Vakuutusmaksun laskeminen Mallilausekkeet

Vakuutusmaksun laskeminen. Jos vakuutusmaksu toiminnan laadun vuoksi voidaan laskea etu- käteen vain ennakkomaksuna, määrätään lopullinen vakuutus- maksu vakuutuskauden päätyttyä, jolloin tämän ja ennakkomak- sun erotus on viipymättä suoritettava tai palautettava. Ellei vakuutuksenottaja lopullisen vakuutusmaksun laskemiseksi anna vakuutusyhtiölle tämän pyytämiä tietoja kuukauden kulues- sa, on yhtiö oikeutettu vahvistamaan vakuutusmaksun kohtuulli- seksi katsomaansa määrään.
Vakuutusmaksun laskeminen. Jos vakuutus päättyy sovittua ajankohtaa aikaisemmin, LähiTapiolalla on oikeus vakuutusmaksuun vain siltä ajalta, jonka sen vastuu on ollut voimassa. Vakuutusmaksuna peri- tään tällöin toteutuneen vakuutuskauden ja sovitun vakuu- tuskauden välistä suhdetta vastaava osa koko vakuutuskau- den maksusta. LähiTapiola on kuitenkin oikeutettu perimään toteutuneen vakuutuskauden riskiä vastaavan osan koko vakuutuskauden maksusta.
Vakuutusmaksun laskeminen. Jos vakuutus päättyy sovittua ajankohtaa aikaisemmin, Tur- valla on oikeus vakuutusmaksuun vain siltä ajalta, jonka sen vastuu on ollut voimassa. Vakuutusmaksuna peritään tällöin toteutuneen vakuu- tuskauden ja sovitun vakuutuskauden välistä suhdetta vas- taava osa koko vakuutuskauden maksusta. Turva on kuiten- kin oikeutettu perimään toteutuneen vakuutuskauden riskiä vastaavan osan koko vakuutuskauden maksusta.
Vakuutusmaksun laskeminen. Vakuutusmaksut lasketaan vakuutussopimuksessa tai sen liitteissä vahvistettujen vakuutusmaksuperusteiden ja -kertoimien mukaan. Vakuutusmaksun perusteena on yrityksen virallisen tilinpäätöksen mukainen liikevaihto, ellei vakuutuskirjassa tai sen liitteissä ole toisin mainittu. Jos maksukertoimilla laskettu vakuutusmaksu jää alle vakuutuskauden alkaessa voimassa olevan vähimmäis- vakuutusmaksun, vakuutusmaksu on vähimmäisvakuu- tusmaksun suuruinen. Vakuutusmaksusta lain mukaan kulloinkin suoritettavat verot tai maksut veloitetaan vakuutussopimuksessa mai- nittujen vakuutusmaksujen lisäksi. Vakuutuksenottajan on sovitulla tavalla Turvan ilmoit- tamassa ajassa annettava vakuutusmaksun laskemiseen tarvittavat tiedot. Muuten Turva on oikeutettu arvioi- maan vakuutusmaksuperusteen suuruuden. Turvalla on oikeus Keskuskauppakamarin hyväksymää ti- lintarkastajaa käyttäen saada tietoja vakuutuksenottajan tilinpidosta ja asiapapereista vakuutussopimuksen mu- kaisia vakuutuksenottajan velvoitteita koskevalta osalta.
Vakuutusmaksun laskeminen. Jos vakuutus päättyy sovittua ajankohtaa aikaisemmin, Lähi- vakuutuksella on oikeus vakuutusmaksuun vain siltä ajalta, jonka sen vastuu on ollut voimassa.Vakuutusmaksuna peritään tällöin toteutuneen vakuutuskauden ja sovitun vakuutuskauden välistä suhdetta vastaava osa koko vakuutuskauden maksusta. Venevakuutuksessa vakuutusmaksu kohdistuu vakuutuksen luonteesta johtuen siten, että 80 % vuosimaksusta kohdistuu kesäkuukausiin ajalle 1.5. - 31.10. ja 20 % talvikuukausiin ajalle 1.11. - 30.4.
Vakuutusmaksun laskeminen. Jos vakuutus päättyy sovittua ajankohtaa aikaisemmin, Lähiva- kuutuksella on oikeus vakuutusmaksuun vain siltä ajalta, jonka sen vastuu on ollut voimassa. Vakuutusmaksuna peritään tällöin toteutuneen vakuutuskauden ja sovitun vakuutuskauden välistä suhdetta vastaava osa koko vakuutuskauden maksusta. Jatkuvan matkavakuutuksen/matkustajavakuutuksen päättyessä kesken ensimmäisen vakuutuskauden peritään vakuutusmaksuna edellä lausutusta poiketen maksu, joka vastaa samansisältöisen, kestoltaan vakuutuksen toteutunutta voimassaoloaikaa vastaavan määräaikaisen matkavakuutuksen/matkustajavakuutuksen mak- sua.
Vakuutusmaksun laskeminen. Vakuutusmaksusta peritään vuosittaista perusmaksua, jonka lisäksi vakuutusmaksuun vaikuttavat vakuutus- määrä ja omavastuu.
Vakuutusmaksun laskeminen. Jatkuvan rakennus- ja asennustyövakuutuksen maksuun vaikuttavat mm. vakuutettu toiminta ja toiminnan laajuus (vakuutetun toiminnan liikevaihto, työmäärä sekä asennusten/työmaiden määrä). Vakuutuskauden alussa maksu lasketaan Turvalle ilmoitettujen arvioitujen tunnuslukujen perusteella. Vakuutuskauden päätyttyä vakuutusmaksu tarkistetaan toteutuneita tunnuslukuja vastaavaksi. Vakuutuksenottajan on toimitettava Turvalle sen pyytämät vakuutusmaksun laskemisessa tarvittavat tiedot. Ellei vakuutuksenottaja toimita pyydettyjä tietoja kohtuullisen ajan kuluessa, Turvalla on oikeus vahvistaa vakuutusmaksu kohtuulliseksi katsomaansa määrään
Vakuutusmaksun laskeminen. Jos vakuutusmaksu toiminnan laadun vuoksi voidaan las- kea etukäteen vain ennakkomaksuna, määrätään lopullinen vakuutusmaksu vakuutuskauden päätyttyä, jolloin tämän ja ennakkomaksun erotus on viipymättä suoritettava tai palautettava.
Vakuutusmaksun laskeminen. Ellei vakuutuksenottaja vakuutusmaksun Laskemiseksi anna vakuutusyhtiölle tämän pyytämiä tietoja kuu­ kauden kuluessa, on yhtiö oikeutettu vahvistamaan vakuutusmaksun kohtuulliseksi katsomaansa määrään.