Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus. 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus. 2. Työnantajien ja työntekijöiden kannalta on tärkeää, että ammatillinen osaaminen säilyy ja kehittyy työelämän muuttuvien vaatimusten mukaisesti. Joustavin koulutusratkaisuin on jokaisen ulottuville pyrittävä tuomaan mahdollisuus osaamisen ajan tasalla pitämiseksi ja ammatissa kehittymiseksi. 3. Työnantajien vastuulla on järjestää henkilöstölle mahdollisuus hyvään ammatilliseen hallintaan työtehtävien muutoksia ja kehittymistä tukevan suunnitelmallisen hen- kilöstökoulutuksen avulla. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että tällainen koulutus tulee suunnitella paikallisessa yhteistyössä yt-lain mukaisin menettelyin. Myös työntekijöillä on henkilökohtainen vastuu ammattitaitonsa ylläpitämisestä. Osapuolet toteavat, että alan henkilöstön koulutukseen suositellaan käytettäväksi valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti keskimäärin vähintään 3 päivää vuodessa ottaen huomioon mm. henkilöstön työtehtävät ja koulutus sekä työyhteisön toimintojen kehittämisvaihe. Työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksen mukaisesti työnantaja huomioi myös pidempiaikaisten määräaikaisten työntekijöiden mahdollisuuden osallistua täydennyskoulutukseen.
Appears in 7 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus. 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen kou- lutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset suora- naiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus. Koulutus luetaan työajaksi kuten työaikalaki edellyttää.
2. Työnantajien ja työntekijöiden kannalta on tärkeää, että ammatillinen osaaminen osaa- minen säilyy ja kehittyy työelämän muuttuvien vaatimusten mukaisesti. Joustavin koulutusratkaisuin on jokaisen ulottuville pyrittävä tuomaan mahdollisuus mah- dollisuus osaamisen ajan tasalla pitämiseksi ja ammatissa kehittymiseksi.
3. Työnantajien vastuulla on järjestää henkilöstölle mahdollisuus hyvään ammatilliseen am- matilliseen hallintaan työtehtävien muutoksia ja kehittymistä tukevan suunnitelmallisen hen- kilöstökoulutuksen suun- nitelmallisen henkilöstökoulutuksen avulla. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitäsii- tä, että tällainen koulutus tulee suunnitella paikallisessa yhteistyössä yt-lain mukaisin menettelyin. Myös työntekijöillä on henkilökohtainen vastuu ammattitaitonsa am- mattitaitonsa ylläpitämisestä. Osapuolet toteavat, että alan henkilöstön koulutukseen kou- lutukseen suositellaan käytettäväksi valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti mu- kaisesti keskimäärin vähintään 3 päivää vuodessa ottaen huomioon mm. henkilöstön työtehtävät ja koulutus sekä työyhteisön toimintojen kehittämisvaihekehittämis- vaihe. Työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksen mukaisesti työnantaja työnan- taja huomioi myös pidempiaikaisten määräaikaisten työntekijöiden mahdollisuuden mahdolli- suuden osallistua täydennyskoulutukseen.
Appears in 5 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus. 1. Työnantajan antaessa työntekijöille työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähdettäessä lähet- täessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetystyö- ajan ansionmenetys. Koulutus luetaan työajaksi kuten työaikalaki edel- lyttää. Työhön liittyvän täydennyskoulutuksen tentit, kuten lääkehoitotentti, on oikeus suorittaa työaikana. Osapuolet voivat myös sopia sellaisesta tenttiin valmistautumisajasta työaikana, mikä nähdään puolin ja toisin tarpeelliseksi ja perustelluksi. Koulutustilaisuudet tulisi mahdollisuuksien mukaan huomioida jo työ- vuoroluetteloa laadittaessa siten, ettei koulutustilaisuutta merkittäisi työntekijän vapaapäiväksi, ellei asiaa toisin sovita. Jos koulutus tapahtuu tapah- tuu työajan ulkopuolella, käytettyä aikaa ei lueta työajaksi, mutta työn- tekijälle korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaanMikäli työnantaja on kustantanut koulutukseen osallistuvalle täyden ylöspidon eli ruoan (täydelle vuorokaudelle kaksi ateriaa, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutusosavuorokau- delle yksi ateria) ja majoituksen, ei työnantajalla ole velvollisuutta päi- värahojen maksamiseen.
2. Työnantajien ja työntekijöiden kannalta on tärkeää, että ammatillinen osaaminen säilyy ja kehittyy työelämän muuttuvien vaatimusten mukaisesti. Joustavin koulutusratkaisuin on jokaisen ulottuville pyrittävä tuomaan mahdollisuus osaamisen ajan tasalla pitämiseksi ja ammatissa kehittymiseksi.
3. Työnantajien vastuulla on järjestää henkilöstölle mahdollisuus hyvään ammatilliseen hallintaan työtehtävien muutoksia ja kehittymistä tukevan suunnitelmallisen hen- kilöstökoulutuksen avulla. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että tällainen koulutus tulee suunnitella paikallisessa yhteistyössä yt-lain mukaisin menettelyin. Myös työntekijöillä on henkilökohtainen vastuu ammattitaitonsa ylläpitämisestä. Osapuolet toteavat, että alan henkilöstön koulutukseen suositellaan käytettäväksi valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti keskimäärin vähintään 3 päivää vuodessa ottaen huomioon mm. henkilöstön työtehtävät ja koulutus sekä työyhteisön toimintojen kehittämisvaihe. Työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksen mukaisesti työnantaja huomioi myös pidempiaikaisten määräaikaisten työntekijöiden mahdollisuuden osallistua täydennyskoulutukseen.
Appears in 4 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement, Työehtosopimus
Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus. 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus. Koulutus luetaan työajaksi kuten työaikalaki edellyttää.
2. Työnantajien ja työntekijöiden kannalta on tärkeää, että ammatillinen osaaminen säilyy ja kehittyy työelämän muuttuvien vaatimusten mukaisesti. Joustavin koulutusratkaisuin on jokaisen ulottuville pyrittävä tuomaan mahdollisuus osaamisen ajan tasalla pitämiseksi ja ammatissa kehittymiseksi.
3. Työnantajien vastuulla on järjestää henkilöstölle mahdollisuus hyvään ammatilliseen hallintaan työtehtävien muutoksia ja kehittymistä tukevan suunnitelmallisen hen- kilöstökoulutuksen avulla. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että tällainen koulutus tulee suunnitella paikallisessa yhteistyössä yt-lain mukaisin menettelyin. Myös työntekijöillä on henkilökohtainen vastuu ammattitaitonsa ylläpitämisestä. Osapuolet toteavat, että alan henkilöstön koulutukseen suositellaan käytettäväksi valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti keskimäärin vähintään 3 päivää vuodessa ottaen huomioon mm. henkilöstön työtehtävät ja koulutus sekä työyhteisön toimintojen kehittämisvaihe. Työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksen mukaisesti työnantaja huomioi myös pidempiaikaisten määräaikaisten työntekijöiden mahdollisuuden osallistua täydennyskoulutukseen.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus. 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä lähdettäes- sä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetysansiome- netys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaanto- detaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus. Koulutus luetaan työajaksi kuten työaikalaki edellyttää.
2. Työnantajien ja työntekijöiden kannalta on tärkeää, että ammatillinen osaaminen osaa- minen säilyy ja kehittyy työelämän muuttuvien vaatimusten mukaisesti. Joustavin koulutusratkaisuin on jokaisen ulottuville pyrittävä tuomaan mahdollisuus mah- dollisuus osaamisen ajan tasalla pitämiseksi ja ammatissa kehittymiseksi.
3. Työnantajien vastuulla on järjestää henkilöstölle mahdollisuus hyvään ammatilliseen am- matilliseen hallintaan työtehtävien muutoksia ja kehittymistä tukevan suunnitelmallisen hen- kilöstökoulutuksen suun- nitelmallisen henkilöstökoulutuksen avulla. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitäsii- tä, että tällainen koulutus tulee suunnitella paikallisessa yhteistyössä yt-lain mukaisin menettelyin. Myös työntekijöillä on henkilökohtainen vastuu ammattitaitonsa am- mattitaitonsa ylläpitämisestä. Osapuolet toteavat, että alan henkilöstön koulutukseen suositellaan käytettäväksi valtioneuvoston periaatepäätöksen periaatepäätök- sen mukaisesti keskimäärin vähintään 3 päivää vuodessa ottaen huomioon mm. henkilöstön työtehtävät ja koulutus sekä työyhteisön toimintojen kehittämisvaihekehit- tämisvaihe. Työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksen mukaisesti työnantaja huomioi myös pidempiaikaisten määräaikaisten työntekijöiden mahdollisuuden osallistua täydennyskoulutukseen.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus. 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä työntekijän hänen hä- nen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset kustan- nukset ja säännöllisen työajan ansiomenetys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan kor- vataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus.
2. Työnantajien ja työntekijöiden kannalta on tärkeää, että ammatillinen osaaminen säilyy ja kehittyy ke- hittyy työelämän muuttuvien vaatimusten mukaisesti. Joustavin koulutusratkaisuin on jokaisen jokai- sen ulottuville pyrittävä tuomaan mahdollisuus osaamisen ajan tasalla pitämiseksi ja ammatissa amma- tissa kehittymiseksi.
3. Työnantajien vastuulla on järjestää henkilöstölle mahdollisuus hyvään ammatilliseen hallintaan hallin- taan työtehtävien muutoksia ja kehittymistä tukevan suunnitelmallisen hen- kilöstökoulutuksen henkilöstökoulutuk- sen avulla. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että tällainen koulutus tulee suunnitella paikallisessa paikalli- sessa yhteistyössä yt-lain mukaisin menettelyin. Myös työntekijöillä on henkilökohtainen vastuu vas- tuu ammattitaitonsa ylläpitämisestä. Osapuolet toteavat, että alan henkilöstön koulutukseen suositellaan käytettäväksi valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti keskimäärin vähintään vähin- tään 3 päivää vuodessa ottaen huomioon mm. henkilöstön työtehtävät ja koulutus sekä työyhteisön työ- yhteisön toimintojen kehittämisvaihe. Työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksen mukaisesti työnantaja huomioi myös pidempiaikaisten määräaikaisten työntekijöiden mahdollisuuden mah- dollisuuden osallistua täydennyskoulutukseen.
Appears in 1 contract
Samples: Terveyspalvelualan Työehtosopimus
Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus. 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä lähet‑ täessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetystyö‑ ajan ansionmenetys. Työnantajan määrätessä työntekijän koulutuk‑ seen luetaan koulutus aina työajaksi. Matkakustannusten korvaukset ja päivärahat korvataan tämän työ‑ ehtosopimuksen matkustusmääräysten mukaisesti. Jos koulutus tapahtuu ta‑ pahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannuksetedellyttää koulutukseen osallistuminen työntekijän suostumusta. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista ilmoittautumis‑ ta todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus.
2. Työnantajien Terveydenhuollon ammattihenkilöillä on velvollisuus ylläpitää ja työntekijöiden kannalta on tärkeää, että ammatillinen osaaminen säilyy ja kehittyy työelämän muuttuvien vaatimusten kehit‑ tää ammattitaitoaan terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain mukaisesti. Joustavin koulutusratkaisuin on jokaisen ulottuville pyrittävä tuomaan mahdollisuus osaamisen ajan tasalla pitämiseksi ja ammatissa kehittymiseksi.
3. Työnantajien vastuulla on järjestää henkilöstölle mahdollisuus hyvään ammatilliseen hallintaan työtehtävien muutoksia ja kehittymistä tukevan suunnitelmallisen hen- kilöstökoulutuksen avulla. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että tällainen koulutus tulee suunnitella paikallisessa yhteistyössä yt-lain mukaisin menettelyin. Myös työntekijöillä on henkilökohtainen vastuu ammattitaitonsa ylläpitämisestä. Osapuolet toteavat, että alan henkilöstön koulutukseen suositellaan käytettäväksi valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti keskimäärin vähintään 3 päivää vuodessa ottaen huomioon mm. henkilöstön työtehtävät ja koulutus sekä työyhteisön toimintojen kehittämisvaihe. Työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksen mukaisesti työnantaja Työnantaja huomioi myös pidempiaikaisten määräaikaisten työntekijöiden työntekijän työsuhteen kestosta riippu‑ matta työntekijän mahdollisuuden osallistua täydennyskoulutukseen. Työehtosopimusosapuolet suosittavat, että kukin työntekijä pääsee ammattitaitoaan kehittävään koulutukseen vähintään kolmena päivä‑ nä vuodessa. Työnantajan ja työntekijän tulee vuosittain yhdessä käy‑ dä läpi työntekijän koulutustarpeet. Jos koulutustarpeita ei työnantajan arvion mukaan ole, tulee työnantajan perustella kantansa työntekijälle.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus