Common use of Toimenpiteet vuokrasuhteen päättyessä Clause in Contracts

Toimenpiteet vuokrasuhteen päättyessä. Kun vuokrasopimus päättyy, kaupunki on velvollinen lunastamaan itsel- leen vuokra-alueella olevat vuokramiehen rakentamat rakennukset sekä hänen rakentamansa pysyvään käyttöön tarkoitetut laitteet ja laitokset. Lunastusvelvollisuus ei käsitä ilmeisiä ylellisyyslaitteita eikä rakennuksia, laitteita ja laitoksia, joita on käytetty muuhun kuin vuokrasopimuksen tarkoitukseen tai rakennettu ilman asianmukaista lupaa tai lupaehtojen vastaisesti. Lunastushintana maksetaan edellä mainittujen lunastuskohteiden niin kutsuttu tekninen arvo eikä siinä huomioida maan arvon kohoamista, eikä ylellisyyslaitteita. Milloin kaupunki on ilmoittanut vuokramiehelle olevansa halukas vuokra- ajan pidentämiseen vähintään 15 vuodeksi entisin ehdoin taikka edellisen sopimuksen päättymisestä välittömästi alkavan uuden vähintään 15 vuotta kestävän vuokrasopimuksen tekemiseen oleellisesti entisin ehdoin sellai- sesta vuokrasta, joka ei ylitä vuokra-alueen käypää vuokraa uudelleen vuokraamisen ajankohtana, mutta vuokramies ei ole hyväksynyt tarjousta, kaupunki ei ole velvollinen suorittamaan lunastusta. Kaupunki ei myös- kään ole lunastusvelvollinen edellä mainittujen pidennysten jälkeen. Molemmissa edellä mainituissa tapauksissa vuokramies on velvollinen vuokrasuhteen päättyessä viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset sekä panemaan niiden paikan kuntoon. Jollei rakennuksia, rakenteita, laitteita ja laitoksia poisteta kuuden kuu- kauden kuluessa vuokrasuhteen päättymisestä, on kaupungilla oikeus vuokramiehen lukuun myydä ne julkisella huutokaupalla ja huolehtia pai- kan kuntoonpanosta vuokramiehen kustannuksella. Jos vuokraoikeus vuokra-alueeseen ja sillä oleviin vuokramiehen raken- nuksiin on kiinnitetty velasta, suorittaa kaupunki kiinnityksenhaltijan sitä ajoissa vaatiessa edellä mainitun lunastushinnan siten, että siitä välittö- mästi kiinnityksenhaltijalle maksetaan kiinnitetyn saamisen määrä korkoi- neen ja kuluineen etusijan mukaan enintään kuitenkin lunastushinnan enimmäismäärään saakka, minkä jälkeen mahdollinen ylijäämä tulee vuokramiehelle.

Appears in 3 contracts

Samples: Maanvuokrasopimus, Maanvuokrasopimus, Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokrasuhteen päättyessä. Kun vuokrasopimus päättyy, kaupunki on velvollinen lunastamaan itsel- leen itselleen vuokra-alueella olevat vuokramiehen rakentamat omistamat rakennukset sekä hänen rakentamansa pysyvään käyttöön tarkoitetut laitteet ja laitokset. Lunastusvelvollisuus Lunastus- velvollisuus ei käsitä ilmeisiä ylellisyyslaitteita eikä rakennuksia, laitteita ja laitoksia, joita on käytetty muuhun kuin vuokrasopimuksen tarkoitukseen tai rakennettu ilman asianmukaista lupaa tai lupaehtojen vastaisesti. Lunastushintana maksetaan edellä mainittujen lunastuskohteiden niin kutsuttu kut- suttu tekninen arvo eikä siinä huomioida maan arvon kohoamista, eikä ylellisyyslaitteitaylel- lisyyslaitteita. Milloin kaupunki on ilmoittanut vuokramiehelle olevansa halukas vuokra- ajan pidentämiseen vähintään 15 vuodeksi entisin ehdoin taikka edellisen sopimuksen päättymisestä välittömästi alkavan uuden vähintään 15 vuotta kestävän vuokrasopimuksen tekemiseen oleellisesti entisin ehdoin sellai- sesta vuokrasta, joka ei ylitä vuokra-alueen käypää vuokraa uudelleen vuokraamisen ajankohtana, mutta vuokramies ei ole hyväksynyt tarjousta, kaupunki ei ole velvollinen suorittamaan lunastusta. Kaupunki ei myös- kään myöskään ole lunastusvelvollinen edellä mainittujen pidennysten jälkeen. Molemmissa edellä mainituissa tapauksissa vuokramies on velvollinen vuokrasuhteen päättyessä viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset sekä panemaan niiden paikan kuntoon. Jollei rakennuksia, rakenteitaraken- teita, laitteita ja laitoksia poisteta kuuden kuu- kauden kuukauden kuluessa vuokrasuhteen vuokrasuh- teen päättymisestä, on kaupungilla oikeus vuokramiehen lukuun myydä ne sekä vuokra-alueelle ja rakennuksiin jäänyt irtaimisto julkisella huutokaupalla huutokaupal- la ja huolehtia pai- kan paikan kuntoonpanosta vuokramiehen kustannuksella. Jos vuokraoikeus vuokra-alueeseen ja sillä oleviin vuokramiehen raken- nuksiin rakennuk- siin on kiinnitetty velasta, suorittaa kaupunki kiinnityksenhaltijan sitä ajoissa vaatiessa edellä mainitun lunastushinnan siten, että siitä välittö- mästi kiinnityksenhaltijalle välittömäsi kiinni- tyksenhaltijalle maksetaan kiinnitetyn saamisen määrä korkoi- korkoineen ja kului- neen ja kuluineen etusijan mukaan enintään kuitenkin lunastushinnan enimmäismäärään saakka, minkä jälkeen mahdollinen ylijäämä tulee vuokramiehelle.

Appears in 1 contract

Samples: Maanvuokrasopimus Luonnos

Toimenpiteet vuokrasuhteen päättyessä. Kun vuokrasopimus päättyy, kaupunki on velvollinen lunastamaan itsel- leen itselleen vuokra-alueella olevat vuokramiehen rakentamat omistamat rakennukset sekä hänen rakentamansa ra- kentamansa pysyvään käyttöön tarkoitetut laitteet ja laitokset. Lunastusvelvollisuus Lunastusvelvol- lisuus ei käsitä ilmeisiä ylellisyyslaitteita eikä rakennuksia, laitteita ja laitoksia, joita on käytetty muuhun kuin vuokrasopimuksen tarkoitukseen tai rakennettu ilman asianmukaista lupaa tai lupaehtojen vastaisesti. Lunastushintana maksetaan edellä mainittujen lunastuskohteiden niin kutsuttu tekninen arvo eikä siinä huomioida maan arvon kohoamista, eikä ylellisyyslaitteitaylellisyyslait- teita. Milloin kaupunki on ilmoittanut vuokramiehelle olevansa halukas vuokra- vuokra-ajan pidentämiseen vähintään 15 vuodeksi entisin ehdoin taikka edellisen sopimuksen sopi- muksen päättymisestä välittömästi alkavan uuden vähintään 15 vuotta kestävän kestä- vän vuokrasopimuksen tekemiseen oleellisesti entisin ehdoin sellai- sesta sellaisesta vuokrasta, joka ei ylitä vuokra-alueen käypää vuokraa uudelleen vuokraamisen ajankohtana, mutta vuokramies ei ole hyväksynyt tarjousta, kaupunki ei ole velvollinen suorittamaan lunastusta. Kaupunki ei myös- kään myöskään ole lunastusvelvollinen edellä mainittujen pidennysten jälkeen. Molemmissa edellä mainituissa tapauksissa vuokramies on velvollinen vuokrasuhteen päättyessä viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset lai- tokset sekä panemaan niiden paikan kuntoon. Jollei rakennuksia, rakenteita, laitteita ja laitoksia poisteta kuuden kuu- kauden kuukauden kuluessa vuokrasuhteen päättymisestäpäät- tymisestä, on kaupungilla oikeus vuokramiehen lukuun myydä ne sekä vuokra-alueelle ja rakennuksiin jäänyt irtaimisto julkisella huutokaupalla ja huolehtia pai- kan paikan kuntoonpanosta vuokramiehen kustannuksella. Jos vuokraoikeus vuokra-alueeseen ja sillä oleviin vuokramiehen raken- nuksiin rakennuk- siin on kiinnitetty velasta, suorittaa kaupunki kiinnityksenhaltijan sitä ajoissa vaatiessa edellä mainitun lunastushinnan siten, että siitä välittö- mästi kiinnityksenhaltijalle välittömäsi kiinnityk- senhaltijalle maksetaan kiinnitetyn saamisen määrä korkoi- neen korkoineen ja kuluineen etusijan mukaan enintään kuitenkin lunastushinnan enimmäismäärään saakka, minkä jälkeen mahdollinen ylijäämä tulee vuokramiehelle.

Appears in 1 contract

Samples: www.turku.fi

Toimenpiteet vuokrasuhteen päättyessä. Kun vuokrasopimus päättyy, kaupunki on velvollinen lunastamaan itsel- leen vuokra-alueella olevat vuokramiehen rakentamat rakennukset sekä hänen rakentamansa pysyvään käyttöön tarkoitetut laitteet ja laitokset. Lunastusvelvollisuus ei käsitä ilmeisiä ylellisyyslaitteita eikä rakennuksia, laitteita ja laitoksia, joita on käytetty muuhun kuin vuokrasopimuksen tarkoitukseen tai rakennettu ilman asianmukaista lupaa tai lupaehtojen vastaisesti. Lunastushintana maksetaan edellä mainittujen lunastuskohteiden niin kutsuttu tekninen arvo eikä siinä huomioida maan arvon kohoamista, eikä ylellisyyslaitteita. Milloin kaupunki on ilmoittanut vuokramiehelle olevansa halukas vuokra- ajan pidentämiseen vähintään 15 vuodeksi entisin ehdoin taikka edellisen sopimuksen päättymisestä välittömästi alkavan uuden vähintään 15 vuotta kestävän vuokrasopimuksen tekemiseen oleellisesti entisin ehdoin sellai- sesta vuokrasta, joka ei ylitä vuokra-alueen käypää vuokraa uudelleen vuokraamisen ajankohtana, mutta vuokramies ei ole hyväksynyt tarjousta, kaupunki ei ole velvollinen suorittamaan lunastusta. Kaupunki ei myös- kään ole lunastusvelvollinen edellä mainittujen pidennysten jälkeen. Molemmissa edellä mainituissa tapauksissa vuokramies Vuokralainen on velvollinen vuokrasuhteen päättyessä viemään pois omistamansa rakennuksetpoistamaan kustannuksellaan vuokrakohteesta kaikki hallitsemansa, rakenteetomista- xxxxx tai kolmannen omistama omaisuus, laitteet ja laitokset sekä panemaan niiden paikan rakennelmat ja jättämään kohteen vuokranantajan vapaaseen hallintaan. Vuokra-alueen tulee olla tavanomainen kuluminen huomioon ottaen hyvässä alkuperäistä vastaavassa kunnossa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrasuhteen päättyessä saada korvausta sopimuksen kohteen arvoa nostavista perusparannus- tai muista töistä. Vuokratilassa tulee järjestää edellä mainitun toteamiseksi sopimusosapuolten kesken tarkastuskatselmus ennen vuokrasopimuksen päättymistä. Vuokralaisen on sovittava katselmuksen suorittamisajasta etukäteen vuokranantajan yhteyshenkilön kanssa. Vuokra- lainen on samoin velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen vuokranantajan yhteyshenkilön hyväksymään kuntoon. Jollei rakennuksiaMikäli vuokralainen laiminlyö tässä tarkoitetun velvollisuutensa, rakenteita, laitteita vuokranantajalla on oikeus tehdä ne vuokralaisen lukuun ja laitoksia poisteta kuuden kuu- kauden kuluessa vuokrasuhteen päättymisestä, periä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Vuokralainen on kaupungilla oikeus vuokramiehen lukuun myydä ne julkisella huutokaupalla ja huolehtia pai- kan kuntoonpanosta vuokramiehen kustannuksella. Jos vuokraoikeus velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokrakohteen käytöstä myös vuokra-alueeseen ja sillä oleviin vuokramiehen raken- nuksiin on kiinnitetty velasta, suorittaa kaupunki kiinnityksenhaltijan sitä ajoissa vaatiessa edellä mainitun lunastushinnan siten, että siitä välittö- mästi kiinnityksenhaltijalle maksetaan kiinnitetyn saamisen määrä korkoi- neen ja kuluineen etusijan mukaan enintään kuitenkin lunastushinnan enimmäismäärään ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, minkä jälkeen mahdollinen ylijäämä kunnes vuokrakohde on puhdistettuna ja siivottuna jätetty kaupungin vapaaseen hallintaan. Vuokralaisen tulee vuokramiehelle.vuokra-ajan päättyessä lisäksi esittää vuokranantajalle riittävä selvitys siitä, mitä toimintaa alueella on harjoi- tettu ja mitä jätteitä tai aineita alueella säilytetään tai on säilytetty sekä onko maaperän todettu saastuneen tai onko maaperässä jätteitä tai aineita, jotka voivat aiheuttaa maaperän saastumista. PL 4860 00099 Helsingin kaupunki Xxxxx Xxxxxx kuja 1 C 00250 Helsinki +000 0 000 0000 Sähköposti xxxxxxxxxxxxxxx@xxx.xx Internet 0201256-6 Matkaviestintukiasematilan vuokraus VUOKRASOPIMUSEHDOT Sopimusehdot 20 (20) Sopimusnumero 2017-6229 Sivumäärä 5 (5)

Appears in 1 contract

Samples: Sopimus Vuokrasopimus / Matkaviestintukiasema

Toimenpiteet vuokrasuhteen päättyessä. Kun vuokrasopimus päättyy, kaupunki on velvollinen lunastamaan itsel- leen itselleen vuokra-alueella olevat vuokramiehen rakentamat rakennukset sekä hänen rakentamansa pysyvään käyttöön tarkoitetut laitteet lait- teet ja laitokset. Lunastusvelvollisuus ei käsitä ilmeisiä ylellisyyslaitteita eikä rakennuksia, laitteita ja laitoksia, joita on käytetty muuhun kuin vuokrasopimuksen vuokrasopi- muksen tarkoitukseen tai rakennettu ilman asianmukaista lupaa tai lupaehtojen lupaeh- tojen vastaisesti. Lunastushintana maksetaan edellä mainittujen lunastuskohteiden niin kutsuttu kut- suttu tekninen arvo eikä siinä huomioida maan arvon kohoamista, eikä ylellisyyslaitteitaylel- lisyyslaitteita. Milloin kaupunki on ilmoittanut vuokramiehelle olevansa halukas vuokra- ajan pidentämiseen vähintään 15 vuodeksi entisin ehdoin taikka edellisen sopimuksen päättymisestä välittömästi alkavan uuden vähintään 15 vuotta kestävän vuokrasopimuksen tekemiseen oleellisesti entisin ehdoin sellai- sesta vuokrasta, joka ei ylitä vuokra-alueen käypää vuokraa uudelleen vuokraamisen ajankohtana, mutta vuokramies ei ole hyväksynyt tarjousta, kaupunki ei ole velvollinen suorittamaan lunastusta. Kaupunki ei myös- kään myöskään ole lunastusvelvollinen edellä mainittujen pidennysten jälkeen. Molemmissa edellä mainituissa tapauksissa vuokramies on velvollinen vuokrasuhteen päättyessä viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset sekä panemaan niiden paikan kuntoon. Jollei rakennuksia, rakenteitaraken- teita, laitteita ja laitoksia poisteta kuuden kuu- kauden kuukauden kuluessa vuokrasuhteen vuokrasuh- teen päättymisestä, on kaupungilla oikeus vuokramiehen lukuun myydä ne julkisella huutokaupalla ja huolehtia pai- kan paikan kuntoonpanosta vuokramiehen kustannuksella. Jos vuokraoikeus vuokra-alueeseen ja sillä oleviin vuokramiehen raken- nuksiin rakennuk- siin on kiinnitetty velasta, suorittaa kaupunki vuokranantaja kiinnityksenhaltijan sitä ajoissa vaatiessa edellä mainitun lunastushinnan siten, että siitä välittö- mästi välittömäsi kiinnityksenhaltijalle maksetaan kiinnitetyn saamisen määrä korkoi- neen korkoineen ja kuluineen etusijan mukaan enintään kuitenkin lunastushinnan enimmäismäärään saakkamukaan, minkä jälkeen mahdollinen ylijäämä tulee vuokramiehelle.

Appears in 1 contract

Samples: Maanvuokrasopimus

Toimenpiteet vuokrasuhteen päättyessä. Kun vuokrasopimus päättyy, kaupunki Vuokra-ajan päätyttyä ja vuokrasopimuksen purkauduttua vuokralainen on velvollinen lunastamaan itsel- leen vuokra-alueella olevat vuokramiehen rakentamat rakennukset sekä hänen rakentamansa pysyvään käyttöön tarkoitetut laitteet tyhjentämään alueen ja laitokset. Lunastusvelvollisuus ei käsitä ilmeisiä ylellisyyslaitteita eikä rakennuksia, laitteita ja laitoksia, joita on käytetty muuhun kuin vuokrasopimuksen tarkoitukseen tai rakennettu ilman asianmukaista lupaa tai lupaehtojen vastaisesti. Lunastushintana maksetaan edellä mainittujen lunastuskohteiden niin kutsuttu tekninen arvo eikä siinä huomioida maan arvon kohoamista, eikä ylellisyyslaitteita. Milloin kaupunki on ilmoittanut vuokramiehelle olevansa halukas vuokra- ajan pidentämiseen vähintään 15 vuodeksi entisin ehdoin taikka edellisen sopimuksen päättymisestä välittömästi alkavan uuden vähintään 15 vuotta kestävän vuokrasopimuksen tekemiseen oleellisesti entisin ehdoin sellai- sesta vuokrasta, joka ei ylitä vuokra-alueen käypää vuokraa uudelleen vuokraamisen ajankohtana, mutta vuokramies ei ole hyväksynyt tarjousta, kaupunki ei ole velvollinen suorittamaan lunastusta. Kaupunki ei myös- kään ole lunastusvelvollinen edellä mainittujen pidennysten jälkeen. Molemmissa edellä mainituissa tapauksissa vuokramies on velvollinen vuokrasuhteen päättyessä viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteetrakennelmat, laitteet ja laitokset sekä panemaan niiden paikan muun omaisuutensa. Vuokralainen on velvollinen siistimään vuokra-alueen ja poistamaan vuokra-alueelta kaikki sinne sijoittamansa maa-ainekset ja tasaamaan vuokra-alueen entisenlaiseen kuntoon. Jollei rakennuksiaOsapuolet voivat erikseen sopia, rakenteitaettä vuokralainen esirakentaa tai tasaa vuokra-alueen murskeella. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esittämään kunnalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai aineista, laitteita jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pilaantumista, vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja laitoksia poisteta kuuden kuu- kauden pohjavesi. Mikäli vuokra-alue tai osa siitä on vuokra-aikana pilaantunut, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maaperän ja pohjaveden siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokralaisen toiminnasta aiheutunut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokralainen myös tämän pilaantuneisuuden puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Mikäli vuokralainen ei kolmen (3) kuukauden kuluessa vuokrasuhteen päättymisestävuokra-ajan päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksiaan, vuokranantajalla on kaupungilla oikeus vuokramiehen tehdä tai teettää velvollisuuksien täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä ne se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja huolehtia pai- kan kuntoonpanosta vuokramiehen kustannuksellaarvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Jos vuokraoikeus Vuokranantajalla on oikeus käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen perustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueeseen ja sillä oleviin vuokramiehen raken- nuksiin on kiinnitetty velasta, suorittaa kaupunki kiinnityksenhaltijan sitä ajoissa vaatiessa edellä mainitun lunastushinnan siten, että siitä välittö- mästi kiinnityksenhaltijalle maksetaan kiinnitetyn saamisen määrä korkoi- neen ja kuluineen etusijan mukaan enintään kuitenkin lunastushinnan enimmäismäärään alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, minkä jälkeen mahdollinen ylijäämä tulee vuokramiehellekunnes vuokra-alue on puhdistettuna ja siivottuna jätetty kunnan vapaaseen hallintaan.

Appears in 1 contract

Samples: Maanvuokrasopimus