Toiminnan kuvaus. Toimittaja sitoutuu huolehtimaan Ostajan henkilöstön työterveydestä tässä sopimuksessa sovitun mukaisesti. Sopimus sisältää työkykyä ylläpitävän ja ennalta ehkäisevän toiminnan (Kelan xxxxxxxxxxxxx 0). Ostaja ja Toimittaja laativat tarpeiden selvityksen jälkeen yhteistyössä toimintasuunnitelman, jota sopija- puolet sitoutuvat noudattamaan. Toimittaja nimeää moniammatillisen tiimin, joka vastaa Pihlajalinna-konsernin osalta palveluiden tuotta- misesta ja yhteistyöstä Ostajan kanssa. Ostaja nimeää yhteyshenkilön omasta organisaatiostaan.
Toiminnan kuvaus. Näyttelyt ja pedagogiikka -tulosyksikkö suunnittelee, tuottaa ja toteuttaa museopalveluiden näyttelytoimintaa ja yleisötyötä eli pedagogista sisältöä ja tapahtumia. Tulosyksikkö tuottaa aktiivista elämäntapaa, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta edistäviä palveluja huomioiden eri kohderyhmät ja laaja-alaisen saavutettavuuden.
Toiminnan kuvaus. Kulttuurisen nuorisotyön -yksikkö tukee lasten ja nuorten kasvua ja vahvistaa elämäntaitoja elämysten, kulttuuriharrastusten ja taidetoiminnan avulla. Yksikön tehtävänä on tuottaa ja kehittää turkulaisille lapsille ja nuorille vapaa-ajan palveluja ja harrastusmahdollisuuksia monenlaisissa toimin- taympäristöissä. Kulttuurisen nuorisotyön yksikkö tarjoaa harrastamisen, liikkumisen, musiikin, taiteen, teatterin, sirkuksen, tanssin yms. mah- dollisuuksia lapsille ja nuorille. Ensisijainen kohderyhmä on 0-29 -lapset ja nuoret sekä lapsiperheet. Keskeisiä toimipaikkoja ovat nuorten taide- ja toimintatalo Vimma, lastenkulttuurikeskus Seikkailupuisto ja musiikkitoiminnan tila A-Panimo. Toiminnassa korostuvat mm. lasten ja nuorten omaehtoisen toiminnan tukeminen ja osallisuus, saavutettavuus, aktiivisuuden edistäminen, kokemuksellisuus, taidelähtöiset menetelmät ja luovuuden tukeminen, digitaalisuuden vahvistaminen sekä kaveruuden lisääminen. Kulttuurinen nuorisotyö -yksikkö on nuorisopalveluiden uusi yksikkö, joka on osa aiempaa Tekemällä oppiminen-yksikköä. Vuoden 2020 aikana kulttuurisen nuorisotyön perustehtävää selkiytetään. Esimiesten työkuorma jakaantuu tasaisemmin, kun aiemmasta toimintakeskeisestä pro- sessimallista siirrytään nykyiseen yksikkömalliin. Uusi yksikkö mahdollistaa myös toiminnan vahvemman kehittämisen ja toteuttamisen yhteis- työssä muiden vapaa-aikatoimialan toimijoiden ja eri taide- ja kulttuurialojen asiantuntijoiden kanssa. Nuorisopalveluiden nykyisellä yksikköra- kenteella pystytään paremmin vastaamaan myös nuorisotyön muuttuviin tarpeisiin ja kaupungin asettamiin strategisiin tavoitteisiin sekä tuotta- maan asiakaslähtöisiä palveluja. Tulevaisuudessa on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että nuorisopalveluiden yksiköt tuottavat edelleen palveluita yhdessä. Kulttuurisen nuorisotyön -yksikkö jatkaakin keväällä 2020 nuorten harrastuskokeilujen tuottamista alueellisessa nuoriso- työssä. Harrastekokeilujen tavoitteena on tarjota nuorille mahdollisuus kokeilla erilaisia harrastemuotoja ja lajeja.
Toiminnan kuvaus. Kehittäminen ja johdon tuki-yksikkö vastaa nuorisopalveluiden sisäisen ja ulkoisen kehittämisen johtamisesta ja koordinoinnista. Yksikkö vastaa nuorisopalveluiden osalta kansalaistoiminnan tukemisesta sekä nuorten osallisuuden edistämisestä Turun kaupungissa. Yksikkö tarjoaa tuki- palveluita koko nuorisopalveluiden organisaatiolle. Lisäksi tilojen kunnossapidon koordinointi sekä leirialueet kuuluvat yksikön vastuulle.
Toiminnan kuvaus. Kokoelmat ja kulttuuriperintö –tulosyksikön vastuulle kuuluvat kokoelmatoiminta, aluemuseotyö, kulttuuriperinnön ja –ympärisön vaaliminen sekä nykyajan dokumentointi, kirjaston ja arkiston ylläpitäminen, julkisen taiteen hankkeet sekä taiteeseen ja kulttuuriperintöön liittyvät asiakas- ja asiantuntijapalvelut. Kokoelma ja kulttuuriperintötyön tavoitteena on vaalia, tallentaa, säilyttää ja tuoda esille Varsinais-Suomen alueen taidetta ja kulttuuriperintöä.
Toiminnan kuvaus. Kohdennetun nuorisotyön yksikkö sisältää nuorten työpaja-, etsivän nuorisotyön ja nuorten tieto- ja neuvontapalvelut. Nuorten työpaja ja etsi- vän nuorisotyön palvelut on tarkoitettu 15-29 -vuotiaille turkulaisille nuorille ja nuorten tieto- ja neuvontapalvelulla on tarkoitettu kaikille 0-29 - vuotiaille. Palvelut perustuvat nuoren vapaaehtoisuuteen ja ovat yksilöllisistä tarpeista lähteviä palvelumuotoja. Kohdennetun nuorisotyön palvelut toteuttavat Turun kaupungin nuorisopalveluiden perustehtäviä: luomme nuorille ja työntekijöille erilaisia koh- taamisen areenoita (työpajalta kadulle), tuemme nuoren kokonaisvaltaista kasvua nuoren parhaaksi minäksi sekä olemme vaikutta massa tur- kulaisten nuorten mahdollisuuksiin yhteiskunnassamme.
Toiminnan kuvaus. Liikuntapalveluiden liikkumaan aktivointi luo liikuntalain mukaisesti edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle kehittämällä paikallista ja alueellista yhteis- työtä sekä terveyttä edistävää liikuntaa ja järjestämällä liikuntaa ottaen huomioon myös erityisryhmät. Liikkumaan aktivoinnin tavoitteena on akti- voida terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuvia turkulaisia lisäämään fyysistä aktiivisuuttaan. Perustehtävänä on saada ”Liikkuminen kaupunki- laisten elämäntavaksi!” ja tahtotilana, että aktivointi liikuttaa – kaikkia!
Toiminnan kuvaus. Museopalvelualueen tukipalvelut koostuvat hallinnosta sekä viestintä ja markkinoinnista (museopalvelujohtaja). Museopalvelujen hallinto vastaa toiminnan ja talouden strategisesta johtamisesta, henkilöstöhallintoon liittyvistä asioista sekä viestinnän ja markkinoinnin suunnittelusta.
Toiminnan kuvaus. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän suun terveydenhuollon päivystys hoidetaan arki-iltaisin klo 16-21 omana toimintana. Potilaan hoidon on tapahduttava klo 21 mennessä. Hoidon tarpeen arvion tekee puhelimitse päivystyksen sairaanhoitaja, joka tarvittaessa ottaa yhteyttä päivystävään hammaslääkäriin. Päivystävä hammaslääkäri ja hammashoitaja/ suuhygienisti tulevat paikalle Iisalmen hammashoitolaan, mikäli hoidon tarpeen arvion perusteella potilas täyttää akuutin hoidon kriteerit. Valmiusaika on 1 tunti yhteydenotosta.
Toiminnan kuvaus. Tekemällä oppiminen -yksikkö tuottaa ja kehittää turkulaisille lapsille ja nuorille vapaa-ajan palveluja ja harrastusmahdollisuuksia monenlaisissa toimintaympäristöissä. Ensisijainen kohderyhmä on 0-29 -lapset ja nuoret sekä lapsiperheet. Toiminnassa korostuvat mm. nuorten omaehtoisen toiminnan tukeminen ja osallisuus, aktiivisuuden edistäminen, kokemuksellisuus, luovuuden tukeminen ja luovuuskasvatus, digiaika sekä kaveruuden lisääminen. Erityistoimintoina Tekemällä oppiminen –yksikössä on elämyksellisen vapaa-ajan palvelut: digitaalisen median ja teknologian hyödyntäminen, monikulttuurinen ja kansainvälinen toiminta sekä toimintaympäristöt ja Pop Up-toiminta sekä kouluissa tehtävä nuorisotyö. Lisäksi Tekemällä oppiminen - yksikkö vahvistaa luovuuskasvatusta tuottamalla taide- ja musiikkitoimintaa sekä tapahtuma- ja esitystoimintaa.