Työaikakirjanpito Pääluottamusmiehellä on oikeus perehtyä hätä- ja ylityöstä työaikalain (605/96) mukaisesti laadittuun luetteloon siten kuin siihen on työsuojeluvaltuutetulla lain mukaan oikeus.
Työaikapankki Työnantaja ja luottamushenkilö voivat sopia työaika- pankin käyttöönotosta yrityksessä. Työaikapankkiin voidaan sopia siirrettäväksi esimer- kiksi • työaikajärjestelmiin liittyviä tasoitusvapaita • mahdollisia työajan lyhennysvapaita • liukuvan työajan kertymää • vapaa-ajaksi muutettuja työaikakorvauksia • vuosiloman 18 päivän ylittävää osaa ja talvilomaa sekä jo kertynyttä säästövapaata tai • vapaaksi vaihdettua lomarahaa. Kun työaikapankkiin on sovittu siirrettäväksi keskimää- räistä työaikaa sovellettaessa kertyvää tasoitusvapaa- ta, voidaan sopia myös, ettei erillistä tasoittumisjärjes- telmää käytetä. Tällöin työaika tasoittuu työaikapankin kautta ja niissä rajoissa, jotka on sitä käyttöön otet- taessa sovittu. Työaikapankkiin siirretyt vapaat menettävät alkuperäi- sen identiteettinsä eivätkä niitä koske esim. työaika- lain mukaiset vanhentumisajat. Toimihenkilön palkka määräytyy vapaan pitämishetken mukaan. Vapaan pitäminen ei vähennä vuosilomaker- tymää. Työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kerty- neet vapaat maksetaan rahana. Toimihenkilölle annetaan vuosittain selvitys pankkiin kertyneistä vapaista. Luottamushenkilölle annetaan vuosittain yhteenveto pankkiin kertyneistä ja käytetyis- tä vapaista. Luottamushenkilö ja työnantajan edustaja seuraavat vuosittain työaikapankkikertymää erityisesti työsuojelullisista syistä. Liitot ovat yhtä mieltä periaatteesta, jonka mukaan työnvähyystilanteessa pankkiin kertyneet tunnit olisi pidettävä ennen lomautukseen turvautumista. Työaikapankin käyttöönottamiseen liittyen on lisäksi sovittava ainakin seuraavista asioista: • ketkä kuuluvat työaikapankkijärjestelmän piiriin • mitä vapaita voidaan säästää, millaisin ehdoin niitä säästetään sekä menettelytavat siitä, kuinka työaikapankkikertymän määrä on todennettavissa • vapaiden säästämiselle ja lainaamiselle asetetut enimmäismäärät, jolloin erityistä huomiota kiinnitetään työsuojelullisiin näkökohtiin • kuinka vapaita voidaan pitää tai määrätä pidettäväksi • miten vapaan pitämisajankohdan palkka määritellään, jos käytössä on useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja • menettelytavoista toimihenkilön ollessa työkyvyttömyyden tai muun syyn vuoksi estynyt työnteosta sovitun vapaan aikana • missä tilanteissa, työsuhteen päättymisen ohella, säästövapaa voidaan muuttaa rahaksi ja minkä periaatteiden mukaisesti vaihto suoritetaan • kuinka työaikapankin toimivuutta käsitellään työnantajan ja luottamushenkilön kesken ja kuinka työaikapankkijärjestelmää voidaan muuttaa.
Koeaika Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa noudatetaan työsuhteen alkamispäivästä lukien enintään 4 kuukauden koeaikaa, jonka kuluessa tämä sopimus voidaan molemmin puolin purkaa. 8 kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsopimuksessa koeaika voi olla enintään puolet työsopimuksen kestoajasta. Koeajan pituus: Koeajan viimeinen päivä:
Sopimuksen voimassaoloaika Tämä sopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus on voimassa 31.12.2018 asti. Sopijapuolet sitoutuvat aloittamaan uuden yhteistyösopimuksen neuvottelut vähintään 12 kuu- kautta ennen sopimuskauden päättymistä siten, että sopimus tulee voimaan 1.1.2019.
Koulutustyöryhmä Sopimuksen tarkoittaman ammattiyhdistyskoulutuksen toimeenpanoa varten on koulutustyöryhmä, johon kumpikin osapuoli nimeävät kaksi edustajaa. Koulutustyöryhmä hyväksyy kurssit kalenterivuodeksi kerrallaan. Kursseja voi- daan tarpeen vaatiessa hyväksyä myös kesken kalenterivuoden. Koulutustyöryhmälle annetaan ennen kurssin hyväksymispäätöstä selvitys kurssin opetusohjelmasta, ajankohdasta, järjestämispaikasta, kohderyhmästä, osallistujista ja muista koulutustyöryhmän mahdollisesti pyytämistä tiedoista. Kurssin hyväksymisen edellytyksenä on yhteisesti todettu koulutustarve. Hy- väksymällään kurssilla koulutustyöryhmällä on mahdollisuus seurata opetusta. Liitot tiedottavat koulutustyöryhmän seuraavalle vuodelle hyväksymät kurssit viimeistään kaksi kuukautta ennen ensimmäisen kurssin alkua.
Voimassaoloaika Tämä sopimus on voimassa 3.1.2022 alkaen työehtosopimuksen osana. Liite 4 Työehtosopimuksen 8 §:n 2 kohdan mukaan voidaan paikallisesti sopia päivä- työssä säännöllinen vuorokautinen työaika enintään 8 tunniksi ja säännöllinen viikoittainen työaika enintään 40 tunniksi. Mikäli paikallisesti sovitaan 8 tunnin vuorokautisesta säännöllisestä työajasta, on sopimuksessa mainittava, koskeeko sopimus koko yritystä vai sen nimettyjä yksiköitä tai työntekijöitä, sekä milloin 8 tunnin työpäiviä tehdään. Sovittaessa päivätyössä säännöllinen vuorokautinen työaika 8 tunniksi lyhen- netään työaika jäljempänä mainitulla tavalla keskimäärin 37,5 tunniksi viikkoa kohden. Päivittäisen säännöllisen työajan ollessa kahdeksan (8) tuntia työntekijälle ker- tyy oikeus yhteen ylimääräiseen palkalliseen vapaapäivään kutakin viittätoista (15) tehtyä työpäivää kohden. Tehtyjen työpäivien veroisiksi päiviksi tämän sopimuksen mukaan luetaan myös voimassa olevan työehtosopimuksen 16 §:n mukaiset palkalliset sairauspäivät sekä 19 §:n mukaiset tilapäiseen poissaoloon liittyvät päivät. Edellä mainituin tavoin karttunut lyhennysvapaa annetaan kokonaisina päivinä, ellei muuta sovita. Karttuneet vapaapäivät ovat vuosiloman kertymää ajatellen työssäolon veroisia päiviä. Kertyneet vapaat on annettava viimeistään niiden karttumisvuotta seuraavan kalenterivuoden huhtikuun loppuun mennessä. Lyhennysvapaista on ilmoitet- tava vähintään kaksi viikkoa ennen niiden antamista. Sairaus- tai muut poissa- olot eivät aiheuta muutosta työvuorolistaan merkittyihin työajan lyhennysva- paiden antamiseen. Mikäli työntekijä työsuhteen päättyessä ei ole saanut edellä mainittuja karttu- neita työajan lyhennysvapaita, korvataan ne työsuhteen päättyessä yksinker- taisella palkalla. Jos lyhennysvapaita työsuhteen päättyessä on annettu enem- män kuin työntekijälle työsuhteen päättymishetkeen mennessä on karttunut, on työnantajalla oikeus vähentää liikaa annettujen vapaiden palkkaa vastaava määrä palkkaennakkona työntekijälle maksettavasta lopputilistä ilman työsopi- muslain 2 luvun 17 §:ssä tarkoitettuja kuittausrajoituksia. Liite 4 Työntekijän työskennellessä edellä mainittujen lyhennysvapaiden mukaisena vapaa-aikanaan luetaan se lisätyöksi ja siitä maksetaan 50 %:lla korotettu palk- ka. Yli kahdeksan tunnin vuorokaudessa tehtävä työ katsotaan ylityöksi ja siitä maksetaan tällöin 100 %:lla korotettu palkka. Liite 5
Vakuutuksenottajan velvollisuudet Vakuutuksenottaja on velvollinen • omalla kustannuksellaan osallistumaan vahingon selvittelyyn, • esittämään vakuutusyhtiölle hallussaan olevat tiedot, asiakirjat sekä muun aineiston, joilla on merkitystä vahingon selvittelyssä, • hankkimaan tai valmistamaan tarpeelliset selvitykset ja tutkimukset, jotka ovat kohtuullisin kustannuksin vakuutuksenottajan saatavilla sekä • varaamaan vakuutusyhtiölle mahdollisuuden myötävai- kuttaa sovinnollisen ratkaisun aikaansaamiseen.
Salassapitovelvollisuus Milloin yrityksen työntekijät tai henkilöstön edustajat ovat tämän sopimuksen mukaisesti saaneet työnantajan liike- tai ammattisalaisuuksia koskevia tietoja, saadaan näitä tietoja käsitellä vain niiden työntekijöiden ja henkilöstön edustajien kesken, joita asia koskee, ellei työnantajan ja tiedonsaantiin oikeutettujen kesken muuta sovita. Ilmoittaessaan salassapitovelvollisuudesta työnantajan tulee yksilöidä, mitkä tiedot salassapitovelvollisuus käsittää ja mikä on tietojen salassapitoaika. Ennen kuin työnantaja ilmoittaa kysymyksessä olevan liike- tai ammattisalaisuuden, salassapidon perusteet selvitetään asianomaiselle työntekijälle tai henkilöstön edustajalle.
Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.
Salassapito Kumpikin Osapuoli sitoutuu tämän pelaajasopimuksen voimassa ollessa pitämään salassa tämän pelaajasopimuksen Xxxxxxxx A ja tämän pelaajasopimuksen neuvotteluiden yhteydessä saadut luottamukselliset tiedot toisesta Osapuolesta. Tähän sisältyy Työnantajan saamat Pelaajan terveystiedot. Luottamuksellisella tiedolla tarkoitetaan Xxxxxxxx A lisäksi tämän sopimuksen neuvotteluita koskevaa kirjeenvaihtoa ja niiden yhteydessä jaettuja luottamuksellisiksi merkittyjä tietoja. Tässä sovitusta salassapitovelvoitteesta huolimatta Osapuolilla on oikeus jakaa luottamuksellistakin tietoa Liigalle, Pelaajayhdistykselle, Työnantajan johtohenkilöille, vakuutusyhtiöilleen ja neuvonantajilleen (ml. agentilleen) edellyttäen, että näitä henkilöitä edellytetään pitävän nämä tiedot salassa. Salassapitovelvollisuus ei kuitenkaan koske luottamuksellista tietoa, (i) joka on yleisesti saatavilla taikka muuten julkista tietoa; (ii) jonka Osapuoli on saanut kolmannelta osapuolelta ilman salassapitovelvollisuutta; (iii) joka oli vastaanottavan Osapuolen hallussa ilman sitä koskevaa salassapitovelvollisuutta ennen luottamuksellisen tiedon saamista toiselta Osapuolelta; tai (iv) jonka Osapuoli on itsenäisesti kehittänyt hyödyntämättä toiselta Osapuolelta saamaansa luottamuksellista tietoa. Tämä salassapitovelvoite ei koske tilanteita tai estä Osapuolta jakamasta luottamuksellista tietoa tilanteissa, joissa tämän pelaajasopimuksen neuvotteluiden yhteydessä saatu tieto ilmoitetaan viranomaisille tai muutoin lain vaatimissa tilanteissa. Tällöinkin Osapuolten tulee parhaan kykynsä mukaan estää luottamuksellisen tiedon edelleen välittyminen. Osapuolet korostavat, että tämä pelaajasopimus ja Liite B sekä niissä olevat tiedot eivät ole luottamuksellisia tai salassa pidettäviä, eikä tämä salassapitovelvoite koske niitä. Tämän pelaajasopimuksen sisältöinen malli (ml. malli Liitteestä A) ja sen Liitteenä B oleva yleissopimus (pois lukien sen salassa pidettävä Liite 4) jaetaan julkisesti Pelaajayhdistyksen internetsivuilla.