Luottamushenkilöorganisaatio Mallilausekkeet

Luottamushenkilöorganisaatio. Yhdistyneen Loviisan kaupungin valtuustoon valitaan 43 valtuutettua. Valtuusto aloittaa toimintansa välittömästi kuntavaalien tuloksen vahvistamisen jälkeen vuoden 2017 alusta. Mikäli lakimuutos siirtää vaalit vuoden 2017 kesälle kunnat yhdistävät neljäsosan kunkin yhdistyvän kunnan valtuutetuista uudeksi valtuustoksi kevätkaudelle 2017 kunnes uudet vaalit on pidetty ja uusi valtuusto voi aloittaa toimintansa. Yhdistetyn valtuuston nimeämisessä noudatetaan edellisissä kunnallisvaaleissa vaalilain 89 §:n mukaisesti annettujen vertauslukujen suuruuden mukaista järjestystä. Yhdistymishallitus päättää äänestysaluejaosta sekä asettaa keskusvaalilautakunnan, vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat. Yhdistyneen kunnan toimielinten nimeämisessä noudatetaan alueellista tasapuolisuutta siten, että valtuustoa lukuun ottamatta kaikissa toimielimissä varmistetaan yhdistyvien kuntien edustavuus kuntien tässä sopimalla tavalla. Yhdistyneen kunnan hallituksessa on ensimmäisellä valtuustokaudella 11 jäsentä ja varajäsentä. Hallituksen jäsenten valinnassa noudatetaan ensimmäisellä valtuustokaudella seuraavanlaista niin sanottua kiintiöpaikkamallia, jossa Loviisalla on 9 edustajaa ja Lapinjärvellä 2 edustajaa. Yhdistyneen kunnan lautakuntiin ja jaostoihin valitaan ensimmäisellä valtuustokaudella enintään 11 jäsentä samalla kiintiöpaikkamallilla kuin hallitukseenkin. Yhdistyneen kunnan luottamushenkilöorganisaatio noudattaa Loviisan kaupungin organisaatiota, kuitenkin sillä poikkeuksella, että vuoden 2017 alusta yhdistetään kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta. Edellä mainittujen lautakuntien ja jaostojen lisäksi yhdistynyt kunta perustaa muut lakisääteiset toimielimet sekä erikseen nimettävät muut toimielimet. Toisella valtuustokaudella muutetaan organisaatioita siten, että lautakuntien maksimijäsenmäärä on 9 henkilöä.
Luottamushenkilöorganisaatio. Luottamushenkilöorganisaation rakenne valmistellaan ja hyväksytään yhdistymishallituksessa 30.5.2011 mennessä ja lopullisen päätöksen tekee uuden kunnan valtuusto heti vuoden 2012 kunnallisvaalien jälkeen. Vuoden 2013 alussa käynnistyvässä uuden Oulun kaupunginvaltuuston johtamassa strategiaprosessissa tarkistetaan luottamushenkilöorganisaation rakennetta osana uuden kunnan strategiaa ja tehdään tarpeen vaatiessa korjauksia. Uuden Oulun kaupunginvaltuusto on kuntalain mukaisesti 67 jäsenen suuruinen ja se aloittaa toimintansa välittömästi kunnallisvaalien tuloksen vahvistamisen jälkeen eli marraskuun alkupuolella 2012. Uuden Oulun kaupunginhallitus on ensimmäisellä vaalikaudella kooltaan 17 jäsenen suuruinen. Hallituksen poikkeuksellisen suuri koko vuosina 2013-2016 on perusteltua siksi, että uuden kunnan rakentamisessa korostuu sen alkuvaiheessa luottamushenkilöhallinnon ja alueellisen asiantuntemuksen merkitys. Ensimmäisenä vaalikautena valitaan uuden kunnan kaupunginhallitukseen vähintään yksi varsinainen jäsen ja varajäsen jokaisesta yhdistyvästä kunnasta.
Luottamushenkilöorganisaatio. Kauhavan kaupungin luottamushenkilöorganisaatio valtuustokaudelle 2009-2013 on seuraava: • Kaupunginvaltuusto 43 jäsentä • Kaupunginhallitus, jonka alaisena toimivat - Elinkeino- ja maaseutujaosto, joka tekee näitä toimialoja koskevat päätökset rutiiniasioissa ja valmistelee asioita hallitukselle. - Henkilöstö- ja talousjaosto, joka käsittelee henkilöstö- ja palkka- asioita ja seuraa kaupungin talouden kehittymistä. - Kehittämistoimikunta, jonka tehtävänä on visioida ja ideoida uuden kaupungin tulevaisuutta ja arvioida kaupungin kulloistakin asemaa. Toimikunnan jäsenet muodostuvat valtuuston ja hallituksen puheenjohtajistoista lisättynä kaupunginjohtajalla ja kehitysjohtajalla, joka toimii toimikunnan sihteerinä. • Ympäristölautakunta, joka sisältää ympäristöasiat ja rakennusvalvonnan. • Sivistyslautakunta, joka sisältää opetuspalvelut, kirjaston, musiikkiopiston ja kansalaisopiston • Vapaa-aikalautakunta, joka sisältää kulttuuritoimen ja nuorisotyön, liikuntatoimen ja museotoiminnan • Tekninen lautakunta, joka sisältää varsinaisen teknisen toimen • Tarkastuslautakunta • Keskusvaalilautakunta (Vaalilain 2.10.1998/714 mukaan) • Perusturvalautakunta/Kaksineuvoinen. Lautakunta perustetaan siinä vaiheessa, kun Kaksineuvoisen toiminta mahdollisesti päättyy. Kuntayhtymän toimintakauden aikana uusi kunta kiinnittää huomiota osto-osaamiseen. Edellä selostetut lautakunnat ja kaupunginhallitus ovat 12-jäsenisiä lukuun ottamatta tarkastuslautakuntaa, joka on 8- jäseninen siten, että siinä on kaksi edustajaa kustakin yhdistyvästä kunnasta. 12-jäsenisten toimielinten paikkajako muodostuu seuraavasti: Kauhava 5 jäsentä, Alahärmä 3 jäsentä, Ylihärmä 2 jäsentä ja Kortesjärvi 2 jäsentä. Elinkeino- ja maaseutujaoston ja henkilöstö- ja talousjaoston jäsenmäärä on hallituksen päätettävissä, kehittämistoimikunnassa edellä selostetulla tavalla 8 jäsentä.
Luottamushenkilöorganisaatio. Närpiön kaupungin luottamushenkilöorganisaatio valtuustokaudelle 2021-2025 on seuraava:
Luottamushenkilöorganisaatio. Kaupungin luottamushenkilöorganisaation muodostavat kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, vaalilaissa säädetyt vaalitoimielimet, tarkastuslautakunta ja lautakunnat. Toimielinorganisaatio ja toimielinten jäsenmäärät ovat seuraavat: - Elinvoima- ja hallintopalvelut o Kaupunginvaltuusto 27 jäsentä o Kaupunginhallitus 9 jäsentä - Kasvun ja oppimisen palvelut o Kasvun ja oppimisen lautakunta 7 jäsentä - Tekniset palvelut o Tekninen lautakunta 7 jäsentä Kaupunginhallituksessa on yhdeksän jäsentä, joista valtuusto valitsee kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaksi (2) varapuheenjohtajaa. Jokaisella kaupunginhallituksen jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee lautakuntien puheenjohtajat kaupunginhallituksen jäsenistä sekä lautakunnan varapuheenjohtajan lautakunnan jäsenistä. Lautakunnan puheenjohtajalla ja jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Toimielinten jäsenet valitaan valtuustokaudeksi, ellei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi. Kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Kaupunginvaltuusto voi asettaa jaoksia kaupunginhallituksen ja lautakuntien alaisuuteen.
Luottamushenkilöorganisaatio. Uuden kunnan aloittaessa 1.1.2016 toimii valtuustona vuoden 2016 loppuun 2012 vaaleissa valitut Köyliön ja Säkylän valtuutetut. Yhteensä siis 21+27 eli 48 valtuutettua. Vuoden 2016 kunnallisvaaleissa valitaan 27 jäseninen valtuusto. Muutoin luottamushenkilöorganisaatio on 1.1.2016 lukien seuraava: - kunnanhallitus 9 jäsentä - tarkastuslautakunta 5 jäsentä - perusturvalautakunta 9 jäsentä - sivistyslautakunta 9 jäsentä - tekninen lautakunta 9 jäsentä - ympäristölautakunta 10 jäsentä - keskusvaalilautakunta 5 jäsentä Yhdistyvien kuntien valtuustot valitsevat yhdistymishallituksen, joka vastaa yhdistymissopi- muksen toimeenpanosta ja huolehtii uuden kunnan toiminnan ja hallinnon järjestämisen val- mistelusta. Sen toimikausi alkaa, kun yhdistyvien kuntien valtuustot ovat kuntien yhdistymis- esitystä koskevan päätöksen jälkeen valinneet siihen jäsenet ja sen toimikausi päättyy uuden kunnan kunnanhallituksen valinnan jälkeen. Yhdistymishallitukseen Köyliö nimeää neljä jäsentä ja Säkylä viisi jäsentä.

Related to Luottamushenkilöorganisaatio

  • Luottamusmiehet 1. Luottamusmiehen osalta noudatetaan liittojen välistä luottamusmies- sopimusta.

  • Luottamusmieskorvaus 1. Luottamusmiehen kuukausipalkkaa ei vähennetä, kun hän työaikana neuvottelee työnantajan kanssa tai toimii muuten työnantajan kanssa sovitussa tehtävässä.

  • Luottamusmies 1. Luottamusmiehellä tarkoitetaan tässä sopimuksessa työehtosopimukseen sidottujen järjestäytyneiden toimihenkilöiden valitsemaa luottamusmiestä ja varaluottamusmiestä.

  • Luottamusmiesten koulutus 1. Liitot pitävät suotavana, että luottamusmiehelle mahdollisuuksien mukaan varataan tilai- suus osallistua koulutukseen, mikä on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmies- tehtävien hoitamisessa.

  • Ennakkoilmoitus työtaisteluista Ennen poliittiseen tai myötätuntotyötaisteluun ryhtymistä siitä ilmoitetaan valtakunnansovittelijalle sekä asianomaiselle työnantaja- tai työntekijäliitolle mahdollisuuksien mukaan vähintään neljä päivää aikaisemmin. Ilmoituksessa on mainittava aiotun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Luottamusmiehen koulutus Luottamusmiehellä on oikeus osallistua koulutussopimuksen mukaiseen koulutukseen. Työnantaja ja pääluottamusmies selvittävät luottamusmiestehtävän aikana, edellyt- tääkö ammattitaidon ylläpitäminen, joko entiseen tai vastaavaan työhön, sellaisen ammatillisen koulutuksen antamista, jota järjestetään myös muille työntekijöille. Pääluottamusmiestehtävän päättymisen jälkeen pääluottamusmies ja työnantaja sel- vittävät yhdessä, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entisessä tai vastaavassa työssä ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyt- tämän koulutuksen.

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • OTTAVAT HUOMIOON Libanonin ja yhteisön välillä olevat taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen erot ja tarpeen vahvistaa taloudellista ja yhteiskunnallista kehitysprosessia Libanonissa, VAHVISTAVAT, että Euroopan yhteisön perustamissopimuksen kolmannen osan IV osaston soveltamisalaan kuuluvat tämän sopimuksen määräykset sitovat Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Irlantia erillisinä sopimuspuolina eivätkä osana yhteisöä, kunnes Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti (tapauksen mukaan) ilmoittaa Libanonille, että määräykset sitovat sitä osana yhteisöä Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskevan pöytäkirjan mukaisesti; sama koskee myös Tanskaa mainittuihin sopimuksiin liitetyn, Tanskan asemaa koskevan pöytäkirjan mukaisesti, HALUAVAT saavuttaa täysin sopimuspuolten välisen assosiaation tavoitteet panemalla täytäntöön tämän sopimuksen asiaa koskevat määräykset yhteisön ja Libanonin taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen tason lähentämiseksi, OVAT TIETOISIA tämän vastavuoroisiin etuihin, keskinäisiin myönnytyksiin, yhteistyöhön ja vuoropuheluun perustuvan sopimuksen tärkeydestä, HALUAVAT kehittää säännöllisen poliittisen vuoropuhelun molempia sopimuspuolia kiinnostavista kahdenvälisistä ja kansainvälisistä kysymyksistä, KIINNITTÄVÄT HUOMIOTA yhteisön haluun tukea Libanonia uudistamaan ja muuttamaan talouttaan ja maan yhteiskunnallista kehitystä, HALUAVAT aloittaa, ylläpitää ja vahvistaa säännöllisen vuoropuhelun avulla yhteistyötä taloudellisista, tieteellisistä, teknologisista, yhteiskunnallisista, sivistyksellisistä ja audiovisuaalialan kysymyksistä paremman yhteisymmärryksen saavuttamiseksi, OVAT VAKUUTTUNEITA, että tämä sopimus luo ilmapiirin, joka edistää sopimuspuolten välisten taloussuhteiden kasvua erityisesti kaupan ja investointien aloilla, jotka ovat keskeisiä talouden uudistamisen ja rakenneuudistusohjelman onnistumiselle ja teknologiselle uudistukselle, OVAT SOPINEET SEURAAVAA:

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.