Sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Kaupunginvaltuusto päätti 16.6.2010 (164 §) oikeut- taa kiinteistölautakunnan vahvistamaan 1.1.2011 tai sen jälkeen valmistuvien Hitas-yhtiöiden tonttien sääntelemättömän vertailuvuokran tontteja pitkäai- kaisesti vuokrattaessa siten, että po. vertailuvuokra on tontin vuokraushetkellä 10–30 % korkeampi kuin Hitas-tontille määritelty maanvuokra. Vuokran määrittelyssä huomioidaan samalle tai vas- taavalle alueelle aiemmin vahvistetut Hitas- ja sään- telemättömien tonttien vuokrausperusteet sekä nii- den keskinäiset suhteet pyrkien yhdenmukaiseen ja johdonmukaiseen hinnoitteluun. Vuokrasopimukseen merkitään Hitas-tontin perus- vuosivuokran lisäksi sääntelemättömän tontin pe- rusvuosivuokra. Hitas-sääntelyn päättyessä tontin vuokra korotetaan vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi pe- rusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi asiassa on varattava kaupungille oikeus teh- dä vuokrakauden aikana esimerkiksi lisärakentamis- tilanteissa tarkistukset myös sääntelemättömän ton- tin perusvuosivuokraan. Tontin 49094/1 sääntelemätön maanvuokra määrä- tään pitäen perusteena elinkustannusindeksin ”loka- kuu 1951 = 100” pistelukua 100 vastaavana raken- nusoikeuden yksikköhintana 35 euroa/k-m². Yksikköhinta on sama, jonka kaupunginvaltuusto on 12.2.2014 (37 §) vahvistanut Borgströmimäen ase- makaavaan nro 12000 sisältyville sääntelemättömille omistus- ja vuokra-asuntotonteille. Vertailuvuokra olisi siten noin 17 % Hitas-vuokraa korkeampi.
Appears in 1 contract
Samples: Long Term Lease Agreement
Sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Kaupunginvaltuusto päätti 16.6.2010 (164 §) oikeut- taa kiinteistölautakunnan oikeuttaa kiinteistölauta- kunnan vahvistamaan 1.1.2011 tai sen jälkeen valmistuvien Hitas-yhtiöiden yhti- öiden tonttien sääntelemättömän vertailuvuokran tontteja pitkäai- kaisesti pitkäaikaisesti vuokrattaessa siten, että po. vertailuvuokra on tontin vuokraushetkellä 10–30 10 - 30 % korkeampi kuin Hitas-tontille määritelty maanvuokra. Vuokran määrittelyssä huomioidaan samalle tai vas- taavalle vastaavalle alueelle aiemmin vahvistetut Hitas- ja sään- telemättömien sääntelemättömien tonttien vuokrausperusteet vuokrauspe- rusteet sekä nii- den niiden keskinäiset suhteet pyrkien yhdenmukaiseen ja johdonmukaiseen joh- donmukaiseen hinnoitteluun. Vuokrasopimukseen merkitään Hitas-tontin perus- vuosivuokran perusvuosivuokran lisäksi sääntelemättömän tontin pe- rusvuosivuokraperusvuosivuokra. Hitas-sääntelyn päättyessä tontin vuokra korotetaan vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra perus- vuosivuokra sopimuksen mukaiseksi pe- rusvuosivuokraksi indeksiehtojen perusvuosivuokraksi indeksiehto- jen säilyessä samana. Lisäksi asiassa on varattava kaupungille oikeus teh- dä tehdä vuokrakauden aikana esimerkiksi lisärakentamis- tilanteissa lisärakentamistilanteissa tarkistukset myös sääntelemättömän ton- tin säänte- lemättömän tontin perusvuosivuokraan. Tontin 49094/1 sääntelemätön maanvuokra määrä- tään pitäen perusteena elinkustannusindeksin ”loka- kuu 1951 = 100” pistelukua 100 vastaavana raken- nusoikeuden yksikköhintana 35 euroaMainituista asioista on sisällytetty ehdot tontin vuokrasopimukseen. Maanvuokra Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaan tontin 10629/5 vuokra mää- räytyy seuraavasti, kun asuntojen ulkopuolisten asumista palvelevien tilojen osalta ei vuokraa peritä: k-m2 e/k-m²m2 (ind. Yksikköhinta on sama, jonka kaupunginvaltuusto on 12.2.2014 100) e/k-m2 (ind. 1948) perusvuosi- vuokra e (ind. 100) alkuvuosi- vuokra e (ind. 1948) 80% e (ind. 1948) 1 734 37 §721 2 566 49 986 39 989 1 734 44 857 3 052 (asuin 1 683 + li 51) vahvistanut Borgströmimäen ase- makaavaan nro 12000 sisältyville sääntelemättömille omistus- ja vuokra-asuntotonteille. Vertailuvuokra olisi siten noin 17 (1 734 x 37 x 4 %) x 19,48 – 20 % Hitas-vuokraa korkeampitontin vuosivuokra (1 734 x 44 x 4 %) Sääntelemättömän tontin vertailu- vuokra (asuintilat) Kohde toteutetaan vapaarahoitteisena.
Appears in 1 contract
Samples: Long Term Lease Agreement for Land
Sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Kaupunginvaltuusto päätti 16.6.2010 (164 §) oikeut- taa kiinteistölautakunnan oikeuttaa kiinteistölauta- kunnan vahvistamaan 1.1.2011 tai sen jälkeen valmistuvien Hitas-yhtiöiden yhti- öiden tonttien sääntelemättömän vertailuvuokran tontteja pitkäai- kaisesti pitkäaikaisesti vuokrattaessa siten, että po. vertailuvuokra on tontin vuokraushetkellä 10–30 10 - 30 % korkeampi kuin Hitas-tontille määritelty maanvuokra. Vuokran määrittelyssä huomioidaan samalle tai vas- taavalle vastaavalle alueelle aiemmin vahvistetut Hitas- ja sään- telemättömien sääntelemättömien tonttien vuokrausperusteet vuokrauspe- rusteet sekä nii- den niiden keskinäiset suhteet pyrkien yhdenmukaiseen ja johdonmukaiseen joh- donmukaiseen hinnoitteluun. Vuokrasopimukseen merkitään Hitas-tontin perus- vuosivuokran perusvuosivuokran lisäksi sääntelemättömän tontin pe- rusvuosivuokraperusvuosivuokra. Hitas-sääntelyn päättyessä tontin vuokra korotetaan vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra perus- vuosivuokra sopimuksen mukaiseksi pe- rusvuosivuokraksi indeksiehtojen perusvuosivuokraksi indeksiehto- jen säilyessä samana. Lisäksi asiassa on varattava kaupungille oikeus teh- dä tehdä vuokrakauden aikana esimerkiksi lisärakentamis- tilanteissa lisärakentamistilanteissa tarkistukset myös sääntelemättömän ton- tin säänte- lemättömän tontin perusvuosivuokraan. Tontin 49094/1 sääntelemätön maanvuokra määrä- tään pitäen perusteena elinkustannusindeksin ”loka- kuu 1951 = 100” pistelukua 100 vastaavana raken- nusoikeuden yksikköhintana 35 euroaMainituista asioista on sisällytetty ehdot tontin vuokrasopimukseen. Maanvuokra Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaan tontin 10629/7 vuokra mää- räytyy seuraavasti, kun asuntojen ulkopuolisten asumista palvelevien tilojen osalta ei vuokraa peritä: k-m2 e/k-m²m2 e/k-m2 perusvuosi- alkuvuosi- 80% (ind. Yksikköhinta on sama, jonka kaupunginvaltuusto on 12.2.2014 100) (ind. 1948) vuokra e (ind. 100) vuokra e (ind. 1948) e (ind. 1948) 2 872 37 §721 4 251 82 809 66 247 2 872 44 857 5 055 (2 822 + li 50) vahvistanut Borgströmimäen ase- makaavaan nro 12000 sisältyville sääntelemättömille omistus- ja vuokra-asuntotonteille. Vertailuvuokra olisi siten noin 17 (2 872 x 37 x 4 %) x 19,48 – 20 % Hitas-vuokraa korkeampitontin vuosivuokra (2 872 x 44 x 4 %) Sääntelemättömän tontin vertailu- vuokra Kohde toteutetaan vapaarahoitteisena.
Appears in 1 contract
Samples: Long Term Lease Agreement for Land
Sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Kaupunginvaltuusto päätti 16.6.2010 (164 §) oikeut- taa kiinteistölautakunnan oikeuttaa kiinteistölauta- kunnan vahvistamaan 1.1.2011 tai sen jälkeen valmistuvien Hitas-yhtiöiden yhti- öiden tonttien sääntelemättömän vertailuvuokran tontteja pitkäai- kaisesti pitkäaikaisesti vuokrattaessa siten, että po. vertailuvuokra on tontin vuokraushetkellä 10–30 10 - 30 % korkeampi kuin Hitas-tontille määritelty maanvuokra. Vuokran määrittelyssä huomioidaan samalle tai vas- taavalle vastaavalle alueelle aiemmin vahvistetut Hitas- ja sään- telemättömien sääntelemättömien tonttien vuokrausperusteet vuokrauspe- rusteet sekä nii- den niiden keskinäiset suhteet pyrkien yhdenmukaiseen ja johdonmukaiseen joh- donmukaiseen hinnoitteluun. Vuokrasopimukseen merkitään Hitas-tontin perus- vuosivuokran perusvuosivuokran lisäksi sääntelemättömän tontin pe- rusvuosivuokraperusvuosivuokra. Hitas-sääntelyn päättyessä tontin vuokra korotetaan vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra perus- vuosivuokra sopimuksen mukaiseksi pe- rusvuosivuokraksi indeksiehtojen perusvuosivuokraksi indeksiehto- jen säilyessä samana. Lisäksi asiassa on varattava kaupungille oikeus teh- dä tehdä vuokrakauden aikana esimerkiksi lisärakentamis- tilanteissa lisärakentamistilanteissa tarkistukset myös sääntelemättömän ton- tin säänte- lemättömän tontin perusvuosivuokraan. Mainituista asioista on sisällytetty ehdot tontin vuokrasopimukseen. Maanvuokra Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaan tontin 10629/6 vuokra mää- räytyy seuraavasti, kun asuntojen ulkopuolisten asumista palvelevien tilojen osalta ei vuokraa peritä: k-m2 e/k-m2 (ind. 100) e/k-m2 (ind. 1970) perusvuosi- vuokra e (ind. 100) alkuvuosi- vuokra e (ind. 1970) 80% e (ind. 1970) 1 839 37 729 2 722 53 623 42 898 1 839 44 867 3 237 (asuin 1 681 + li 158) (1 839 x 37 x 4 %) x 19,70 – 20 % Hitas-tontin vuosivuokra (1 839 x 44 x 4 %) Sääntelemättömän tontin vertailu- vuokra (asuintilat) Kohde toteutetaan vapaarahoitteisena. Tontin 49094/1 sääntelemätön maanvuokra määrä- tään pitäen perusteena elinkustannusindeksin ”loka- kuu 1951 = 100” pistelukua 100 vastaavana raken- nusoikeuden yksikköhintana 35 arvoitu markkinavuokra (1 050 euroa/k-m²) on noin 77 532 eu- roa/vuosi. Yksikköhinta Tontin perittävä normaali vuosivuokra ilman alkuvuosialennusta on samanoin 53 623 euroa/vuosi. Tontin maanvuokraan kohdistuu seuraava alennus: -ns. alkuvuosialennus 20 %, jonka kaupunginvaltuusto joka on 12.2.2014 (37 §) vahvistanut Borgströmimäen ase- makaavaan nro 12000 sisältyville sääntelemättömille omistus- ja vuokravoimassa 1.9.2019-asuntotonteille. Vertailuvuokra olisi siten 31.12.2022, jolloin arvioitu alennus on noin 17 % Hitas-vuokraa korkeampi10 725 euroa/vuosi.
Appears in 1 contract
Samples: Long Term Lease Agreement for Land
Sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Kaupunginvaltuusto päätti 16.6.2010 (164 §) oikeut- taa oikeuttaa kiinteistölautakunnan vahvistamaan 1.1.2011 tai sen jälkeen valmistuvien Hitas-yhtiöiden tonttien sääntelemättömän vertailuvuokran tontteja pitkäai- kaisesti pitkäaikaisesti vuokrattaessa sitenmm. seuraavien periaatteiden mukaan: -Hitas-rajoitusten päättyessä 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra, että po. vertailuvuokra joka on tontin vuokraushetkellä 10–30 10-30 % korkeampi kuin Hitas-tontille määritelty maanvuokramääritetty vuokra. Vuokran -Vuokran määrittelyssä huomioidaan samalle tai vas- taavalle vastaavalle alueelle aiemmin vahvistetut Hitas- ja sään- telemättömien sääntelemättömien tonttien vuokrausperusteet sekä nii- den niiden keskinäiset suhteet pyrkien yhdenmukaiseen ja johdonmukaiseen hinnoitteluun. Vuokrasopimukseen -Vuokrasopimukseen merkitään Hitas-tontin perus- vuosivuokran perusvuosivuokran lisäksi sääntelemättömän tontin pe- rusvuosivuokraperusvuosivuokra. Hitas-sääntelyn päättyessä tontin vuokra korotetaan vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi pe- rusvuosivuokraksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi asiassa on varattava kaupungille oikeus teh- dä vuokrakauden aikana esimerkiksi lisärakentamis- tilanteissa tarkistukset myös sääntelemättömän ton- tin perusvuosivuokraan. Tontin 49094/1 sääntelemätön maanvuokra määrä- tään vertailuvuokra voidaan määrätä pitäen perusteena virallisen elinkustannusindeksin ”loka- kuu 1951 = 100lokakuu 1951=100” pistelukua 100 vastaavana raken- nusoikeuden rakennusoikeuden yksikköhintana 35 46 euroa/ k-m2. Yksikköhinta vastaa pääoma-arvoa (ind. 1926) noin 886 euroa/k-m². Yksikköhinta on sama, jonka kaupunginvaltuusto on 12.2.2014 (37 §) vahvistanut Borgströmimäen ase- makaavaan nro 12000 sisältyville sääntelemättömille omistus- ja vuokra-asuntotonteillem2. Vertailuvuokra olisi siten noin 17 28 % Hitashitas-vuokraa korkeampi. Hitas-sääntelyn päättyessä suoritettavaa tontin maanvuokran korotusta varten maanvuokrasopimukseen kirjataan sääntelemättömän tontin vertailuvuokra (tontin perusvuosivuokra), joka määräytyy seuraavasti: k-m² e/ k-m² e/ k-m² vuokra e perusvuosi- vuokra e alkuvuosi (ind. 100) (ind. 1926) (ind. 100) (ind. 1926) 700 46 886 1288 24 807 (700 x 46 x 0,04) x 19,26 Lisäksi sopimuksessa varataan kaupungille oikeus tehdä vuokrakauden aikana esimerkiksi lisärakentamistilanteissa tarkistukset myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuokraan.
Appears in 1 contract
Samples: Long Term Lease Agreement for Land
Sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Kaupunginvaltuusto päätti 16.6.2010 (164 §) oikeut- taa kiinteistölautakunnan oikeuttaa kiinteistölauta- kunnan vahvistamaan 1.1.2011 tai sen jälkeen valmistuvien Hitas-yhtiöiden yhti- öiden tonttien sääntelemättömän vertailuvuokran tontteja pitkäai- kaisesti pitkäaikaisesti vuokrattaessa siten, että po. vertailuvuokra on tontin vuokraushetkellä 10–30 10 - 30 % korkeampi kuin Hitas-tontille määritelty maanvuokra. Vuokran määrittelyssä huomioidaan samalle tai vas- taavalle vastaavalle alueelle aiemmin vahvistetut Hitas- ja sään- telemättömien sääntelemättömien tonttien vuokrausperusteet vuokrauspe- rusteet sekä nii- den niiden keskinäiset suhteet pyrkien yhdenmukaiseen ja johdonmukaiseen joh- donmukaiseen hinnoitteluun. Vuokrasopimukseen merkitään Hitas-tontin perus- vuosivuokran perusvuosivuokran lisäksi sääntelemättömän tontin pe- rusvuosivuokraperusvuosivuokra. Hitas-sääntelyn päättyessä tontin vuokra korotetaan vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra perus- vuosivuokra sopimuksen mukaiseksi pe- rusvuosivuokraksi indeksiehtojen perusvuosivuokraksi indeksiehto- jen säilyessä samana. Lisäksi asiassa on varattava kaupungille oikeus teh- dä tehdä vuokrakauden aikana esimerkiksi lisärakentamis- tilanteissa lisärakentamistilanteissa tarkistukset myös sääntelemättömän ton- tin säänte- lemättömän tontin perusvuosivuokraan. Tontin 49094/1 sääntelemätön maanvuokra määrä- tään pitäen perusteena elinkustannusindeksin ”loka- kuu 1951 = 100” pistelukua 100 vastaavana raken- nusoikeuden yksikköhintana 35 euroaMainituista asioista on sisällytetty ehdot tontin vuokrasopimukseen. Maanvuokra Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaan tontin 10600/5 vuokra mää- räytyy seuraavasti, kun asuntojen ulkopuolisten asumista palvelevien tilojen osalta ei vuokraa peritä: k-m2 e/k-m²m2 e/k-m2 perusvuosi- alkuvuosi- 80% (ind. Yksikköhinta on sama, jonka kaupunginvaltuusto on 12.2.2014 100) (37 §ind. 1944) vahvistanut Borgströmimäen ase- makaavaan nro 12000 sisältyville sääntelemättömille omistus- ja vuokra-asuntotonteillevuokra e vuokra e e 4 353 35 675 (ind. Vertailuvuokra olisi siten noin 17 100) 6 094 (ind. 1944) 118 467 (ind. 1944) 94 774 4 353 42 810 7 312 (4 353 x 35 x 4 %) x 19,44 – 20 % Hitas-vuokraa korkeampitontin vuosivuokra (4 353 x 42 x 4 %) Sääntelemättömän tontin vertailu- vuokra Vuokraa ei peritä rakennusten kerroksissa porrashuoneen 20 k-m²:n ylittäviltä osin (ns. porrashuonevähennys). Kohde toteutetaan vapaarahoitteisena.
Appears in 1 contract
Samples: Long Term Lease Agreement