Kotona käynnit komennuksen kestäessä Mallilausekkeet

Kotona käynnit komennuksen kestäessä. 84.3.1 Työntekijälle järjestetään ja kustannetaan työnantajan toimesta kotimaassa edestakainen matka kerran kuukaudessa komennuspaikkakunnalta työntekijän asuinpaikkakunnalle, ensimmäisen kerran kuitenkin aikaisintaan kuukauden ku- luttua komennusmatkan alkamisesta. 84.3.2 Työnantaja voi velvoittaa työntekijän toimittamaan matkan yhteydessä työhön liit- tyviä asioita. Edellä oleva pätee lisäksi sillä varauksella, että jos työntekijä joutuu työnsä puolesta käymään paikkakunnalla, jossa varsinainen työpaikka sijaitsee ja tällöin voi myös käydä kotonaan, katsotaan tällaisen käynnin vastaavan edelli- sessä kappaleessa tarkoitettua käyntiä. Edellä mainitut käynnit on tarkoitettu jär- jestettäväksi viikonloppuisin. Tällöin työntekijälle maksetaan matkakulut sekä päi- väraha tämän työehtosopimuksen mukaisesti, mutta ei matka-ajan korvausta. 84.3.3 Milloin työntekijä ennen pääsiäis-, juhannus- tai joulupäivää on ollut työkomen- nuksella yhtäjaksoisesti vähintään kolme viikkoa, on hän, mikäli työn tekninen laatu tai muut pakottavat syyt eivät sitä estä, oikeutettu mainituiksi juhlapäiviksi matkustamaan kotiinsa, jolloin työnantaja maksaa hänelle tämän työehtosopi- muksen mukaan matkaliput varsinaiseen työpaikkaan ja takaisin erityiselle työn- tekemispaikalle. Lisäksi työntekijälle maksetaan päiväraha ja matkaan käytetyiltä tunneilta matka-ajan korvaus.
Kotona käynnit komennuksen kestäessä. Työntekijälle järjestetään ja kustannetaan työnantajan toimesta kotimaassa edestakainen matka kerran kuukaudessa komennuspaikkakunnalta työntekijän asuinpaikkakunnalle, ensimmäisen kerran kuitenkin aikaisintaan kuukauden ku- luttua komennusmatkan alkamisesta.

Related to Kotona käynnit komennuksen kestäessä

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta

  • Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä Pohjantähti suorittaa korvauksen vakuutetun oikeudenkäyntikuluista ja asianajokuluista tuomioistuimen lain- voimaisen päätöksen tai sovinnon syntymisen jälkeen. Jos vakuutettu on arvonlisäverolain mukaan oikeutet- tu vähentämään asianajolaskuun sisältyvän veron, Pohjantähti suorittaa vakuutetulle korvauksen asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista vakuutetun suorittamaa maksettua laskua vastaan. Pohjantähden korvausvelvollisuuden vähennykseksi on luettava kulukorvaus, minkä vakuutetun vastapuoli on tuomittu tai sitoutunut maksamaan vakuutetulle, mikäli se on saatu perityksi maksuvelvolliselta. Jos vastapuoli on tuomittu tai sitoutunut maksamaan vakuutetulle kulukorvausta, joka vakuutuksesta kor- vausta suoritettaessa on maksamatta, vakuutettu on velvollinen siirtämään oikeutensa kulukorvaukseen Pohjantähdelle vakuutuksesta suoritettavan korvauksen määrään asti. Jos vakuutettu on joutunut maksamaan osan kustannuksistaan itse sen vuoksi, että kustannukset ylittävät kohdassa 7.1 mainitun enimmäiskorvauksen, vakuutettu on velvollinen siirtämään vastapuolen kulukorvauk- sesta Pohjantähdelle sen osan, joka ylittää vakuutetun itse maksaman osuuden. Jos vakuutetun vastapuolen maksettavaksi tuomittu tai sovittu kulukorvaus on maksettu vakuutetulle tai hän on muutoin saanut lukea sen hyväkseen, vakuutetun on palautettava Pohjantähdelle kulukorvaus korkoineen vakuutuksesta suoritetun korvauksen määrään asti.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Työsuojelua koskevat määräykset Työnantaja nimeää työsuojeluyhteistoimintaa varten työsuojelupäällikön. Työntekijöiden oikeus valita työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut määräytyy työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain mukaisesti.

  • Sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestys Mikäli sopimusasiakirjat ovat keskenään ristiriidassa, noudatetaan seuraavaa asiakirjojen pätevyysjärjestystä:

  • Asiakkaan kvv-laitteen käyttö poikkeustilanteissa Poikkeustilanteessa laitoksella on oikeus toimittaa tilapäisesti vettä asiakkaan kiinteistön tonttivesijohdon kautta toiselle asiakkaalle tai johtaa asiakkaan viemäreitä käyttäen toisen asiakkaan viemärivettä yleisiin viemäreihin. Asiakkaalla on oikeus saada todetusta haitasta mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys. Laitoksen toimintahäiriön aikana tai välittömästi sen jälkeen laitoksella on oikeus käyttää asiakkaan kvv-laitteistoja yleisen vesijohdon huuhtelemiseen. Asiakkaalla on oikeus saada mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys.

  • Luottamusmiesten koulutus Luottamusmiehelle varataan tilaisuus osallistua koulutussopimuksessa sovittuun ja xxxx- seen työnantajan kanssa sovittavaan koulutukseen, joka on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmiestehtävien hoitamisessa. Koulutuskustannusten korvaamises- ta on sovittu koulutussopimuksessa. Pääluottamusmiehen luottamusmiestehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnan- tajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edel- lyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä va- pautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Vakuutusmaksun viivästyminen (39 §) Jos vakuutuksenottaja on laiminlyönyt vakuutusmaksun suorittamisen edellä kohdassa 4.1 tarkoitetussa määräajas- sa, Turvalla on oikeus irtisanoa vakuutussopimus päätty- väksi 14 päivän kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituk- sen lähettämisestä. Jos vakuutuksenottaja suorittaa vakuutusmaksun ennen irtisanomisajan päättymistä, vakuutussopimus ei kuiten- kaan pääty irtisanomisajan kuluttua. Xxxxx mainitsee tästä mahdollisuudesta irtisanomista koskevassa ilmoituksessa. Jos maksun laiminlyönti on johtunut vakuutuksenotta- jan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa ilman omaa syytä, vakuutus päättyy irtisanomisesta huoli- matta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaamisesta. Va- kuutus päättyy kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä. Irtisanomisilmoi- tuksessa mainitaan tästä mahdollisuudesta vakuutuksen määräaikaiseen jatkumiseen. Jos vakuutusmaksua ei suoriteta edellä kohdassa 4.1 tar- koitetussa määräajassa, myöhästymisajalta on suoritettava viivästyskorkoa korkolain mukaan.

  • Luottamusmiehen koulutus 1. Osallistumista varten sopijapuolten yhdessä tai niiden yhteistyöelimien järjestä- miin tai hyväksymiin kuukauden tai sitä lyhyemmän ajan kestäviin luottamus- miestoimintaan liittyviin kursseihin on työnantaja velvollinen antamaan työsuh- teen katkeamatta vapautuksen luottamusmiehelle, mikäli tämä voi tapahtua tuot- tamatta tuntuvaa haittaa yrityksen toiminnalle. Kielteisessä tapauksessa ilmoite- taan luottamusmiehelle viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua syy, jonka ta- kia vapauden myöntäminen tuottaisi tuntuvaa haittaa. Ilmoitus aikomuksesta osallistua kurssille on, milloin kurssi kestää enintään viikon, annettava vähintään 2 viikkoa ennen kurssin alkua, sekä milloin on kysymys pidemmästä kurssista, vähintään 6 viikkoa ennen. 2. Pääluottamusmiehellä, varapääluottamusmiehellä, neuvottelevalla luottamus- miehellä ja työpaikan luottamusmiehellä on oikeus osallistua luottamusmieskurs- seille sen vaikuttamatta hänen palkkaansa vähentävästi. Neuvotteluosaamisen varmistamiseksi neuvottelevan luottamusmiehen varaluot- tamusmiehellä ja työpaikan luottamusmiehen varaluottamusmiehellä on oikeus osallistua työtilanteen salliessa luottamusmieskoulutuksen peruskurssille sen vaikuttamatta hänen palkkaansa vähentävästi. Pöytäkirjamerkintä: Kurssille osallistumista koskevista käytännön järjeste- lyistä sovitaan neuvottelevan luottamusmiehen varaluottamusmiehen tai työ- paikan luottamusmiehen varaluottamusmiehen ja työnantajan välillä kuiten- kin siten, että varaluottamusmies osallistuu kurssille keskimäärin enintään 3 päivän ajan kalenterivuodessa. 3. Osapuolet suosittelevat, että neuvotteluosaamisen varmistamiseksi ennakoi- daan tilanteet, joissa varsinaiselle henkilöstöedustajalle tulee este hoitaa tehtävi- ään (esim. pidemmät poissaolot). 4. Luottamusmiehen osallistuessa sopijapuolten yhdessä tai niiden yhteistyöeli- mien järjestämiin tai hyväksymiin työsuojelua, rationalisointia, henkilöstöhallin- toa, yritystaloutta tai muuta sellaista käsittelevään koulutustoimintaan korvaa työnantaja sekä heidän ansionmenetyksensä että koulutustoiminnasta aiheutu- vat kustannukset. 5. Edellä tässä pykälässä tarkoitetulle kurssille osallistuminen ei saa aiheuttaa työ- suhteen katkeamista eikä vuosiloma-, eläke- tai muihin niihin verrattavien etujen vähentymistä. 6. Pääluottamusmiehen ja neuvottelevan luottamusmiehen luottamustehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnantajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön am- matillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä vapautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.