Luottamushenkilö Mallilausekkeet

Luottamushenkilö. 1. Luottamushenkilöllä tarkoitetaan tässä sopimuksessa työntekijöiden tämän työehtosopimuksen mukaisesti valitsemaa luottamushenkilöä (jolla tarkoitetaan lain tarkoittamaa luottamusmiestä). 2. Yritykseen luottamushenkilön valitsevat yrityksen palveluksessa olevat työehtosopimuksen piiriin kuulu- vat allekirjoittaneihin työntekijäjärjestöihin tai näiden jäsenjärjestöihin järjestäytyneet työntekijät. 3. Luottamushenkilölle voidaan valita varaluottamus- henkilö, joka luottamushenkilön estyneenä ollessa toimii hänen sijaisenaan ja jolla on tänä aikana luottamushenkilön oikeudet ja velvollisuudet. 4. Työntekijät voivat valita toimipistekohtaisen luotta- mushenkilön sellaiseen itsenäiseen yksikköön, jossa on säännöllisesti vähintään 50 työntekijää ja työnan- tajaedustaja, joka määrää työsuhteen ehdot ja ottaa ja erottaa työntekijöitä, johon ei ole valittuna yhdenkään Groupin yhtiön luottamushenkilöä. Lisäksi työntekijät voivat valita yhteisen toimipistekohtaisen luottamus- henkilön yllä mainituin edellytyksin, mikäli kyseisissä toimipisteissä on yhteensä säännöllisesti vähintään 50 työntekijää. Ennen valintaa asia käydään läpi työnantajan edustajan kanssa. Selvyydeksi todetaan, että toimipistekohtaiselle luottamushenkilölle ei valita varaluottamushenkilöä. 5. Mikäli yrityksessä on useita luottamushenkilöitä, voi- daan valita pääluottamushenkilö. 6. Luottamushenkilön tulee olla asianomaisen yrityksen palveluksessa oleva työntekijä, joka kuuluu työehto- sopimuksen soveltamispiiriin ja on allekirjoittaneiden työntekijäjärjestöjen tai näiden jäsenjärjestöjen jäsen sekä perehtynyt työpaikan olosuhteisiin. 7. Yrityksen tai sen toimintayksikön toiminnan olennai- sesti supistuessa, laajentuessa tai liikkeen luovutuk- sen, sulautumisen, yhtiöittämisen tai niihin verrattavan olennaisen muutoksen johdosta saatetaan luottamus- henkilöorganisaatio tämän sopimuksen periaatteiden mukaisesti vastaamaan muuttunutta tilannetta. Työn- antajan edustaja ja luottamushenkilö käyvät yhdessä läpi, mikä on luottamushenkilön asema uudistuneessa organisaatiossa. Luottamushenkilö säilyttää asemansa liikkeen luovutuksessa, jos liike tai sen osa säilyttää itsenäisyytensä.
Luottamushenkilö. 1. Luottamushenkilöllä tarkoitetaan tässä sopimuk- sessa, ellei sopimuksen tekstistä muuta ilmene, pää- luottamushenkilöä ja osaston luottamushenkilöä. 2. Luottamushenkilöksi ja hänen varahenkilökseen voi- daan valita työehtosopimuksen soveltamisalalla toimiva asianomaisen työnantajan palveluksessa oleva toimi- henkilö, joka on perehtynyt työpaikan olosuhteisiin. 1. Työehtosopimuksen tarkoittamat, työehtosopimuk- seen sidottuun järjestöön kuuluvat työpaikan toimihen- kilöt kussakin yrityksessä valitsevat vähintään kahdek- si vuodeksi kerrallaan pääluottamushenkilön, hänen varahenkilönsä ja osaston luottamushenkilön.
Luottamushenkilö. 1. Toimihenkilöillä on oikeus valita keskuudestaan luottamushenkilö ja tälle varahenkilö. Luottamushenkilön pääasiallisena tehtävänä on toimia toimihenkilöiden edustajana työehtosopimuksen soveltamista koskevissa asioissa. 2. Vaalikelpoinen on SYL ry:ssä toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa oleva työ- ehtosopimukseen sidotun työntekijäjärjestön jäsen. 3. Luottamushenkilöllä on oikeus käyttää riittävästi aikaa luottamushenkilötehtävän hoi- tamiseen. 4. Luottamushenkilöllä ja varaluottamushenkilöllä on oikeus mahdollisuuksien mukaan osallistua oman ammattiliittonsa koulutuskalenterin mukaiseen koulutukseen, mikä on omiaan lisäämään heidän pätevyyttään luottamushenkilötehtävien hoitamisessa. 5. Työnantaja korvaa sen ansion, jonka luottamushenkilö menettää työaikana joko paikal- lisissa neuvotteluissa työnantajan kanssa tai toimiessaan muissa työnantajan kanssa sovituissa tehtävissä. 6. Jos luottamushenkilö suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työ- aikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus tai sovitaan muunlaisesta lisäkorvauksesta. 7. Luottamushenkilöksi valittua ei saa tämän tehtävän vuoksi painostaa tai erottaa työstä. 8. Luottamushenkilön mahdollisuuksia kehittyä ja edetä ammatissaan ei saa heikentää luottamushenkilötehtävän takia. Samaa periaatetta noudatetaan luottamushenkilön an- sioiden kehittymiseen. 9. Luottamushenkilökorvaus ja työsuojeluvaltuutetun korvaus ovat 67,34 euroa kuukau- dessa 31.5.2020 asti ja 1.6.2020 alkaen 69,49 euroa kuukaudessa.
Luottamushenkilö. Luottamushenkilötoiminnasta voidaan yhdistyskohtaisesti sopia erillisin pöytäkirjoin. SJL:n osalta luottamushenkilöstä on sovittu 25.5.2016 päivä-tyllä pöytäkirjalla (liite 9).
Luottamushenkilö. Luottamushenkilöksi voidaan valita Medialiiton ja Am- mattiliitto Pron välisen työehtosopimuksen soveltamis- piiriin kuuluva tekninen toimihenkilö, joka vähintään vuoden ajan on ollut teknisenä toimihenkilönä asian- omaisen työnantajan palveluksessa ja perehtynyt työ- paikan olosuhteisiin. Jos yritys ei ole ollut toiminnassa yhtä vuotta, voidaan luottamushenkilöksi valita lyhyem- mänkin ajan yrityksen palveluksessa ollut tekninen toi- mihenkilö.
Luottamushenkilö. 1. Luottamushenkilöllä tarkoitetaan tässä sopimuk- sessa, ellei sopimuksen tekstistä muuta ilmene, pääluottamushenkilöä ja osaston luottamushen- kilöä. 2. Luottamushenkilön tulee olla työehtosopimuksen soveltamisalalla toimiva, vähintään vuoden yrityk- sen palveluksessa ollut Suomen Journalistiliiton jäsen. 3. Ellei ketään yhden vuoden ajan yrityksen palve- luksessa ollutta henkilöä ole, voidaan luottamus- henkilöksi valita lyhyemmänkin ajan palvelukses- sa ollut ehdot muuten täyttävä henkilö.
Luottamushenkilö. Toimihenkilöillä on oikeus valita keskuudestaan luottamushenkilö ja tälle varahenkilö. Luottamushenkilön tehtävänä on edustaa toimihenkilöitä tämän sopimuksen tulkintaa ja työehtoja koskevissa asioissa sekä valvoa toimihenkilöiden puolesta tämän sopi- muksen noudattamista. Luottamushenkilön valinnasta ilmoitetaan kirjallisesti työnan- tajalle. Luottamushenkilölle ja työsuojeluvaltuutetulle maksetaan molemmille korvausta luot- tamustehtävien hoitamisesta 51,80 euroa kuukaudessa 31.5.2020 saakka ja 53,46 euroa 1.6.2020 lukien. Korvaukseen tehdään työehtosopimuksen mukaiset korotuk- set. Lisäksi luottamushenkilölle ja työsuojeluvaltuutetulle annetaan vuosittain 2 pal- kallista vapaapäivää. Luottamushenkilöksi valittua ei saa tämän tehtävän vuoksi painostaa tai työstä erot- taa. Luottamushenkilön erityinen irtisanomissuoja määräytyy työsopimuslain 7 luvun 10 §:n mukaisesti. Luottamushenkilöllä ja työsuojeluvaltuutetulla on oikeus osallistua hänen luottamus- tehtäviensä hoitamiseen liittyvään koulutukseen ilman että hänen säännöllinen kuu- kausiansionsa vähenee. Liittojen välinen koulutustyöryhmä hyväksyy kurssit kalente- rivuodeksi kerrallaan. Koulutustyöryhmä koostuu pääsihteeristä ja luottamushenkilös- tä.
Luottamushenkilö. Orkesterin jäsenet voivat valita keskuudestaan luottamushenkilön edustamaan orkesterin jäseniä suhteessa työnantajaan. Valitusta luottamushenkilöstä on ilmoitettava kirjallisesti työnantajalle. Luottamushenkilön ansionmenetys- ja ajankäyttökorvaus on 1.6.2022 lukien 114,88 euroa, 1.10.2022 lukien 115,49 euroa, 1.6.2023 117,67 euroa ja 1.6.2024 119,89 euroa kuukaudessa. Luottamushenkilöön sovelletaan muutoin soveltuvin osin Avaintan muusikkosopimuksen määräyksiä. Muutetaan Harjoitus-kohdassa mainittu esitykseen liittyvä lyhyt harjoitus ½ h kuulumaan seuraavasti: • esitykseen liittyvä sound check ½ h
Luottamushenkilö. Apteekin farmaseuttisella henkilöstöllä on oikeus valita keskuudestaan luottamushenkilö edustamaan heitä tämän sopimuksen tulkintaa koske- vissa asioissa. Vaalista ja valituista luottamushenkilöistä varaluottamushenkilöineen sekä luottamustehtävien päättymisestä on ilmoitettava välittömästi ja kirjallisesti sekä työnantajalle että Suomen Farmasialiittoon.
Luottamushenkilö. Orkesterissa soittavien muusikoiden luottamushenkilönä toimii Suomen Muusikkojen Liitto ry:n freelance-luottamushenkilö.