Luottamushenkilön työsuhde Mallilausekkeet

Luottamushenkilön työsuhde. 1. Luottamushenkilö on työsuhteessaan työnanta- jaan samassa asemassa riippumatta siitä, hoitaako hän luottamushenkilötehtäviään oman työnsä ohella vai onko hänelle annettu osittain tai kokonaan va- pautusta työnteosta. Luottamushenkilö on velvollinen noudattamaan yleisiä työehtoja, työaikoja ja työnjoh- don määräyksiä sekä muita järjestysmääräyksiä.
Luottamushenkilön työsuhde. Tämän työehtosopimuksen mukaisesti valitulla luottamushenkilöllä on työsopi- muslain 7 luvun 10 §:n mukainen irtisanomissuoja. Korvaus määräytyy työsopi- muslain 12 luvun 2 §:n mukaisesti. Edellä tarkoitettu luottamushenkilön irtisano- missuoja on voimassa kuusi kuukautta hänen luottamushenkilötehtävänsä päät- tymisen jälkeen. Edellä sanottu koskee samoin edellytyksin varaluottamushenki- löä silloin, kun hän toimii luottamushenkilön sijaisena. Luottamushenkilö säilyttää asemansa, jos liike tai sen osa sitä luovutettaessa säilyttää itsenäisyytensä. Jos luottamushenkilön toimikausi päättyy liikkeenluovu- tuksen johdosta, hänellä on yllä todetun mukainen lomautus- ja irtisanomissuoja kuusi kuukautta toimikautensa päättymisestä. Edellä olevia irtisanomissuojaa koskevia määräyksiä sovelletaan myös työpaikal- la asetettuun luottamushenkilöehdokkaaseen, jonka asettamisesta ylempien toi- mihenkilöiden kokous on sen jälkeen, kun luottamushenkilön valinnasta yrityksen johdon kanssa on käyty keskustelu, kirjallisesti ilmoittanut työnantajalle. Ehdo- kassuoja alkaa kuitenkin aikaisintaan kolme kuukautta ennen valittavana olevan luottamushenkilön toimikauden alkua ja päättyy muun kuin vaalissa valituksi xxx- xxxx osalta vaalituloksen tultua todetuksi. Luottamushenkilöä ei saa luottamushenkilötehtävän johdosta siirtää alempipalk- kaiseen työhön, kuin missä hän oli luottamushenkilötehtävään valituksi tulles- saan.
Luottamushenkilön työsuhde. 1. Ellei tästä sopimuksesta muuta johdu, luottamus- henkilö on työsuhteessaan työnantajaansa samassa asemassa kuin muutkin työntekijät. Luottamushenkilö on velvollinen henkilökohtaisesti noudattamaan ylei- siä työehtoja, työaikoja, työnjohdon määräyksiä sekä työpaikan järjestysmääräyksiä.

Related to Luottamushenkilön työsuhde

  • Luottamusmiehen työsuhde 1. Luottamusmiehen tehtävien menestyksellisen hoitamisen edellytyksenä on tässä sopimuksessa sovittu niistä luottamusmiehen työsuhteeseen liittyvistä seikoista, jotka poikkeavat muiden työntekijöiden työsuhteen ehdoista. Muissa kohden luottamusmies on työsuhteessaan työnantajaansa samassa asemassa kuin muutkin työntekijät. Luottamusmies on velvollinen henkilökohtaisesti noudattamaan yleisiä työehtoja, työaikoja, työnjohdon määräyksiä sekä työpaikan järjestysmääräyksiä.

  • Luottamusmieskorvaus 1. Luottamusmiehen kuukausipalkkaa ei vähennetä, kun hän työaikana neuvottelee työnantajan kanssa tai toimii muuten työnantajan kanssa sovitussa tehtävässä.

  • Luottamusmiehet 1. Luottamusmiehen osalta noudatetaan liittojen välistä luottamusmies- sopimusta.

  • OTTAVAT HUOMIOON Libanonin ja yhteisön välillä olevat taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen erot ja tarpeen vahvistaa taloudellista ja yhteiskunnallista kehitysprosessia Libanonissa, VAHVISTAVAT, että Euroopan yhteisön perustamissopimuksen kolmannen osan IV osaston soveltamisalaan kuuluvat tämän sopimuksen määräykset sitovat Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Irlantia erillisinä sopimuspuolina eivätkä osana yhteisöä, kunnes Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti (tapauksen mukaan) ilmoittaa Libanonille, että määräykset sitovat sitä osana yhteisöä Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskevan pöytäkirjan mukaisesti; sama koskee myös Tanskaa mainittuihin sopimuksiin liitetyn, Tanskan asemaa koskevan pöytäkirjan mukaisesti, HALUAVAT saavuttaa täysin sopimuspuolten välisen assosiaation tavoitteet panemalla täytäntöön tämän sopimuksen asiaa koskevat määräykset yhteisön ja Libanonin taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen tason lähentämiseksi, OVAT TIETOISIA tämän vastavuoroisiin etuihin, keskinäisiin myönnytyksiin, yhteistyöhön ja vuoropuheluun perustuvan sopimuksen tärkeydestä, HALUAVAT kehittää säännöllisen poliittisen vuoropuhelun molempia sopimuspuolia kiinnostavista kahdenvälisistä ja kansainvälisistä kysymyksistä, KIINNITTÄVÄT HUOMIOTA yhteisön haluun tukea Libanonia uudistamaan ja muuttamaan talouttaan ja maan yhteiskunnallista kehitystä, HALUAVAT aloittaa, ylläpitää ja vahvistaa säännöllisen vuoropuhelun avulla yhteistyötä taloudellisista, tieteellisistä, teknologisista, yhteiskunnallisista, sivistyksellisistä ja audiovisuaalialan kysymyksistä paremman yhteisymmärryksen saavuttamiseksi, OVAT VAKUUTTUNEITA, että tämä sopimus luo ilmapiirin, joka edistää sopimuspuolten välisten taloussuhteiden kasvua erityisesti kaupan ja investointien aloilla, jotka ovat keskeisiä talouden uudistamisen ja rakenneuudistusohjelman onnistumiselle ja teknologiselle uudistukselle, OVAT SOPINEET SEURAAVAA:

  • Luottamusmiesten koulutus 1. Liitot pitävät suotavana, että luottamusmiehelle mahdollisuuksien mukaan varataan tilai- suus osallistua koulutukseen, mikä on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmies- tehtävien hoitamisessa.

  • Luottamusmiehelle annettavat tiedot Korotusten tekemisen jälkeen kohtuullisessa ajassa työnantaja kertoo pääluottamusmiehelle, ja ellei pääluottamusmiestä ole valittu, koko työntekijäryhmälle työntekijöiden palkkojen korottamiseen käytetyn yrityskohtaisen erän suuruuden.

  • Luottamusmiehelle myönnettävä vapautus työstä 1. Mikäli luottamusmiehen edustamien toimihenkilöiden lukumäärä, heidän vaihtuvuutensa tai heidän työpisteittensä lukumäärä edellyt- tävät luottamusmiehen vapauttamista hänen varsinaisesta työstään luottamusmiestehtävien hoitamista varten voidaan sopia luottamus- miehelle myönnettävästä tilapäisestä tai säännöllisesti toistuvasta vapautuksesta työstä luottamusmiestehtävien hoitamista varten. Tarvittaessa työehtosopimusosapuolet voivat sopia työstä vapautuk- sen periaatteista ja määrästä.

  • Luottamusmies 1. Luottamusmiehellä tarkoitetaan tässä sopimuksessa työehtosopimukseen sidottujen järjestäytyneiden toimihenkilöiden valitsemaa luottamusmiestä ja varaluottamusmiestä.

  • Luottamusmiehen koulutus Luottamusmiehellä on oikeus osallistua koulutussopimuksen mukaiseen koulutukseen. Työnantaja ja pääluottamusmies selvittävät luottamusmiestehtävän aikana, edellyt- tääkö ammattitaidon ylläpitäminen, joko entiseen tai vastaavaan työhön, sellaisen ammatillisen koulutuksen antamista, jota järjestetään myös muille työntekijöille. Pääluottamusmiestehtävän päättymisen jälkeen pääluottamusmies ja työnantaja sel- vittävät yhdessä, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entisessä tai vastaavassa työssä ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyt- tämän koulutuksen.

  • Koulutustyöryhmä Sopimuksen tarkoittaman ammattiyhdistyskoulutuksen toimeenpanoa varten ovat allekirjoittajajärjestöjen väliset koulutustyöryhmät. Työryhmät koostuvat samaan keskusjärjestöön kuuluvien työntekijäjärjestöjen ja työnantajajärjestön edustajista, joita kukin osapuoli nimeää enintään kaksi. Koulutustyöryhmä hyväksyy kurssit kalenterivuodeksi kerrallaan. Kursseja voidaan tarpeen vaatiessa hyväksyä myös kesken kalenterivuoden. Koulutustyöryhmälle annetaan ennen kurssin hyväksymispäätöstä selvitys kurssin opetusohjelmasta, ajankohdasta, järjestämispaikasta, kohderyhmästä ja muista koulutustyöryhmän mahdollisesti pyytämistä tiedoista. Hyväksymällään kurssilla koulutustyöryhmällä on mahdollisuus seurata opetusta. Liitot tiedottavat koulutustyöryhmän seuraavalle vuodelle hyväksymät kurssit mah- dollisuuksien mukaan viimeistään kaksi kuukautta ennen ensimmäisen kurssin al- kua.