Toinen sopimusjakso Mallilausekkeet

Toinen sopimusjakso. Työmarkkinakeskusjärjestöt kokoontuvat vuoden 2015 kesäkuussa tarkastelemaan yleistä taloudellista tilannetta, rakenteellisten uudistusten toteutumista, työllisyyden, viennin ja kilpailukyvyn kehitystä sekä näihin vaikuttaneita tekijöitä. Selvitystyössä käytetään tarvitta- essa apuna tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikuntaa ja ulkopuolisia asiantuntijoita. Tarkastelun perusteella työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat toisen jakson palkkaratkaisun kustannusvaikutuksesta ja toteutusajankohdasta.
Toinen sopimusjakso. Työmarkkinakeskusjärjestöt kokoontuvat vuoden 2015 kesäkuussa tarkastele- maan yleistä taloudellista tilannetta, rakenteellisten uudistusten toteutumista, työllisyyden, viennin ja kilpailukyvyn kehitystä sekä näihin vaikuttaneita tekijöitä. Selvitystyössä käytetään tarvittaessa apuna tulo- ja kustannuskehityksen selvi- tystoimikuntaa ja ulkopuolisia asiantuntijoita. Tarkastelun perusteella työmarkki- nakeskusjärjestöt sopivat toisen jakson palkkaratkaisun kustannusvaikutuksesta ja toteutusajankohdasta. Palkkaratkaisu mitoitetaan 12 kuukauden jakson mukaan. Työmarkkinakeskus- järjestöjen sopiman palkkaratkaisun kustannusvaikutus suhteutetaan osapuolten tässä allekirjoitus-pöytäkirjassa sopiman 10 kuukauden jakson mukaan. Mikäli työmarkkinakeskusjärjestöt eivät pääse yhteisymmärrykseen työllisyys- ja kasvusopimuksessa sovitun mukaisesti 15.6.2015 mennessä toisen jakson so- pimuskorotuksista, osapuolet voivat neljän kuukauden irtisanomisaikaa noudat- taen irtisanoa tämän sopimuksen päättymään ensimmäisen sopimuskauden lop- puun.
Toinen sopimusjakso. Työmarkkinakeskusjärjestöt kokoontuvat vuoden 2015 kesäkuussa tarkastelemaan yleistä taloudellista tilannetta, rakenteellisten uudistusten toteutumista, työllisyyden, viennin ja kilpailukyvyn kehitystä sekä näihin vaikuttaneita tekijöitä. Selvitystyössä käytetään tarvittaessa apuna tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikuntaa ja ulkopuolisia asiantuntijoita. Tarkastelun perusteella työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat toisen jakson palkkaratkaisun kustannusvaikutuksesta ja toteutusajankohdasta. Palkkaratkaisu mitoitetaan 12 kuukauden jakson mukaan. Niillä aloilla, joilla sopimuskauden toinen jakso on pidempi tai lyhyempi kuin 12 kuukautta, palkkaratkaisu suhteutetaan jakson pituuden mukaan.
Toinen sopimusjakso. (15.11.2015 - 15.11.2016)
Toinen sopimusjakso. Osana sopimusratkaisua noudatetaan soveltuvin osin keskusjärjestöjen työllisyys- ja kasvusopimuksen kohtia 2.3 ja 2.4 siten, että liitot sopivat toisen jakson palkankorotuksesta 15.6.2015 mennessä. Palkkaratkaisu mitoitetaan 12 kuukauden jakson mukaan, ja palkkarat- kaisu suhteutetaan 11 kuukauden mukaan. Mikäli liittojen välisissä neuvotteluissa ei päästä määräaikaan mennessä yksimielisyyteen, kummallakin liitolla on oikeus irtisanoa sopimus päät- tymään ensimmäisen sopimusjakson loppuun neljän kuukauden irtisa- nomisajalla.

Related to Toinen sopimusjakso

  • Sopimuksen syntyminen Tarjouspohjaisessa kaupassa sopimus syntyy, kun ostaja on ilmoittanut hyväksyvänsä myyjän tarjouksen sellaisenaan. Muussa tapauksessa kauppa syntyy, kun myyjä on vahvistanut tilauksen tai toimittanut tavaran. Ostajan tilauksen poiketessa myyjän tarjouksesta, kaupan katsotaan syntyneen myyjän tarjouksenmukaisin ehdoin, ellei myyjä ole kirjallisesti muuta vahvistanut.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Sopimuksen voimassaoloaika 1. Tämä sopimus on voimassa 1.2.2018- 31.3.2020 saakka jatkuen senkin jälkeen vuoden kerrallaan, ellei sitä viimeistään yhtä kuukautta ennen sen päättymistä ole kummankaan puolelta kirjallisesti irtisanottu.

  • Vakuutusmaksun suorittaminen Vakuutusmaksut on maksettava viimeistään sovittuina eräpäivinä. Mikäli eräpäivän ja laskun päiväyksen erotus on alle 30 vuorokautta, tulee vakuutusmaksu maksaa 30 vuorokauden kuluessa laskun päiväyksestä. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa vakuutuskautta koskevan maksun suorittaminen on vakuutuksenantajan vastuun alkamisen edellytyksenä. Vakuutusehdot Jos vakuutusmaksusta maksetaan maksun erääntyessä vain osa, jaetaan osasuoritus vakuutussopimuksen eri vakuutusturvien kesken. Kunkin vakuutusturvan osaksi tuleva summa lasketaan tällöin sen mukaan, kuinka suuri on kyseisen vakuutusturvan maksun osuus koko vakuutusmaksusta. Jos vakuutuksenottajan maksama maksu ei riitä kaikkien vakuutusturvien maksamiseen vakuutuksenottajalla on oikeus maksun suorittamisen yhteydessä määrätä mitä vakuutusturvien maksuja suorituksella lyhennetään. Jos vakuutuksenottaja on kokonaan tai osittain laiminlyönyt vakuutusmaksun maksamisen maksun erääntyessä tilanteessa, jossa hän on jo aiemmin suorittanut tulevaan aikaan kohdistuvia muita vakuutusmaksuja, vakuutusyhtiöllä on oikeus kohdistaa jo maksetut vakuutusmaksut myös laiminlyötyjen vakuutusmaksujen kattamiseen, ellei vakuutuksenottaja maksun maksamisen laiminlyötyään viipymättä nimenomaisesti ilmoita vakuutusyhtiölle, ettei hän halua jo maksettua maksua jaettavaksi eri vakuutusturvien kesken. Jos koko vakuutusmaksua ei makseta eräpäivään mennessä, erääntyvät kaikki vakuutussopimuksen vakuutuskauden jäljellä olevat maksuerät heti, jos vakuutusyhtiö niin haluaa. Erääntyvien maksuerien laskentaperusteet eivät muutu.

  • Työsuhteen säilyminen ja ilmoitusajat Toimihenkilölle annetaan työsuhteen katkeamatta tilaisuus osallistua koulutustyö- ryhmässä hyväksytylle enintään kuukauden kestävälle kurssille, mikäli koulutuk- sen tarve on yhteisesti työnantajan ja kurssille hakeutuvan toimihenkilön välillä todettu ja kurssille osallistuminen voi tapahtua tuottamatta työnantajalle tuntuvaa haittaa. Kielteisessä tapauksessa luottamusmiehelle ilmoitetaan viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua syy, minkä vuoksi vapaan antaminen tuottaisi tuntuvaa hait- taa. Ilmoitus aikomuksesta osallistua kurssille on tehtävä mahdollisimman varhain. Milloin kurssi kestää enintään yhden viikon, ilmoitus on annettava vähintään kol- me viikkoa ennen kurssin alkua sekä milloin on kysymys pitemmästä kurssista, vähintään kuusi viikkoa ennen kurssin alkua. Työsuojelukoulutus pyritään suuntaamaan erityisesti työsuojeluvaltuutettuihin.

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen 15.1 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana (VSL 18 §)

  • Sopimuksen soveltamisala Tämän sopimuksen piiriin kuuluvat Teknologiateollisuus ry:n suunnittelu- ja konsulttitoimialan jäsenyritysten palveluksessa olevat ylemmät toimihenkilöt. Ylemmän toimihenkilön tehtävissä edellytetään korkeakoulu- tai ammattikorkeakoulutasoista tiedollista ja taidollista valmiutta. Koulutuksen mukanaan tuoma muodollinen pätevyys tai sen puuttuminen ei kuitenkaan sinänsä ratkaise, kuuluuko henkilö ylempien toimihenkilöiden piiriin tai ei. Kuvaavaa ylemmän toimihenkilön tehtävälle on suhteellisen suuri itsenäisyys ja vastuu. Käytännössä yrityksen ylemmän toimihenkilön tehtävä on suunnittelu-, konsultointi- tai asian- tuntijatehtävä taikka esimiestehtävä. Xxxxxxx toimihenkilön toimi on suunnittelu- ja konsulttialan toimihenkilöiden työehto- sopimuksen soveltamisalan sisältämiä toimia vaativampi. Xxxxxxxxxxxxx kuuluminen tiettyyn henkilöryhmään määräytyy hänen pääasiallisten tehtäviensä mukaisesti. Sopimus ei koske yrityksen tai toimipaikan johtoon kuuluvia ja johtamiseen osallistuvia henkilöitä, ei myöskään näihin verrat- tavia johtoa avustavia asiantuntijoita eikä henkilöitä, jotka edus- tavat työsuhteeseen liittyvissä asioissa yritystä suhteessa ylem- piin toimihenkilöihin ja joilla on oikeus tai valtuutus päättää ylempien toimihenkilöiden työehdoista.

  • Sopimuskappaleet Tätä sopimusta on laadittu kaksi yhdenmukaista kappaletta, yksi kummallekin sopijaosapuolelle.