Työasu Mallilausekkeet

Työasu. Työnantaja järjestää tarvittaessa työntekijöille työasun. Työnantaja huoltaa järjestämänsä työasun, ellei paikallisesti sovita toisin.
Työasu. Mikäli työnantaja vaatii työntekijöitä käyttämään erityistä työasua, on työnan- tajan se kustannettava. Työasujen huollosta sovitaan paikallisesti.
Työasu. Mikäli työnantaja vaatii työntekijöitä käyttämään erityistä työasua, on työnantajan se kustannettava. Työasujen huollosta sovitaan pai- kallisesti.
Työasu. Työnantaja hankkii työntekijöiden käyttöön heille työssään tarpeelliset suoja- ja työasut ja vastaa niiden pesusta ja kunnostuksesta yhteisesti sovituin väliajoin. Erittäin likaisissa, märissä tai kylmissä töissä annetaan työntekijän käyttöön työn suorituksen ajaksi erityinen suojavaatetus, johon tarpeen mukaan kuuluvat esi- merkiksi jalkineet, kumikäsineet sekä suoja- ja lämpöpuvut. Suojapukujen ja suo- javaatetuksen tarpeellisuuden määrittävät esihenkilö ja työntekijä yhdessä.

Related to Työasu

  • Sopimusvastuu Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, jota koskeva korvausvastuu perustuu yksinomaan sopimukseen, sitoumukseen, lupaukseen tai takuuseen ellei tällaista korvausvastuuta olisi ilman mainittua sitoumusta.

  • Sopimuksen muutokset Mikäli tähän sopimukseen vaikuttavat pakottavat säädökset muuttuvat niin, että sillä on pakottavia vaikutuksia tämän sopimuksen sisältöön, tämä sopi- mus muuttuu vastaavasti. Muutoin sopimusosapuolet voivat muuttaa tätä sopimusta kirjallisesti, muut muutokset ovat mitättömiä. Muutokset tulevat voimaan, kun molemmat sopimusosapuolet ovat ne asianmukaisesti hyväk- syneet ja allekirjoittaneet sopimusosapuolten toimivaltaisten edustajien toi- mesta.

  • Sopimusmuutokset JYSE luvussa 22 tarkoitettuja sopimusmuutoksia voivat tehdä ainoastaan sellaiset henkilöt, joilla on Tilaajan ja Palveluntuottajan organisaatiossa allekirjoitusoikeus. Sopimuksen yhteyshenkilöillä ei ole oikeutta muuttaa Sopimusta.

  • Liitesopimukset Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan seuraavia sopimuksia: ˗ Yleiset sopimukset EK(TT/STK) – SAK ˗ Työturvallisuuskeskusta koskeva sopimus työjärjestyksineen 19.3.1997 ˗ Lomapalkkasopimus ˗ Yleissopimus ˗ Irtisanomissuojasopimus

  • Salassapitovelvollisuus Milloin yrityksen työntekijät tai henkilöstön edustajat ovat tämän sopimuksen mukaisesti saaneet työnantajan liike- tai ammattisalaisuuksia koskevia tietoja, saadaan näitä tietoja käsitellä vain niiden työntekijöiden ja henkilöstön edustajien kesken, joita asia koskee, ellei työnantajan ja tiedonsaantiin oikeutettujen kesken muuta sovita. Ilmoittaessaan salassapitovelvollisuudesta työnantajan tulee yksilöidä, mitkä tiedot salassapitovelvollisuus käsittää ja mikä on tietojen salassapitoaika. Ennen kuin työnantaja ilmoittaa kysymyksessä olevan liike- tai ammattisalaisuuden, salassapidon perusteet selvitetään asianomaiselle työntekijälle tai henkilöstön edustajalle.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Soveltamisala ja määritelmät 1.1 Näitä yleisiä maakaasun verkkopalveluehtoja sovelletaan Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n maakaasun jakeluverkkoon liitetylle maakaasun käyttäjälle tapahtuvassa maakaasun verkkopalvelussa. Verkkopalveluehdot ovat osa tätä palvelua koskevaa, jakeluverkonhaltijan ja maakaasun käyttäjän välistä maakaasun verkkopalvelusopimusta. 1.2 Näissä maakaasun verkkopalveluehdoissa 1.2.1 Maakaasun verkkopalvelulla tarkoitetaan jakeluverkonhaltijan kaikkea sitä toimintaa, joka mahdollistaa maakaasun siirtymisen (siirtopalvelu) vastiketta vastaan jakeluverkonhaltijan maakaasun jakeluverkossa; 1.2.2 Maakaasun jakeluverkko on paikallinen tai alueellinen maakaasuputkisto, jonka kautta maakaasua siirretään vähennetyllä paineella; 1.2.3 Jakeluverkonhaltija on yhteisö tai laitos, jolla on hallinnassaan maakaasun jakeluverkkoa ja joka harjoittaa luvan varaista maakaasuverkkotoimintaa; 1.2.4 Liittyjä on jakeluverkonhaltijan kanssa maakaasun liittymissopimuksen tekevä maakaasun käyttöpaikan omistaja tai haltija; 1.2.5 Maakaasun käyttäjä on kuluttajasuojalain tarkoittama kuluttaja on kuluttajasuojalain tarkoittama kuluttaja tai muu maakaasun käyttäjä, joka ostaa maakaasua maakaasun myyjältä ja maakaasun verkkopalvelun jakeluverkonhaltijalta; 1.2.6 Kuluttaja on luonnollinen henkilö, joka hankkii maakaasua pääasiassa yksityisessä taloudessaan käytettäväksi ( kuluttajansuojalaki 38/1978, 1. luku 4 §); 1.2.7 Maakaasun myyjä on maakaasua ja maakaasutoimituksia myyvä henkilö, yhteisö tai laitos; 1.2.8 Avoimen maakaasutoimituksen myyjällä tarkoitetaan maakaasun myyjää, joka myy maakaasun käyttäjälle tämän kaiken maakaasun tarpeen tai tasapainottaa maakaasun käyttäjän maakaasun käytön ja kiinteiden maakaasu toimitusten erotuksen; 1.2.9 Kiinteä maakaasutoimitus on kullekin taseselvitysjaksolle ennalta sovittu kiinteä maakaasumäärä; 1.2.10 Liittymällä tarkoitetaan jakeluverkonhaltijan hallitsemia putkistoja, laitteistoja ja laitteita, jotka ovat tarpeen maakaasun toimittamiseksi liittyjän maakaasun käyttöpaikalle; 1.2.11 Maakaasun liittymissopimus on jakeluverkonhaltijan ja liittyjän välinen sopimus, joka koskee maakaasun käyttöpaikan liittämistä verkkoon ja liittymän maakaasun käyttö mahdollisuuksien ylläpitoa; 1.2.12 Maakaasun verkkopalvelusopimus on jakeluverkonhaltijan ja maakaasun käyttäjän välinen sopimus maakaasun verkkopalveluiden myymisestä ja ostamisesta; 1.2.13 Maakaasun myyntisopimus on maakaasun myyjän ja maakaasun käyttäjän välinen sopimus maakaasuenergian myymisestä ja ostamisesta; 1.2.14 Maakaasun toimitussopimus on sellainen maakaasun myyjän ja maakaasun käyttäjän välinen sopimus, jossa maakaasun myyjä vastaa myös maakaasun verkkopalvelusta. Tällöin ei tehdä erillisiä maakaasun myynti ja verkkopalvelu sopimuksia.

  • Sopimuksen soveltamisala 1. Tätä työehtosopimusta sovelletaan Medialiiton graafisen alan yritysjäsenten palveluksessa työsken- televiin kaupallisissa, hallinnollisissa ja toimistotehtä- vissä työskenteleviin toimihenkilöihin, lukuun ottamat- ta teknisiä, tuotannollisia tai toimituksellisia tehtäviä. 2. Tämän työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuulu- vat lehtiyrityksissä sellaiset toimihenkilötehtävät, joissa ilmoituksen vastaanottoon liittyy suorasyöttöä. 12 3. Sopimus ei kuitenkaan koske henkilöitä, jotka kuu- luvat yrityksen johtoon tai jotka edustavat työnantajaa toimihenkilökunnan palkka- ja työehtoja määriteltäes- sä eikä henkilöitä, joilla on itsenäinen asema ja hallin- nollinen, taloudellinen tai toiminnallinen vastuu yrityk- sessä tai sen huomattavassa osassa sekä asemaltaan näihin verrattavissa olevia henkilöitä. Ylärajavetoa ja soveltamisalaa määriteltäessä otetaan huomioon viestintäalan erilaiset yritysorganisaatiot ja toimet. 4. Osa-aikatyötä tekeviin toimihenkilöihin ja henkilöi- hin, jotka suorittavat työnsä pääasiallisesti provisio- palkalla, noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä soveltuvin osin. 5. Koeajaksi otettu toimihenkilö tulee työehtosopi- muksen alaiseksi työsuhteen alkaessa kuitenkin siten, ettei häneen tänä aikana sovelleta irtisanomisaikaa koskevia määräyksiä. 6. Vuokratyövoiman käytössä noudatetaan työsopi- muslain määräyksiä (TSL 2:9 §). 1. Tämä sopimus on voimassa 1.3.2022–29.2.2024 ja voimassaolo jatkuu senkin jälkeen vuoden kerral- laan, mikäli sitä ei puolin tai toisin irtisanota. Irtisano- misaika on kaksi kuukautta. 2. Järjestöt sitoutuvat noudattamaan tämän sopimuk- sen määräyksiä.

  • Lomautusilmoitus Työnantajan on ilmoitettava lomautuksesta työntekijälle henkilökohtaisesti. Jos ilmoitusta ei voida toimittaa henkilökohtaisesti, sen saa toimittaa kirjeitse tai sähköisesti edellä 16 §:n 1 – 2 kappaleen mukaan määräytyvää ilmoitusaikaa noudattaen. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto. Työnantajan on työntekijän pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus, josta käyvät ilmi ainakin lomautuksen syy, alkamisaika sekä sen kesto tai arvioitu kesto. Edellä 14 §:n 1 - 2 kappaleessa tarkoitettua ilmoitusvelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos työnantajalla ei ole koko lomautusaikaan kohdistuvaa velvollisuutta maksaa työntekijälle palkkaa muun työstä poissaolon vuoksi tai joissa työnteon este johtuu työsopimuslain 2:12.2 §:ssä tarkoitetuista tapauksista.

  • Kehittämistoiminta Työntekijöiden ja heidän edustajiensa tulee tämän sopimuksen periaatteiden mukaisesti voida osallistua työorganisaatioiden, teknologian, työolosuhteiden ja työtehtävien kehittämiseen ja muutoksen toteuttamiseen. Kehittämistoiminnan ja siihen mahdollisesti sisältyvän uuden teknologian soveltamisen yhteydessä tulee toimia mielekkään, vaihtelevan ja kehittävän työn sisällön sekä tuottavuuden parantamiseksi. Näin luodaan työntekijälle mahdollisuus kehittyä työssään ja lisätä valmiuksiaan uusiin työtehtäviin. Suoritettavat toimenpiteet eivät saa johtaa sellaiseen kokonaiskuormituksen lisääntymiseen, josta aiheutuu haittaa työntekijän terveydelle tai turvallisuudelle. Työpaikalla seurataan yhteistoiminnassa sopivin aikavälein tuottavuutta, tuotantoa ja henkilöstöä koskevaa kehitystä. Tarvittavista seurantajärjestelmistä ja tunnusluvuista sovitaan paikallisesti.