Odotukset Mallilausekkeet

Odotukset. Xxxxxxxxx, Xxxxxxxx ja Xxxxxxxxx (2006) määrittävät kolmenlaisia asiakasodotuksia liikkeenjohdon konsultoinnissa ja nimeävät ne sekaviksi, implisiittisiksi sekä epärealistisiksi odotuksiksi. Sekavat ja epäselvät odotukset ilmenevät asiakkaan hämäränä ajatuksena konsultointiprosessin tuloksista, mutta puuttuvina määritelminä siitä, mitä projektissa tapahtuvan muutoksen pitäisi olla ja sisältää. Implisiittiset odotukset pitävät sisällään asiakassysteemin, joka pitää konsultointiprojektia ja sen vaiheita niin itsestään selvinä, ettei edes tietoisesti ajattele niiden epäonnistumisen mahdollisuutta. Epärealistiset odotukset ovat nimensä mukaisesti asiakkaiden oletuksia siitä, että liikkeenjohdon konsultti on eräänlainen lampun henki ja pystyy lähes mahdottomiin toimenpiteisiin asiakassysteemin ongelman ratkaisemiseksi. Tällä asiakasodotusjaottelulla Xxxxxxxxx ym. haluavat negatiivissävytteisesti jaotellen korostaa asiakassysteemin odotusten merkitystä myös konsultin roolin muotoutumiseen. Useissa projekteissa asiakkaan uskomuksiin perustuvat odotukset liikkeenjohdon konsultista sekä konsultoinnista yleensä voivat merkittävästi vaikuttaa sekä konsultin roolin muotoutumiseen että konsultointiyhteistyön lopputulokseen. (Xxxxxxxxx ym. 2006, 437–438.) Xxxxxxxx (2000) heijastaa asiakassysteemin liikkeenjohdon konsulttiin kohdistuvat odotukset epärealistisuutensa osalta ihmisen inhimilliseen ominaispiirteeseen: ”—ihmisiä on kautta aikojen kiinnostanut hankalissa asioissa ja ongelmissa viisasten kiven löytäminen. Unelmana on, että vaikeat ja ponnistelua vaativat asiat voitaisiin ratkaista ilman henkilökohtaista vaivannäköä.” (Järvinen 2000, 192.) Työyhteisöön muodostuessa ongelmia, saattaa esimerkiksi sen hallinto tarttua tiedostamattomasti organisaation ulkopuoliseen konsulttiin, jonka uskotaan ratkaisevan pulmat ilman itse työyhteisön panosta prosessiin. Näihin ihmeidentekijä –oletuksiin liittyy olennaisesti myös kysymys siitä, kuinka paljon liikkeenjohdon konsulttia valitseva asiakastaho jo etukäteen tietää konsultoinnin eri menetelmistä. Konsultointimenetelmät moninaistuvat kovaa vauhtia, mikä korostaa asiakassysteemin johtavien henkilöiden tarvetta tietää, millaisen interventiotyylin tai roolin he haluavat konsultilleen. (Xxxxxxxx, 2000: 191–193.) Myös XxXxxxxxx (1999, 397) korostaa asiakassysteemin tiedonhaun merkitystä toteamalla, että yksi tärkeimmistä syistä asiakkaan tyytymättömyyteen konsultoinnin tuloksista on asiakkaan oma laiskuus sen arvioimisessa, mitä ...
Odotukset. 8.1 Tilaajasta johtuvat odotustunnit veloitetaan so- pimuksen mukaisesti tuntiveloitushinnan mukaan. Urakoitsija on velvollinen mahdollisimman nopeasti tuomaan esille nämä tapaukset. Urakoitsijan on mahdollisuuksiensa mukaan pyrittävä vähentämään syntyvien odotustuntien määrää.
Odotukset. Tämä jälleenmyyntisopimus toimii toimittajan ja jälleenmyyjän välisen yhteistyön kuvauksena. Molemmat osapuolet tekevät yhteistyötä saavuttaakseen sekä yhteiset että yksillölliset tavoitteensa. Toimittaja tavoitteena on kehittää luottamussuhde jälleenmyyjään. Suhde perustuu yhteistyöhön ja kasvuun. Tätä arvioidaan ja keskutellaan vuosittain osapuolten välillä. Yhteistyö tarjoaa jälleenmyyjälle seuraavat edut: • Kilpailukykyiset hinnat • Myynti oman yrityksesi nimellä • Johtavien tuotemerkkien jälleenmyynti • Korkea varastosaatavuus • Toimitus ja seurantatiedot UPS:n kautta • Ilmainen toimitus verkkotilauksille • Nopea ja täsmällinen toimitus • Mahdollisuus tilata tuotteet suoratoimituksena • Ilmainen DefiSign Pelastuspakkaus ja huomiotarra kansainvälisellä ILCOR -logolla jokaisen ostetun defibrillaattorin mukaan • Riippumaton ja asiantunteva palvelu elvytysalan tuotteista ja kehityksestä

Related to Odotukset

  • Palkankorotukset 2.1. Yleiskorotuksen suuruus ja ajankohta Vuosi 2022 Vuosi 2023

  • Sopimukset Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa eikä kustannuksia, joista toimittaja tai joku muu on vastuussa sopimuksen, takuun, huoltosopimuksen tai vastaavan sitoumuksen perusteella. Vakuutuksen piiriin muutoin kuuluva vahinko korvataan kuitenkin siltä osin kuin vakuutuksenottaja osoittaa, ettei vastuullinen osapuoli kykene korvausvelvollisuuttaan täyttämään.

  • Valitukset Palvelujamme koskevista sinun ja PayPalin välisistä valituksista ilmoittaminen Jos et ole tyytyväinen valitusprosessin tulokseen PAYPALIN KÄYTTÄJÄSOPIMUS

  • Ilmoitukset Valituista luottamusmiehistä, varamiehen toimimisesta pääluottamusmiehen sijaisena, työsuojeluvaltuutetun tai työsuojeluasiamiehen toimimisesta luottamusmiestehtävissä tai luottamusmiesten toimimisesta työsuojelutehtävissä on ammattiosaston tai vastaavan ilmoitettava kirjallisesti työnantajalle. Varamiehen toimimisesta työsuojeluvaltuutetun sijaisena on työsuojeluvaltuutetun ilmoitettava työnantajalle kirjallisesti. Työnantaja ilmoittaa luottamushenkilöille, ketkä käyvät yrityksen puolesta neuvotteluja heidän kanssaan.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Sopimusmuutokset JYSE luvussa 22 tarkoitettuja sopimusmuutoksia voivat tehdä ainoastaan sellaiset henkilöt, joilla on Tilaajan ja Palveluntuottajan organisaatiossa allekirjoitusoikeus. Sopimuksen yhteyshenkilöillä ei ole oikeutta muuttaa Sopimusta.

  • Päiväys ja allekirjoitukset Kukin Osapuoli sitoutuu tähän sopimukseen edustuskelpoisella allekirjoituksella siten, kuin sopimuksen kohdassa 17 on määrätty. Keiteleellä 2021 Xxxxx Xxxxxxxx kunnanhallituksen pj kunnanjohtaja Xxxxx Xxxxxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx kunnanhallituksen pj kunnanjohtaja Xxxxx Xxxx-Xxxxxxx Xxx Xxxxxxxxx kunnanhallituksen pj kunnanjohtaja Xxxxx Xxxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxxx hallituksen pj toimitusjohtaja Osakkaiden sijoitukset Liite 1 Liiketoimintasuunnitelma Liite 2 Osakassopimus, Liite 1 päivitys . .

  • Sopimuksen soveltamisala Tämän sopimuksen piiriin kuuluvat Teknologiateollisuus ry:n suunnittelu- ja konsulttitoimialan jäsenyritysten palveluksessa olevat ylemmät toimihenkilöt. Ylemmän toimihenkilön tehtävissä edellytetään korkeakoulu- tai ammattikorkeakoulutasoista tiedollista ja taidollista valmiutta. Koulutuksen mukanaan tuoma muodollinen pätevyys tai sen puuttuminen ei kuitenkaan sinänsä ratkaise, kuuluuko henkilö ylempien toimihenkilöiden piiriin tai ei. Kuvaavaa ylemmän toimihenkilön tehtävälle on suhteellisen suuri itsenäisyys ja vastuu. Käytännössä yrityksen ylemmän toimihenkilön tehtävä on suunnittelu-, konsultointi- tai asian- tuntijatehtävä taikka esimiestehtävä. Xxxxxxx toimihenkilön toimi on suunnittelu- ja konsulttialan toimihenkilöiden työehto- sopimuksen soveltamisalan sisältämiä toimia vaativampi. Xxxxxxxxxxxxx kuuluminen tiettyyn henkilöryhmään määräytyy hänen pääasiallisten tehtäviensä mukaisesti. Sopimus ei koske yrityksen tai toimipaikan johtoon kuuluvia ja johtamiseen osallistuvia henkilöitä, ei myöskään näihin verrat- tavia johtoa avustavia asiantuntijoita eikä henkilöitä, jotka edus- tavat työsuhteeseen liittyvissä asioissa yritystä suhteessa ylem- piin toimihenkilöihin ja joilla on oikeus tai valtuutus päättää ylempien toimihenkilöiden työehdoista.

  • Sopimusosapuolet Työntekijöitä yleisesti koskevista asioista sovitaan työehtosopimuksen neuvottelujärjestelmän mukaisesti työnantajan ja pääluottamusmiehen kesken. Yksittäistä työntekijää tai työryhmää koskevista asioista sovitaan työnantajan ja asianomaisen työntekijän tai työryhmän kesken. Pääluottamusmiehen tekemä sopimus sitoo kaikkia niitä työntekijöitä, joita pääluottamusmiehen on katsottava edustavan. Yksittäisen työnteki- jän tai työryhmän tekemä sopimus ei voi olla ristiriidassa pääluottamus- miehen tekemän samaa asiaa koskevan sopimuksen kanssa

  • Toimitusaika Asiakas ja teleyritys sopivat toimitusajan sopimusta tehtäessä. Teleyritys toimittaa palvelun viimeistään sovittuna toimitusaikana. Asiakas on velvollinen maksamaan viestintäpalvelusopimukseen perustuvat maksut siitä lukien, kun yhteys on käytettävissä.