Kertaerä Mallilausekkeet

Kertaerä. Työntekijöille maksetaan helmikuun 2012 palkanmaksun yhteydessä 150 euron kertaerä. Kertaerä maksetaan vain niille työntekijöille, joiden yhdenjaksoinen työsuhde on alkanut viimeistään 1.11.2011 ja joiden työsuhde on lisäksi edelleen voimassa kertaerän maksupäivänä. Osa‐aikaiselle työntekijälle maksettavan kertakorvauksen määrä lasketaan sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa, muun muassa vuosilomapalkkaa, ylityökorvausta tai keskituntiansiota laskettaessa.
Kertaerä. Virkamiehelle ja työntekijälle maksetaan huhtikuun 2023 palkanmaksun yhteydessä erillinen kerta- erä. Kertaerä on suuruudeltaan 12,20 prosenttia yleisen virka- ja työehtosopimuksen 7 §:n mukaisesta kuukausipalkkauksesta, kuitenkin vähintään 500 euroa. Kertaerän maksamisen edellytyksenä on, että virkamiehen tai työntekijän palvelussuhde on voimassa helmikuussa 2023. Kertaerää ei makseta, jos virkamies tai työntekijä on 1. – 28.2.2023 välisen ajan harkinnanvaraisella palkattomalla virkavapaalla tai palkattomasti työstä vapautettuna. Mikäli virkamies tai työntekijä on työskennellyt 1. – 28.2.2023 välisenä aikana osa-aikaisesti, kerta- erä osittuu samassa suhteessa. Mikäli virkamiehen tai työntekijän palvelussuhde on ollut voimassa osan helmikuuta 2023, kertaerä maksetaan palvelussuhteen kestoajan mukaan kalenteripäivien suh- teessa. Samoin menetellään, jos virkamies tai työntekijä on ollut osan helmikuuta harkinnanvaraisella palkattomalla virkavapaalla tai palkattomasti työstä vapautettuna.
Kertaerä. Kokoaikaisille työntekijöille maksetaan kertaeränä 12,6 % maaliskuun 2023 kuukausi- palkasta (TES 1. luku 7 § 2 mom.). Kertaerän suuruus on kuitenkin vähintään 400 eu- roa. Kertaerä maksetaan toukokuun palkanmaksun yhteydessä. Kertaerän maksamisen edellytyksenä on, että työsuhde on alkanut viimeistään 1.2.2023 ja ollut keskeytyksettä (TES 1. luvun 4 § ei sovelleta, mutta tarkastelujakson aikana saman työnantajan palveluksessa toisiaan lyhyin katkoksin seuraavat määräai- kaiset työsuhteet otetaan kuitenkin huomioon) voimassa 30.4.2023 asti ja että henki- lölle maksetaan palkkaa (ml. sairausajan palkka) toukokuussa 2023. Kertaerä maksetaan myös kohdissa 2.5 ja 2.8 mainituille työntekijöille. Kertaerä maksetaan kuitenkin niille palkattomalla vapailla oleville, joiden poissaolon perusteena toukokuussa 2023 on raskaus-, erityisraskaus-, vanhempain- tai hoitova- paa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa (mm. vuosilomapalkka, ylityökorvausta jne.). Kertaerä maksetaan osa-aikaisessa työsuhteessa oleville työsopimuksen mukaisen osa-aikaisuuden suhteessa. Tuntiopettajien osalta kertaerä lasketaan ajalla 1.2.2023 - 31.3.2023 maksetun palkan keskiarvona, ellei asiasta paikallisesti pääluottamusmiesten kanssa kirjallisesti muuta sovita.
Kertaerä. Työntekijöille maksetaan helmikuun 2012 palkanmaksun yhteydessä 150 euron kertaerä. Kertaerä maksetaan vain niille työntekijöille, joiden yhdenjaksoinen työsuhde on alkanut viimeistään 1.11.2011 ja joiden työsuhde on lisäksi edelleen voimassa kertaerän maksupäivänä. Jos työnantajalla ei kertaerän maksamisajankohtana ole palkanmaksuvelvollisuutta työntekijään nähden, kertaerä maksetaan työntekijälle työhön paluuta seuraavana työnantajan säännöllisenä palkanmaksupäivänä, jos työhönpaluu tapahtuu viimeistään 28.2.2014. Osa-aikaiselle työntekijälle maksettavan kertakorvauksen määrä lasketaan sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa, muun muassa vuosilomapalkkaa, ylityökorvausta tai keskituntiansiota laskettaessa. Paikallisesti voidaan sopia kertaerän maksamisesta useammassa erässä kuitenkin siten, että kertaerä 150 euroa on kokonaisuudessaan maksettu 30.4.2012 mennessä. Jos työntekijän työsuhde päättyy ennen kuin paikallisesti useammassa erässä maksettavaksi sovittu kertaerä on tullut kokonaan maksetuksi, työntekijälle maksamatta oleva osuus kertaerästä maksetaan lopputilin yhteydessä.
Kertaerä. Toimihenkilöille maksetaan työmarkkinakeskusjärjestöjen ns. raami-sopimukseen perustuen 150 euron kertaerä vuoden 2012 ensimmäisen palkanmaksun yhtey- dessä, ellei kertaerän maksuajankohdasta sovita paikallisesti toisin työnantajan ja luottamusmiehen kesken. Osa-aikaisille toimihenkilöille kertaerä lasketaan sovitun ja täyden työajan suhteessa. Kertaerä maksetaan vain toimihenkilölle, jonka työsuhde on voimassa, yhdenjak- soinen työsuhde on alkanut viimeistään 1.10.2011 ja jonka osalta työnantajalla on palkanmaksuvelvollisuus kertaerän maksuajankohtana. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä, mm. vuosilomapalkkaa ja ylityökor- vauksia laskettaessa.
Kertaerä. Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa maksuajankohtana työskenteleville maksetaan 1.2.2024 tai lähinnä sen jälkeen olevana palkanmaksupäivänä 240 euron suuruinen kertaerä. Määräaikaisille sekä myöhemmin vuonna 2024 vakituisessa työsuhteessa oleville työntekijöille maksetaan 20 euron kertaerä jokaiselta työssäolokuukaudelta, joiden toteutunut työaika on vähintään 80 tuntia kuukaudessa. Kertaerä maksetaan kaikille vuonna 2024 työsuhteessa oleville, myös perhevapaan ja lomautuksen ajalta. Kertaerää koskeva tieto kirjataan työehtosopimukseen.
Kertaerä. Viranhaltijalle maksetaan joulukuun 2007 palkanmaksun yhteydessä 270 euron suuruinen erillinen kertaerä, mikäli viranhaltijan palvelus- suhde on 1.12.2007 mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään neljä kuukautta ja tämä palvelussuhde on edelleen voimassa kerta- erän maksamisajankohtana. Osa-aikatyössä kertaerä on samassa suhteessa alempi kuin osa- aikatyötä tekevän työaika on täyttä työaikaa alempi. Tässä tarkoitettua kertaerää ei makseta, jos viranhaltijalle ei makse- ta palkkaa joulukuulta.
Kertaerä. Toimihenkilöille maksetaan maaliskuun 2012 palkanmaksun yhteydessä 150 euron kertaerä. Kertaerä maksetaan vain niille toimihenkilöille, joiden yhdenjaksoinen työsuhde on alkanut viimeistään 1.12.2011, ja joiden työsuhde on edelleen voimassa kertaerän maksupäivänä. Jos työnantajalla ei kertaerän maksamisajankohtana ole palkanmaksuvelvollisuutta työntekijään nähden, kertaerä maksetaan toimihenkilölle työhön paluuta seuraavana työnantajan säännöllisenä palkanmaksupäivänä, jos työhönpaluu tapahtuu viimeistään 31.3.2014. Osa-aikaiselle toimihenkilölle maksettavan kertakorvauksen määrä lasketaan sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa. Tuntipalkkaisen osa-aikaisen toimihenkilön kertakorvauksen määräytymisen osalta noudatetaan aikaisempaa käytäntöä, eli lasketaan tuntipalkkaisen osa-aikaisuuden suhde ja maksetaan siinä suhteessa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa, muun muassa vuosilomapalkkaa ja ylityökorvausta. Paikallisesti voidaan sopia kertaerän maksamisesta useammassa erässä kuitenkin siten, että kertaerä 150 euroa on kokonaisuudessaan maksettu 30.4.2012 mennessä. Jos toimihenkilön työsuhde päättyy ennen kuin paikallisesti useammassa erässä maksettavaksi sovittu kertaerä on tullut kokonaan maksetuksi, toimihenkilölle maksamatta oleva osuus kertaerästä maksetaan lopputilin yhteydessä. TVL PISTEET VLP STTK:n valtuustoon ja Ammattiliitto Pron edustajistoon sekä hallitukseen… 1 265 -284 1617 2 285 -309 1731 Lisätään pöytäkirjamerkintä: 3 310 -334 1866 4 335 -359 2010 Liitot suosittelevat, että toimihenkilölle annetaan hänen 50- ja 60-vuotispäivänään 5 360 -384 2184 säännöllistä työaikaa vastaava palkallinen vapaa silloin, kun kyseinen 6 385 -409 2377 7 410 -434 2597 8 435 -469 2839 merkkipäivä sattuu hänen työvuoroluettelon tai työajan tasaamisjärjestelmän 9 470 -494 3113 mukaiseksi työpäiväkseen. 10 495 -520 3405 6.2 "Tutustu työelämään ja tienaa"-kesäharjoitteluohjelma (Palkkausjärjestelmä Paikallisen erän käytöstä neuvotellaan ja sovitaan paikallisesti työnantajan ja luottamusmiehen kesken, tai jos luottamusmiestä ei ole valittu, työnantajan ja koko henkilöstöryhmän kesken taikka työnantajan ja työntekijöiden tätä tarkoitusta varten valitun edustajan kesken. Jos paikallisen erän käytöstä ei päästä sopimukseen, se maksetaan 0,6 % suuruisena yleiskorotuksena kaikille sopimuksen soveltamispiiriin kuuluville toimihenkilöille laskettuna yleiskorotuksella korottamattomasta palkasta. Luottamusmiehellä tai muulla toimihenkilöiden valitsema...
Kertaerä. Kuukausipalkkaiselle työntekijälle maksetaan kertaeränä opetushenkilöstössä 451 euroa sekä hallinto- ja tukipalveluhenkilöstössä 359 euroa syyskuun 2023 palkanmaksun yhteydessä. Kertaerä maksetaan kuukausipalkkaiselle osa-ai- kaisessa työsuhteessa olevalle työsopimuksen mukaisen työajan suhteessa. Opetushenkilöstössä työsuhteessa olevalle tuntiopettajalle (sis. tuntiopettajat, sivutoimiset tuntiopettajat sekä sivutoiminen kuukausittaisen tuntipalkkion- saaja, yhteispäätoimiset tuntiopettajat ja sivupäätoimiset tuntiopettajat) makse- taan kertaerä 9,8 % syyskuun 2023 palkasta. Hallinto- ja tukipalveluhenkilös- tössä työsuhteessa olevalle tuntipalkkaiselle työntekijälle maksetaan kertaerä 10,1 % syyskuun 2023 palkasta. Kertaerän maksamisen edellytyksenä on, että työsuhde on alkanut viimeistään 1.9.2023 ja että henkilölle maksetaan palkkaa syyskuussa 2023. Kertaerä mak- setaan syyskuun palkanmaksun yhteydessä. Kertaerä maksetaan kuitenkin niille palkattomalla vapailla oleville, joiden poissaolon perusteena syyskuussa 2023 on työkyvyttömyys-, raskaus-, eri- tyisraskaus-, vanhempain- tai hoitovapaa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa (mm. vuosilomapalkka, lomaraha, kesävapaa-/lomapäiväkorvaus, ylityökorvaus jne.).
Kertaerä. Kokoaikaisille työntekijöille maksetaan kertaeränä 12,5 % maaliskuun 2023 kuukausipalkasta (TES 2 luku 5 § 7 mom.). Kertaerän suuruus on kuitenkin vähintään 400 euroa. Kertaerä maksetaan toukokuun palkanmaksun yhtey- dessä. Kertaerän maksamisen edellytyksenä on, että työsuhde on alkanut viimeis- tään 1.2.2023 ja ollut keskeytyksettä voimassa 30.4.2023 asti ja että henki- lölle maksetaan palkkaa (ml. sairausajan palkka) toukokuussa 2023. Kertaerä maksetaan kuitenkin niille palkattomalla vapailla oleville, joiden poissaolon perusteena toukokuussa 2023 on raskaus-, erityisraskaus-, van- hempain- tai hoitovapaa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa (mm. vuosiloma- palkka, ylityökorvaus jne.) Kertaerä maksetaan osa-aikaisessa työsuhteessa oleville työsopimuksen mukaisen osa-aikaisuuden suhteessa.