Common use of Vuosi 2023 Clause in Contracts

Vuosi 2023. Vuoden 2023 palkkaratkaisu toteutetaan samalla tavalla kuin vuoden 2022 palkkaratkaisu. Palkkaratkaisun kustannusvaikutus ja sen mahdollinen jakautuminen sovitaan osapuolten välisissä neuvotteluissa tammikuun loppuun mennessä. Osapuolet tarkastelevat joulu-tammikuun aikana palkkamallin toteutumista sekä arvioitavissa olevia talouden ja työllisyyden näkymiä Energia-alalla. Arvioinnin perusteella osapuolet neuvottelevat 31.1.2023 mennessä 1.6.2023 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta toteutettavien palkantarkistusten kustannusvaikutuksesta ja sen mahdollisesta jakautumisesta. Samassa yhteydessä voidaan tarkastella edellytyksiä sopimuskauden jatkamiseen 29.2.2024 jälkeiselle ajalle. Mikäli 1.6.2023 toteutettavan palkkaratkaisun mukaisen palkantarkistuksen suuruudesta ei päästä yksimielisyyteen 31.1.2023 mennessä, voi kumpikin osapuoli irtisanoa tämän sopimuksen päättymään 28.2.2023. Irtisanomista koskeva ilmoitus on toimitettava kirjallisesti viimeistään 31.1.2023 toiselle osapuolelle.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja, Työehtosopimus

Vuosi 2023. Vuoden 2023 palkkaratkaisu toteutetaan samalla tavalla samoilla periaatteilla kuin vuoden 2022 palkkaratkaisu. Palkkaratkaisun kustannusvaikutus ja sen mahdollinen jakautuminen sovitaan osapuolten välisissä neuvotteluissa tammikuun loppuun mennessä. Osapuolet tarkastelevat joulu-tammikuun aikana palkkamallin toteutumista sekä arvioitavissa olevia talouden yleistä taloudellista tilannetta, työllisyyttä, alan kehitystä ja työllisyyden näkymiä Energia-alallanäihin vaikuttavia tekijöitä. Arvioinnin perusteella osapuolet neuvottelevat 31.1.2023 mennessä 1.6.2023 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta toteutettavien palkantarkistusten kustannusvaikutuksesta vuonna 2023 toteutettavista palkankorotuksista ja sen niiden mahdollisesta jakautumisesta. Samassa yhteydessä voidaan tarkastella edellytyksiä sopimuskauden jatkamiseen 29.2.2024 jälkeiselle ajalle. Mikäli 1.6.2023 toteutettavan palkkaratkaisun mukaisen palkantarkistuksen suuruudesta toteutettavasta palkkaratkaisusta ei päästä yksimielisyyteen 31.1.2023 mennessä, voi kumpikin osapuoli irtisanoa kirjallisesti tämän sopimuksen päättymään 28.2.2023. Irtisanomista koskeva ilmoitus on toimitettava kirjallisesti viimeistään 31.1.2023 toiselle osapuolelle.

Appears in 1 contract

Samples: Irtisanomissuojasopimus

Vuosi 2023. Vuoden 2023 palkkaratkaisu toteutetaan samalla tavalla kuin vuoden 2022 palkkaratkaisu. Palkkaratkaisun kustannusvaikutus palkkaratkaisun kustannusvaikutus, toteutustapa ja sen mahdollinen jakautuminen sovitaan osapuolten välisissä neuvotteluissa tammikuun loppuun 15. joulukuuta 2022 mennessä. Osapuolet tarkastelevat joulu-tammikuun aikana palkkamallin 15. joulukuuta 2022 mennessä sopimuksen tavoitteiden toteutumista sekä arvioitavissa olevia talouden ja työllisyyden näkymiä Energia-alallatyöehtosopimuksen soveltamisalalla. Arvioinnin perusteella osapuolet neuvottelevat 31.1.2023 15.12.2022 mennessä 1.6.2023 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta vuonna 2023 toteutettavien palkantarkistusten kustannusvaikutuksesta ja sen mahdollisesta jakautumisesta. Samassa yhteydessä voidaan tarkastella edellytyksiä sopimuskauden jatkamiseen 29.2.2024 jälkeiselle ajalle. Mikäli 1.6.2023 toteutettavan palkkaratkaisun mukaisen palkantarkistuksen suuruudesta vuoden 2023 palkantarkistuksesta ei päästä yksimielisyyteen 31.1.2023 15. joulukuuta 2022 mennessä, voi kumpikin osapuoli sopimusosapuoli irtisanoa tämän sopimuksen päättymään 28.2.2023. Irtisanomista koskeva ilmoitus on kirjallisesti toimitettava kirjallisesti viimeistään 31.1.2023 31.12.2022 toiselle osapuolellesopijaosapuolelle.

Appears in 1 contract

Samples: Luottamushenkilösopimus

Vuosi 2023. Vuoden 2023 palkkaratkaisu toteutetaan samalla tavalla samoilla periaatteilla kuin vuoden 2022 palkkaratkaisupalkkarat- kaisu. Palkkaratkaisun kustannusvaikutus ja sen mahdollinen jakautuminen sovitaan osapuolten osapuol- ten välisissä neuvotteluissa tammikuun helmikuun 2023 loppuun mennessä. Osapuolet tarkastelevat joulutammi-tammikuun helmikuun aikana palkkamallin toteutumista sekä arvioitavissa olevia talouden yleistä taloudellista tilannetta, työllisyyttä, alan kehitystä ja työllisyyden näkymiä Energia-alallanäihin vaikuttavia tekijöitä. Arvioinnin perusteella osapuolet neuvottelevat 31.1.2023 28.2.2023 mennessä 1.6.2023 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta toteutettavien palkantarkistusten kustannusvaikutuksesta vuonna 2023 toteutettavista palkankorotuksista ja sen niiden mahdollisesta jakautumisesta. Samassa yhteydessä voidaan tarkastella edellytyksiä sopimuskauden jatkamiseen 29.2.2024 jatka- miseen 31.3.2024 jälkeiselle ajalle. Mikäli 1.6.2023 toteutettavan palkkaratkaisun mukaisen palkantarkistuksen suuruudesta 1.7.2023 toteutettavasta palkkaratkaisusta ei päästä yksimielisyyteen 31.1.2023 mennessä28.2.2023 men- nessä, voi kumpikin osapuoli irtisanoa kirjallisesti tämän sopimuksen päättymään 28.2.2023. Irtisanomista koskeva ilmoitus on toimitettava kirjallisesti viimeistään 31.1.2023 toiselle osapuolelle31.3.2023.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Vuosi 2023. Vuoden 2023 palkkaratkaisu toteutetaan samalla tavalla samoilla periaatteilla kuin vuoden 2022 palkkaratkaisu. Palkkaratkaisun kustannusvaikutus ja sen mahdollinen jakautuminen sovitaan osapuolten välisissä neuvotteluissa tammikuun loppuun mennessä. Osapuolet tarkastelevat joulutammi-tammikuun helmikuun aikana palkkamallin toteutumista sekä arvioitavissa olevia talouden yleistä taloudellista tilannetta, työllisyyttä, alan kehitystä ja työllisyyden näkymiä Energia-alallanäihin vaikuttavia tekijöitä. Arvioinnin perusteella osapuolet neuvottelevat 31.1.2023 28.2.2023 mennessä 1.6.2023 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta toteutettavien palkantarkistusten kustannusvaikutuksesta vuonna 2023 toteutettavista palkankorotuksista ja sen niiden mahdollisesta jakautumisesta. Samassa yhteydessä voidaan tarkastella edellytyksiä sopimuskauden jatkamiseen 29.2.2024 31.3.2024 jälkeiselle ajalle. Mikäli 1.6.2023 toteutettavan palkkaratkaisun mukaisen palkantarkistuksen suuruudesta 1.7.2023 toteutettavasta palkkaratkaisusta ei päästä yksimielisyyteen 31.1.2023 28.2.2023 mennessä, voi kumpikin osapuoli irtisanoa kirjallisesti tämän sopimuksen päättymään 28.2.2023. Irtisanomista koskeva ilmoitus on toimitettava kirjallisesti viimeistään 31.1.2023 toiselle osapuolelle31.3.2023.

Appears in 1 contract

Samples: www.sahkoliitto.fi