Palvelusvuosilisä Työntekijälle maksetaan joulukuun 1. päivää lähinnä seuraavan yrityksen normaalin palkanmaksupäivän yhteydessä erillise- nä lisänä palvelusvuosilisää sen mukaan, kuinka kauan hänen työsuhteensa on marraskuun loppuun mennessä yhtäjaksoisesti kestänyt. Palvelusvuosilisän maksamisen ajankohdasta voidaan paikalli- sesti sopia toisin. Sopimuksen tulee koskea kaikkia palvelusvuo- silisään oikeutettuja työntekijöitä.
Muut lääkärintarkastukset Ansionmenetyksen korvattavuuden edellytykset ovat seuraavat: a) Perusedellytykset 1. Kysymyksessä on oltava sairastumis- tai tapaturmatapaus, jossa on välttämätöntä päästä nopeasti lääkärintarkastukseen. Työntekijän on esitettävä lääkärintarkastuksesta työnantajan hy- väksymä selvitys (esim. lääkärintodistus tai lääkärinpalkkiokuitti) sekä työnantajan pyytäessä selvitys siitä, kuinka kauan lääkärintar- kastus odotus- ja kohtuullisine matka-aikoineen kesti. 2. Muissa kuin tämän a)-kohdan kohdassa 1 tarkoitetuissa sai- rastumis- ja tapaturmatapauksissa edellytetään, että työntekijä va- raa vastaanottoajan työaikana vain, jos se ei ole kohtuullisen ajan (esim. normaalitapauksissa viikon) kuluessa saatavissa työajan ul- kopuolella. Työntekijän on esitettävä luotettava selvitys siitä, ettei hän ole voinut saada vastaanottoa työajan ulkopuolella. 3. Työntekijän on ilmoitettava lääkäriin menostaan etukäteen työnantajalle. Jos ilmoitusta ei ylivoimaisen esteen takia voida tehdä etukäteen, on ilmoitus tehtävä välittömästi, kun se on mahdollista. 4. Lääkärintarkastus on järjestettävä työajan tarpeetonta mene- tystä välttäen. 5. Mikäli työntekijä saa lääkärintarkastuksen ajalta sairausajan palkkaa ei korvausta ansionmenetyksestä lääkärintarkastusta kos- kevien sopimusmääräysten nojalla suoriteta. Korvausta ei suoriteta myöskään sairausajan palkkamääräysten edellyttämänä karenssi- päivänä suoritetun lääkärintarkastuksen ajalta. 6. Xxxxxxx sairaus on johtunut omasta törkeästä tuottamuksesta tai tahallisuudesta, ei ansionmenetystä korvata.
Erinäisiä määräyksiä 1. Mikäli työnantaja vaatii työntekijöille määrätynlaista virkapukua tai puvunosaa siihen sopivine lakkeineen, paitoineen ja solmioineen, on ne työnantajan kustannettava. Mikäli työntekijä, joka on ollut vähintään 6 kuukautta saman työnan- tajan palveluksessa, itse hankkii itselleen Linja-autoliitto ry:n ylei- seen käyttöön suositteleman virkapuvun tai sen osan, saakoon hän enintään kerran 12 kuukauden aikana työnantajalta 50 %:n korvauk- sen näin hankitun varastopuvun tai sen osan hinnasta. 2. Työnantaja maksaa puolet lainsäädännön edellyttämästä ajokortin uudistamisesta aiheutuvista kustannuksista edellyttäen, että työnte- kijän työsuhde on jatkunut keskeytymättä 5 vuotta ja että työntekijä tarvitsee ajokorttia kyseisessä työsuhteessaan. 3. Työnantaja maksaa kokonaan työtehtävissä työntekijältä vaati- miensa pätevyystodistusten ja -korttien hankinta- ja uusimiskustan- nukset sekä ammattipätevyysdirektiivin (2003/59/EY) mukaisen jat- kokoulutuksen suorittamisesta ajokorttiin tehtävästä ammattipäte- vyysmerkinnästä aiheutuvat kustannukset sellaiselle työntekijälle, joka tarvitsee niitä kyseisessä työsuhteessaan. Jos työntekijän työsuhde päättyy työntekijästä johtuvasta syystä en- nen kuin 4 kuukautta on kulunut em. korttien, todistusten tai merkin- töjen hankkimisesta tai uusimisesta, työntekijä on velvollinen korvaa- maan työnantajalle korttien, todistusten tai merkintöjen hankinta- tai uusimiskustannukset kokonaisuudessaan. Jos työntekijän työsuhde päättyy työntekijästä johtuvasta syystä tämän jälkeen kuitenkin en- nen kuin 11 kuukautta on kulunut korttien, todistusten tai merkintöjen hankkimisesta tai uusimisesta, työntekijä on velvollinen korvaamaan työnantajalle korttien, todistusten tai merkintöjen jäännösarvon, joka on 50 % hankinta- tai uusimiskustannuksista. Työnantaja saa kuitata jäännösarvon lopputilistä. 4. Työnantaja maksaa digitaalisissa ajopiirtureissa käytettävän kuljetta- jakortin hankkimiskustannukset ja lainsäädännön edellyttämien määrävuosin suoritettavien uusimisten kustannukset sellaiselle au- tonkuljettajalle, joka tarvitsee asianomaisessa työsuhteessaan kul- jettajakorttia. Jos työntekijän työsuhde päättyy työntekijästä johtuvasta syystä en- nen kuin 4 kuukautta on kulunut kuljettajakortin hankkimisesta tai uu- simisesta, työntekijä on velvollinen korvaamaan työnantajalle kuljet- tajakortin hankinta- tai uusimiskustannukset kokonaisuudessaan. Jos työntekijän työsuhde päättyy työntekijästä johtuvasta syystä tä- män jälkeen kuitenkin ennen kuin 11 kuukautta on kulunut kuljettaja- kortin hankkimisesta tai uusimisesta, työntekijä on velvollinen kor- vaamaan työnantajalle kuljettajakortin jäännösarvon, joka on 50 % hankinta- tai uusimiskustannuksista. Työnantaja saa kuitata jään- nösarvon lopputilistä. 5. Mikäli työnantajalla on perusteltu syy epäillä, että työntekijän ajo- kortti, ammattipätevyys, muu työssä vaadittava pätevyys tai Suo- messa työskentelyoikeus ei ole voimassa taikka että työntekijä on työskennellyt toisessa yrityksessä vähimmäislepoaikojensa aikana taikka enimmäisajoaikoja tai enimmäistyöaikoja rikkoen, työntekijällä on velvollisuus toimittaa työnantajalle asiaa koskeva virallinen selvi- tys tai velvollisuus valtuuttaa työnantaja hankkimaan asiaa koskeva virallinen selvitys. 6. Mikäli työntekijä kuolee työmatkalla ulkomailla, työnantaja huolehtii kustannuksellaan tai vakuutusturvan hankkimalla vainajan Suomeen kuljettamisen. Niin ikään työntekijän sairastuessa vakavasti työmat- kalla ulkomailla työnantaja huolehtii kustannuksellaan tai vakuutus- turvan hankkimalla työntekijän Suomeen kuljettamisen silloin, kun se on hoidon kannalta välttämätöntä tai kun työntekijä ei voi sairaanhoi- don jälkeen jatkaa työntekoa ja joutuu palaamaan Suomeen. 7. Mikäli jossain tapauksessa linja-autohenkilökuntaan kuuluvalle työn- tekijälle on myönnetty parempia työ- ja palkkaehtoja kuin tässä työ- ehtosopimuksessa on määrätty, jäävät ehdot tämän sopimuksen ul- kopuolelle eikä se aiheuta niihin muutoksia.
Lääkärintarkastukset 1. Työnantaja korvaa työntekijälle ansion menetyksen hänen terveystar- kastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä anne- tun valtioneuvoston asetuksen (1485/2001) 4 §:ssä tarkoitetussa ter- veystarkastuksessa menettämiään säännöllisiä työtunteja vastaa- valta ajalta. Mikäli työntekijä lähetetään edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitet- tua tutkimusta varten toiselle paikkakunnalle tai määrätään tällai- sessa tarkastuksessa muulla paikkakunnalla suoritettavaan jälkitar- kastukseen, maksaa työnantaja myös korvauksen matkakustannuk- sista sekä päivärahan. 2. Työnantaja korvaa ansionmenetyksen sairauden toteamiseksi välttä- mättömän lääkärintarkastuksen ja tarkastukseen liittyvän lääkärin määräämän laboratorio- tai röntgentutkimuksen ajalta, ellei työntekijä ole saanut vastaanottoa työajan ulkopuolella. Korvauksen suorittami- sen edellytyksenä on, että lääkärintarkastus sekä mahdollinen labo- ratorio- tai röntgentutkimus on järjestetty työajan tarpeetonta mene- tystä välttäen. Työnantaja korvaa raskaana olevalle työntekijälle ansionmenetyksen sairausvakuutuslain mukaisen äitiysrahan saamisen edellytyksenä olevan lääkärin tai terveyskeskuksen todistuksen hankkimiseksi vält- tämättömän tarkastuksen ajalta, ellei työntekijä ole saanut vastaanot- toa työajan ulkopuolella. 3. Mikäli työntekijä saa lääkärintarkastuksen ajalta sairausajan palkkaa, ei korvausta ansionmenetyksestä tämän pykälän nojalla suoriteta. 4. Mikäli työntekijä joutuu käymään lääkärintarkastuksessa työsuhteen alkaessa sen vuoksi, että työnantaja pitää lääkärintarkastusta työsuh- teen syntymisen tai jatkumisen edellytyksenä, korvataan työntekijälle lääkärintarkastuksesta ja siihen mahdollisesti liittyvästä laborato- rio- tai röntgentutkimuksesta aiheutuvat kustannukset sekä menete- tyltä säännölliseltä työajalta ansionmenetys, xxxxx vastaanottoa ole voitu järjestää työajan ulkopuolella. 5. Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheuttaa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai saman työvuoron aikana annettavaa hoitoa, maksetaan työntekijälle ansion- menetyksen korvaus hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hänen ei onnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. Työkyvyttömyys ja hoidon kiireel- lisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella.
Vahinkoilmoitus Joko vakuutuksenottajan tai vakuutetun pitää tehdä vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle välittömästi, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan. Vakuutusyhtiö ei korvaa edellä mainittujen määräaikojen jälkeen ilmoitettuja vahinkoja.
Palkantarkistukset Kertaerä 2023 Kertaerän suuruus on 400 euroa ja se maksetaan toukokuun 2023 palkanmaksun yhteydessä. (Kustannusvaikutus on laskettu koko elintarvikealalle ja se on 1,0 prosenttia). Kertaerä maksetaan vain niille työntekijöille, joiden yhdenjaksoinen työsuhde on alkanut viimeistään 1.2.2023 ja on edelleen voimassa kertaerän maksupäivänä ja joille maksetaan palkkaa kyseisenä maksuajankohtana. Osa-aikaiselle työntekijälle kertaerän määrä lasketaan sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa. Kertaerää ei makseta, jos työntekijä on itse irtisanoutunut ennen kertaerän maksuajankohtaa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa, muun muassa vuosilomapalkkaa, ylityökorvausta tai keskituntiansiota laskettaessa. Yleiskorotus 2023 Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.6.2023 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien 3,5 prosentin suuruisella yleiskorotuksella. Taulukkopalkkoja korotetaan yleiskorotuksen mukaisella prosentilla yleiskorotuksen ajankohdasta lukien tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien. Yleiskorotus 2024 Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.4.2024 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien 2,3 prosentin suuruisella yleiskorotuksella. Taulukkopalkkoja korotetaan yleiskorotuksen mukaisella prosentilla yleiskorotuksen ajankohdasta lukien tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien.
Luottamusmies 1. Luottamusmiehellä tarkoitetaan järjestäytyneiden toimihenkilöiden keskuudes- taan valitsemaa luottamusmiestä ja varaluottamusmiestä. 2. Työpaikan luottamusmiehellä tarkoitetaan yhden tai useamman konttorin tai osaston muodostaman työpaikan järjestäytyneiden toimihenkilöiden tässä sopi- muksessa mainittuja tehtäviä hoitamaan keskuudestaan valitsemaa toimihenki- löä. 3. Yrityksissä, joissa on vähintään 200 rahoitusalan työehtosopimusten sovellutus- piiriin kuuluvaa toimihenkilöä, sekä yrityksissä, jotka erikseen todetaan sopija- puolten kesken, voivat järjestäytyneet toimihenkilöt valita alueellisesti tai toimin- nallisesti itsenäisiin yksiköihin luottamusmiehiä, joista jäljempänä käytetään ni- mitystä neuvotteleva luottamusmies. 4. Yrityksissä, joissa on vähintään 30 rahoitusalan työehtosopimusten sovellutus- piiriin kuuluvaa toimihenkilöä, voivat järjestäytyneet toimihenkilöt valita erityisen asianomaisen yrityksen kaikkia järjestäytyneitä toimihenkilöitä edustavan luotta- musmiehen, josta jäljempänä käytetään nimitystä pääluottamusmies. 5. Yrityksissä, joissa ei ole pääluottamusmiestä, valitaan yrityksen kaikkia järjes- täytyneitä toimihenkilöitä edustava luottamusmies, josta jäljempänä käytetään nimitystä neuvotteleva luottamusmies. 6. Edellä 2.-5. kappaleissa mainituille luottamusmiehille voidaan valita varaluotta- musmies, joka luottamusmiehen estyneenä ollessa toimii hänen sijaisenaan ja jolla on tänä aikana luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet. 7. Tässä sopimuksessa tarkoitetun luottamusmiehen tulee olla asianomaisen yri- tyksen tai työpaikan vakinainen toimihenkilö, joka työskentelee rahoitusalan työ- ehtosopimusten soveltamisalalla ja on Ammattiliitto Pro ry:n tai Ammattiliitto Unio ry:n jäsen sekä perehtynyt työpaikan olosuhteisiin. 8. Yrityksen tai sen toimintayksikön toiminnan olennaisesti supistuessa, laajentu- essa taikka liikkeen luovutuksen, sulautumisen, yhtiöittämisen tai niihin verratta- van olennaisen organisaatiomuutoksen johdosta saatetaan luottamusmiesorga- nisaatio tämän sopimuksen periaatteiden mukaisesti vastaamaan yrityksen tai sen toimintayksikön muuttunutta kokoa ja rakennetta. 9. Esimiestehtävissä olevia toimihenkilöitä koskevan sopimuksen rikkomista, sovel- tamista ja tulkintaa koskevista erimielisyyksistä neuvotellaan yrityksen ja esimie- hen tai esimiesten erikseen valitseman edustajan välillä. Esimiesten edustajaan noudatetaan neuvottelevan luottamusmiehen asemaa koskevia määräyksiä.
Lomautusilmoitus Työnantajan on ilmoitettava lomautuksesta työntekijälle henkilökohtaisesti. Jos ilmoitusta ei voida toimittaa henkilökohtaisesti, sen saa toimittaa kirjeitse tai sähköisesti edellä 16 §:n 1 – 2 kappaleen mukaan määräytyvää ilmoitusaikaa noudattaen. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto. Työnantajan on työntekijän pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus, josta käyvät ilmi ainakin lomautuksen syy, alkamisaika sekä sen kesto tai arvioitu kesto. Edellä 14 §:n 1 - 2 kappaleessa tarkoitettua ilmoitusvelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos työnantajalla ei ole koko lomautusaikaan kohdistuvaa velvollisuutta maksaa työntekijälle palkkaa muun työstä poissaolon vuoksi tai joissa työnteon este johtuu työsopimuslain 2:12.2 §:ssä tarkoitetuista tapauksista.
Luottamusmieskorvaus 1. Luottamusmiehen kuukausipalkkaa ei vähennetä, kun hän työaikana neuvottelee työnantajan kanssa tai toimii muuten työnantajan kanssa sovitussa tehtävässä. 2. Jos luottamusmies suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työ- aikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus. 3. Luottamusmies on oikeutettu luottamusmiestehtävien hoitopäivien korvaukseen joka vastaa 2,0 arkiylityön palkkaa. 4. Luottamusmiestehtävien hoitamisen kannalta välttämättömät matka-, viestintä-, majoitus-, ravinto- ja muut kulut korvataan varustamon ja luottamusmiehen kesken erikseen sovittavalla tavalla.
Lakisääteiset lääkärintarkastukset Toimihenkilön kuukausipalkkaa ei vähennetä hänen työterveyshuoltolain (1383/2001) tarkoittamissa ja työterveyshuollon toimintasuunnitelmassa hyväksy- tyissä työsuhteen aikana suoritettavissa terveystarkastuksissa sekä niihin liittyvissä matkoissa menettämältään säännöllisiä työtunteja vastaavalta ajalta. Samoin menetellään tapauksissa, joissa on kysymys nuorista työntekijöistä xxxx- xxxxx laissa (998/93) ja säteilylaissa (592/91) tarkoitetuissa tutkimuksista. Samaa sääntöä noudatetaan lisäksi niissä tartuntatautilain (583/86) edellyttämässä tutkimuksissa, jotka johtuvat toimihenkilön siirtymisestä saman yrityksen sisällä työ- tehtävään, jossa kyseinen lääkärintarkastus vaaditaan. Toimihenkilölle, joka lähetetään edellä mainituissa lainkohdissa tarkoitettuihin tutki- muksiin tai määrätään tällaisessa tarkastuksessa jälkitarkastukseen, suorittaa työn- antaja myös korvauksen välttämättömistä matkakustannuksista. Mikäli tutkimukset tai jälkitarkastus tehdään muulla paikkakunnalla, maksaa työnantaja myös päivära- han. Matkakustannukset ja päiväraha korvataan 22 §:n mukaisesti. Mikäli tarkastus tapahtuu toimihenkilön vapaa-aikana, maksetaan toimihenkilölle korvauksena ylimääräisistä kuluista summa, joka vastaa sairausvakuutuslain 11 lu- vun 7 §:n mukaisen sairauspäivärahan määrää.