Suoritteiden hinnoittelu ja laskutus Mallilausekkeet

Suoritteiden hinnoittelu ja laskutus. Kuntayhtymän on rahoitettava toimintansa ja investointinsa rahoituslainsäädännön mukaisella rahoituksella, valtionosuuksilla, EU- ja muulla projektirahoituksella, opetus- ja muiden palveluiden myynnistä saatavilla sekä muilla tuloilla. Jäsenkunnilta perittävän suoritehinnoittelun perustana on omakustannushinta, joka sisältää suoritteen tuottamisesta aiheutuneet välittömät kustannukset, hallinnon yleiskustannukset ja pääomakustannukset. Välittömien ja hallinnon yleiskustannusten tulee perustua todellisiin kustannuksiin. Pääomakustannukset sisältävät rahoituskustannukset ja suunnitelman mukaiset poistot. Jäsenkuntia laskutetaan yhdenmukaisin perustein. Jollei jäsenkuntien ja kuntayhtymän kesken muuta sovita, tulee laskusta käydä ilmi kunnan maksuvelvollisuuden perusteet. Suoritteiden yksikköhinnat vahvistaa yhtymähallitus etukäteen joulukuun loppuun mennessä. Yksikköhintoja määrättäessä arvioidaan suoritteiden määrä ja asiakkailta perittävien maksutulojen sekä varsinaisen toiminnan muiden tulojen määrä. Olennainen ylijäämä tai alijäämä otetaan huomioon toimintavuoden aikana muuttamalla tarvittaessa yksikköhinnoittelua. Yksikköhintoja voidaan muuttaa toimintavuoden aikana myös talousarvion hyväksyttyyn muutokseen perustuen ja siten, että yksikköhintoja korottava muutos voi tulla voimaan aikaisintaan ilmoitusta seuraavan toisen kuukauden alusta lukien.
Suoritteiden hinnoittelu ja laskutus. Suoritehinnoittelun perustana on omakustannushinta, joka sisältää suoritteen tuotta- misesta aiheutuvat välittömät ja välilliset kustannukset sekä pääomakustannukset. Välittömien ja välillisten kustannusten tulee perustua todellisiin kustannuksiin. Pää- omakustannukset sisältävät suunnitelman mukaiset poistot. Jäsenkuntia laskutetaan yhdenmukaisin perustein jäsenkunnan palveluiden käyttöön perustuen. Laskusta tulee käydä ilmi kunnan maksuvelvollisuuden perusteet. Suoritteiden hinnoitteluperusteet vahvistaa valtuusto talousarvion hyväksymisen yh- teydessä. Suoritteiden yksikköhinnoista ja niiden muutoksista päättää hallitus. Yksik- köhintoja määrättäessä arvioidaan suoritteiden määrä ja asiakkailta perittävien mak- sutulojen sekä varsinaisen toiminnan muiden tulojen määrä. Ensihoidon kustannukset jaetaan kuitenkin jäsenkuntien asukasluvun mukaan. Apu- välinekeskuksen kustannukset laskutetaan kuntien kanssa tehdyn erillisen sopimuk- sen mukaan.
Suoritteiden hinnoittelu ja laskutus. Suoritehinnoittelun perustana on omakustannushinta, joka sisältää toiminnan välittömät kustannukset, hallinnon yleiskustannukset ja pääomakustannukset. Välittömien ja hallinnon yleiskustannusten tulee perustua todellisiin kustannuksiin. Pääomakustannukset sisältävät suunnitelman mukaiset poistot, koron sijoitetulle pääomalle sekä muiden rahoituskulujen ja –tuottojen nettokustannukset. Jäsenkuntia laskutetaan yhdenmukaisin perustein. Jollei jäsenkuntien ja kuntayhtymän kesken muuta sovita, tulee laskusta käydä ilmi kunnan maksuvelvollisuuden perusteet. Suoritteiden hinnoitteluperusteet vahvistaa yhtymävaltuusto talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Hinnoitteluperusteet tulee vahvistaa vähintään osajäsenyystasolla. Suoritteiden yksikköhinnat vahvistaa yhtymähallitus etukäteen 31.12. mennessä. Yksikköhintoja määrättäessä arvioidaan suoritteiden määrä ja asiakkailta perittävien maksutulojen sekä varsinaisen toiminnan muiden tulojen määrä. Yksikköhintoja voidaan muuttaa toimintavuoden aikana talousarvion hyväksyttyyn muutokseen perustuen ja niin, että yksikköhintoja korottava muutos voi tulla voimaan aikaisintaan ilmoitusta seuraavan kuukauden alusta lukien. Sosiaalihuollon palvelujen laskutus suoritetaan aiheuttamisperiaatteella toteutuneiden kustannusten mukaan kunnittain. Jäsenkuntien valtuustojen hyväksymässä siirtosopimuksessa määritellyn ajan jälkeen siirrytään pääsääntöisesti suoriteperusteiseen laskutukseen.
Suoritteiden hinnoittelu ja laskutus. Suoritehinnoittelua sovelletaan muiden yhteisöjen kuin jäsenkuntien laskutukseen. Jäsenkunnan osalta suoritehinnoittelua noudatetaan siinä tapauksessa, että kunnan kanssa ei ole voimassa olevaa 18 §:n mukaista palvelusopimusta. Suoritehinnoittelun perusteena on palvelusuoritteen täyskatteellinen hinta, joka sisältää toiminnan välittömät kustannukset, välilliset kustannukset, hallinnon yleiskustannukset ja pääomakustannukset. Jäsenkuntia ja muita yhteisöjä laskutetaan yhdenmukaisin perustein. Tällöin kunnalta laskutetaan kuukausittain kuntalaisten käyttämien suoritteiden kokonaishinta. Suoritteiden hinnoitteluperusteet vahvistaa valtuusto talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Suoritteiden yksikköhinnat vahvistaa hallitus. Yksikköhintoja määrättäessä arvioidaan palvelusuoritteiden määrä ja asiakkailta perittävien maksutulojen sekä varsinaisen toiminnan muiden tulojen määrä. Hallituksella on varainhoitovuoden aikana oikeus tarvittaessa tarkistaa suoritehinnoittelua jäsenkunnilta palveluista perittäviä maksuja. Mikäli riittävän oman pääoman turvaaminen, korvausinvestointeihin varautuminen tai pidemmällä aikavälillä terve ja tasapainoinen taloudenhoito edellyttävät jälleenhankintahintaisten poistojen käyttöä palvelusuoritteiden hinnoittelussa, voidaan se toteuttaa valtuuston päätöksellä. 20 26. § Piirin ulkopuolella annetun hoidon maksut Piirin ulkopuolisissa sairaaloissa ja laitoksissa annetun hoidon kustannukset peritään jäsenkunnilta samansuuruisina kuin kuntayhtymä on nämä kustannukset jäsenkunnan potilaista näille sairaaloille ja laitoksille suorittanut ottamalla kuitenkin huomioon 19 25 §:n ja 21 27 §:n määräykset.
Suoritteiden hinnoittelu ja laskutus. 23 § Poikkeukselliset hinnoitteluperusteet 24 § Maksujen ennakkolaskutus
Suoritteiden hinnoittelu ja laskutus. Suoritehinnoittelun perustana on omakustannushinta, joka sisältää suo- ritteen tuottamisesta aiheutuneet välittömät kustannukset, hallinnon yleiskustannukset ja pääomakustannukset. Välittömien ja hallinnon yleiskustannusten tulee perustua todellisiin kustannuksiin. Pääomakus- tannukset sisältävät suunnitelman mukaiset poistot. Jäsenkuntia laskutetaan todellisiin kustannuksiin perustuen yhdenmukai- sin suoritehinnoin.
Suoritteiden hinnoittelu ja laskutus. Suoritehinnoittelun perustana on omakustannushinta, joka sisältää toiminnan välittömät kustannukset, … Kaikkia jäsenkuntia laskutetaan yhtäläisin perustein. Suoritteiden hinnoitteluperusteet vahvistaa kuntayhtymäkokous talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Suoritteiden yksikköhinnan vahvistaa hallitus, joka ottaa tällöin huomioon suoritemäärän sekä maksutulojen ja muiden tulojen määrän. palvelujen käyttäjien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet.
Suoritteiden hinnoittelu ja laskutus. Jäsenkuntien maksuosuudet perustuvat yhdenmukaisin perustein toteutettuun, aiheuttamisperiaat- teen mukaiseen kustannuslaskentaan erikoissairaanhoidossa sekä yhdenmukaisin kunta- / kustan- nuspaikkakohtaisin perustein aiheuttamisperiaatteen mukaisesti toteutettuun kustannuslaskentaan perusterveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa, mikä ei merkitse yhtenäishintajärjestelmää. Kuntakohtainen perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen kustannuspaikkarakenne sekä yhteis- käyttöiset kustannuspaikat on sovittu 19 §:n 5 momentin mukaisessa kunkin kunnan palvelusopi- muksessa. Suoritteet ja niiden yksikköhinnat vahvistaa kuntayhtymähallitus. Suoritteista peritään kustannuspaikkakohtainen omakustannushinta, jossa otetaan huomioon
Suoritteiden hinnoittelu ja laskutus. Suoritehinnoittelun perustana on omakustannushinta, joka sisältää toiminnan välittömät kustannukset, hallinnon yleiskustannukset ja pääomakustannukset. Suoritteiden hinnoitteluperusteet vahvistaa yhtymäkokous talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Mikäli riittävän oman pääoman turvaaminen, korvausinvestointeihin varautuminen tai pitemmällä aikavälillä terve ja tasapainoinen taloudenhoito edellyttävät jälleenhankintahintaisten poistojen käyttöä palvelusuoritteiden hinnoittelussa, voidaan se toteuttaa yhtymäkokouksen päätöksellä.
Suoritteiden hinnoittelu ja laskutus. Kuntayhtymä rahoittaa toimintamenonsa koulutuksen valtionosuuksilla ja palvelujen myynnistä saata- villa tai muutoin hankituilla tuloilla.