Työryhmät Ja Muut Asiat Mallilausekkeet

Työryhmät Ja Muut Asiat. Osapuolet perustavat työryhmän, jonka tarkoituksena on tarkastella vuonna 2023 uuden palkkausjärjestelmän kustannuksia. Työryhmässä tarkastellaan toteutunutta liikevaihtoa, henkilöstökustannuksia ja työmyynninkatetta. Työryhmän tavoite on parantaa yhtiön kannattavuutta verrattuna toimialan keskiarvoon. Osapuolet perustavat työryhmän, jonka tarkoituksena on työhyvinvoinnin kehittäminen ja sairauslomien vähentäminen 20 % (verrattuna kalenterivuoden 2020 tasoon) sopimuskauden loppuun mennessä. Osapuolet perustavat työryhmän 1.8.2022 voimaan tulevaan perhevapaauudistukseen liittyen. Työryhmä seuraa perhevapaauudistuksen etenemistä työmarkkinoilla ja valmistelee sopimuskauden aikana yhdessä sovittavalla ja kustannusneutraalilla tavalla uudistuksen mahdollisesti vaatimat muutokset työehtosopimukseen.
Työryhmät Ja Muut Asiat. Selkeytystyöryhmä 1 § Sopimuksen soveltamisala‌ 1. Sopimus sitoo sopijaosapuolina Palvelualojen työnantajat PALTA ry:tä ja sen jäsenenä olevaa Suomen riistakeskusta sekä Ammattiliitto Jyty ry:tä, METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:tä ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:tä jäsenyhdistyksineen. Sopimuksen määräyksiä sovelletaan Suomen riistakeskuksen sekä edellä mainittujen toimihenkilöyhdistyksien tai näiden jäseninä olevien jäljempänä määritellyissä tehtävissä toimivien toimihenkilöiden työsuhteisiin.
Työryhmät Ja Muut Asiat 

Related to Työryhmät Ja Muut Asiat

  • Liikkuminen ja toimenpiteet asiakkaan tiloissa ja kiinteistöllä Asiakas päästää laitoksen edustajan tiloihinsa asennus-, tarkastus- sekä muita laitok- sen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä varten. Laitoksen edustaja tai laitoksen valtuuttama saa tarvittaessa liikkua asiakkaan kiin- teistöllä ja suorittaa siellä vesihuoltolaitteiston ja hulevesilaitteiston rakentamisen, kunnossapidon ja käytön kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Xxxxxx erityisestä syystä muuta johdu, laitos ilmoittaa liikkumisesta ja toimenpiteistä etukäteen asiakkaalle. Laitos huolehtii siitä, että asiakkaan kiinteistöllä liikkumisesta ja toimenpiteiden suorit- tamisesta siellä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai vahinkoa kiinteistölle tai sen käytölle. Laitos korvaa kiinteistölle tai sen käytölle aiheuttamansa haitan ja vahin- gon, lukuun ottamatta tilapäistä viihtyvyyden vähentymistä tai kiinteistön käytön rajoit- tumista tilapäisesti tai muuta niihin verrattavaa vähäistä haittaa ja vahinkoa.

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Itselle aiheutunut vahinko Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka aiheutuu vakuu- tuksenottajalle tai vakuutetulle itselleen.

  • HINNAT JA MAKSUEHDOT 5.1. Palvelun hinta sovitaan kirjallisesti. Ellei palvelun hintaa ole sovittu kirjallisesti, noudatetaan toimittajan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaista hintaa. 5.2. Hinnat on esitetty euroissa ilman arvonlisäveroa ja laskutusvaluutta on euro. 5.3. Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Jos arvonlisäveron tai viranomaisen määräämän muun julkisen maksun suuruus tai peruste muuttuu lainsäädännön muuttumisen takia, hinnat muuttuvat vastaavasti. 5.4. Toimittajalla on oikeus veloittaa erikseen palvelun toimittamisen edellyttämien lupien ja suostumusten hankkimisesta aiheutuneet kustannukset. 5.5. Toimittajalla on oikeus veloittaa erikseen palvelun toimittamisen aiheuttamat lisäkustannukset, joita saattaa syntyä vaikeasta maastosta tai maaperästä, toimituskohteen epätavallisesta rakenteesta tai muusta sellaisesta syystä, jota toimittaja ei ole voinut kohtuudella ennakoida sopimusta tehtäessä. Toimittaja ilmoittaa tällaisten lisäkustannusten aiheutumisesta ja niiden arvioidusta määrästä asiakkaalle viipymättä niistä tiedon saatuaan. Asiakas on tällöin velvollinen ilmoittamaan toimittajalle viipymättä, sitoutuuko asiakas vastaamaan lisäkustannuksista vai irtisanooko asiakas sopimuksen päättymään välittömästi. Jos asiakas irtisanoo sopimuksen, asiakas on velvollinen korvaamaan toimittajalle siihen mennessä aiheutuneet kohtuulliset kustannukset. 5.6. Toimittajalla on oikeus veloittaa erikseen tavanomaiset ja kohtuulliset matka- ja majoituskustannukset sekä päivärahakorvaukset. Toimittajalla on lisäksi oikeus veloittaa erikseen matka-aika sovitun tuntihinnan mukaan. 5.7. Toimittajalla on oikeus veloittaa erikseen kustannukset, jotka ovat aiheutuneet (a) asiakkaan antamista vääristä, puutteellisista tai vanhentuneista tiedoista tai ohjeista; (b) asiakkaasta johtuvasta viivästyksestä;

  • Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle.

  • Vedenkulutus ja viemäriveden määrä Vedenkulutus todetaan laitoksen asentamalla vesimittarilla tai poikkeustapauksessa laitoksen suorittamalla arvioinnilla. Asiakkaan tulee seurata vedenkulutustaan ja sen muutoksia. Asiakkaan tulee olla riittävästi selvillä kiinteistöltä viemäriin johdettavan viemäriveden määrästä ja ilmoitettava laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat olennaisesti viemäriveden määrään.

  • Vuosilomapalkka ja lomakorvaus 1) Työntekijäin vuosilomapalkan ja lomakorvauksen laskentaperusteena on keskituntiansio, joka saadaan siten, että lomanmääräytymisvuonna työssä- olon ajalta työntekijälle maksettu tai maksettavaksi erääntynyt palkka, hätä- työstä ja lain tai sopimuksen mukaisesta ylityöstä peruspalkan lisäksi maksettavaa korotusta lukuun ottamatta, jaetaan vastaavien työtuntien lukumäärällä. 2) Työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus saadaan kertomalla hänen 1) kohdassa tarkoitettu keskituntiansionsa vuosilomalain 5 ja 6.1 §:ssä tarkoitettujen lomapäivien lukumäärän perusteella määräytyvällä seuraavasta taulukosta ilmenevällä kertoimella: Lomapäivien kerroin Lukumäärä 2 16,0 3 23,5 4 31,0 5 37,8 6 44,5 7 51,1 8 57,6 9 64,8 10 72,0 11 79,2 12 86,4 13 94,0 14 101,6 15 108,8 16 116,0 17 123,6 18 131,2 19 138,8 20 146,4 21 154,4 22 162,4 23 170,0 24 177,6 25 185,2 26 192,8 27 200,0 28 207,2 29 214,8 30 222,4 Jos lomapäivien lukumäärä on suurempi kuin 30, korotetaan kerrointa luvulla 7,2 loma- päivää kohden. Mikäli lomanmääräytymisvuoden aikana säännöllinen vuorokautinen työaika on ollut lyhyempi kuin 8 tuntia, lasketaan vuosilomapalkka ja lomakorvaus kuitenkin kertomalla vastaavasti keskituntiansio luvulla, joka saadaan, kun edellä olevat kertoimet kerrotaan viikon säännöllisten työtuntien lukumäärän ja luvun 40 osamäärällä.

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työajan ansionmenetys. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset.