Korvaus oman kulkuneuvon käyttämisestä. Työntekijän omalla tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä matkasta suoritetaan matkustamiskustannusten korvausta seuraavasti: Kunkin 1.1. alkavan vuoden mittaisen ajokilometrien laskentakauden 5 000 ensimmäiseltä kilometriltä 1.1. – 31.12.2018 väliseltä ajalta 42 sent- tiä kilometriltä ja seuraavilta kilometreiltä 38 senttiä kilometriltä. Edellä mainitut kilometrikorvaukset suoritetaan korotettuina seuraavissa tapauksissa: 1) 7 senttiä silloin kun tehtävien suorittaminen edellyttää perävaunun kul- jettamista autoon kiinnitettynä ja 11 senttiä silloin, kun tehtävien suorit- taminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä sekä 21 senttiä silloin, kun tehtävien suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan kuljettamista autoon kiinnitettynä, ja 2) 3 senttiä silloin, kun a) asianomainen joutuu kuljettamaan autossaan koneita tai laitteita, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri, b) asianomainen on tehtävien vuoksi joutunut autossaan kuljettamaan koiraa, tai 3) 9 senttiä silloin, kun tehtävien hoito edellyttää liikkumista autolla metsä- autotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tierakennustyömaalla, kyseis- ten kilometrien osalta, sekä 4) 3 senttiä henkilöltä silloin, kun asianomainen kuljettaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on hänen työnantajansa asiana.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Työehtosopimus
Korvaus oman kulkuneuvon käyttämisestä. Työntekijän omalla tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä matkasta suoritetaan suori- tetaan matkustamiskustannusten korvausta seuraavasti: Kunkin 1.1. alkavan vuoden mittaisen ajokilometrien laskentakauden 5 000 ensimmäiseltä kilometriltä 1.1. – 31.12.2018 31.12.2023 väliseltä ajalta 42 sent- tiä 53 senttiä kilometriltä ja seuraavilta kilometreiltä 38 47 senttiä kilometriltä. Edellä mainitut kilometrikorvaukset suoritetaan korotettuina seuraavissa tapauksissata- pauksissa:
1) 7 9 senttiä silloin kun tehtävien suorittaminen edellyttää perävaunun kul- jettamista kuljetta- mista autoon kiinnitettynä ja 11 14 senttiä silloin, kun tehtävien suorit- taminen edellyttää suorittaminen edel- lyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä sekä 21 27 senttiä silloin, kun tehtävien suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan kuljettamista autoon kiinnitettynä, ja
2) 3 4 senttiä silloin, kun
a) asianomainen joutuu kuljettamaan autossaan koneita tai laitteitalait- teita, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri,
b) asianomainen on tehtävien vuoksi joutunut autossaan kuljettamaan kuljetta- maan koiraa, tai
3) 9 11 senttiä silloin, kun tehtävien hoito edellyttää liikkumista autolla metsä- autotiellä metsäau- totiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tierakennustyömaalla, kyseis- ten kilometrien kyseisten kilomet- rien osalta, sekä
4) 3 4 senttiä henkilöltä silloin, kun asianomainen kuljettaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on hänen työnantajansa asiana.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Korvaus oman kulkuneuvon käyttämisestä. Työntekijän omalla tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä matkasta suoritetaan matkustamiskustannusten korvausta seuraavasti: Kunkin 1.1. alkavan vuoden mittaisen ajokilometrien laskentakauden 5 000 ensimmäiseltä kilometriltä 1.1. – 31.12.2018 31.12.2023 väliseltä ajalta 42 sent- tiä 53 senttiä kilometriltä ja seuraavilta kilometreiltä 38 47 senttiä kilometriltä. Edellä mainitut kilometrikorvaukset suoritetaan korotettuina seuraavissa tapauksissa:
1) 7 9 senttiä silloin kun tehtävien suorittaminen edellyttää perävaunun kul- jettamista kuljettamista autoon kiinnitettynä ja 11 senttiä silloin, kun tehtävien suorit- taminen suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä sekä 21 senttiä silloin, kun tehtävien suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan kuljettamista autoon kiinnitettynä, ja
2) 3 4 senttiä silloin, kun
a) asianomainen joutuu kuljettamaan autossaan koneita tai laitteita, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri,
b) asianomainen on tehtävien vuoksi joutunut autossaan kuljettamaan koiraa, tai
3) 9 11 senttiä silloin, kun tehtävien hoito edellyttää liikkumista autolla metsä- autotiellä metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tierakennustyömaalla, kyseis- ten kyseisten kilometrien osalta, sekä
4) 3 4 senttiä henkilöltä silloin, kun asianomainen kuljettaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on hänen työnantajansa asiana.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Korvaus oman kulkuneuvon käyttämisestä. Työntekijän omalla tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä matkasta suoritetaan matkustamiskustannusten korvausta seuraavasti: Kunkin 1.1. alkavan vuoden mittaisen ajokilometrien laskentakauden 5 000 ensimmäiseltä ensimmäi- seltä kilometriltä 1.1. – 31.12.2018 väliseltä ajalta 42 sent- tiä senttiä kilometriltä ja seuraavilta kilometreiltä 38 senttiä kilometriltä. Edellä mainitut kilometrikorvaukset suoritetaan korotettuina seuraavissa tapauksissa:
1) 7 senttiä silloin kun tehtävien suorittaminen edellyttää perävaunun kul- jettamista kuljettamista autoon kiinnitettynä ja 11 senttiä silloin, kun tehtävien suorit- taminen suorittaminen edellyttää asuntovaunun asun- tovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä sekä 21 senttiä silloin, kun tehtävien suorittaminen suo- rittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan kuljettamista autoon kiinnitettynä, ja
2) 3 senttiä silloin, kun
a) asianomainen joutuu kuljettamaan autossaan koneita tai laitteita, joiden paino pai- no ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri,
b) asianomainen on tehtävien vuoksi joutunut autossaan kuljettamaan koiraa, tai
3) 9 senttiä silloin, kun tehtävien hoito edellyttää liikkumista autolla metsä- autotiellä metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tierakennustyömaalla, kyseis- ten kyseisten kilometrien osalta, sekä
4) 3 senttiä henkilöltä silloin, kun asianomainen kuljettaa muita henkilöitä, joiden kuljetus kul- jetus on hänen työnantajansa asiana.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Korvaus oman kulkuneuvon käyttämisestä. Työntekijän omalla tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä matkasta suoritetaan matkustamiskustannusten korvausta seuraavasti: Kunkin 1.1. alkavan vuoden mittaisen ajokilometrien laskentakauden 5 000 ensimmäiseltä ensimmäi- seltä kilometriltä 1.1. – 31.12.2018 väliseltä ajalta 42 sent- tiä senttiä kilometriltä ja seuraavilta kilometreiltä 38 senttiä kilometriltä. Edellä mainitut kilometrikorvaukset suoritetaan korotettuina seuraavissa tapauksissa:
1) 7 senttiä silloin kun tehtävien suorittaminen edellyttää perävaunun kul- jettamista kuljettamista autoon kiinnitettynä ja 11 senttiä silloin, kun tehtävien suorit- taminen suorittaminen edellyttää asuntovaunun asun- tovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä sekä 21 senttiä silloin, kun tehtävien suorittaminen suo- rittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan kuljettamista autoon kiinnitettynä, ja
2) 3 senttiä silloin, kun
a) asianomainen joutuu kuljettamaan autossaan koneita tai laitteita, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri,
b) asianomainen on tehtävien vuoksi joutunut autossaan kuljettamaan koiraa, tai
3) 9 senttiä silloin, kun tehtävien hoito edellyttää liikkumista autolla metsä- autotiellä metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tierakennustyömaalla, kyseis- ten kyseisten kilometrien osalta, sekä
4) 3 senttiä henkilöltä silloin, kun asianomainen kuljettaa muita henkilöitä, joiden kuljetus kul- jetus on hänen työnantajansa asiana.
Appears in 1 contract
Samples: Ilmailutietoteknisten Työehtosopimus
Korvaus oman kulkuneuvon käyttämisestä. Työntekijän omalla tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä matkasta suoritetaan suo- ritetaan matkustamiskustannusten korvausta seuraavasti: Kunkin 1.1. alkavan vuoden mittaisen ajokilometrien laskentakauden 5 000 ensimmäiseltä kilometriltä 1.1. – 31.12.2018 31.12.2023 väliseltä ajalta 42 sent- tiä 53 senttiä kilometriltä ja seuraavilta kilometreiltä 38 47 senttiä kilometriltä. Edellä mainitut kilometrikorvaukset suoritetaan korotettuina seuraavissa tapauksissata- pauksissa:
1) 7 9 senttiä silloin kun tehtävien suorittaminen edellyttää perävaunun kul- jettamista kuljetta- mista autoon kiinnitettynä ja 11 14 senttiä silloin, kun tehtävien suorit- taminen edellyttää suorittaminen edel- lyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä sekä 21 27 senttiä silloin, kun tehtävien suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan kuljettamista autoon kiinnitettynä, ja
2) 3 4 senttiä silloin, kun
a) asianomainen joutuu kuljettamaan autossaan koneita tai laitteitalait- teita, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri,
b) asianomainen on tehtävien vuoksi joutunut autossaan kuljettamaan kuljetta- maan koiraa, tai
3) 9 11 senttiä silloin, kun tehtävien hoito edellyttää liikkumista autolla metsä- autotiellä metsäau- totiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tierakennustyömaalla, kyseis- ten kilometrien kyseisten kilomet- rien osalta, sekä
4) 3 4 senttiä henkilöltä silloin, kun asianomainen kuljettaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on hänen työnantajansa asiana.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Korvaus oman kulkuneuvon käyttämisestä. Työntekijän Virkamiehen tai työntekijän omalla tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä matkasta virkamatkasta suoritetaan matkustamiskustannusten korvausta seuraavasti: Kunkin 1.1. alkavan vuoden mittaisen ajokilometrien laskentakauden 5 000 ensimmäiseltä kilometriltä 1.1. – 31.12.2018 1.1.–31.12.2023 väliseltä ajalta 42 sent- tiä 53 senttiä kilometriltä ja seuraavilta kilometreiltä 38 47 senttiä kilometriltä. Edellä mainitut kilometrikorvaukset suoritetaan korotettuina seuraavissa tapauksissa:
1) 7 9 senttiä silloin kun tehtävien suorittaminen edellyttää perävaunun kul- jettamista autoon kuljettamista au- toon kiinnitettynä ja 11 senttiä silloin, kun tehtävien suorit- taminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä sekä 21 14 senttiä silloin, kun tehtävien suorittaminen edellyttää asunto- vaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä sekä 27 senttiä silloin kun tehtävien suorit- taminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan kuljettamista autoon kiinnitettynä, ja
2) 3 4 senttiä silloin, kun
a) asianomainen joutuu kuljettamaan autossaan koneita tai laitteita, joiden joi- den paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri,
b) asianomainen on tehtävien vuoksi joutunut autossaan kuljettamaan koiraa, tai
3) 9 11 senttiä silloin, kun tehtävien hoito edellyttää liikkumista autolla metsä- autotiellä metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tierakennustyömaalla, kyseis- ten kyseisten kilometrien osalta, sekä
4) 3 4 senttiä henkilöltä silloin, kun asianomainen kuljettaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on hänen työnantajansa asiana.
Appears in 1 contract
Samples: Valtion Virka Ja Työehtosopimus Matkakustannusten Korvaamisesta