Ensimmäinen Sopimusjakso Mallilausekkeet

Ensimmäinen Sopimusjakso. Työehtosopimukseen ei tehdä palkkoja tai muita kustannusvaikutteisia työeh- toja koskevia muutoksia ajalla 1.3.2017–28.2.2018. Poikkeuksena ovat 3. kohdassa olevat rakenteelliset muutokset, jotka tulevat voimaan 1.10.2017.
Ensimmäinen Sopimusjakso. Toimihenkilöiden henkilökohtaisia kiinteitä kuukausipalkkoja 20 eurolla ja tuntipalkkoja 13 senttiä. Palkkataulukoita korotetaan vastaavasti. Taulukkokorotuksilla ei ole erillistä kustannusvai- kutusta. Korotukset tulevat voimaan 1.5.2014 lukien.
Ensimmäinen Sopimusjakso. 2014 Palkankorotusvaran käytöstä voidaan sopia paikallisesti pääluottamusmiesten kanssa, kuitenkin niin että seuraavat kriteerit täyttyvät: Henkilökohtaisia säännöllisen kokoaikaisen työajan palkkoja, taulukkopalkkoja (tai vastaavia) korotetaan 1.9.2014 20 €. Osa-aikaisen työntekijän palkkaa korote- taan työajan suhteessa. Tuntipalkkoja korotetaan 13 senttiä ja tuntipalkkataulu- koita korotetaan 13 senttiä. Bingoalalla korotukset toteutetaan 1.7.2014. Paikalliset sopimukset on toimitettava liittojen edustajille. 2015 Palkankorotusvaran käytöstä voidaan sopia paikallisesti pääluottamusmiesten kanssa, kuitenkin niin että seuraavat kriteerit täyttyvät: Henkilökohtaisia säännöllisen työajan palkkoja, taulukkopalkkoja (tai vastaavia) korotetaan 1.9.2015 0,4 % ja toteutetaan kuten korotus 2014. Bingoalalla korotus toteutetaan 1.7.2015. Paikalliset sopimukset on toimitettava liittojen edustajille. Euromääräisiä lisiä korotetaan 1 sentillä Luottamushenkilöiden korvausten korotus 5 € / kk Toinen sopimusjakso Työmarkkinakeskusjärjestöt kokoontuvat vuoden 2015 kesäkuussa tarkastele- maan yleistä taloudellista tilannetta, rakenteellisten uudistusten toteutumista, työllisyyden, viennin ja kilpailukyvyn kehitystä sekä näihin vaikuttaneita teki- jöitä. Selvitystyössä käytetään tarvittaessa apuna tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikuntaa ja ulkopuolisia asiantuntijoita. Tarkastelun perusteella työ- markkinakeskusjärjestöt sopivat toisen jakson palkkaratkaisun kustannusvai- kutuksesta ja toteutusajankohdasta.Palkkaratkaisu mitoitetaan 12 kuukauden jakson mukaan. Niillä aloilla, joilla sopimuskauden toinen jakso on pidempi tai lyhyempi kuin 12 kuukautta, palkkaratkaisu suhteutetaan jakson pituuden mu- kaan.
Ensimmäinen Sopimusjakso. (15.11.2013 - 14.11.2015)
Ensimmäinen Sopimusjakso. Yleiskorotus 1.5.2014 Yleiskorotus 1.5.2015
Ensimmäinen Sopimusjakso. Palkankorotukset 1.9.2014 Työehtosopimuksen mukaisia palkkoja, palkkioita ja korvauksia korotetaan 1.9.2014 jälkeen seuraavasta palkanmaksupäivästä lukien 0,8 prosentilla.
Ensimmäinen Sopimusjakso 

Related to Ensimmäinen Sopimusjakso

  • Toimituksen jatkaminen keskeytyksen jälkeen Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty muusta syystä kuin asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamista jatketaan sen jälkeen, kun keskeyttämisen aihe on poistettu, edellyttäen, että liittymis- ja käyttösopimus on yhä voimassa. Laitos ei ole kuitenkaan velvollinen jatkamaan palvelun toimittamista ennen kuin asiakas on maksanut kirjallisesta huomautuksesta tai muista ilmoituksista sekä muista keskeytykseen ja jälleenkytkentään liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet maksut ja kustannukset ja erääntyneet laitoksen saatavat. Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamisen jatkamisen edellytyksenä on, että asiakas korvaa laitokselle palvelun keskeyttämisestä ja aloittamisesta aiheutuvat kustannukset ja mahdolliset verkostosta erottamisesta ja uudelleen liittämisestä ja uudelleen liittämiseen kuuluvista toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset siltä osin kun niitä ei ole korvattu keskeytyksen yhteydessä.

  • Sopimuksen syntyminen Tarjouspohjaisessa kaupassa sopimus syntyy, kun ostaja on ilmoittanut hyväksyvänsä myyjän tarjouksen. Muussa tapauksessa kauppa syntyy, kun myyjä on vahvistanut tilauksen tai toimittanut tavaran. Ostajan tilauksen poiketessa myyjän tarjouksesta, kaupan katsotaan syntyneen myyjän tarjouksenmukaisin ehdoin, ellei myyjä ole kirjallisesti muuta vahvistanut. Ostajan vastuulla on tarkistaa tilausvahvistuksen oikeellisuus.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty. 15.2. Sähkönsiirron ja sähkönjakelun maksujen korottamisessa noudatetaan lisäksi mitä sähkömarkkinalain 26 a §:ssä on säädetty. 15.3. Verkonhaltijalla on: • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkkopalveluun liittyvien pääomakustannusten tason, kuten korkokustannusten muutos, verkon kehittämiseen liittyvien investointitarpeiden muutos tai verkostoon sidotun pääoman poisto- tai takaisinmaksuajan muutos, joka ei johdu verkonhaltijasta; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkonrakennus- tai ylläpitokustannusten muutokset, verkonhaltijan muille verkonhaltijoille suoritettavien maksujen muutokset, häviösähkön hankintakustannusten muutokset, muiden kuin verkoston rakentamiseen tai ylläpitoon mutta verkkopalveluun liittyvien työvoima- tai muiden toimintakustannusten muutokset, verkkopalvelun tarjoamiseksi tarpeellisten muiden palvelujen tuottamisen kustannusten muutokset tai verkkopalveluun kohdistuvien velvoitteiden muutokset; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen hintoja siten, että hinnoittelu muutoksen jälkeenkin vastaa sähkömarkkinalain 24 § 2 momentin mukaisen kohtuullisen hinnoittelun vaatimuksia. Tämän kohdan perusteella verkkosopimusta ei voida muuttaa niin, että verkkosopimuksen sisältö siitä olennaisesti muuttuisi. 15.4. Verkonhaltijalla on oikeus muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja, jos muutos perustuu lainsäädännön muuttumiseen tai viranomaisen päätökseen, jota verkonhaltija ei ole voinut ottaa lukuun verkkosopimusta tehtäessä. 15.5. Verkonhaltija voi muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja myös sellaisen lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen päätöksen perusteella, joka on ollut sopimusta tehtäessä tiedossa, edellyttäen, ettei muutos olennaisesti muuta verkkosopimuksen hintoja tai muuta sisältöä. 15.6. Jos verkonhaltijan vastuualue muuttuu, verkonhaltijalla on oikeus muuttaa verkkopalvelujen hintoja tai muita sopimusehtoja yhtenäisen hinnoittelun toteuttamiseksi. Yksittäisten käyttäjien maksuihin merkittäviä muutoksia aiheuttavat hintamuutokset tulee toteuttaa Energiaviraston ennen uuden hinnoittelun käyttöönottoa hyväksymän siirtymäajan kuluessa. 15.7. Verkonhaltijalla on lisäksi oikeus muuttaa sopimusehtoja ja hintoja, jos muutokseen on erityistä syytä, • olosuhteiden olennaisen muuttumisen johdosta; • vanhentuneiden sopimus- tai hinnoittelujärjestelyjen uudistamisen takia tai • energian säästämiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteuttamiseksi. 15.8. Verkonhaltijalla on oikeus vaihtaa käyttäjän vanhentunut verkkopalvelutuote toiseen tuotehinnastossa olevaan käyttäjälle soveltuvaan verkkopalvelutuotteeseen kohtuullisen siirtymäajan puitteissa. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle tuotteen lakkautussuunnitelma, josta käy ilmi miten ja millä aikataululla vanhentunut tuote lakkautetaan. Suunnitelma on lähetettävä käyttäjälle kohtuullisessa ajassa ennen muutosta. 15.9. Verkonhaltijalla on oikeus sellaisiin vähäisiin sopimusehtojen muutoksiin, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. 15.10. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle ilmoitus siitä, miten ja mistä ajankohdasta lukien hinnat tai muut sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos perusteena on muu syy kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan kahden viikon, kuluttajien osalta kuukauden, kuluttua ilmoituksen lähettämisestä. Ilmoitus lähetetään käyttäjän laskutusosoitteeseen tai muuhun erikseen sovittuun osoitteeseen, ja se voi sisältyä esimerkiksi käyttäjälle tulevaan laskuun. 15.11. Jos muutoksen perusteena on lainsäädännön muuttuminen tai viranomaisen päätös, on verkonhaltijalla oikeus toteuttaa muutos siitä päivästä lukien kun muutos tai päätös tuli voimaan. Muutos voidaan toteuttaa myöhemminkin verkonhaltijan määräämänä ajankohtana, jollei kyseessä ole muutos käyttäjän eduksi. Verkonhaltijan on ilmoitettava näillä perusteilla tehtävistä muutoksista mahdollisimman pian.

  • Sopimuskappaleet Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle.

  • Ay-koulutus, työsuhteen säilyminen ja ilmoitusajat SAK:n ja sen jäsenliittojen järjestämille kuukauden tai sitä lyhyemmän ajan kestäville kursseille annetaan työntekijöille tilaisuus osallistua työsuhteen katkeamatta, milloin se aiheuttamatta tuntuvaa haittaa tuotannolle tai yrityksen toiminnalle käy päinsä. Edellä mainittua haittaa arvioitaessa kiinnitetään huomiota työpaikan kokoon. Kielteisessä tapauksessa ilmoitetaan pääluottamusmiehelle viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua syy, jonka takia vapaan myöntäminen tuottaisi tuntuvaa haittaa. Tällöin olisi suotavaa yhteisesti pyrkiä selvittämään muu mahdollinen ajankohta, jolloin kurssille osallistumiselle ei olisi estettä. Ilmoitus aikomuksesta lähteä kurssille on tehtävä mahdollisimman varhain. Milloin kurssi kestää enintään yhden viikon, on ilmoitus annettava vähintään kolme viikkoa ennen kurssin alkua sekä milloin on kysymys pitemmästä kurssista, vähintään kuusi viikkoa ennen. Ennen kuin henkilö osallistuu edellä tarkoitettuun koulutustilaisuuteen, on osallistumisen aiheuttamista toimenpiteistä sovittava työnantajan kanssa sekä nimenomaisesti etukäteen todettava, onko kyseessä sellainen koulutustilaisuus, josta työnantaja suorittaa työntekijälle korvauksia tämän sopimuksen mukaisesti. Samalla on todettava, mikä on näiden korvausten laajuus.

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen Aktialla on oikeus muuttaa sopimuksen ehtoja va- kuutuksen hakijan menettelyn tai yleisen vahinko- kehityksen vuoksi. Aktialla on vakuutusaikana oikeus muuttaa va- kuutusmaksua ja muita sopimusehtoja, jos vakuu- tuksenottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt tiedo- nantovelvollisuutensa. Edellytyksenä on, että Ak- tia, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, oli- si myöntänyt vakuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muutoin toisilla ehdoilla kuin oli sovittu. Muutokset henkivakuutusten vakuutusmaksuis- sa ja muissa sopimusehdoissa voivat olla perus- teltuja yleisen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen vuoksi. Vakuutussopimuksen sisältö ei kuitenkaan tässä tapauksessa saa muuttua olen- naisesti alkuperäiseen sopimukseen verrattuna. Muiden kuin henkivakuutuksen vakuutusmak- sua ja muita sopimusehtoja voidaan muuttaa, jos muutoksen syynä on ennalta arvaamaton korvaus- menon kehitys tai muu seuraava ennalta arvaama- ton olosuhteiden muutos, kuten • uusi tai muuttunut lainsäädäntö tai viranomai- sen määräys • kansainvälinen kriisi, poikkeuksellinen luon- nontapahtuma, suuronnettomuus • muutos kuolevuuskehityksessä • yleisen korkotason aleneminen alle vakuutus- maksun laskemisessa käytetyn korkotason • vakuutukseen vaikuttavan kustannustason muuttuminen edellyttäen, että muutos johtuu Aktian määräysvallan ulkopuolella olevasta syystä. Aktialla on lisäksi oikeus tehdä vakuutusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuu- tussopimuksen keskeiseen sisältöön. Vakuutusehtoihin tehtävä vakuutusturvan hei- xxxxxx ei kuitenkaan koske sellaista sairautta tai vammaa, joka on alkanut ennen ehtomuutosta. Jos vakuutussopimusta muutetaan, Aktia lähet- tää vakuutuksenottajalle ilmoituksen sopimuksen muuttumisesta ja muutoksen sisällöstä viimeis- tään kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa. Vakuutuksenottajalla on aina mahdollisuus irtisa- noa vakuutus muutoksen vuoksi. Vakuutusmaksu ja vakuutusturva voivat myös muuttua indeksitarkistuksen yhteydessä.‌‌‌

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Sopimuksen kohde 1.1. Asiakas rekisterinpitäjänä ohjeistaa Maponille, miten henkilötietoja käsitellään Palvelun tarjoamiseksi Asiakkaan ja Maponin välillä tehdyn Sopimuksen mukaisesti. Palvelun tarjoamisen aikana Asiakkaalta tai Mapon järjestelmästä saatujen henkilötietojen osalta Asiakas toimii rekisterinpitäjänä, ja Mapon tietojenkäsittelijänä. 1.2. Epäselvyyksien välttämiseksi tämä Sopimus sisältää Asiakkaan täydelliset ja lopulliset ohjeet Maponille Asiakkaan rekisteröityjen henkilötietojen käsittelyn yhteydessä, ja siksi se muodostaa sitovan henkilötietojen käsittelysopimuksen sovellettavien tietosuojalakien ja määräysten mukaisesti. 1.3. Kun Xxxxx käsittelee henkilötietoja Asiakkaan puolesta rekisterinpitäjänä, kaikkien kyselyjen, pyyntöjen, vastalauseiden tai valitusten, jotka rekisteröidyllä (esim. Asiakkaan työntekijällä) voi olla Palvelua koskevien henkilötietojen käsittelyssä, tulee ne osoittaa Asiakkaalle ja Asiakkaan ratkaista.