Luottamushenkilön valitseminen Mallilausekkeet

Luottamushenkilön valitseminen. 1. Ammattiosastoon kuuluvat työpaikan jakajat va- litsevat luottamushenkilön ja hänen varahenkilönsä kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Yrityksessä voidaan paikallisesti sopia jakajia edusta- vasta yhteisestä pääluottamushenkilöstä ja varapää- luottamushenkilöstä. Sopimuksen tekevät työnantaja ja valitut luottamushenkilöt, ja se on voimassa luot- tamushenkilökauden ajan. Mikäli luottamushenkilöt eivät ole valinnasta yksimielisiä, pääluottamushenki- löksi nimetään suurinta jakajamäärää edustava luot- tamushenkilö. Pääluottamushenkilön tehtäviin kuuluvat yrityksessä kaikkia jakajia yhteisesti koskevat asiat, ellei paikal- lisesti sovita toisin. Pääluottamushenkilölle on varattava riittävästi aikaa tehtävien hoitamiseksi, ansionmenetys korvataan kuten luottamushenkilölle. Pääluottamushenkilö saa 8§:n lisäkorvauksen lisäksi pääluottamushenkilökor- vauksen, jonka määrä on 250 €/kk. Jos edustettavia on enemmän kuin 1000, korvauksen määrästä so- vitaan paikallisesti. Lisäkorvauksen perusteena on työntekijöiden määrä tammikuun 1. päivänä. Mikäli työntekijöiden määräs- sä tapahtuu merkittäviä muutoksia kalenterivuoden aikana, lisäkorvaus voidaan tarkistaa luottamushen- kilön tai työnantajan aloitteesta. Mahdolliset muutok- set otetaan huomioon seuraavan kalenterikuukauden alusta. 2. Luottamushenkilön vaali voidaan suorittaa työpai- kalla. Jos vaali suoritetaan työpaikalla, on ammatti- osaston kaikille jäsenille varattava tilaisuus osallistua vaaliin. Vaalin järjestäminen ja toimittaminen ei kui- tenkaan saa häiritä työntekoa. Vaaliajoista ja vaalipaikoista on sovittava työnantajan kanssa viimeistään 14 vuorokautta ennen vaalin toi- mittamista. Työnantaja varaa ammattiosaston nimeä- mille henkilöille tilaisuuden vaalin toimittamiseen. 3. Valituista luottamushenkilöistä on kirjallisesti il- moitettava työnantajalle. Luottamushenkilölle vali- tusta varahenkilöstä on lisäksi ilmoitettava, milloin hän toimii luottamushenkilön sijaisena. Työnantaja ilmoittaa luottamushenkilölle, ketkä käyvät yrityksen puolesta neuvotteluja luottamushenkilön kanssa. 4. Toimintayksikön toiminnan olennaisesti laajen- tuessa tai supistuessa muutetaan luottamushen- kilöorganisaatiota tämän sopimuksen periaatteet huomioon ottaen vastaamaan toimintayksikön uutta kokoa ja rakennetta. 5. Yrityskohtaisesti sovitaan siitä, mille paikkakun- nille luottamushenkilö valitaan. Tällöin kiinnitetään huomiota mm. kysymyksessä olevan yrityksen orga- nisaatioon, yrityksen ja paikkakunnan työntekijöiden l...
Luottamushenkilön valitseminen. Konsernissa voidaan paikallisesti sopia usean yrityksen toimihenkilöitä edustavasta yhteisestä pääluottamus- henkilöstä ja varapääluottamushenkilöstä. Paikallises- ti sovitaan yhteisen pääluottamushenkilön tehtävistä, korvauksista ja paikalliseen sopimiseen liittyvistä me- nettelytavoista. Pääluottamushenkilön ja varapääluot- tamushenkilön työsuhdeturva määräytyy työnantajana toimivan yrityksen puitteissa. Mikäli sovitaan yhteisestä pääluottamushenkilöstä, so- vitaan paikallisesti onko tarvetta valita osaston luotta- mushenkilöitä.
Luottamushenkilön valitseminen. 1. Luottamushenkilön vaali voidaan suorittaa työpaikalla ja tällöin kaikille allekirjoittaneihin työntekijäjärjes- töihin tai näiden jäsenjärjestöihin kuuluville työnteki- jöille on varattava tilaisuus osallistua vaaliin. Vaalin järjestäminen ja toimittaminen eivät kuitenkaan saa häiritä työntekoa. Työpaikalla järjestettävien vaalien vaaliajoista ja vaalipaikoista on sovittava työnantajan LIITE 5 – LUOTTAMUSHENKILÖ JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTU kanssa viimeistään 14 vuorokautta ennen vaalin toi- mittamista. Vaalin toimittamisesta huolehtivat lähinnä luottamushenkilö tai hänen estyneenä ollessaan mahdollinen varaluottamushenkilö. Vaali voidaan myös järjestää sähköisenä äänestyksenä. Vaalien toi- mittamiseen näiltä kulunut välttämätön aika luetaan luottamushenkilötehtäviin käytetyksi ajaksi. 2. Luottamushenkilövaalin järjestelyistä vastaavat työntekijät ilmoittavat luottamushenkilövaalin järjes- tämisestä samalla ilmoituksella molemmille allekirjoit- taneille työntekijäjärjestöille ja henkilöstöhallinnolle, kun vaalia aletaan suunnitella, kuitenkin viimeistään 14 vuorokautta ennen vaalin toimittamista. 3. Luottamushenkilö ja mahdollisesti valittu vara- luottamushenkilö saavat tämän sopimuksen tarkoittaman luottamushenkilö- tai varaluottamus- henkilöaseman, kun vaalitoimikunta tai työehto- sopimusosapuolena oleva järjestö on kirjallisesti ilmoittanut henkilöstöhallinnolle valituksi tulleen luottamushenkilön nimen. Luottamushenkilön ja varaluottamushenkilön eroamisesta on ilmoitettava henkilöstöhallinnolle kirjallisesti.
Luottamushenkilön valitseminen. 1. Lehtiyrityksen työehtosopimuksen tarkoittamat henkilöt valitsevat pääluottamushenkilön, hänen varahenkilönsä ja osaston luottamushenkilön. 2. Paikallisesti sovitaan, onko valittava osaston luot- tamushenkilö. Tällöin kiinnitetään huomiota mm. osaston organisatoriseen kokonaisuuteen, työn- tekijöiden lukumäärään, maantieteelliseen etäi- syyteen ja siihen, onko käytännön tarvetta osas- ton luottamushenkilön valitsemiseen. Ellei työpaikalla päästä sopimukseen osaston luottamushenkilön valinnasta, voidaan asia saat- taa liittojen ratkaistavaksi. Osaston luottamushenkilön tehtävien hoitamisek- si tarvittavan vapaan varmistamiseksi vapautus on otettava riittävästi ja jo etukäteen huomioon työjärjestelyissä. Xxxxxxxxx vapautus ei saa vai- kuttaa alentavasti hänen säännöllisen työaikansa ansioon. Osaston luottamushenkilölle järjestetään sään- nöllistä tai tilapäistä vapautusta työstä kuten pää- luottamushenkilölle, mikäli hänen edustamiensa työntekijöiden lukumäärä on yli 20. Osaston luottamushenkilölle maksettavasta kor- vauksesta sovitaan paikallisesti. 3. Luottamushenkilö valitaan kahdeksi kalenterivuo- deksi kerrallaan. 4. Työehtosopimukseen osallinen tai sidottu yhdistys ilmoittaa työnantajalle kirjallisesti valituista luot- tamushenkilöistä. Pääluottamushenkilö ilmoittaa työnantajalle kirjallisesti, milloin varapääluotta- mushenkilö toimii pääluottamushenkilön sijaisena. Työnantaja ilmoittaa, ketkä käyvät yrityksen puo- lesta neuvotteluja luottamushenkilön kanssa.
Luottamushenkilön valitseminen. 1. Kirjankustannusyrityksen työehtosopimuksen tar- koittamat henkilöt valitsevat pääluottamushenkilön, hänen varahenkilönsä ja osaston luottamushenkilön. 2. Paikallisesti sovitaan, onko valittava osaston luot- tamushenkilö. Tällöin kiinnitetään huomiota mm. osaston organisatoriseen kokonaisuuteen, toimi- henkilöiden lukumäärään ja siihen, onko käytännön tarvetta osaston luottamushenkilön valitsemiseen. 3. Luottamushenkilö valitaan kahdeksi kalenterivuo- deksi kerrallaan. 4. Työehtosopimukseen osallinen tai sidottu yhdis- tys ilmoittaa työnantajalle kirjallisesti valituista luot- tamushenkilöistä. Pääluottamushenkilö ilmoittaa työnantajalle kirjallisesti, milloin varapääluottamus- henkilö toimii pääluottamushenkilön sijaisena. Työnantaja ilmoittaa, ketkä käyvät yrityksen puolesta neuvotteluja luottamushenkilön kanssa.
Luottamushenkilön valitseminen. 1. Ammattiosastoon kuuluvat työpaikan työntekijät valitsevat pääluottamushenkilön, hänen varahenki- lönsä ja työosaston luottamushenkilön kahdeksi ka- lenterivuodeksi kerrallaan. 2. Luottamushenkilön vaali saadaan suorittaa työ- paikalla. Jos vaali suoritetaan työpaikalla, on kaikille ammattiosastoon kuuluville työpaikan työntekijöille va- rattava tilaisuus osallistua vaaliin. Vaalin järjestäminen ja toimittaminen ei kuitenkaan saa häiritä työntekoa. Vaaliajoista ja vaalipaikoista on sovittava työnan- tajan kanssa viimeistään 14 vuorokautta ennen vaa- lin toimittamista. Työnantaja varaa ammattiosaston nimeämille henkilöille tilaisuuden vaalin toimittami- seen.

Related to Luottamushenkilön valitseminen

  • Luottamusmiehen valitseminen 1. Luottamusmiehen vaali voidaan suorittaa työpaikalla ja tällöin kaikille järjestäytyneille työntekijöille on varattava tilaisuus osallistua vaaliin. Vaalin järjestäminen ja toimittaminen ei kuitenkaan saa häiritä työntekoa. Vaaliajoista ja vaalipaikoista on sovittava työnantajan kanssa viimeistään 14 vuorokautta ennen vaalin toimittamista. Xxxxxx toimittamisesta huolehtivat lähinnä luottamusmies tai hänen estyneenä ollessaan mahdollinen varaluottamusmies. Vaalien toimittamiseen näiltä kulunut välttämätön aika luetaan luottamusmiestehtäviin käytetyksi ajaksi. 2. Valitusta luottamusmiehestä ja hänen mahdollisesta varamiehestään sekä näiden eroamisesta tai erottamisesta tehtävästään ilmoittaa kirjallisesti työnantajalle luot- tamusmiesjärjestön antamin valtuuksin. 3. Pääluottamusmiehelle valitusta varamiehestä on lisäksi ilmoitettava, milloin hän toimii pääluottamusmiehen sijaisena.

  • Luottamusmieskorvaus 1. Luottamusmiehen kuukausipalkkaa ei vähennetä, kun hän työaikana neuvottelee työnantajan kanssa tai toimii muuten työnantajan kanssa sovitussa tehtävässä. 2. Jos luottamusmies suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työ- aikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus. 3. Luottamusmies on oikeutettu luottamusmiestehtävien hoitopäivien korvaukseen joka vastaa 2,0 arkiylityön palkkaa. 4. Luottamusmiestehtävien hoitamisen kannalta välttämättömät matka-, viestintä-, majoitus-, ravinto- ja muut kulut korvataan varustamon ja luottamusmiehen kesken erikseen sovittavalla tavalla.

  • Luottamusmiehet 1. Luottamusmiehen osalta noudatetaan liittojen välistä luottamusmies- sopimusta. 2. Yritykseen voidaan valita yksi pääluottamusmies, jolle luottamus- miestehtävien hoitamista varten on annettava säännöllistä viikoit- taista vapautusta työstä työntekijöiden lukumäärän perusteella seu- raavasti: Työntekijämäärä Vapautus/viikko enintään 10 2 t 11 - 29 4 t 30 - 49 5 t 50 - 100 8 t 101 - 179 16 t 180 - 259 22 t 260 - 339 28 t 340 - 399 32 t 400 tai yli 40 t Jos luottamusmiehen vapautuksen määrä on vähemmän kuin kah- deksan tuntia viikossa, luottamusmiehellä on oikeus työstä vapautuk- sen sijasta saada rahakorvaus, joka saadaan kertomalla taulukosta ilmenevä vapautuksen määrä hänen keskituntiansiollaan. 3. Mikäli jollakin yrityksellä on toimipaikkoja useammassa pisteessä, voidaan toimipistettä kohden valita yksi luottamusmies, jolle on edellä mainittua vapaa-aikaa annettava työpisteen työntekijämäärän perus- teella seuraavasti: Työntekijämäärä Vapautus/viikko 15 - 29 1 t 30 - 49 3 t 50 - 79 6 t 80 tai yli 8 t Jos luottamusmiehen vapautuksen määrä on vähemmän kuin kah- deksan tuntia viikossa, luottamusmiehellä on oikeus työstä vapautuk- sen sijasta saada rahakorvaus, joka saadaan kertomalla taulukosta ilmenevä vapautuksen määrä hänen keskituntiansiollaan. Edellytyksenä vapaa-ajan antamiselle työpisteen luottamusmiehelle on, että myös työnantajalla on samassa työpisteessä työnjohtaja tai vastaava esimies. 4. Pääluottamusmiehelle maksetaan luottamusmiespalkkiota taulukko- palkasta laskettuna yhtiön koko työntekijämäärän mukaan seuraa- vasti: Työntekijöitä Palkkio 20 - 49 1,5 % 50 - 179 3,7 % 180 - 399 6,3 % 400 tai yli 8,3 % Palkkiota ei oteta huomioon laskettaessa 11 §:n mukaista keskitunti- ansiota tai vuosilomapalkkaa. 5. Liitot toteavat yllä olevan soveltamisesta, että - työntekijällä tarkoitetaan tämän työehtosopimuksen piirissä työskentelevää työntekijää, - vapaa-ajan ja luottamusmiespalkkion perustana oleva työnteki- jäin lukumäärä todetaan vuosittain vuoden ensimmäisenä arki- päivänä, - jos joku on sovellutuksen voimaan tullessa nauttinut parempia etuja, säilytetään nämä niin kauan kuin ao. henkilö on luottamus- henkilönä, - sopimuksen tarkoittama vapaa-aika merkitään työvuorolistaan, - edellä mainitulta vapaa-ajalta maksetaan palkka keskituntian- sion mukaan.

  • Korvausoikeuden vanhentuminen Vakuutuskorvausta on haettava vakuuttajalta vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija sai tietää vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimus on joka tapauksessa esitettävä 10 vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta tai jos vakuutus on otettu vahingonkorvausvelvollisuuden varalta, vahinkoseuraamuksen aiheutumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä tässä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

  • Asiakirjoihin tutustuminen Ostaja on tutustunut kiinteistöä koskeviin asiakirjoihin, joita ovat: 1. Lainhuutotodistus 2. Rasitustodistus

  • Luottamusmiesten koulutus Luottamusmiehelle varataan tilaisuus osallistua koulutussopimuksessa sovittuun ja xxxx- seen työnantajan kanssa sovittavaan koulutukseen, joka on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmiestehtävien hoitamisessa. Koulutuskustannusten korvaamises- ta on sovittu koulutussopimuksessa. Pääluottamusmiehen luottamusmiestehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnan- tajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edel- lyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä va- pautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Luottamusmiehelle annettavat tiedot Luottamusmiehellä on oikeus pyynnöstään saada kirjallisesti tai muulla sovittavalla tavalla seuraavat edustamiansa työntekijöitä koskevat tiedot: 1. Työntekijän suku- ja etunimet. 2. Palvelukseen tuloaika uusista työntekijöistä. 3. Määräaikaisten työsuhteiden työsuhteen sovittu kestoaika. 4. Tiedot irtisanotuista ja lomautetuista työntekijöistä. 5. Palkkaryhmä tai vastaava, johon työntekijä tai hänen suorittamansa työ kuuluu. 6. Koko- ja osa-aikatyöntekijäin lukumäärä kaksi kertaa vuodessa. Kohdissa 1–5 tarkoitetut tiedot on luottamusmiehellä oikeus saada kerran vuodessa työehtosopimuksen tultua alalla solmituksi ja sen aiheuttamien muutosten tultua yrityksessä toteutetuksi tänä ajankohtana yritykseen työsuhteessa olevista työntekijöistä. Uusien työntekijöiden osalta on luottamusmiehellä oikeus saada kohdissa 1, 2, 3 ja 5 mainitut tiedot pyynnöstään uuden työsuhteen alettua tai sovituin määräajoin. Luottamusmiehelle annetaan hänen pyynnöstään selvitys siitä, millaisia tietoja työhönoton yhteydessä kerätään. Luottamusmiehellä on sama oikeus kuin lain mukaan on lakisääteisellä luottamusmiehellä perehtyä hätä- ja ylityöstä ja niistä maksetusta korotetusta palkasta laadittuun luetteloon. Luottamusmiehen on pidettävä tehtäviensä hoitamista varten saamansa tiedot luottamuksellisina. Uuden työntekijän työhön ottamisesta on ilmoitettava luottamusmiehelle. Osana perehdytystä uudelle työntekijälle annetaan työnantajan edustajan, luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun yhteinen opastus yrityksen yhteistoimintajärjestelmistä, paikallisista sopimuksista ja niiden mahdollisuuksista työehtosopimuksessa.

  • Yleisen viemärin tuulettaminen Asiakas on velvollinen sallimaan laitoksen viemärin tuulettamisen kiinteistön viemärin kautta.

  • Luottamusmiehen koulutus 1. Osallistumista varten sopijapuolten yhdessä tai niiden yhteistyöelimien järjestä- miin tai hyväksymiin kuukauden tai sitä lyhyemmän ajan kestäviin luottamus- miestoimintaan liittyviin kursseihin on työnantaja velvollinen antamaan työsuh- teen katkeamatta vapautuksen luottamusmiehelle, mikäli tämä voi tapahtua tuot- tamatta tuntuvaa haittaa yrityksen toiminnalle. Kielteisessä tapauksessa ilmoite- taan luottamusmiehelle viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua syy, jonka ta- kia vapauden myöntäminen tuottaisi tuntuvaa haittaa. Ilmoitus aikomuksesta osallistua kurssille on, milloin kurssi kestää enintään viikon, annettava vähintään 2 viikkoa ennen kurssin alkua, sekä milloin on kysymys pidemmästä kurssista, vähintään 6 viikkoa ennen. 2. Pääluottamusmiehellä, varapääluottamusmiehellä, neuvottelevalla luottamus- miehellä ja työpaikan luottamusmiehellä on oikeus osallistua luottamusmieskurs- seille sen vaikuttamatta hänen palkkaansa vähentävästi. Neuvotteluosaamisen varmistamiseksi neuvottelevan luottamusmiehen varaluot- tamusmiehellä ja työpaikan luottamusmiehen varaluottamusmiehellä on oikeus osallistua työtilanteen salliessa luottamusmieskoulutuksen peruskurssille sen vaikuttamatta hänen palkkaansa vähentävästi. Pöytäkirjamerkintä: Kurssille osallistumista koskevista käytännön järjeste- lyistä sovitaan neuvottelevan luottamusmiehen varaluottamusmiehen tai työ- paikan luottamusmiehen varaluottamusmiehen ja työnantajan välillä kuiten- kin siten, että varaluottamusmies osallistuu kurssille keskimäärin enintään 3 päivän ajan kalenterivuodessa. 3. Osapuolet suosittelevat, että neuvotteluosaamisen varmistamiseksi ennakoi- daan tilanteet, joissa varsinaiselle henkilöstöedustajalle tulee este hoitaa tehtävi- ään (esim. pidemmät poissaolot). 4. Luottamusmiehen osallistuessa sopijapuolten yhdessä tai niiden yhteistyöeli- mien järjestämiin tai hyväksymiin työsuojelua, rationalisointia, henkilöstöhallin- toa, yritystaloutta tai muuta sellaista käsittelevään koulutustoimintaan korvaa työnantaja sekä heidän ansionmenetyksensä että koulutustoiminnasta aiheutu- vat kustannukset. 5. Edellä tässä pykälässä tarkoitetulle kurssille osallistuminen ei saa aiheuttaa työ- suhteen katkeamista eikä vuosiloma-, eläke- tai muihin niihin verrattavien etujen vähentymistä. 6. Pääluottamusmiehen ja neuvottelevan luottamusmiehen luottamustehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnantajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön am- matillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä vapautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Henkilötietojen käsittelyn päättyminen 9.1. Sopimuksen voimassaoloaikana Palveluntuottaja ei saa poistaa Xxxxxxxx lukuun käsittelemiään henkilötietoja ilman Tilaajan nimenomaista pyyntöä. 9.2. Sopimuksen päättyessä tai purkautuessa Palveluntuottaja palauttaa Tilaajalle kaikki Tilaajan puolesta käsitellyt henkilötiedot sekä hävittää omilta taltioiltaan mahdolliset kopiot henkilötiedoista, ellei muuta ole sovittu. Tietoja ei saa poistaa, jos lainsäädännössä tai viranomaisen määräyksellä on edellytetty, että Palveluntuottaja säilyttää henkilötiedot.