KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN Mallilausekkeet

KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN. Jäsen eroaa kassasta lakatessaan kuulumasta sen toimintapiiriin. Jäsentä ei voida erottaa kassasta.
KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN. Vakuutettu eroaa kassasta lakatessaan kuulumasta sen toimintapiiriin tai tehtyään kassalle eroamista koskevan kirjallisen ilmoituksen. Eläkeläisvakuutettu eroaa kassasta tehtyään eroamista koskevan ilmoituksen tai jos hän menee vakinaiseen ansiotyöhön. Eläkeläisvakuutettu katsotaan niin ikään kassasta eronneeksi, mikäli hän on laiminlyönyt vakuutusmaksujen suorittamisen kolmen kuukauden ajalta. Muu vakuutettu eroaa kassasta tehtyään sitä koskevan kirjallisen ilmoituksen kassan hallitukselle tai mentyään ansiotyöhön taikka ryhdyttyään yrittäjäksi. Muu vakuutettu katsotaan kassasta eronneeksi, mikäli hän on laiminlyönyt vakuutusmaksujen suorittamisen kolmen kuukauden ajalta. Eroaminen katsotaan tapahtuneeksi sen kuukauden lopussa, jonka aikana ilmoitus on tehty tai jonka aikana maksujen suorittamisen laiminlyönti on todettu. Vakuutettua ei voida erottaa kassasta. Perheenjäsenvakuutetun oikeus olla etuuksien saajana kassassa päättyy, kun hän lakkaa kuulumasta kassan toimintapiiriin. Henkilö, joka työsuhteen päättymättä on eronnut kassasta, ei ole oikeutettu uudelleen liittymään kassan vakuutetuksi. Eläkkeellä olevalla henkilöllä, joka on eläkkeellä ollessaan eronnut kassasta, ei ole oikeutta uudelleen liittyä kassan eläkeläisvakuutetuksi. Samoin muulla vakuutetulla, joka on eronnut kassasta, ei ole oikeutta uudelleen liittyä kassan vakuutetuksi.
KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN. Vakuutettu eroaa kassasta lakatessaan kuulumasta sen toimintapiiriin tai tehtyään kassalle eroamista koskevan kirjallisen ilmoituksen. Henkilö, joka on työsuhteen päättymättä eronnut kassasta, ei ole oikeutettu uudelleen liittymään kassan vakuutetuksi. Vakuutussuhde päättyy työsuhteen päättyessä tai viimeistään sen kuukauden lopussa jolloin kassa on vastaanottanut eroilmoituksen. Muu vakuutettu eroaa kassasta tehtyään sitä koskevan kirjallisen ilmoituksen kassan hallitukselle tai mentyään ansiotyöhön taikka ryhdyttyään yrittäjäksi. Muu vakuutettu katsotaan eronneeksi, mikäli hän on laiminlyönyt jäsenmaksujen suorittamisen kolmen kuukauden ajalta. Eroamien katsotaan tapahtuneeksi sen kuukauden lopussa, jonka aikana ilmoitus on tehty tai jonka aikana maksujen suorittamisen laiminlyönti on todettu. Muu vakuutettu, joka on eronnut kassasta, ei ole oikeutta uudelleen liittyä kassan vakuutetuksi.
KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN. Jäsenyyden Työsuhteessa oleva jäsen eroaa kassasta lakatessaan kuulu- päättyminen masta sen toimintapiiriin. Eläkeläis- tai ulkojäsen eroaa kassasta eroilmoituksen saapumista seuraavan kolmannen kalenterikuukauden alusta. Eläkeläis- tai ulkojäsen katsotaan eronneeksi, jos hän on laiminlyönyt jäsenmaksun suorittamisen 2 kuukauden ajalta. Jäsenmaksun laiminlyöneen eroaminen katsotaan tapahtuneen sen kalenterikuukauden lopussa, jonka aikana maksujen suorittamisen laiminlyönti on todettu. Eläkeläis- tai ulkojäsen, joka eläkkeellä ollessaan on eronnut kassasta, ei ole oikeutettu uudelleen liittymään kassan jäseneksi. Jäsentä ei voida erottaa kassasta.
KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN. Vakuutettu eroaa kassasta lakatessaan kuulumasta sen toimintapiiriin. Vapaaehtoisesti vakuutettu voi erota kassasta omalla kirjallisella pyynnöllä. Kassasta omasta pyynnöstä eronneella ei ole oikeutta liittyä kassaan uudelleen. Vapaaehtoisesti vakuutettu on eläkeläisvakuutettu tai muu vakuutettu. Vakuutettu katsotaan eronneeksi, mikäli maksuhuomautuksista huolimatta hän ei ole maksanut vakuutusmaksuja kolmen kuukauden ajalta. Vakuutussuhde päättyy työsuhteen päättymiskuukauden lopussa. Vakuutettu, joka on liittynyt toimintapiiriin 4 §:n 7 tai 8 momentin mukaisesti, eroaa kassasta tehtyään kassalle eroamista koskevan kirjallisen ilmoituksen. Eläkkeellä oleva henkilö, joka eläkkeellä ollessaan on eronnut kassasta tai 4 §:n 7 ja 8 momentissa mainittu henkilö, joka on eronnut kassasta, ei ole oikeutettu uudelleen liittymään kassaan vakuutetuksi. Muulla vakuutetulla, joka on eronnut kassasta, ei ole oikeutta uudelleen liittyä kassaan vakuutetuksi. Vakuutettua ei voida erottaa kassasta. 6 § Vakuutetulla, joka eroaa kassasta, ei ole osuutta kassan varoihin.
KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN. Vakuutettu eroaa kassasta lakatessaan kuulumasta sen toimintapiiriin tai tehtyään kassalle eroamista koskevan kirjallisen ilmoituksen. Vakuutettu katsotaan kassasta eronneeksi, mikäli maksuhuomautuksista huolimatta hän ei ole maksanut vakuutusmaksuja kolmen kuukauden ajalta. Edellä mainittujen lisäksi perheenjäsenvakuutetun vakuutussuhde päättyy myös vakuutetun vakuutussuhteen päättyessä, vakuutettuna olemisen edellytysten muuttuessa, perheenjäsenvakuutetun (avo-/aviopuoliso, rekisteröidyn parisuhteen osapuoli) jäädessä kokoaikaeläkkeelle tai vakuutettuna olevan lapsen täytettyä 18 vuotta. Vakuutetulla, joka eroaa kassasta, ei ole oikeutta liittyä uudelleen kassan vakuutetuksi, lukuun ottamatta tapauksia, kun uusi työsuhde työnantajaan alkaa. Vakuutussuhde päättyy, kun kassa on vastaanottanut eroilmoituksen. Vakuutettua ei voida erottaa kassasta.
KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN. Vakuutettu eroaa kassasta lakatessaan kuulumasta sen toimintapiiriin. Vapaaehtoisesti vakuutettu voi erota kassasta omalla kirjallisella pyynnöllä. Kassasta omasta pyynnöstä eronneella ei ole oikeutta liittyä kassaan uudelleen. Vapaaehtoisesti vakuutettu on eläkeläisvakuutettu tai muu vakuutettu. Vakuutettu katsotaan eronneeksi, mikäli maksuhuomautuksista huolimatta hän ei ole maksanut vakuutusmaksuja kolmen kuukauden ajalta. Vakuutussuhde päättyy työsuhteen päättymiskuukauden lopussa. Vakuutettua ei voida erottaa kassasta. 6 § Vakuutetulla, joka eroaa kassasta, ei ole osuutta kassan varoihin.
KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN. Jäsen eroaa kassasta lakatessaan kuulumasta sen toimintapiiriin. Hallitus voi erottaa jäsenen, joka vilpillisesti tai huolimattomuudesta on ilmoittanut väärin tai jättänyt ilmoittamatta jonkin seikan, jolla on merkitystä jäsenyyden tai etuuden saamisen edellytyksiä arvosteltaessa. Erottamista koskeva päätös on, jotta se olisi pätevä, tehtävä kuuden kuukauden kuluessa siitä kun 2 momentissa tarkoitetun seikan on katsottava tulleen hallituksen tietoon. Xxxxxx vastuu ja etuuksien suoritus päättyy 4 §:ssä tarkoitetun työsuhteen päättyessä.
KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN. Jäsen eroaa kassasta lakatessaan kuulumasta sen toimintapiiriin tai tehtyään kassalle eroamista koskevan kirjallisen ilmoituksen. Jäsentä ei voida erottaa kassasta. Henkilö, joka työsuhteen päättymättä on eronnut kassasta, ei ole oikeutettu uudelleen liittymään kassan jäseneksi. 6 § Osakas eroaa kassasta tekemällä kassalle kirjallisen eroamisilmoituksen vähintään kuusi kuukautta ennen eroamispäivää.
KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN. Vakuutettu eroaa kassasta lakatessaan kuulumasta sen toimintapiiriin. Vakuutettua ei voida erottaa kassasta.