Common use of Vuosilomapalkka Clause in Contracts

Vuosilomapalkka. Työntekijällä on oikeus saada säännöllisen työajan palkkan- sa vuosiloman ajalta. Lomapalkan suuruus määräytyy loman alkamishetken palkan mukaan. Mikäli loma pidetään use- ammassa osassa, määräytyy kunkin osan vuosilomapalkka kyseisen lomajakson alkamisajankohdan mukaan. Lomapalkka maksetaan ennen loman alkamista, ellei paikal- lisesti ole sovittu toisin. Enintään kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa normaalina pal- kanmaksupäivänä. Vuosilomalta maksetaan se palkka, jonka työntekijä olisi saanut, jos hän olisi ollut työssä. Yhden lomapäivän palkka saadaan jakamalla työntekijän kuukausipalkka 25:llä. Päivä- palkka kerrotaan ansaittujen lomapäivien lukumäärällä. Lakiin perustuvia lisiä ei oteta huomioon vuosilomapalkan suuruutta määrättäessä. Tällaisia ovat mm. yli- ja hätätyö- korvaukset. Sen sijaan työehtosopimukseen perustuvat säännöllisesti etukäteen toistuvan järjestelmän mukaan maksettavat lisät otetaan huomioon. Tällaisia ovat vuoroli- sät, päällekkäistyön korvaus sekä sunnuntaityön korotukset. Ne lisätään vuosilomapalkkaan alla esitetyn kerroinmallin mukaisesti. Jos erien osuus on sovittu sisällytettäväksi kuu- kausipalkkaan, ei niitä kuitenkaan tarvitse erikseen laskea. Lomanmääräytymisvuoden työpäiviltä maksetut säännöl- listen työajan lisät lasketaan yhteen, ja summa jaetaan työpäivien lukumäärällä. Työpäivillä tarkoitetaan myös työs- säolopäivien veroisia päiviä, esimerkiksi sairaus- ja vuosilo- mapäiviä. Näin saatu, päivää kohden laskettu määrä kerro- taan alla olevalla kertoimella, jolloin saadaan erien vaikutus vuosilomapalkkaan. Lomapäivien Lomapäivien lukum./kerroin lukum./kerroin 2 1,8 19 17,4 3 2,7 20 18,3 4 3,6 21 19,3 5 4,5 22 20,3 6 5,4 23 21,3 7 6,3 24 22,2 8 7,2 25 23,2 9 8,1 26 24,1 10 9,0 27 25,0 11 9,9 28 25,9 12 10,8 29 26,9 13 11,8 30 27,8 14 12,7 31 28,7 15 13,6 32 29,6 16 14,5 33 30,5 17 15,5 34 31,5 18 16,4 35 32,4 36 33,3 Jos kysymyksessä on säännöllinen 5-päiväinen työviikko lomanmääräytymisvuoden aikana, voidaan työpäivien luku- määränä pitää 252:ta (= 12 x 21 eli keskimäärin 21 työpäi- vää kuukaudessa). Mikäli kysymyksessä on lyhyempi kuin 5-päiväinen työviikko, ja laskelma johtaa lomapalkan perusteettomaan kasvuun li- sien osalta, tulee ottaa huomioon, että loma-ajan palkan on vastattava mahdollisimman hyvin säännölliseltä työssäolo- ajalta maksettua palkkaa. Tarvittaessa on maksettava loma- palkka loma-ajan sisään kuvitellun työvuorolistan mukaisesti. Palkkaan kuuluvat luontoisedut on annettava vuosiloman aikana vähentämättöminä. Tämä merkitsee sitä, että esim. auto- ja asuntoetu on säilytettävä. Mitään erillistä hyvitystä ei niistä lisäksi anneta. Jos työntekijällä on ruokaetu eli vähin- tään yksi ateria päivässä, eikä hän käytä tätä vuosilomansa aikana, on hänellä oikeus saada siitä rahakorvaus.

Appears in 3 contracts

Samples: Koulutussopimus, Koulutussopimus, Työehtosopimus

Vuosilomapalkka. Työntekijällä on oikeus saada säännöllisen työajan palkkan- sa vuosiloman ajalta. Lomapalkan suuruus määräytyy loman alkamishetken palkan mukaan. Mikäli loma pidetään use- ammassa osassa, määräytyy kunkin osan vuosilomapalkka kyseisen lomajakson alkamisajankohdan mukaan. Lomapalkka maksetaan ennen loman alkamista, ellei paikal- lisesti ole sovittu toisin. Enintään kuuden päivän pituiselta lomajaksolta lomapalkka saadaan maksaa normaalina pal- kanmaksupäivänä. Vuosilomalta maksetaan se palkka, jonka työntekijä olisi saanut, jos hän olisi ollut työssä. Yhden lomapäivän palkka saadaan jakamalla työntekijän kuukausipalkka 25:llä. Päivä- palkka kerrotaan ansaittujen lomapäivien lukumäärällä. Lakiin perustuvia lisiä ei oteta huomioon vuosilomapalkan suuruutta määrättäessä. Tällaisia ovat mm. yli- ja hätätyö- korvaukset. Sen sijaan työehtosopimukseen perustuvat säännöllisesti etukäteen toistuvan järjestelmän mukaan maksettavat lisät otetaan huomioon. Tällaisia ovat vuoroli- sät, päällekkäistyön korvaus sekä sunnuntaityön korotukset. Ne lisätään vuosilomapalkkaan alla esitetyn kerroinmallin mukaisesti. Jos erien osuus on sovittu sisällytettäväksi kuu- kausipalkkaan, ei niitä kuitenkaan tarvitse erikseen laskea. Lomanmääräytymisvuoden työpäiviltä maksetut säännöl- listen työajan lisät lasketaan yhteen, ja summa jaetaan työpäivien lukumäärällä. Työpäivillä tarkoitetaan myös työs- säolopäivien veroisia päiviä, esimerkiksi sairaus- ja vuosilo- mapäiviä. Näin saatu, päivää kohden laskettu määrä kerro- taan alla olevalla kertoimella, jolloin saadaan erien vaikutus vuosilomapalkkaan. Lomapäivien Lomapäivien lukum./kerroin lukum./kerroin 2 1,8 19 17,4 3 2,7 20 18,3 4 3,6 21 19,3 5 4,5 22 20,3 6 5,4 23 21,3 7 6,3 24 22,2 8 7,2 25 23,2 9 8,1 26 24,1 10 9,0 27 25,0 11 9,9 28 25,9 12 10,8 29 26,9 13 11,8 30 27,8 14 12,7 31 28,7 15 13,6 32 29,6 16 14,5 33 30,5 17 15,5 34 31,5 18 16,4 35 32,4 36 33,3 Jos kysymyksessä on säännöllinen 5-päiväinen työviikko lomanmääräytymisvuoden aikana, voidaan työpäivien luku- määränä pitää 252:ta (= 12 x 21 eli keskimäärin 21 työpäi- vää työ- päivää kuukaudessa). Mikäli kysymyksessä on lyhyempi kuin 5-päiväinen työviikko, ja laskelma johtaa lomapalkan perusteettomaan kasvuun li- sien osalta, tulee ottaa huomioon, että loma-ajan palkan on vastattava mahdollisimman hyvin säännölliseltä työssäolo- ajalta maksettua palkkaa. Tarvittaessa on maksettava loma- palkka loma-ajan sisään kuvitellun työvuorolistan mukaisesti. Palkkaan kuuluvat luontoisedut on annettava vuosiloman aikana vähentämättöminä. Tämä merkitsee sitä, että esim. auto- ja asuntoetu on säilytettävä. Mitään erillistä hyvitystä hyvitys- tä ei niistä lisäksi anneta. Jos työntekijällä on ruokaetu eli vähin- tään vähintään yksi ateria päivässä, eikä hän käytä tätä vuosilomansa vuosilo- mansa aikana, on hänellä oikeus saada siitä rahakorvaus.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Vuosilomapalkka. Työntekijällä on oikeus saada säännöllisen työajan palkkan- sa palkkansa vuosiloman ajalta. Lomapalkan suuruus määräytyy loman alkamishetken alka- mishetken palkan mukaan. Mikäli loma pidetään use- ammassa useammassa osassa, määräytyy kunkin osan vuosilomapalkka kyseisen lomajakson loma- jakson alkamisajankohdan mukaan. Lomapalkka maksetaan ennen loman alkamista, ellei paikal- lisesti paikalli- sesti ole sovittu toisin. Enintään kuuden päivän pituiselta lomajaksolta loma- jaksolta lomapalkka saadaan maksaa normaalina pal- kanmaksupäivänäpalkanmak- supäivänä. Vuosilomalta maksetaan se palkka, jonka työntekijä olisi saanut, jos hän olisi ollut työssä. Yhden lomapäivän palkka saadaan jakamalla jaka- malla työntekijän kuukausipalkka 25:llä. Päivä- palkka Päiväpalkka kerrotaan ansaittujen lomapäivien lukumäärällä. Lakiin perustuvia lisiä ei oteta huomioon vuosilomapalkan suuruutta suu- ruutta määrättäessä. Tällaisia ovat mm. yli- ja hätätyö- korvauksethätätyökorvauk- set. Sen sijaan työehtosopimukseen perustuvat säännöllisesti etukäteen toistuvan järjestelmän mukaan maksettavat lisät otetaan huomioon. Tällaisia ovat vuoroli- sätvuorolisät, päällekkäistyön korvaus sekä sunnuntaityön korotukset. Ne lisätään vuosilomapalkkaan vuosiloma- palkkaan alla esitetyn kerroinmallin mukaisesti. Jos erien osuus on sovittu sisällytettäväksi kuu- kausipalkkaankuukausipalkkaan, ei niitä kuitenkaan tarvitse erikseen laskea. Lomanmääräytymisvuoden työpäiviltä maksetut säännöl- listen säännöllisten työajan lisät lasketaan yhteen, ja summa jaetaan työpäivien lukumäärällä. Työpäivillä tarkoitetaan myös työs- säolopäivien työssäolopäivien veroisia päiviä, esimerkiksi sairaus- ja vuosilo- mapäiviävuosilomapäiviä. Näin saatu, päivää kohden laskettu määrä kerro- taan kerrotaan alla olevalla kertoimella, jolloin saadaan erien vaikutus vuosilomapalkkaan. Lomapäivien Lomapäivien lukum./kerroin lukum./kerroin 2 1,8 19 17,4 3 2,7 20 18,3 4 3,6 21 19,3 5 4,5 22 20,3 6 5,4 23 21,3 7 6,3 24 22,2 8 7,2 25 23,2 9 8,1 26 24,1 10 9,0 27 25,0 11 9,9 28 25,9 12 10,8 29 26,9 13 11,8 30 27,8 14 12,7 31 28,7 15 13,6 32 29,6 16 14,5 33 30,5 17 15,5 34 31,5 18 16,4 35 32,4 36 33,3 Jos kysymyksessä on säännöllinen 5-päiväinen työviikko lomanmääräytymisvuoden loman- määräytymisvuoden aikana, voidaan työpäivien luku- määränä lukumääränä pitää 252:ta (= 12 x 21 eli keskimäärin 21 työpäi- vää kuukaudessatyöpäivää kuukau- dessa). Mikäli kysymyksessä on lyhyempi kuin 5-päiväinen työviikko, ja laskelma johtaa lomapalkan perusteettomaan kasvuun li- sien lisien osalta, tulee ottaa huomioon, että loma-ajan palkan on vastattava vastatta- va mahdollisimman hyvin säännölliseltä työssäolo- ajalta maksettua työssäoloajalta makset- tua palkkaa. Tarvittaessa on maksettava loma- palkka lomapalkka loma-ajan sisään kuvitellun työvuorolistan mukaisesti. Palkkaan kuuluvat luontoisedut on annettava vuosiloman aikana aika- na vähentämättöminä. Tämä merkitsee sitä, että esim. auto- ja asuntoetu on säilytettävä. Mitään erillistä hyvitystä ei niistä lisäksi anneta. Jos työntekijällä on ruokaetu eli vähin- tään vähintään yksi ateria päivässä, eikä hän käytä tätä vuosilomansa aikana, on hänellä oikeus saada siitä rahakorvaus.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus 2013–2014 Soveltamisohjeineen

Samples: Koulutussopimus