Common use of Korvausmäärä ja sen maksaminen Clause in Contracts

Korvausmäärä ja sen maksaminen. Korvausta ei makseta kunkin sairauden tai tapaturman aiheuttaneen työkyvyttömyyden 14 ensimmäiseltä työ- kyvyttömyyspäivältä. Sen jälkeen korvausta maksetaan kultakin seuraavalta työkyvyttömyyspäivältä. Päiväkorvaus on 1/30 kuukausikorvauksesta, joka voi olla kuitenkin korkeintaan 2 500 €. Kuukausikorvaus on vakuutushakemuksessa ilmoitetun suuruinen, ellei tapaturmaisesta pysyvästä haitasta ole maksettu osakorvausta. Osakorvaus oletetaan aina käy- tettäväksi luottosopimuksen mukaisen velvoitteen täyttä- miseksi (kohta 5.1) ja se siten pienentää vakuutetun luoton määrää. Tämä johdosta myös kuukausikorvaus pienenee ilmoitetusta korvausmäärästä siitä hetkestä alkaen, kun oikeus osakorvaukseen syntyy. Pieneneminen tapahtuu, vaikka kuukausikorvaus olisi saman aikaisesti maksussa. Näin lasketut korvaukset maksetaan korvaushakemukses- sa määritellylle OP:ssa olevalle tilille. Pariturvassa korvausta työkyvyttömyyden ja työttömyy- den perusteella maksetaan samaan aikaan vain yhdelle vakuutetulle. Edellä mainittu 14 päivän omavastuuaika ennen korvausvelvollisuuden alkamista voi kuitenkin kulua jo toisen vakuutetun työkyvyttömyys- tai työttömyys- korvauksen maksuaikana. Mikäli osakorvaus maksetaan pariturvassa vain toiselle vakuutetulle, vaikuttaa korvaus myös toisen vakuutetun kuukausikorvauksen määrään. Korvausta maksetaan varhaisimpaan seuraavista ajankoh- dista:

Appears in 2 contracts

Samples: www.op.fi, www.op.fi

Korvausmäärä ja sen maksaminen. Korvausta ei makseta kunkin sairauden tai tapaturman aiheuttaneen työkyvyttömyyden vakuutetun 14 ensimmäiseltä työ- kyvyttömyyspäivältätyöt- tömyyspäivältä. Sen jälkeen korvausta maksetaan kultakin seuraavalta työkyvyttömyyspäivältätyöttömyyspäivältä. Päiväkorvaus on 1/30 kuukausikorvauksesta, joka voi olla kuitenkin korkeintaan 2 500 €. Kuukausikorvaus on vakuutushakemuksessa ilmoitetun suuruinen, ellei tapaturmaisesta pysyvästä haitasta ole maksettu osakorvausta. Osakorvaus oletetaan aina käy- tettäväksi luottosopimuksen mukaisen velvoitteen täyttä- miseksi (kohta 5.1) ja se siten pienentää vakuutetun luoton määrää. Tämä johdosta myös kuukausikorvaus pienenee ilmoitetusta korvausmäärästä siitä hetkestä alkaen, kun oikeus osakorvaukseen syntyy. Pieneneminen tapahtuu, vaikka kuukausikorvaus olisi saman aikaisesti maksussa. Näin lasketut korvaukset maksetaan korvaushakemukses- sa määritellylle OP:ssa olevalle tilille. Pariturvassa korvausta työkyvyttömyyden ja työttömyy- den perusteella maksetaan samaan aikaan vain yhdelle vakuutetulle. Edellä mainittu 14 päivän omavastuuaika ennen korvausvelvollisuuden alkamista voi kuitenkin kulua jo toisen vakuutetun työkyvyttömyys- tai työttömyys- korvauksen maksuaikana. Mikäli osakorvaus maksetaan pariturvassa vain toiselle vakuutetulle, vaikuttaa korvaus myös toisen vakuutetun kuukausikorvauksen kuukausikorvauksenn määrään. Korvausta maksetaan varhaisimpaan seuraavista ajankoh- dista:

Appears in 2 contracts

Samples: www.op.fi, www.op.fi