vakansseista 60 % tehty |
Turku on vetovoimainen työnantaja | Kunta10: esimiestuki, kohtelun oikeudenmukaisuus,: tulokset parantuneet edellisestä mittauksesta (2014) | Kunta10: esimiestuki, kohtelun oikeudenmukaisuus,: tulokset parantuneet edellisestä mittauksesta (2014) |
5.2 Toimialoittain/palvelualueittain seurattavat tavoitteet
Kunta 10- mittarit (tulokset joka toinen vuosi) | Toteutuminen 2012 | Toteutuminen 2014 | Palvelualueen tavoite 2016 |
Työnantajan suositteleminen (suosittelee %) | 100 | 77,8 | paranee |
Päätöksenteon oikeudenmukaisuus | 3,85 | 3,24 | paranee |
Kehityskeskustelujen käyminen (kyllä %) | 56,3 | 31,6 | paranee |
Työpaikan ilmapiiri | 3,66 | 3,72 | paranee |
6.1 Tavoitteelliset tunnusluvut
Tunnusluku | Tyyppi | Toteuma 2014 | Tavoite 2015 | Arvio 2015 toteutu- masta | Tavoite 2016 | Seuranta- väli |
Kustannukset asukasta kohti Turku | T/T | 95 | 94 | vuosi | ||
Kustannukset asukasta kohti Kaarina vuodesta 2015 alkaen | T/T | vuosi | ||||
Kustannukset asukasta kohti Raisio vuodesta 2015 alkaen | T/T | vuosi | ||||
Kustannukset asukasta kohti Naantali vuodesta 2015 alkaen | T/T | vuosi | ||||
Kustannukset asukasta kohti Lieto vuodesta 2015 alkaen | T/T | vuosi | ||||
Kustannukset asukasta kohti Rusko vuodesta 2015 alkaen | T/T | vuosi | ||||
Kausikorttimatkat asukasta kohti Turku vuodesta 2015 alkaen | K/T | vuosi | ||||
Kausikorttimatkat asukasta kohti Kaarina vuodesta 2015 alkaen | K/T | vuosi |
Kausikorttimatkat asukasta kohti Raisio vuodesta 2015 alkaen | K/T | vuosi | ||||
Kausikorttimatkat asukasta kohti Naantali vuodesta 2015 alkaen | K/T | vuosi | ||||
Kausikorttimatkat asukasta kohti Lieto vuodesta 2015 alkaen | K/T | vuosi | ||||
Kausikorttimatkat asukasta kohti Rusko vuodesta 2015 alkaen | K/T | vuosi | ||||
Matkamäärä, Turku | K/T | 20 milj. | vuosi | |||
Matkamäärä, koko kaupunkiseutu vuodesta 2015 alkaen | K/T | vuosi | ||||
Asiakastyytyväisyys, koko kaupunkiseutu | L/V | 4,2 | 4,2 | vuosi | ||
Korttimatkojen osuus kaikista matkoista, koko kaupunkiseutu | V | 88,6 % | vuosi | |||
Nettilatausten määrä, koko kaupunkiseutu | V | 79590 | vuosi | |||
Tiedoksi: linja-autoliikenteen kokonaiskustannusindeksi | 0,6 % | vuosi | ||||
Tiedoksi: Ostoliikenteen kustannus euroa / ajotunti | 61,5 | vuosi |
Tunnusluvun tyyppi:
V= Volyymi
K/T= Kysyntä/tarve L/V=Laatu/vaikuttavuus S/P=Saatavuus/peittävyys T/T=Tuottavuus/taloudellisuus