Ansiomenetyksen korvaaminen Mallilausekkeet

Ansiomenetyksen korvaaminen. 1. Työnantaja korvaa sen ansion, jonka luotta- mushenkilö menettää työaikana joko paikallisissa neuvotteluissa työnantajan edustajien kanssa tai toimiessaan muuten työnantajan kanssa sovituissa tehtävissä. Samoin korvataan se ansionmenetys, jo- ka aiheutuu työsuojelutarkastajan työpaikalla toimit- tamaan tarkastukseen osallistumisesta. 2. Jos luottamushenkilö suorittaa työnantajan kans- sa sovittuja tehtäviä säännöllisen työajan ulkopuolel- la, maksetaan näin menetetystä ajasta yksinkertai- nen tuntipalkka. 3. Luottamushenkilölle korvataan työnantajan kans- sa sovitut matkakustannukset, jotka syntyvät piiri- mittaukseen osallistumisesta, mikäli työnantaja ei järjestä kuljetusta. 4. Luottamushenkilölle suoritetaan lisäkorvaukse- na luottamushenkilötehtävän hoitamisesta ja siitä aiheutuvista kuluista kahden tunnin palkka viikolta, mikäli hänen edustamiensa jakajien lukumäärä on vähintään 25. Jos luottamushenkilön edustamien jakajien lukumäärä on vähintään 100, maksetaan edellä tarkoitettuna lisäkorvauksena kolmen tunnin palkka viikolta. Lisäkorvaus maksetaan luottamushenkilön vuosilo- man ja sairauden ajalta vain, mikäli luottamushen- kilö hoitaa luottamushenkilötehtävät tänä aikana. Lisäkorvaus ei ole sellaista palkkaa tai lisää, joka otetaan huomioon vuosilomapalkan ja lomapalkan korotuksen laskennassa. Jos luottamushenkilö- sopimuksen 3§:n 3 kohdan mukaisesti on kirjallisesti ilmoitettu, että luottamushenkilölle valittu varahenki- lö toimii luottamushenkilön sijaisena, maksetaan li- säkorvaus hänelle kultakin täydeltä kalenteriviikolta, jonka sijaisuus kestää.
Ansiomenetyksen korvaaminen. 1 Työnantaja korvaa sen ansion, jonka luottamusmies menettää työaikana joko paikallisessa neuvot- telussa työnantajan edustajan kanssa tai toimiessaan muuten työnantajan kanssa sovituissa tehtä- vissä. 2 Työnantaja korvaa luottamusmiehelle myönnetystä vapautuksesta johtuvan ansiomenetyksen. Jos luottamusmies suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työaikansa ulkopuolel- la, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus tai sovitaan hänen kanssaan muunlaisesta lisä- korvauksesta. 3 Ansiomenetyksen korvaus suoritetaan sairausajan palkkaa koskevien määräysten mukaan. 4 Työnantajan kanssa sovittujen luottamustehtävien yhteydessä tehdyistä matkoista suoritetaan kor- vaus metsäkonealan työehtosopimuksen 9.1-, 9.2- ja 9.3-kohtien mukaan.
Ansiomenetyksen korvaaminen. 1 Työnantaja korvaa sen ansion, jonka luottamusmies menettää työaikana joko paikallisessa neuvottelussa työnantajan edustajan kanssa tai toimiessaan muuten työnantajan kanssa sovituissa tehtävissä. 2 Työnantaja korvaa luottamusmiehelle myönnetystä vapautuksesta johtuvan ansion menetyksen. Jos luottamusmies suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työaikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus tai sovitaan hänen kanssaan muunlaisesta lisäkorvauksesta. 3 Ansiomenetyksen korvaus suoritetaan sairausajan palkkaa koskevan määräysten mukaan. 4 Työnantajan kanssa sovittujen luottamustehtävien yhteydessä tehdyistä matkoista suoritetaan korvaus maarakennusalan työehtosopimuksen 26 § 1 ja 4 mukaisesti. 5 Luottamusmiehelle maksetaan erilliskorvausta hänen edustamiensa työntekijöiden määrän ollessa vähintään 8 työntekijää 32 euroa/ 2 viikon tilijakso. Korvaus luetaan työssäoloajalta maksetuksi palkaksi. Rakennusliiton jäsenenä olevalle työsuojeluvaltuutetulle, joka ei ole samalla luottamusmies, maksetaan erilliskorvausta 32 euroa/ 2 viikon tilijakso. Korvaus luetaan työssäoloajalta maksetuksi palkaksi.
Ansiomenetyksen korvaaminen. 1 Työnantaja korvaa sen ansion, jonka luottamusmies menettää työ- aikana joko paikallisessa neuvottelussa työnantajan edustajan kans- sa tai toimiessaan muuten työnantajan kanssa sovituissa tehtävissä. 2 Työnantaja korvaa luottamusmiehelle myönnetystä vapautuksesta johtuvan ansion menetyksen. Jos luottamusmies suorittaa työnanta- xxx kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työaikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus tai sovitaan hänen kanssaan muunlaisesta lisäkorvauksesta. Luottamusmiehelle maksetaan korvauksena työajan ulkopuolella tehtävästä työstä 37,50 €/kk sopimuskauden ajan. 3 Ansiomenetyksen korvaus suoritetaan sairausajan palkkaa koskevan määräysten mukaan. 4 Työnantajan kanssa sovittujen luottamustehtävien yhteydessä teh- dyistä matkoista suoritetaan korvaus turvetuotantoalan työehtosopimuksen 12 §:n mukaan.
Ansiomenetyksen korvaaminen. 1. Työnantaja korvaa sen ansion, jonka luottamus- mies menettää työaikana joko paikallisissa neuvotte- luissa työnantajan edustajien kanssa tai toimiessaan muuten työnantajan kanssa sovituissa tehtävissä. Samoin korvataan se ansionmenetys, joka aiheutuu työsuojelutarkastajan työpaikalla toimittamaan tar- kastukseen osallistumisesta. 2. Jos luottamusmies suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työajan ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta yksinkertainen tuntipalkka. 3. Luottamusmiehelle korvataan työnantajan kans- sa sovitut matkakustannukset, jotka syntyvät piiri- mittaukseen osallistumisesta, mikäli työnantaja ei järjestä kuljetusta. 4. Luottamusmiehelle suoritetaan lisäkorvauksena luottamusmiestehtävän hoitamisesta ja siitä aiheutu- vista kuluista kahden tunnin palkka viikolta, mikäli hä- nen edustamiensa jakajien lukumäärä on vähintään
Ansiomenetyksen korvaaminen. 1 Työnantaja korvaa sen ansion, jonka luottamusmies menettää työaikana joko paikallisessa neuvottelussa työnantajan edustajan kanssa tai toimiessaan muuten työnantajan kanssa sovituissa tehtävissä. 2 Työnantaja korvaa luottamusmiehelle myönnetystä vapautuksesta johtuvan an- siomenetyksen. Jos luottamusmies suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työaikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityö- korvaus tai sovitaan hänen kanssaan muunlaisesta lisäkorvauksesta. Luottamusmiehelle maksetaan korvauksena työajan ulkopuolella tehtävistä töistä 40 €/kk, mikäli luottamusmiehen työpaikalla on yli 50 vakituista työntekijää 80 €/kk, sopimuskauden ajan. 3 Ansiomenetyksen korvaus suoritetaan sairausajan palkkaa koskevien määräysten mukaan. 4 Työnantajan kanssa sovittujen luottamustehtävien yhteydessä tehdyistä matkoista suoritetaan korvaus metsäkonealan työehtosopimuksen 9.1, 9.2 ja 9.3-kohtien mu- kaan.

Related to Ansiomenetyksen korvaaminen

  • Ansionmenetyksen korvaaminen Työnantaja korvaa sen ansion, jonka tässä sopimuksessa tarkoitettu henkilöstön edustaja menettää työaikana joko paikallisessa neuvottelussa työnantajien edustajien kanssa tai toimiessaan muuten työnantajan kanssa sovituissa tehtävissä. Jos luottamusmies, työsuojeluvaltuutettu, työsuojeluasiamies tai työsuojelutoimikunnan tai muun työsuojelutoimikuntaa vastaavan yhteistoimintaelimen jäsen suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työaikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus tai sovitaan hänen kanssaan muunlaisesta lisäkorvauksesta. Ansionmenetyksen korvauksen laskennassa käytettävä keskituntiansio sovitaan alakohtaisesti, ellei ansionmenetyksen korvaamisesta muulla tavalla ole liittojen kesken sovittu.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty. 15.2. Sähkönsiirron ja sähkönjakelun maksujen korottamisessa noudatetaan lisäksi mitä sähkömarkkinalain 26 a §:ssä on säädetty. 15.3. Verkonhaltijalla on: • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkkopalveluun liittyvien pääomakustannusten tason, kuten korkokustannusten muutos, verkon kehittämiseen liittyvien investointitarpeiden muutos tai verkostoon sidotun pääoman poisto- tai takaisinmaksuajan muutos, joka ei johdu verkonhaltijasta; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkonrakennus- tai ylläpitokustannusten muutokset, verkonhaltijan muille verkonhaltijoille suoritettavien maksujen muutokset, häviösähkön hankintakustannusten muutokset, muiden kuin verkoston rakentamiseen tai ylläpitoon mutta verkkopalveluun liittyvien työvoima- tai muiden toimintakustannusten muutokset, verkkopalvelun tarjoamiseksi tarpeellisten muiden palvelujen tuottamisen kustannusten muutokset tai verkkopalveluun kohdistuvien velvoitteiden muutokset; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen hintoja siten, että hinnoittelu muutoksen jälkeenkin vastaa sähkömarkkinalain 24 § 2 momentin mukaisen kohtuullisen hinnoittelun vaatimuksia. Tämän kohdan perusteella verkkosopimusta ei voida muuttaa niin, että verkkosopimuksen sisältö siitä olennaisesti muuttuisi. 15.4. Verkonhaltijalla on oikeus muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja, jos muutos perustuu lainsäädännön muuttumiseen tai viranomaisen päätökseen, jota verkonhaltija ei ole voinut ottaa lukuun verkkosopimusta tehtäessä. 15.5. Verkonhaltija voi muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja myös sellaisen lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen päätöksen perusteella, joka on ollut sopimusta tehtäessä tiedossa, edellyttäen, ettei muutos olennaisesti muuta verkkosopimuksen hintoja tai muuta sisältöä. 15.6. Jos verkonhaltijan vastuualue muuttuu, verkonhaltijalla on oikeus muuttaa verkkopalvelujen hintoja tai muita sopimusehtoja yhtenäisen hinnoittelun toteuttamiseksi. Yksittäisten käyttäjien maksuihin merkittäviä muutoksia aiheuttavat hintamuutokset tulee toteuttaa Energiaviraston ennen uuden hinnoittelun käyttöönottoa hyväksymän siirtymäajan kuluessa. 15.7. Verkonhaltijalla on lisäksi oikeus muuttaa sopimusehtoja ja hintoja, jos muutokseen on erityistä syytä, • olosuhteiden olennaisen muuttumisen johdosta; • vanhentuneiden sopimus- tai hinnoittelujärjestelyjen uudistamisen takia tai • energian säästämiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteuttamiseksi. 15.8. Verkonhaltijalla on oikeus vaihtaa käyttäjän vanhentunut verkkopalvelutuote toiseen tuotehinnastossa olevaan käyttäjälle soveltuvaan verkkopalvelutuotteeseen kohtuullisen siirtymäajan puitteissa. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle tuotteen lakkautussuunnitelma, josta käy ilmi miten ja millä aikataululla vanhentunut tuote lakkautetaan. Suunnitelma on lähetettävä käyttäjälle kohtuullisessa ajassa ennen muutosta. 15.9. Verkonhaltijalla on oikeus sellaisiin vähäisiin sopimusehtojen muutoksiin, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. 15.10. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle ilmoitus siitä, miten ja mistä ajankohdasta lukien hinnat tai muut sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos perusteena on muu syy kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan kahden viikon, kuluttajien osalta kuukauden, kuluttua ilmoituksen lähettämisestä. Ilmoitus lähetetään käyttäjän laskutusosoitteeseen tai muuhun erikseen sovittuun osoitteeseen, ja se voi sisältyä esimerkiksi käyttäjälle tulevaan laskuun. 15.11. Jos muutoksen perusteena on lainsäädännön muuttuminen tai viranomaisen päätös, on verkonhaltijalla oikeus toteuttaa muutos siitä päivästä lukien kun muutos tai päätös tuli voimaan. Muutos voidaan toteuttaa myöhemminkin verkonhaltijan määräämänä ajankohtana, jollei kyseessä ole muutos käyttäjän eduksi. Verkonhaltijan on ilmoitettava näillä perusteilla tehtävistä muutoksista mahdollisimman pian.

  • Vahinkojen korvaaminen 12.1 Lämmönmyyjä korvaa asiakkaalle näissä ehdoissa määritellyn viivästyksen, virheen tai viallisten johtojensa tai laitteidensa asiakkaalle aiheuttaman vahingon tässä luvussa mai- nituin perustein ja rajoituksin. 12.2 Viivästyksestä aiheutunutta vahinkoa ei korvata, jos lämmönmyyjä osoittaa, että viivästys johtuu hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella olevasta esteestä, jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon lämpösopimusta tehtäessä ja jonka seurauksia hän ei myöskään kohtuudella olisi voinut välttää tai voittaa. 12.3 Jos viivästys johtuu kolmannesta tahosta, jota lämmönmyyjä on käyttänyt lämpösopi- muksen täyttämisessä, lämmönmyyjä vapautuu korvausvelvollisuudesta vain, jos tämä kolmas taho olisi kohdan 12.2 mukaan vapaa vastuusta. 12.4 Viivästyksestä aiheutunutta vahinkoa ei korvata myöskään silloin, mikäli maanomistajalta tai viranomaiselta ei saada riittävän ajoissa kaukolämpöjohdon tai laitteiden sijoittami- sessa tarvittavaa maankäyttöä tai tien käyttöä koskevaa lupaa. 12.5 Asiakkaalla ei ole oikeutta saada korvausta viivästyksestä, virheestä tai viallisten joh- doista tai laitteista aiheutuneesta välillisestä vahingosta. Asiakkaalla on kuitenkin oikeus saada korvaus myös välillisestä vahingosta, jos edellä mainitut syyt aiheutuvat lämmön- myyjän puolella olevasta huolimattomuudesta. Jos sopijapuolten välillä ei muuta ole sovittu, on lämmönmyyjän vahingonkorvauksen enimmäismäärä välillisten vahinkojen osalta kuitenkin määrä, joka vastaa asiakkaan yhden vuoden lämpölaskujen yhteismää- rää, kuitenkin enintään 8500 euroa. Jos lämmönmyyjä on syyllistynyt tahallisuuteen tai törkeään huolimattomuuteen, vahingonkorvauksen enimmäismäärän rajoitusta ei sovel- leta. 12.5.1 Vahingonkorvauksen enimmäismäärän rajoitusta ei sovelleta kuluttajan välil- listen vahinkojen korvauksiin. 12.6 Välillisenä vahinkona pidetään näissä ehdoissa: a) ansionmenetystä, joka asiakkaalle aiheutuu viivästyksen tai virheen tai niistä johtu- vien toimenpiteiden vuoksi; b) vahinkoa, joka aiheutuu muuhun sopimukseen perustuvasta velvoitteesta; c) lämmönkäyttöpaikan käyttöhyödyn olennaista menetystä, josta ei aiheudu suora- naista taloudellista vahinkoa, sekä muuta siihen rinnastettavaa olennaista haittaa; d) muun asiakkaan kuin kuluttajan kärsimää omaisuusvahinkoa, joka johtuu lämmöntoi- mituksen virheestä aiheutuneesta asiakkaan laitteen tai laitteiston toiminnan häiri- östä tai pysähtymisestä tai asiakkaan toiminnan keskeytymisestä, tai samasta syystä aiheutunutta taloudellista seurannaisvahinkoa tai tappiota; ja e) muuta samankaltaista vaikeasti ennakoitavaa vahinkoa. 12.7 Kuluttaja on oikeutettu saamaan korvauksen myös perheelleen tai perheenjäsenelleen sattuneesta vahingosta samoin perustein kuin itselleen sattuneesta vahingosta. 12.8 Asiakkaalle korvataan edellä kohdassa 12.6 d) lausutusta huolimatta vahinko, joka on ai- heutunut asiakkaan pääasiassa yksityiseen kulutukseensa käyttämälle omaisuudelle. 12.9 Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa aina ryhtyä kaik- kiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan 12.10 Jos asiakas laiminlyö velvollisuutensa ryhtyä kohtuullisiin toimenpiteisiin vahinkonsa ra- joittamiseksi, hän saa itse kärsiä vastaavan osan vahingosta. Mikäli asiakkaan laiminlyön- tiä voidaan pitää vähäisenä, voidaan korvausta kuitenkin alentaa. 12.11 Asiakas on velvollinen korvaamaan tuottamuksellaan lämmönmyyjän omaisuudelle tai kaukolämpöjärjestelmän toiminnalle aiheuttamansa muun kuin välillisen vahingon, ellei kohdasta 5.6 muuta johdu. Lämmönmyyjän välillisinä vahinkoina pidetään vahinkoja, jotka rinnastuvat kohdassa 12.6 tarkoitettuihin asiakkaan välillisiin vahinkoihin.

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen Aktialla on oikeus muuttaa sopimuksen ehtoja va- kuutuksen hakijan menettelyn tai yleisen vahinko- kehityksen vuoksi. Aktialla on vakuutusaikana oikeus muuttaa va- kuutusmaksua ja muita sopimusehtoja, jos vakuu- tuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt tiedo- nantovelvollisuutensa. Edellytyksenä on, että Ak- tia, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, oli- si myöntänyt vakuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muutoin toisilla ehdoilla kuin oli sovittu. Muutokset henkivakuutusten vakuutusmaksuis- sa ja muissa sopimusehdoissa voivat olla perus- teltuja yleisen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen vuoksi. Vakuutussopimuksen sisältö ei kuitenkaan tässä tapauksessa saa muuttua olen- naisesti alkuperäiseen sopimukseen verrattuna. Muiden kuin henkivakuutuksen vakuutusmak- sua ja muita sopimusehtoja voidaan muuttaa, jos muutoksen syynä on ennalta arvaamaton korvaus- menon kehitys tai muu seuraava ennalta arvaama- ton olosuhteiden muutos, kuten • uusi tai muuttunut lainsäädäntö tai viranomai- sen määräys • kansainvälinen kriisi, poikkeuksellinen luon- nontapahtuma, suuronnettomuus • muutos kuolevuuskehityksessä • yleisen korkotason aleneminen alle vakuutus- maksun laskemisessa käytetyn korkotason • vakuutukseen vaikuttavan kustannustason muuttuminen edellyttäen, että muutos johtuu Aktian määräysvallan ulkopuolella olevasta syystä. Aktialla on lisäksi oikeus tehdä vakuutusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuu- tussopimuksen keskeiseen sisältöön. Vakuutusehtoihin tehtävä vakuutusturvan hei- xxxxxx ei kuitenkaan koske sellaista sairautta tai vammaa, joka on alkanut ennen ehtomuutosta. Jos vakuutussopimusta muutetaan, Aktia lähet- tää vakuutuksenottajalle ilmoituksen sopimuksen muuttumisesta ja muutoksen sisällöstä viimeis- tään kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa. Vakuutuksenottajalla on aina mahdollisuus irtisa- noa vakuutus muutoksen vuoksi. Vakuutusmaksu ja vakuutusturva voivat myös muuttua indeksitarkistuksen yhteydessä.‌‌‌

  • Yleisen viemärin tuulettaminen Asiakas on velvollinen sallimaan laitoksen viemärin tuulettamisen kiinteistön viemärin kautta.

  • Sopimusehtojen Muuttaminen Vakuutuskauden Vaihtuessa (19 §) 9 14.3 Indeksin vaikutus vakuutusmaksuun ja vakuutusmäärään 10

  • Vakuutusmaksun suorittaminen Vakuutusmaksu on suoritettava viimeistään vakuuttajan lähettämässä laskussa mainittuna eräpäivänä. Ensimmäistä maksua ei kuitenkaan tarvitse suorittaa ennen vakuuttajan vastuun alkamista, ellei maksun suorittaminen ole vakuutusehtojen mukaan vakuuttajan vastuun alkamisen edellytys, eikä myöhempiä maksuja ennen sovitun vakuutusmaksukauden tai vakuutuskauden alkamista. Jos vakuuttajan vastuu kuluttajaa tai kuluttajaan rinnastettavaa vakuutuksenottajaa kohtaan alkaa joltakin osin myöhemmin, tätä osaa koskevaa vakuutusmaksua ei tarvitse suorittaa ennen vastuun alkamista. Jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuuttajan vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä, mitä vakuutusmaksusaatavia hänen suorituksillaan lyhennetään. Kuluttajia ja kuluttajiin rinnastettavia vakuutuksenottajia koskevat kuitenkin lievennykset, jonka mukaan silloin, jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, kohdistetaan vakuutuksenottajan maksusuoritus vakuutussopimukseen ensisijaisesti maksetun laskun viitetietojen mukaisesti, ellei vakuutuksenottaja ole suorituksen yhteydessä kirjallisesti erikseen toisin määrännyt. Vaikka laskun eräpäivä olisi aikaisemmin, vakuutusmaksu voidaan suorittaa kuukauden kuluessa siitä, kun vakuuttaja on lähettänyt vakuutuksenottajalle laskun.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.