Osittaisen virkavapaan vaikutus omalääkäreitä koskevien erityismääräysten soveltamiseen. Väestövastuisen toiminnan luonne huomioon ottaen omalää- käreitä koskevia erityismääräyksiä on tarkoitettu sovelletta- vaksi pääasiassa täyttä työaikaa tekeviin lääkäreihin (vertailu- kohtana muut kuin omalääkäreinä toimivat lääkärit), mutta sitä voidaan soveltaa myös osa-aikaisesti työskenteleviin (esim. osittainen hoitovapaa). Vaikka omalääkärille ei voida myöntää virkavapaata osasta työaikaa (työaikaa ei määrätty sopimuk- sessa), hänet voidaan vapauttaa joistakin virkatehtävis- tä/osasta virkatehtäviä työaikaa tarkemmin määrittelemättä. Omalääkärin palkkaus määrätään tällöin harkinnalla suh- teutettuna jäljelle jääviin tehtäviin ja työmäärään. Jos osa- aikajärjestely toteutetaan esim. puolittamalla vastuuväestö, maksetaan tehtäväkohtaisesta palkasta 50 % ja väestöosa määräytyy uuden pienemmän vastuuväestön perusteella. Pal- kan tarkempi määrittelytapa riippuu kuitenkin aina osa- aikatyön kulloisistakin toteuttamistavoista. Jos lääkärille ei määrätä henkilökohtaista vastuuväestöä olleenkaan, palkkaus määräytyy muiden kuin omalääkärinä toimivia lääkäreitä kos- kevien määräysten mukaan.
Appears in 2 contracts
Samples: Virkaehtosopimus, Collective Agreement
Osittaisen virkavapaan vaikutus omalääkäreitä koskevien erityismääräysten soveltamiseen. Väestövastuisen toiminnan luonne huomioon ottaen omalää- käreitä omalääkäreitä koskevia erityismääräyksiä on tarkoitettu sovelletta- vaksi sovellettavaksi pääasiassa täyttä työaikaa tekeviin lääkäreihin (vertailu- kohtana vertailukohtana muut kuin omalääkäreinä toimivat lääkäritlää- kärit), mutta sitä voidaan soveltaa myös osa-aikaisesti työskenteleviin (esim. osittainen hoitovapaa). Vaikka omalääkärille ei voida myöntää virkavapaata virka- vapaata osasta työaikaa (työaikaa ei määrätty sopimuk- sessasopimuksessa), hänet voidaan voi- daan vapauttaa joistakin virkatehtävis- tävirkatehtävistä/osasta virkatehtäviä työaikaa tarkemmin tar- kemmin määrittelemättä. Omalääkärin palkkaus määrätään tällöin harkinnalla suh- teutettuna harkin- nalla suhteutettuna jäljelle jääviin tehtäviin ja työmäärään. Jos osa- aikajärjestely toteutetaan esim. puolittamalla vastuuväestö, maksetaan tehtäväkohtaisesta teh- täväkohtaisesta palkasta 50 % ja väestöosa määräytyy uuden pienemmän vastuuväestön perusteella. Pal- kan Palkan tarkempi määrittelytapa riippuu kuitenkin aina osa- osa-aikatyön kulloisistakin toteuttamistavoista. Jos lääkärille ei määrätä henkilökohtaista vastuuväestöä olleenkaan, palkkaus määräytyy muiden kuin omalääkärinä toimivia lääkäreitä kos- kevien koskevien määräysten mukaan.
Appears in 1 contract
Osittaisen virkavapaan vaikutus omalääkäreitä koskevien erityismääräysten soveltamiseen. Väestövastuisen toiminnan luonne huomioon ottaen omalää- käreitä omalääkäreitä koskevia erityismääräyksiä on tarkoitettu sovelletta- vaksi pääasiassa sovellettavaksi pääasias- sa täyttä työaikaa tekeviin lääkäreihin (vertailu- kohtana vertailukohtana muut kuin omalääkäreinä toimivat lääkärit), mutta sitä voidaan soveltaa myös osa-aikaisesti työskenteleviin (esim. osittainen hoitovapaa). Vaikka omalääkärille ei voida myöntää virkavapaata osasta työaikaa (työaikaa työ- aikaa ei määrätty sopimuk- sessasopimuksessa), hänet voidaan vapauttaa joistakin virkatehtävis- täjoista- kin virkatehtävistä/osasta virkatehtäviä työaikaa tarkemmin määrittelemättämäärit- telemättä. Omalääkärin palkkaus määrätään tällöin harkinnalla suh- teutettuna jäljelle jääviin tehtäviin ja työmäärään. Jos osa- aikajärjestely toteutetaan esim. puolittamalla vastuuväestö, maksetaan makse- taan tehtäväkohtaisesta palkasta 50 % ja väestöosa määräytyy uuden uu- den pienemmän vastuuväestön perusteella. Pal- kan Palkan tarkempi määrittelytapa mää- rittelytapa riippuu kuitenkin aina osa- osa-aikatyön kulloisistakin toteuttamistavoistatoteut- tamistavoista. Jos lääkärille ei määrätä henkilökohtaista vastuuväestöä vastuuvä- estöä olleenkaan, palkkaus määräytyy muiden kuin omalääkärinä toimivia lääkäreitä kos- kevien koskevien määräysten mukaan.
Appears in 1 contract
Osittaisen virkavapaan vaikutus omalääkäreitä koskevien erityismääräysten soveltamiseen. Väestövastuisen toiminnan luonne huomioon ottaen omalää- käreitä omalääkäreitä koskevia erityismääräyksiä eri- tyismääräyksiä on tarkoitettu sovelletta- vaksi sovellettavaksi pääasiassa täyttä työaikaa tekeviin lääkäreihin (vertailu- kohtana vertailukohtana muut kuin omalääkäreinä toimivat lääkärit), mutta sitä si- tä voidaan soveltaa myös osa-aikaisesti työskenteleviin (esim. osittainen hoitovapaahoito- vapaa). Vaikka omalääkärille ei voida myöntää virkavapaata osasta työaikaa (työaikaa ei määrätty sopimuk- sessasopimuksessa), hänet voidaan vapauttaa joistakin virkatehtävis- tävirkateh- tävistä/osasta virkatehtäviä työaikaa tarkemmin määrittelemättä. Omalääkärin palkkaus määrätään tällöin harkinnalla suh- teutettuna suhteutettuna jäljelle jääviin tehtäviin ja työmäärään. Jos osa- osa-aikajärjestely toteutetaan esim. puolittamalla vastuuväestö, maksetaan tehtäväkohtaisesta palkasta perusosasta 50 % ja väestöosa määräytyy uuden pienemmän vastuuväestön vas- tuuväestön perusteella. Pal- kan Palkan tarkempi määrittelytapa riippuu kuitenkin aina osa- osa-aikatyön kulloisistakin toteuttamistavoista. Jos lääkärille ei määrätä henkilökohtaista henkilö- kohtaista vastuuväestöä olleenkaan, palkkaus määräytyy muiden kuin omalääkärinä omalääkä- rinä toimivia lääkäreitä kos- kevien koskevien määräysten mukaan.
Appears in 1 contract
Samples: Lääkärisopimus
Osittaisen virkavapaan vaikutus omalääkäreitä koskevien erityismääräysten soveltamiseen. Väestövastuisen toiminnan luonne huomioon ottaen omalää- käreitä omalääkäreitä koskevia erityismääräyksiä on tarkoitettu sovelletta- vaksi sovellettavaksi pääasiassa täyttä työaikaa tekeviin lääkäreihin (vertailu- kohtana vertailukohtana muut kuin omalääkäreinä toimivat lääkäritlää- kärit), mutta sitä voidaan soveltaa myös osa-aikaisesti työskenteleviin (esim. osittainen hoitovapaa). Vaikka omalääkärille ei voida myöntää virkavapaata osasta työaikaa (työaikaa ei määrätty sopimuk- sessasopimuksessa), hänet voidaan vapauttaa va- pauttaa joistakin virkatehtävis- tävirkatehtävistä/osasta virkatehtäviä työaikaa tarkemmin määrittelemättä. Omalääkärin palkkaus määrätään tällöin harkinnalla suh- teutettuna jäljelle jääviin tehtäviin ja työmäärään. Jos osa- osa-aikajärjestely toteutetaan to- teutetaan esim. puolittamalla vastuuväestö, maksetaan tehtäväkohtaisesta palkasta perusosasta 50 % ja väestöosa määräytyy uuden pienemmän vastuuväestön perusteella. Pal- kan Palkan tarkempi määrittelytapa riippuu kuitenkin aina osa- osa-aikatyön kulloisistakin toteuttamistavoistato- teuttamistavoista. Jos lääkärille ei määrätä henkilökohtaista vastuuväestöä olleenkaan, palkkaus määräytyy muiden kuin omalääkärinä toimivia lääkäreitä kos- kevien lääkä- reitä koskevien määräysten mukaan.
Appears in 1 contract
Samples: Lääkärisopimus