Henkilöstön hyvinvointi Mallilausekkeet

Henkilöstön hyvinvointi. Toistaiseksi voimassa olevat paikalliset sopimukset ovat irtisa- nottavissa kolmen kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen, ellei toisin ole sovittu. Irtisanomiseen ei tarvita perusteluja. Irtisano- misen toimittamiseen ovat oikeutettuja ne osapuolet, jotka ovat sopimuksen allekirjoittaneet ja siten siihen sitoutuneet. Yksittäi- sen työntekijän kanssa tehdyn paikallisen sopimuksen irtisano- minen on siten mahdollista työnantajan tai mainitun yksittäisen työntekijän toimesta. Kun sopijapuolena on luottamusmies, ei hän sopimusta solmiessaan ole yksittäinen henkilö, vaan edustamansa henkilöstöryhmän toimielin. Näin ollen luottamusmiesvaihdosten takia on mahdollista, että sopimuksen irtisanoo muu luottamus- mies kuin sen tehnyt luottamusmies. Kun irtisanomisaika päät- tyy, palataan noudattamaan työehtosopimuksen määräyksiä tai lain säännöksiä. Määräajaksi tehty paikallinen sopimus päättyy, kun määräaika umpeutuu. Tällöinkin palataan noudattamaan työehtosopimuk- sen määräyksiä tai lain säännöksiä. Paikallinen sopimus ei pää- ty automaattisesti, vaikka työehtosopimus lakkaisi olemasta voi- massa, vain uuden työehtosopimuksen neuvottelutilanteissa näin voi käydä.
Henkilöstön hyvinvointi. Työtyyväisyysindeksi, indeksiluku asteikolla 1-5 3,6 3,6 3,6 3,5 3,6 3,6 3,6 3,6 Terveyspäiväprosentti, työpäivistä 96,2 % 97,2 % 96,5 % 96,5 % 96,5 % 96,5 % 96,5 % 96,5 % Xxxxxxxxxxxxxx eläkkeelle siirtymisikä, v 63,8 63,7 64,0 (64,0) (64,0) (64,0) (64,0) (64,0) Työkyvyttömyysriskimaksuprosentti 1,09 1,13 0,95 0,95 0,95 0,95 0,95 0,95 Koulutus ja kehittäminen (työpäivät/htv) 7,5 7,8 5,7 7 7 7 7 7 Koulutustaso, indeksiluku 4,9 4,9 4,9 5,0 5,0 5,0 5,0 5,0 Yhteiskunnallista vaikuttavuuden tavoitteiden toteuttamista tukevat toimenpiteet ja niiden aikataulutus on seuraava:
Henkilöstön hyvinvointi. Kunta 10- mittarit, tulokset vuosina 2012, 2014 ja 2016 2012 TA 2013 TS 2014 TS 2015 TS 2016 TS 2017 Työpaikan ilmapiiri 3,73 x x x
Henkilöstön hyvinvointi. Kunta 10- mittarit, tulokset vuosina 2012, 2014 ja 2016 2012 TA 2013 TS 2014 TS 2015 TS 2016 TS 2017 Työnantajan suositteleminen (suosittelee %) 76,5 x x x Päätöksenteon oikeudenmukaisuus 2,88 x x x Kehityskeskustelujen käyminen (kyllä %) 8,8 x x x Työpaikan ilmapiiri 3,20 x x x
Henkilöstön hyvinvointi. Työtyyväisyysindeksi, indeksiluku asteikolla 1-5) 1) 3,8 3,6 3,6 3,6 3,6 3,6 3,6 3,6 Osaamisen kehittyminen ja uudistuminen (OKU) 1) N/A 3,6 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5
Henkilöstön hyvinvointi. Seututoimiston työhyvinvointia seurataan ja tuetaan

Related to Henkilöstön hyvinvointi

  • Henkilöstön Hyvinvointi Ja Työelämän Laatu 5 Kaupungin yhteiset tavoitteet 5 Toimialoittain/palvelualueittain seurattavat tavoitteet 5 5 Tunnusluvut 6 Tavoitteelliset tunnusluvut 6

  • Henkilövakuutus Pohjantähti voi irtisanoa vakuutuksen päättymään, jos - vakuutuksenottaja tai vakuutettu on en- nen vakuutuksen myöntämistä tahalli- sesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, antanut vääriä tai puutteellisia tietoja eikä Pohjantähti oi- kean asianlaidan tuntien olisi myöntänyt vakuutusta - vakuutuksenottaja tai vakuutettu on en- nen vakuutuksen myöntämistä antanut vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja ja kun vakuutussopimus tästä huoli- matta sitoo Pohjantähteä - vakuutuksenottaja on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt velvollisuutensa ilmoittaa vaaran lisääntymisestä (kohta 4.2) eikä Pohjantähti asiantilan muuttu- misen vuoksi olisi enää pitänyt vakuu- tusta voimassa - vakuutuksenottajan tai vakuutetun Poh- jantähdelle sopimusta tehtäessä ilmoit- tamissa seikoissa on vakuutuksen voi- massa ollessa tapahtunut sellainen va- hingonvaaraa lisäävä muutos, ettei yhtiö enää muuttuneissa olosuhteissa myön- täisi vakuutusta - vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut va- kuutustapahtuman; - vakuutettu on vakuutustapahtuman jäl- keen antanut Pohjantähdelle vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä vakuutusyhtiön vastuun arvi- oimisen kannalta. Pohjantähden oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun suorittamisen laiminlyön- nin vuoksi määräytyy kohdan Vakuutus- maksun viivästyminen mukaisesti (5.4).

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Ylivakuutus ja rikastumiskielto Omaisuus tai etuus on ylivakuutettu, jos vakuutussopimukseen merkitty vakuutusmäärä on merkittävästi vakuutetun omaisuu- den tai etuuden oikeaa arvoa suurempi. Vakuutusyhtiö ei korvaa ylivakuutetulle omaisuudelle tai etuudel- le sattuneen vahingon johdosta enempää kuin vahingon peittä- miseksi tarvittavan määrän. Jos kuitenkin vakuutusmäärä olen- naisesti perustuu vakuutusyhtiön tai sen edustajan antamaan arvioon, korvaus suoritetaan vakuutusmäärän mukaisena, paitsi milloin vakuutuksenottajan tahallisesti antamat väärät tai puut- teelliset tiedot olivat vaikuttaneet arvioon.

  • Lakisääteiset lääkärintarkastukset Toimihenkilön kuukausipalkkaa ei vähennetä hänen työterveyshuoltolain (1383/2001) tarkoittamissa ja työterveyshuollon toimintasuunnitelmassa hyväksy- tyissä työsuhteen aikana suoritettavissa terveystarkastuksissa sekä niihin liittyvissä matkoissa menettämältään säännöllisiä työtunteja vastaavalta ajalta. Samoin menetellään tapauksissa, joissa on kysymys nuorista työntekijöistä xxxx- xxxxx laissa (998/93) ja säteilylaissa (592/91) tarkoitetuissa tutkimuksista. Samaa sääntöä noudatetaan lisäksi niissä tartuntatautilain (583/86) edellyttämässä tutkimuksissa, jotka johtuvat toimihenkilön siirtymisestä saman yrityksen sisällä työ- tehtävään, jossa kyseinen lääkärintarkastus vaaditaan. Toimihenkilölle, joka lähetetään edellä mainituissa lainkohdissa tarkoitettuihin tutki- muksiin tai määrätään tällaisessa tarkastuksessa jälkitarkastukseen, suorittaa työn- antaja myös korvauksen välttämättömistä matkakustannuksista. Mikäli tutkimukset tai jälkitarkastus tehdään muulla paikkakunnalla, maksaa työnantaja myös päivära- han. Matkakustannukset ja päiväraha korvataan 22 §:n mukaisesti. Mikäli tarkastus tapahtuu toimihenkilön vapaa-aikana, maksetaan toimihenkilölle korvauksena ylimääräisistä kuluista summa, joka vastaa sairausvakuutuslain 11 lu- vun 7 §:n mukaisen sairauspäivärahan määrää.

  • Vakuutuksen tarkoitus OP Vakuutus Oy tai A-Vakuutus Oy (jäljempänä vakuutusyhtiö) sitoutuu näiden ehtojen sekä Yleisten sopimusehtojen (YL) mu- kaisesti ● korvaamaan kohdassa VA 2.1 mainitut vahingot ja ehdoissa erikseen mainitut muut kustannukset, ● huolehtimaan vahingonkorvauksen perusteiden ja määrän sel- vityksestä, ● neuvottelemaan xxxxxxxxxx vaatijan kanssa ja ● hoitamaan tai korvaamaan oikeudenkäynnin, jos korvauskysy- mys joutuu oikeuskäsittelyyn.

  • Käyttötarkoitus Vuokra-alue luovutetaan käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 3 luvun tar- koittamalla tavalla asumiseen siten, kuin käyttötarkoituksesta on kaavassa määrätty. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että hänellä on kaikki raken- nushankkeen toteuttamiseen tarvittavat viranomaisluvat, ja että hän noudat- taa lainsäädännön ja viranomaisten mahdollisesti asettamia vaatimuksia ja määräyksiä. Vuokralainen ei saa rakentamistoimenpiteillä eikä muillakaan toimenpiteillä aiheuttaa vuokranantajalle tai kolmansille vahinkoa tai haittaa.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Palkantarkistukset Kertaerä 2023 Kertaerän suuruus on 400 euroa ja se maksetaan toukokuun 2023 palkan- maksun yhteydessä. (Kustannusvaikutus on laskettu koko elintarvikealalle ja se on 1,0 prosenttia). Kertaerä maksetaan vain niille työntekijöille, joiden yhdenjaksoinen työ- suhde on alkanut viimeistään 1.2.2023 ja on edelleen voimassa kertaerän maksupäivänä ja joille maksetaan palkkaa kyseisenä maksuajankohtana. Osa-aikaiselle työntekijälle kertaerän määrä lasketaan sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa. Kertaerää ei makseta, jos työntekijä on itse irtisanoutunut ennen kertaerän maksuajankohtaa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa, muun mu- assa vuosilomapalkkaa, ylityökorvausta tai keskituntiansiota laskettaessa. Yleiskorotus 2023 Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.6.2023 tai lähinnä sen jälkeen alka- van palkanmaksukauden alusta lukien 3,5 prosentin suuruisella yleiskoro- tuksella. Taulukkopalkkoja korotetaan yleiskorotuksen mukaisella prosentilla yleis- korotuksen ajankohdasta lukien tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmak- sukauden alusta lukien. Yleiskorotus 2024 Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.4.2024 tai lähinnä sen jälkeen alka- van palkanmaksukauden alusta lukien 2,3 prosentin suuruisella yleiskoro- tuksella. Taulukkopalkkoja korotetaan yleiskorotuksen mukaisella prosentilla yleis- korotuksen ajankohdasta lukien tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmak- sukauden alusta lukien.

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.