Työntekijän yleiset velvollisuudet Mallilausekkeet

Työntekijän yleiset velvollisuudet. Työntekijän on noudatettava työnantajan toimivaltansa mu- kaisesti antamia määräyksiä ja ohjeita. Työntekijän on muu- toinkin noudatettava työnsä ja työolosuhteiden edellyttämää turvallisuuden ja terveellisyyden ylläpitämiseksi tarvittavaa järjestystä ja siisteyttä sekä huolellisuutta ja varovaisuutta. Työntekijän on myös kokemuksensa, työnantajalta saamansa opetuksen ja ohjauksen sekä ammattitaitonsa mukaisesti työs- sään huolehdittava käytettävissään olevin keinoin niin omasta kuin muiden työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä. Työntekijän on työpaikalla vältettävä sellaista muihin työnte- kijöihin kohdistuvaa häirintää ja muuta epäasiallista kohte- lua, joka aiheuttaa heidän turvallisuudelleen tai terveydelleen haittaa tai vaaraa.
Työntekijän yleiset velvollisuudet. Työntekijän tulee valvoa työssään työnantajan taloudellisia ja muita etu- ja. Työntekijä sitoutuu olemaan sivullisille ilmaisematta, mitä hän työnanta- jaltaan tai työssään muutoin on salassa pidettävänä saanut tietoonsa. Tämä salassapitovelvollisuus on voimassa työsuhteen päätyttyäkin. Työntekijä ei saa ilman työnantajan suostumista pitää sellaista sivutointa tai harjoittaa sellaista ammattia, elinkeinoa tai liikettä, jossa on haittaa työsuhteen ehtojen täyttymiselle. Työntekijä ei saa ryhtyä sellaisiin liikeyrityksiin, jotka ovat hankkijoina, urakoitsijoina tai muutoin Airpro Oy:hyn liikesuhteessa siten, että työnte- kijä työsuhteensa perusteella voi hankkia itselleen välittömästi tai välilli- sesti taloudellista hyötyä. Työntekijä on velvollinen asianomaisen esimiehen määräyksestä suorit- tamaan tilapäisesti muitakin kuin toimialaansa kuuluvia tehtäviä. Työpaikalla ei saa olla alkoholin tai muiden huumaavien aineiden vaiku- tuksen alaisena. Työntekijän on noudatettava työpaikalla voimassa olevia turvamääräyk- siä ja ylläpidettävä työtehtäviensä edellyttämää pätevyyttä. Työnantaja vastaa pätevyyksien edellyttämistä koulutuskustannuksista.
Työntekijän yleiset velvollisuudet. Työntekijä sitoutuu noudattamaan asemamaan lakeja, asetuksia ja määräyksiä sekä kun- nioittamaan paikallisen väestön tapoja. Passi ja viisumi Henkilökohtaisen passin hankkii ja sen voimassaolosta vastaa työntekijä omalla kustan- nuksellaan. Työnantaja hankkii, kustantaa ja tarvittaessa uusii viisumin työkomennuksen ajalle. Työnantaja vastaa myös muista asemamaassa työskentelyyn liittyvistä asiapapereista ja niiden hankinnasta ja ylläpidosta johtuvista kustannuksista. Jos viisumin uusiminen viivästyy työnantajan huolimattomuudesta, on työnantaja velvolli- nen korvaamaan viisumin järjestelyajalta aiheutuvan odotusajan palkan komennussopi- muksen aikapalkan mukaisesti. Odotusajan palkka maksetaan enintään viideltä työpäivältä. Matkustaminen kotimaasta asemamaahan Työnantaja maksaa matkakustannukset työkohteeseen ja takaisin työntekijän kotipaikka- kunnalle työsuhteen alkaessa ja päättyessä. Työnantaja valitsee meno- ja paluumatkan matkareitin ja matkustustavan sekä maksaa työntekijän matkakustannusten lisäksi välttämättömät majoituskustannukset, kenttäverot tms. tositteita vastaan. Samoin perustein työnantaja maksaa työntekijälle matkakustannukset tämän sairastuessa tai vuosilomalle lähtiessä ja palatessa komennuskohteeseen. Lisäksi työnantaja maksaa kotimatkan matkakustannukset työntekijälle lähiomaisen (puo- liso/avopuoliso, omat vanhemmat, lapsi) kuoleman tai vakavan sairauden johdosta. Matkustaminen majoituspaikasta työmaalle Työnantaja huolehtii työntekijän päivittäisistä työmatkakustannuksista majoituspaikasta työmaalle ja takaisin, mikäli etäisyys on yli kaksi kilometriä. Muuta korvausta ei päivittäisistä työmatkoista suoriteta. Matkakuluja ei makseta Matkakustannuksia ei korvata, jos työnantajalla on työntekijän moitittavasta menettelystä johtuvat perusteet työntekijän komennussopimuksen purkamiseen päättämisperusteliit- teen perusteella. Terveydenhuolto Työnantajan niin määrätessä, - tulee työntekijän ennen tämän komennussopimuksen allekirjoittamista käydä työnan- tajan osoittamassa yleislääkärin- sekä hammaslääkärin tarkastuksessa - lisäksi työntekijän on otettava lääkärin suosittelemat ja pakolliset rokotukset - tulee työntekijän työkomennukselta palattuaan käydä yleislääkärin tarkastuksessa Edellä mainituista yleislääkärin tarkastuksista aiheutuvista kustannuksista huolehtii työn- antaja ja mahdolliset ansionmenetykset korvataan keskituntiansion mukaan. Terveydenhoito asemamaassa Mikäli työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemäs...
Työntekijän yleiset velvollisuudet. Työntekijän on suoritettava työnsä ahkerasti ja huolellisesti noudattaen niitä määräyksiä, joita työnantaja työn suoritustavan, laadun ja laajuuden sekä ajan ja paikan suhteen hänelle työnjohto-oikeutensa mukaisesti antaa. Työpaikalla on työskenneltävä raittiina.
Työntekijän yleiset velvollisuudet. Työntekijän on suoritettava hänelle annettu työ huolellisesti noudattaen niitä määräyksiä, joita työnantaja työn turvallisen suorittamisen, laadun ja laajuuden sekä ajan ja paikan suhteen toimivaltansa puitteissa antaa. Työntekijä sitoutuu sovitun työtehtävänsä lisäksi tekemään tarvittaessa ase- mamaassa muitakin kokemuksensa ja taitonsa edellyttämiä tehtäviä työnanta- jan antamien ohjeiden mukaisesti. Työntekijä ei työsuhteensa aikana saa tehdä kilpailevaa työsopimusta eikä myöskään harjoittaa kilpailevaa toimintaa omaan lukuunsa.

Related to Työntekijän yleiset velvollisuudet

  • Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita Vakuutetun tulee noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai kirjallisesti muutoin annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt suojeluohjeiden noudattamisen, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys suojeluohjeen laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet. Jos vakuutuksenottajana on kuluttaja tai kuluttajaan rinnastettava oikeushenkilö, voidaan kuitenkin vastuuvakuutuksessa korvausta alentaa tai korvaus evätä vakuutetun huolimattomuuden takia vain, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella taikka, milloin hänen alkoholin tai huumausaineen käyttönsä on vaikuttanut laiminlyöntiin. Fennia maksaa kuitenkin vakuutetun menettelystä huolimatta vastuuvakuutuksesta luonnolliselle henkilölle sen osan korvauksesta, jota tämä ei ole ulosotossa tai konkurssissa todetun vakuutetun maksukyvyttömyyden vuoksi saanut perityksi. Korvausta ei kuitenkaan makseta, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan.

  • Asiakkaan velvollisuudet Yhtiön verkostoon liitetyn kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistosta liittämiskohtaan saakka. Asiakkaan on suunniteltava, rakennettava ja kunnossapidettävä kvv-laitteistot siten, että niistä ei aiheudu haittaa kiinteistölle, yhtiölle eikä kolmannelle osapuolelle ja että vesi säilyy jatkuvasti talousveden laatua valvovien viranomaisten asettamien laatuvaatimusten mukaisena. Haittana pidetään esimerkiksi vuotavia viemäreitä. Kiinteistönomistaja tai – haltija vastaa myös muista kuin edellä mainituista kiinteistön laitteistoista, laitteista tai järjestelmistä, joita kiinteistöllä käytetään talousveden, jäteveden tai huleveden ja perustusten kuivatusveden johtamisessa tai käsittelyssä. Mikäli asiakkaan viemärivesi ei sellaisenaan täytä yleiseen viemäriin johdettaville viemärivesille asetettuja vaatimuksia tai se sisältää merkittävissä määrin yhtiön kannalta haitallisia aineita, se on esikäsiteltävä ennen yhtiön viemäriin johtamista yhtiön hyväksymällä tavalla. Asiakas on velvollinen huolehtimaan sellaisten tonttijohtojensa tai niihin kuuluvien laitteiden uudistamisesta ja korjaamisesta, jotka saattavat vaikeuttaa tai vaarantaa yhtiön toimintaa. Jos asiakas yhtiön kehotuksesta huolimatta laiminlyö korjaustyön, voi yhtiö asettaa kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa työ on suoritettava toimituksen keskeyttämisen uhalla. Yhtiö voi laskuttaa asiakasta mahdollisen vuodon aikana hukkaan valuneesta vedestä. Asiakas on velvollinen viipymättä ilmoittamaan yhtiölle tonttijohdoissa sekä yhtiön laitteissa havaitsemistaan vioista ja vuodoista. Asiakas vastaa kiinteistökohtaisten kvv-laitteiden kunnosta. Asiakkaan on säännöllisesti tarkastettava ja kunnossapidettävä kiinteistökohtaiset kvv- laitteensa kuten vesijohtopaineen korottamiseen ja alentamiseen, viemäriveden pumppaukseen, käsittelyyn ja padotukseen varautumiseen, vedensaannin ja viemäriveden johtamisen katkoksiin varautumiseen tarkoitetut sekä muut vastaavat laitteet. Asiakkaan tulee huolehtia siitä, että kiinteistön jätevesilaitteistossa käytettävät erottimet (hiekanerottimet, öljyn- ja bensiinierotin, rasvanerotin, amalgaamierotin) tyhjennetään säännöllisesti siten, että erottimet pysyvät jatkuvasti toimintakuntoisina. Lisäksi erottimet ja niiden hälyttimet tulee huoltaa säännöllisesti, jotta erotinlaitteisto toimii suunnitellulla tavalla. Erotinten tyhjennyksessä ja huoltamisessa asiakkaan tulee noudattaa myös viranomaisen antamia jätehuoltomääräyksiä. Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteisto tulee muutenkin pitää sellaisessa kunnossa ja sitä tulee käyttää siten, että siitä ei aiheudu vaaraa tai haittaa yhtiön laitteiston käytölle eikä terveydelle ja ympäristölle. Asiakas on velvollinen noudattamaan yhtiön antamia ohjeita tai määräyksiä näiden laitteiden asentamisesta, käytöstä, kunnossapidosta ja toiminnan tarkkailusta. Asiakas on yhtiön kirjallisesta pyynnöstä velvollinen poistamaan yhtiön toimintaa haittaavat kiinteistökohtaiset kvv-laitteistot. Asiakas ei saa sulkea eikä avata tonttivesijohtoon kuuluvaa sulkuventtiiliä ilman yhtiön lupaa.

  • Salassapitovelvollisuus Milloin yrityksen työntekijät tai henkilöstön edustajat ovat tämän sopimuksen mukaisesti saaneet työnantajan liike- tai ammattisalaisuuksia koskevia tietoja, saadaan näitä tietoja käsitellä vain niiden työntekijöiden ja henkilöstön edustajien kesken, joita asia koskee, ellei työnantajan ja tiedonsaantiin oikeutettujen kesken muuta sovita. Ilmoittaessaan salassapitovelvollisuudesta työnantajan tulee yksilöidä, mitkä tiedot salassapitovelvollisuus käsittää ja mikä on tietojen salassapitoaika. Ennen kuin työnantaja ilmoittaa kysymyksessä olevan liike- tai ammattisalaisuuden, salassapidon perusteet selvitetään asianomaiselle työntekijälle tai henkilöstön edustajalle.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Jos yrityksen työvoimaa irtisanotaan tai lomautetaan taloudellisista tai tuotannollisista syistä, ei pääluottamusmiestä tai työsuojeluvaltuutettua saa irtisanoa tai lomauttaa ellei tuotantoyksikön toimintaa keskeytetä kokonaan. Mikäli pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun kanssa yhteisesti todetaan, ettei hänelle voida tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, voidaan tästä säännöstä kuitenkin poiketa.

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa yhtiön viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoisuuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai viranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyötykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Yhtiön viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa aiheuttavia aineita tai muita ongelmajätteitä. Yhtiön viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat aiheuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ainetta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemäriyhtiön rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpö¬tila ylittää +40 °C, • viemäriyhtiön tai purkuvesistön kannalta muita vahin¬gollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erillisellä sopimuksella.

  • Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan tässä ehtokohdassa myös vakuutettua sekä vakuutuksenottajan tai vakuutetun edustajaa. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mainittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido Fenniaa. Fennialla on oikeus pitää maksetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa, onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenottajan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuksenottajan tai vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun antaman väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmaksun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskorvauksen alentamiseen.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset Mikäli vakuutusmaksu on vakuutuksen päättyessä jo mak- settu, LähiTapiola palauttaa vakuutuksenottajalle edellä selos- tettavalla tavalla määräytyvän maksun sekä vakuutuksen hoitokuluista perittävän korvauksen ylittävän osan maksusta. Vakuutusmaksua ei kuitenkaan palauteta, jos asiassa on menetelty vilpillisesti kohdassa 2.2 tarkoitetuissa tilanteissa. Maksunpalautuksesta voidaan vähentää maksamattomat erääntyneet vakuutusmaksut ja muut erääntyneet saatavat yleisten kuittausedellytysten mukaisesti. Jos palautettava maksu on vähemmän kuin 50 euroa, ei sitä erikseen palau- teta. Vakuutuksesta peritään aina vakuutuskohtainen minimi- maksu. Jos vakuutustapahtuman johdosta korvataan koko vakuu- tusmäärä tai vakuutuskohde kokonaisuudessaan, ei maksua palauteta sen osalta tältä vakuutuskaudelta.

  • Vahingonkorvausvelvollisuus Tilaajalla on oikeus saada vahingonkorvausta Liikennöitsijän sopimusrikko- muksesta aiheutuneesta välittömästä vahingosta sekä menetetyistä lipputu- loista siltä osin kuin vahingon määrä ylittää maksettavan sopimussakon ja palveluista sovitut sanktiot. Liikennöitsijällä on oikeus saada vahingonkor- vausta tilaajan sopimusrikkomuksesta aiheutuneesta välittömästä vahin- gosta. Korvauksen enimmäismäärä on palvelun laskennallinen 12 kuukau- den hinta. Liikennöitsijällä ei ole oikeutta saada korvausta välillisistä vahin- goista. Näiden ehtojen mukaiset vahingonkorvausvelvollisuuden rajoitukset eivät koske tapausta, jossa sopijapuoli on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella.