Common use of Vakuutusmaksun palauttaminen sopimuksen päättyessä Clause in Contracts

Vakuutusmaksun palauttaminen sopimuksen päättyessä. Jos vakuutus päättyy sovittua ajankohtaa aikaisemmin, on vakuuttajalla oikeus vakuutusmaksuun vain siltä ajalta, jonka sen vastuu on ollut voimassa. Muu osa jo suoritetusta vakuutusmaksusta palautetaan vakuutuksenottajalle. Vakuutusmaksua ei kuitenkaan palauteta, jos kohdassa 2.2 vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuutta koskevassa asiassa on menetelty vilpillisesti. Palautettava vakuutusmaksu lasketaan siten, että maksunpalautusta koskevan vakuutuskauden maksusta vähennetään voimassaoloa vastaavan ajanjakson osuus maksusta seuraavan kaavan mukaisesti: Vakuutuskauden maksu – (voimassaolo päivinä/vakuutuskausi päivinä x vakuutuskauden maksu) Vakuuttaja vähentää palautettavasta vakuutusmaksusta käsittelymaksuna 50 euroa tai vakuutuksesta peritään vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai muussa vakuuttajan ja vakuutuksenottajan välisessä sopimuksessa määritelty minimimaksu. Vakuutusmaksua ei kuitenkaan palauteta erikseen, jos palautettava maksu on vähemmän kuin vakuutussopimuslaissa mainittu euromäärä.

Appears in 5 contracts

Samples: howdenfinland.fi, finib.fi, finib.fi

Appears in 4 contracts

Samples: www.dualfinland.com, www.finib.fi, www.finib.fi

Vakuutusmaksun palauttaminen sopimuksen päättyessä. Jos vakuutus päättyy sovittua ajankohtaa aikaisemmin, va­ kuutusyhtiöllä on vakuuttajalla oikeus vakuutusmaksuun vain siltä ajalta, jonka sen vastuu on ollut voimassa. Muu osa jo suoritetusta suoritetus­ ta vakuutusmaksusta palautetaan vakuutuksenottajalle. Vakuutusmaksua Palautettavaa vakuutusmaksua määrättäessä voimassa­ oloaika lasketaan päivinä sen vakuutuskauden mukaan, jota vakuutusmaksu koskee. Vakuutusyhtiö perii kultakin vakuutuskaudelta vakuutus­ kirjassa mainitun vähimmäismaksun, jota ei kuitenkaan palauteta, jos kohdassa 2.2 vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuutta koskevassa asiassa on menetelty vilpillisesti. Palautettava vakuutusmaksu lasketaan siten, että maksunpalautusta koskevan vakuutuskauden maksusta vähennetään voimassaoloa vastaavan ajanjakson osuus maksusta seuraavan kaavan mukaisesti: Vakuutuskauden maksu – (voimassaolo päivinä/vakuutuskausi päivinä x vakuutuskauden maksu) Vakuuttaja vähentää palautettavasta vakuutusmaksusta käsittelymaksuna 50 euroa tai vakuutuksesta peritään vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai muussa vakuuttajan ja vakuutuksenottajan välisessä sopimuksessa määritelty minimimaksuvaikka vakuutus päättyisikin kesken vakuutuskauden. Vakuutusmaksua ei kuitenkaan palauteta erikseenjäljempänä tässä kohdassa mainituissa tilanteissa tai kun asiassa on menetelty vilpillisesti kohdassa 2.2. tarkoitetuissa tilanteis­ sa. Vakuutusmaksua ei kuitenkaan erikseen palauteta, jos palautettava maksu on vähemmän kuin vakuutussopimuslaissa vakuutussopimus­ laissa mainittu euromäärä.

Appears in 2 contracts

Samples: upl.fi, ytk-yhdistys.fi

Vakuutusmaksun palauttaminen sopimuksen päättyessä. (45 §) Jos vakuutus päättyy sovittua ajankohtaa aikaisemmin, vakuutusyhtiöllä on vakuuttajalla oikeus vakuutusmaksuun vain siltä ajalta, jonka sen vastuu on ollut voimassa. Muu osa jo suoritetusta vakuutusmaksusta palautetaan vakuutuksenottajalle. Vakuutusmaksua ei kuitenkaan palauteta, jos kohdassa 2.2 vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuutta koskevassa asiassa on menetelty vilpillisestivilpillisesti kohdassa 2.2. Palautettava tarkoitetuissa tilanteissa. Kun vakuutus päättyy ennen sovitun vakuutuskauden päättymistä, palautetaan vakuutusmaksu lasketaan sitenvähennettynä vakuutuksen voimassaoloajan vakuutusmaksulla. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pidättää käsittelymaksuna/minimimaksuna 10 % vuotuisesta vakuutusmaksusta, että maksunpalautusta koskevan kuitenkin vähintään 25 euroa. Jatkuvissa matkustaja- ja matkatavaravakuutuksissa käsittelymaksu/minimimaksu on ensimmäisen vakuutuskauden maksusta vähennetään voimassaoloa aikana euromäärä, joka vastaa kahden viikon kertamaksuisen vastaavan ajanjakson osuus maksusta seuraavan kaavan mukaisesti: Vakuutuskauden maksu – (voimassaolo päivinä/vakuutuskausi päivinä x matkustaja- ja matkatavaravakuutuksen maksua. Ensimmäisen vakuutuskauden maksu) Vakuuttaja vähentää palautettavasta vakuutusmaksusta käsittelymaksuna 50 euroa tai vakuutuksesta peritään vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai muussa vakuuttajan ja vakuutuksenottajan välisessä sopimuksessa määritelty minimimaksujälkeen määräykset ovat samat kuin muissakin vakuutuslajeissa. Vakuutusmaksua ei kuitenkaan palauteta erikseenerikseen palauteta, jos palautettava maksu on vähemmän kuin vakuutussopimuslaissa mainittu euromäärä8 euroa.

Appears in 1 contract

Samples: howdenfinland.fi