Hyväksyttävät kustannukset Mallilausekkeet
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviä. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa.
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat hankkeen suorittamisen kannalta välttämättömät ja kohtuulliset kustannukset, jotka voidaan kirjanpidon perusteella kohdistaa hankkeelle. Kustannusten tulee syntyä hankkeen rahoituspäätöksessä määritellyn ajanjakson aikana määräaikana, jotta ne voidaan hyväksyä. Ennen hakemuksen jättämistä syntyneitä kustannuksia ei rahoiteta. Maa- ja metsätalousministeriöllä on oikeus olla hyväksymättä tilityksessä esitettyjä kustannuksia, jos kustannusten liittyminen hankkeeseen ei ole selkeästi osoitettavissa.
Hyväksyttävät kustannukset. Avustusta ja siihen kohdistettavaa omarahoitusosuutta voi käyttää vain tuetun toiminnan toteuttamisen kannalta välttämättömiin ja kohtuullisiin menoihin. Hyväksyttäviä kustannuksia voivat olla hankkeen rekisteröintipäivänä tai sen jälkeen syntyneet kustannukset valtionavustuspäätöksen liitteenä olevan hankebudjetin mukaisesti. Kustannukset hyväksytään arvonlisäverottomina. Siltä osin kuin arvonlisävero jää hakijan esittämän selvityksen perusteella sen lopulliseksi kustannukseksi, voidaan arvonlisäveron osuus sisällyttää korvattaviin kustannuksiin. Kustannuksia, joihin avustuksen saaja saa tukea, avustusta tai korvausta muilta tahoilta, ei voida tukea. Avustusta ei voida myöskään käyttää avustuksen saajan normaalista liiketoiminnasta syntyneisiin kustannuksiin. Mikäli liikekumppanuustuen piiriin hyväksyttävät kustannukset ovat 30 % tai vähemmän kuin mitä tukihakemuksessa esitetään, tukihakemus hylätään.
Hyväksyttävät kustannukset. Avustusta saa käyttää vain tutkimussuunnitelmaan liittyviin kuluihin. Tutkimushankkeen toteuttamiseen liittyviä, hyväksyttäviä kustannuksia ovat hankkeen toteuttamisen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset kuten: • hallinnointikustannukset, • hankkeen henkilöstökustannukset, • matkakustannukset, • kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö, • toimitilojen vuokrat, • välittömästi hankkeen toteuttamiseen liittyvät irtaimen omaisuuden hankintakulut, • ulkopuolisista lähteistä hankitun tietämyksen sekä konsultoinnin ja vastaavien asiantuntijapalvelujen kustannukset, • tilintarkastuksesta aiheutuvat kustannukset, • muut hankkeen toteuttamiseksi välttämättömät kustannukset. Mikäli hakija saa samaan tarkoitukseen myönnettyä muuta julkista tai yksityistä avustusta, tulee siitä ilmoittaa sosiaali- ja terveysministeriön nimeämälle hankkeen valvojalle. Hyväksyttävistä kuluista vähennetään samaan tarkoitukseen myönnetyt muut avustukset, jollei päätöksestä muuta ilmene. Valtionavustusta ei voi käyttää taloudelliseen toimintaan, jossa tuotteita tai palveluja tarjotaan markkinoilla. Mikäli hankekokonaisuudessa harjoitetaan myös taloudellista toimintaa, tulee tästä erillisestä toiminnan rahoituksesta, kustannuksista ja tuotoista pitää erillistä kirjanpitoa. Hanketoimijoiden muun toiminnan tuotot eivät vaikuta avustuksen määrään.
Hyväksyttävät kustannukset. Kustannuksiin voidaan hyväksyä ostopalvelua saman yhteisprojektin rahoitusta saavalta toiselta osapuolelta ainoastaan silloin, kun luovutettu ostopalvelu on palvelun myyjälle liiketoimintaa, eikä myyjän Tekesille tilittämää omaa t&k&i-toimintaa.
Hyväksyttävät kustannukset. Julkisten toimijoiden kehittämishankkeiden rahoituksen kustannusarvio on määritelty päätösilmoituksessa. Kun rahoitus on korkeintaan 100 000 euroa, päätöksessä on käytetty yksinkertaista kustannusarviota. • Muina kustannuksina hyväksytään kustannusarvion mukainen prosenttiosuus, enintään 20 prosenttia rahapalkkojen ja ostopalvelujen yhteismäärästä. Näiden kustannusten sisältöä ei tarvitse raportoida Tekesille eikä niiden tarvitse sisältyä rahoituksen saajan projektikirjanpitoon. • Tekes hyväksyy yleis-, matka-, aine- ja tarvikekustannukset sekä laiteostot, laitepoistot ja -vuokrat laskennallisena eränä muissa kustannuksissa. Näitä kustannuksia ei voida hyväksyä palkoissa tai ostopalveluissa. • Yksinkertaisen kustannusarvion projektiin ei sovelleta kohtia 3.5 – 3.9.
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuul- liset kustannukset. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttö- ajalle kuluiksi.
Hyväksyttävät kustannukset. 9.1. Edelleen siirretty tai jaettu avustus ei saa yksin tai yhdessä muiden avustusten kanssa ylittää hyväksyttävien kulujen määrää.
9.2. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat avustuksen käyttöaikana (kohta 5) toteutuneet avustuksen käyttötarkoituksen toteutumisen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset.
9.3. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään matkan toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukaiset ja hinnaltaan kohtuulliset sekä kokonaistaloudellisesti edullisimmat kustannukset
9.4. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksi.
9.5. Arvonlisävero hyväksytään kustannukseksi vain, kun Kiinteistö Oy Kaapelitalo sen lopullisesti maksaa.
9.6. Henkilöstökustannuksista hyväksytään tämän sopimuksen mukaista käyttötarkoitusta varten palkattujen työntekijöiden välittömät kustannukset (palkat ja palkkiot). Välittömiä kustannuksia ovat myös muiden työntekijöiden kustannukset, jos Kiinteistö Oy Kaapelitalo osoittaa luotettavasti esimerkiksi työajanseurannan avulla näiden työntekijöiden työpanoksen kohdistumisen välittömästi tämän sopimuksen mukaiseen käyttötarkoitukseen.
9.7. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee toteuttaa viimeistään avustuksen käyttöajan puolivälissä. Hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa.
9.8. Kustannukset joita ei hyväksytä: - poistot - varaukset - laskennalliset erät, jotka eivät perustu jo toteutuneisiin kustannuksiin - lainojen lyhennykset - lainojen korot - irtisanomiskorvaukset tai irtisanomisajalta ilman työvelvoitetta maksettavat palkkauskustannukset - oikeudenkäyntikustannukset - oikeuden langettamat korvaukset - rangaistusluonteiset maksut, kuten sakot tai viivästyskorot.
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan toiminnan kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja –asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava kyseiselle tilikaudelle kuluiksi. Kohtuullisina kustannuksina opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80.000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Jos avustuksen saaja toimii omistamissaan tai rinnakkaisorganisaationsa omistamissa tiloissa, toimitilakustannukseksi hyväksytään vain tiloista maksettava hoitovastike sekä toimitilojen käyttö- ja ylläpitokustannuksia, elleivät ne jo sisälly edellä mainittuun hoitovastikkeeseen.
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen kannalta tarpeelliset ja määrältään koh- tuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpito- lain (1336/1997) ja -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksi. Ympäristöministeriö puh. 0295 16001 Miljöministeriet tfn 0295 16001 Xxxxxxxxxxxxxxxx 0, Xxxxxxxx xxx.xx.xx Xxxxxxxxxxxxxxx 0, Xxxxxxxxxxx xxxxx://xxx.xx.xx PL 35, 00023 Valtioneuvosto Y-tunnus 0519456-1 PB 35, 00023 Statsrådet FO-nummer 0519456-1 Hankinnalla tarkoitetaan tavaroiden ja palveluiden ostamista, vuokraamista tai siihen rinnastettavaa toimin- taa sekä urakalla teettämistä taloudellista vastiketta vastaan. Hankintaa ei ole esimerkiksi • omana työnä tekeminen • palkkaaminen työsuhteeseen • maan, olemassa olevien rakennusten tai muun kiinteän omaisuuden hankinta tai vuokraus Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voi- daan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina siltä ajalta, kun niitä on käytetty hankkeessa. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella to- teutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa. Investointiavustuksissa käyttöomaisuuteen aktivoitavat hankinnat ovat kokonaisuudessaan (pois lukien alv) hyväksyttäviä kustannuksia. Avustuksen saajan on vakuutettava riittävästi ja tarkoituksenmukaisesti valtionavustuksella hankittu omai- suus.