Voimassaolo. Tämä sopimus on voimassa työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakka. 1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksi, mitä lyhennystavasta on sovittu työehtosopimuksessa. 2 § Työaika voidaan järjestää myös siten, että se on: • vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia • vuonna 2023 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 keskimäärin 36,5 tuntia Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika on saatu siten, että 1 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessa. Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikana. 3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään ka- lenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §:n mukaiseen mää- rään viikossa. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaan, ellei toimihenkilön kanssa toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin on antamatta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ja palveluaikojen salli- missa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä aikaa, jolloin käy- tettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessa, osastolla tai työpaikalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennen, ellei paikallisesti ennen va- paan pitämistä muuta sovita. Samoin menetellään, jos työtuntijärjestelmää muute- taan. 4 § Työajan lyhennys toteutetaan ansiotasoa alentamatta. 5 § Tämän sopimuksen perusteella annetut vapaapäivät, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviä, luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa. 6 § Mikäli työtuntijärjestelmästä ei muuta johdu, työstä poissaolevan toimihenkilön kat- sotaan saaneen vapaata, vaikkei poissaoleville ole siitä erikseen ilmoitettu, kun koko yritys, sen työosasto tai työryhmä, johon toimihenkilö kuuluu, on tässä sopi- muksessa tarkoitettua vapaata pitänyt. 7 § Työnantajan on ennen tämän sopimuksen tarkoittaman työaikajärjestelyn toimeen- panoa neuvoteltava toimihenkilöiden edustajien kanssa. Neuvotteluissa on otet- tava huomioon työpaikan toimihenkilötyön luonne, käynti- ja palveluaikojen turvaa- minen, muiden henkilöstöryhmien työaikajärjestelyt sekä muut vastaavat seikat. 8 § Tätä sopimusta sovelletaan työehtosopimuksen osana.
Appears in 3 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement, Collective Agreement
Voimassaolo. Tämä sopimus on voimassa Tätä sopimusta noudatetaan työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakka.osana. Elintarviketeollisuusliitto ry Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry TYÖAJAN LYHENTÄMISTÄ KESKEYTYVÄSSÄ KOLMIVUOROTYÖSSÄ KOSKEVA SOPIMUS 2005
1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksi, mitä lyhennystavasta Säännöllinen työaika keskeytyvässä kolmivuorotyössä on sovittu työehtosopimuksessakeskimäärin 35,8 tuntia viikossa. Säännöllinen päivittäinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa.
2 § Työaika voidaan järjestää Työajan lyhennys koskee myös sitensellaista keskeytyvää kolmivuorotyötä, että se on: • vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia • vuonna 2023 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 keskimäärin 36,5 tuntia Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika on saatu siten, että 1 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessajota tehdään vain osa kalenterivuotta. Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikanaMyös näissä tapauksissa noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä soveltuvin osin.
3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niinTyöntekijään sovelletaan sopimuksen määräyksiä, että työaika enintään ka- lenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §:n mukaiseen mää- rään viikossa. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaankun hän on ollut keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskeytyksettä aamu-, ellei toimihenkilön kanssa toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin on antamatta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ilta- ja palveluaikojen salli- missa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä aikaa, jolloin käy- tettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessa, osastolla tai työpaikalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennen, ellei paikallisesti ennen va- paan pitämistä muuta sovita. Samoin menetellään, jos työtuntijärjestelmää muute- taanyövuorojaksot.
4 § Työajan lyhennys toteutetaan ansiotasoa alentamattatulee tasoittua keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa enintään kalenterivuoden pituisena ajanjaksona.
5 § Tämän sopimuksen perusteella annetut vapaapäivätJos keskeytyvää kolmivuorotyötä tehdään osan vuotta, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviä, luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.työajan tulee tasoittua keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa keskeytyvän kolmivuorotyöjakson aikana. Pöytäkirjamerkintä:
6 § Mikäli työtuntijärjestelmästä ei muuta johduTyötä varten tulee ennakolta laatia työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, työstä poissaolevan toimihenkilön kat- sotaan saaneen vapaata, vaikkei poissaoleville ole siitä erikseen ilmoitettu, kun koko yritys, sen työosasto tai työryhmä, johon toimihenkilö kuuluu, on tässä sopi- muksessa tarkoitettua vapaata pitänyt.jonka kuluessa viikoittainen työaika tasoittuu keskimäärin 35,8 tuntiin. Pöytäkirjamerkintä:
7 § Työnantajan Työajan lyhenemisestä aiheutuva ansion vähentyminen korvataan keskeytyvässä kolmivuorotyössä siten, että työntekijä ansaitsee jokaiselta tässä työaikamuodossa työskentelemältään säännöllisen työajan tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on ennen tämän sopimuksen tarkoittaman työaikajärjestelyn toimeen- panoa neuvoteltava toimihenkilöiden edustajien kanssa10,5 % työntekijän keskituntiansiosta. Neuvotteluissa on otet- tava huomioon työpaikan toimihenkilötyön luonne, käynti- ja palveluaikojen turvaa- minen, muiden henkilöstöryhmien työaikajärjestelyt sekä muut vastaavat seikatKeskituntiansio lasketaan työehtosopimuksen ao. pykälän mukaisesti.
8 § Tätä sopimusta sovelletaan Lisä (10,5 %) maksetaan myös säännölliseltä työajalta, jolta työnantaja korvaa matkustus- ja koulutusajan sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairausajan palkkaa.
9 § Lisää (10,5 %) ei oteta huomioon laskettaessa työehtosopimuksen osanamukaista keskituntiansiota.
10 § Ansaitut lisät (10,5 %) maksetaan työehtosopimuksen palkanmaksua koskevan pykälän mukaisesti palkanmaksukausittain. Paikallisesti voidaan sopia, että ansaitut lisät (10,5 %) maksetaan käytettävän vuorojärjestelmän tarpeiden mukaan. Tällöin on otettava huomioon mm. ansion tasaisuus.
11 § Työtuntijärjestelmän mukaisia tasausvapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä.
12 § Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työtunti- järjestelmän mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
13 § Kun tässä sopimuksessa tarkoitetusta työaikamuodosta siirrytään muuhun työaikamuotoon tai kun työntekijän työsuhde päättyy, on sovittava ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vapaata tai maksamalla keskituntiansion mukainen palkka.
14 § Vaihtoehtoinen työajan tasoittuminen keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa
1. Ansaitut tasausvapaat ovat palkallisia. Tasausvapailta maksetaan korvaus työehtosopimuksen mukaisen keskituntiansion perusteella.
2. Lisäksi työntekijä ansaitsee jokaiselta tässä työaikamuodossa työskentelemältään säännöllisen työajan tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on 3,2 % työntekijän keskituntiansiosta.
3. Lisä (3,2 %) maksetaan myös säännölliseltä työajalta, jolta työnantaja korvaa matkustus- ja koulutusajan sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairausajan palkkaa.
4. Lisää (3,2 %) ei oteta huomioon laskettaessa työehtosopimuksen mukaista keskituntiansiota.
5. Ansaitut lisät (3,2 %) maksetaan työehtosopimuksen palkanmaksua koskevan pykälän mukaisesti palkanmaksukausittain.
6. Vuosilomapalkka määräytyy samalla tavalla kuin 10,5 %:n lisän piirissä olevilla.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Liha Alan Työehtosopimus
Voimassaolo. Tämä sopimus Tämän sopimuksen voimassaolo alkaa 1.4.2020 ja määräytyy yksityisen sosiaali- palvelualan työehtosopimuksen mukaisesti. Helsingissä 26. päivänä kesäkuuta 2020 Hyvinvointiala HALI ry Opetusalan ammattijärjestö OAJ ry Pöytäkirja matkakustannusten korvaamisesta ja työajasta yksityisellä sosiaalipalvelualalla tilanteissa, joissa työntekijällä on voimassa useita työpisteitä
1. Yleisperiaatteet matkakustannusten korvaamisesta määräytyvät yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakka17 §:n mukaisesti joko valtion mat- kustussäännön tai verohallituksen päätöksen mukaisesti.
1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksi2. Mikäli yhden kiinteän työpisteen määrittely työntekopaikaksi ei ole perus- teltua, mitä lyhennystavasta on sovittu työehtosopimuksessavoidaan työntekopaikaksi sopia tietty alue, jolla työt normaalisti teh- dään. Oikeus päivärahaan tai ateriakorvaukseen syntyy noudatetun mat- kustussäännön mukaisesti vain niistä työmatkoista, jotka ulottuvat sovitun työntekoalueen ulkopuolelle.
2 3. Sovittaessa työntekoalueesta tulee työntekijälle kuitenkin määritellä mat- kustussäännössä tarkoitettu kiinteää työpaikkaa vastaava paikka. Tämä voi olla esimerkiksi paikka, josta työmääräykset haetaan tai työpiste, jossa työ- tä usein tehdään.
4. Työntekijän edestakainen työmatka kotoa ensimmäiseen työpisteeseen ja kotimatka viimeisestä työpisteestä kotiin korvataan matkustussäännön mukaisesti siltä osin, kuin kustannukset ylittävät kodin ja kiinteää työnteko- paikkaa vastaavan paikan edestakaisen matkan kustannukset.
5. Matkakustannukset työpäivän sisällä työpisteiden välillä korvataan matkus- tussäännön mukaisesti. Tällaiset sovitulla kulkuvälineellä nopeinta reittiä suoritetut siirtymiset työpäivän sisällä luetaan työajaksi.
6. Tätä pöytäkirjaa noudatetaan sen allekirjoituspäivämäärästä eteenpäin ku- ten voimassa olevaa työehtosopimusta ja tämän mukaiset työntekopaikan määrittelyt tulee tehdä ilman aiheetonta viivytystä.
1. Työvuoron pituudesta voidaan sopia TES:n 6 §:stä poiketen, kunhan sään- nöllinen työaika tasoittuu TES:n mukaiseksi enintään kuuden viikon tasoit- tumisjakson aikana. Paikallisen sopimisen menettelytapojen mukaisesti voidaan erityisistä syistä sopia tasoittumisjakson pituudeksi enintään kaksi kuuden viikon jaksoa tai neljä kolmen viikon jaksoa.
2. Yötyökorotuksen taso voidaan sopia TES:n 14 § Työaika yötyökorotusta matalam- maksi. Normaalia matalampaa yötyökorotusta voidaan järjestää myös sitensopia maksettavak- si vain niiden tuntien ajalta enintään 6 tunnilta/yö, jolloin työntekijällä on oikeus ja mahdollisuus nukkua ja jolloin omaishoitajan tietämyksen mukai- sesti vain hyvin harvoin tulee tarve herätä hoidettavan auttamiseksi. Täten siis vähintään klo 21.00–00.00 välisenä aikana maksetaan normaali työ- ehtosopimuksen mukainen yötyökorotus, joka on 40 % perustuntipalkasta. Koko se aika, jonka työntekijä on työvuoroluettelon mukaisesti velvollinen olemaan hoidettavan kotona, luetaan työajaksi. Sopimuksen voimaantulo edellyttää, että se on: • vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia • vuonna 2023 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 keskimäärin 36,5 tuntia Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika lähetetään tiedoksi asianosaisille työ- ehtosopimusosapuolille. Näillä on saatu sitentällöin oikeus riitauttaa sopimus, jos se on tehty vastoin edellisten kappaleiden periaatteita. Liitot seuraavat sopimuskauden ajan tilannetta ja antavat tarvittaessa soveltamisohjeita. Helsingissä 23. päivänä kesäkuuta 2020 Allekirjoittajajärjestöt Pöytäkirja sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen soveltamisesta vammaisten henkilökohtaiseen avustajatoimintaan Allekirjoittaneet järjestöt toteavat, että 1 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessa. Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikana.
3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään ka- lenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §:n mukaiseen mää- rään viikossa. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaan, ellei toimihenkilön kanssa toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin on antamatta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopi- musta tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ja palveluaikojen salli- missa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä aikaa, jolloin käy- tettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessa, osastolla tai työpaikalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennen, ellei paikallisesti ennen va- paan pitämistä muuta sovita. Samoin menetellään, jos työtuntijärjestelmää muute- taan.
4 § Työajan lyhennys toteutetaan ansiotasoa alentamatta.
5 § Tämän sopimuksen perusteella annetut vapaapäivät, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviä, luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
6 § Mikäli työtuntijärjestelmästä ei muuta johdu, työstä poissaolevan toimihenkilön kat- sotaan saaneen vapaata, vaikkei poissaoleville ole siitä erikseen ilmoitettusoveltaa, kun koko yritys, sen työosasto järjestö, säätiö tai työryhmä, johon toimihenkilö kuuluu, on tässä sopi- muksessa tarkoitettua vapaata pitänytvastaava organisaatio tuottaa vammaispalvelulain mukaisia vammaisen henkilökohtaisia avustajapalveluita.
7 § Työnantajan on ennen tämän sopimuksen tarkoittaman työaikajärjestelyn toimeen- panoa neuvoteltava toimihenkilöiden edustajien kanssa. Neuvotteluissa on otet- tava huomioon työpaikan toimihenkilötyön luonne, käynti- ja palveluaikojen turvaa- minen, muiden henkilöstöryhmien työaikajärjestelyt sekä muut vastaavat seikat.
8 § Tätä sopimusta sovelletaan työehtosopimuksen osana.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Voimassaolo. Tämä sopimus on voimassa työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakkatoistaiseksi kahden (2) kuukauden irtisanomisajalla. Palvelualojen työnantajat PALTA ry Xxxxx Xxxxxxx SÄHKÖALOJEN AMMATTILIITTO ry Xxxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx LIITE 3 Liitot ovat sopineet työnantajan järjestämän komennusmiesten majoituksen tasosta seu- raavasti: Komennuspaikkakunnalla olevan majoituksen tulee vastata yleistä kohtuulliseksi katsot- tavaa majoitusliikkeiden tasoa tai työmaalla yleisesti käytettävää tasoa. Asumistilaa ku- takin majoitettavaa kohti on 10 m2 ja samaan huoneeseen sijoitetaan enintään kaksi henkilöä. Työnantajan on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä majoittamaan työntekijät yhden hen- gen huoneisiin, jos työkomennukset tai projektit jatkuvat yhdenjaksoisesti yli 3 viikkoa. Yhdenjaksoisuutta ei katkaise projektiin liittyvä käynti verstaalla tai lyhyt muutaman päi- vän siirtymä. Majoitushuoneiston tulee olla lukittava. Sen tulee olla kalustettu työpöydällä ja tarpeelli- silla istuimilla ja siinä tulee olla riittävä valaistus lukemiseen ja oleskeluun. Majoitusti- lassa tai sen läheisyydessä tulee olla riittävät peseytymistilat, siinä tulee olla lämpimällä vedellä pesumahdollisuus ja tarvittavat pyyhkeet sekä WC. Useamman kuin kahden henkilön majoitustilassa tai sen läheisyydessä tulee olla yhtei- nen oleskelutila, jota ei saa pysyvästi käyttää yöpymiseen. Sen tulee olla varustettu ta- vanomaisella oleskelua varten tarkoitetulla kalustolla. Työnantaja huolehtii majoitustilan siivouksesta vähintään kerran viikossa. Liinavaatteet, lakanat ja pyyhkeet vaihdetaan kerran viikossa. Edellä mainituista ohjeista voidaan perustelluista syistä poiketa lyhytaikaisen komennuk- sen yhteydessä. Tämän kiertokirjeen teksti on liittojen pysyvä tulkinta majoituksen tasosta.
1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- 1. Liite koskee huolto- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksikunnossapitotyöehtosopimuksessa menettelyä, mitä lyhennystavasta kun tuntipal- kan käytöstä on sovittu työehtosopimuksessatyöehtosopimuksen kohdan 7 § 7.2 mukaisesti.
2 § Työaika voidaan järjestää myös siten, että se on: • vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia • vuonna 2023 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 keskimäärin 36,5 tuntia Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika on saatu siten, että 1 2. Työntekijälle määritetään työehtosopimuksen 7 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessamukainen henkilökohtainen palk- karyhmä ja sen mukainen tuntipalkka. Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikana.
Vähimmäistuntipalkat 1.8.2020 €/h 1.8.2021 €/h Pr 1 8,52 8,66 Pr 2 9,99 10,16 Pr 3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään ka- lenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §12,20 12,41 Pr 4 15,55 15,81 Pr 5 16,23 16,51 Pr 6 16,96 17,25 Pr 7 17,52 17,82 Pr 8 18,56 18,88 Niissä PALTA ry:n mukaiseen mää- rään viikossajäsenyrityksissä, jotka ovat tähän sopimukseen sidottuja 1.6.2010. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaan, ellei toimihenkilön kanssa toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin • palkkataulukossa on antamatta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ja palveluaikojen salli- missa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä aikaa, jolloin käy- tettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessa, osastolla tai työpaikalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennenvain alin palkka, ellei paikallisesti ennen va- paan pitämistä muuta sovitaole toisin sovittu Palkkaryhmien mukaiset muut vähimmäispalkat sovitaan yrityksessä edellä maini- tussa työryhmässä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa tämän työehtosopimuk- sen käyttöönoton jälkeen ja ellei sopimukseen päästä, allekirjoittaneet liitot avustavat tapauskohtaisesti sopimukseen pääsemiseksi. Samoin menetelläänMikäli liitot eivät kolmen kuukauden kuluessa pääse yksimielisyyteen asiassa, jos työtuntijärjestelmää muute- taanvoidaan se saattaa ratkaistavaksi liittojen tapauskohtaisesti sopimalla tavalla välimies- tai sitä vastaavassa menettelyssä.
4 § Työajan lyhennys toteutetaan ansiotasoa alentamatta.
5 § Tämän sopimuksen perusteella annetut vapaapäivät, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviä, luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
6 § Mikäli työtuntijärjestelmästä ei muuta johdu, työstä poissaolevan toimihenkilön kat- sotaan saaneen vapaata, vaikkei poissaoleville ole siitä erikseen ilmoitettu, kun koko yritys, sen työosasto tai työryhmä, johon toimihenkilö kuuluu, on tässä sopi- muksessa tarkoitettua vapaata pitänyt.
7 § Työnantajan on ennen tämän sopimuksen tarkoittaman työaikajärjestelyn toimeen- panoa neuvoteltava toimihenkilöiden edustajien kanssa. Neuvotteluissa on otet- tava huomioon työpaikan toimihenkilötyön luonne, käynti- ja palveluaikojen turvaa- minen, muiden henkilöstöryhmien työaikajärjestelyt sekä muut vastaavat seikat.
8 § Tätä sopimusta sovelletaan työehtosopimuksen osana.
Appears in 2 contracts
Samples: Huolto Ja Kunnossapitoalan Työehtosopimus, Huolto Ja Kunnossapitoalan Työehtosopimus
Voimassaolo. Tämä sopimus on voimassa Tämän sopimuksen voimassaolo alkaa 1.4.2020 ja määräytyy yksityisen sosiaali- palvelualan työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakkamukaisesti. Helsingissä 26. päivänä kesäkuuta 2020 Hyvinvointiala HALI ry Opetusalan ammattijärjestö OAJ ry
1. Yleisperiaatteet matkakustannusten korvaamisesta määräytyvät yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen 17 §:n mukaisesti joko valtion mat- kustussäännön tai verohallituksen päätöksen mukaisesti.
1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksi2. Mikäli yhden kiinteän työpisteen määrittely työntekopaikaksi ei ole perus- teltua, mitä lyhennystavasta on sovittu työehtosopimuksessavoidaan työntekopaikaksi sopia tietty alue, jolla työt normaalisti teh- dään. Oikeus päivärahaan tai ateriakorvaukseen syntyy noudatetun mat- kustussäännön mukaisesti vain niistä työmatkoista, jotka ulottuvat sovitun työntekoalueen ulkopuolelle.
2 3. Sovittaessa työntekoalueesta tulee työntekijälle kuitenkin määritellä mat- kustussäännössä tarkoitettu kiinteää työpaikkaa vastaava paikka. Tämä voi olla esimerkiksi paikka, josta työmääräykset haetaan tai työpiste, jossa työ- tä usein tehdään.
4. Työntekijän edestakainen työmatka kotoa ensimmäiseen työpisteeseen ja kotimatka viimeisestä työpisteestä kotiin korvataan matkustussäännön mukaisesti siltä osin, kuin kustannukset ylittävät kodin ja kiinteää työnteko- paikkaa vastaavan paikan edestakaisen matkan kustannukset.
5. Matkakustannukset työpäivän sisällä työpisteiden välillä korvataan matkus- tussäännön mukaisesti. Tällaiset sovitulla kulkuvälineellä nopeinta reittiä suoritetut siirtymiset työpäivän sisällä luetaan työajaksi.
6. Tätä pöytäkirjaa noudatetaan sen allekirjoituspäivämäärästä eteenpäin ku- ten voimassa olevaa työehtosopimusta ja tämän mukaiset työntekopaikan määrittelyt tulee tehdä ilman aiheetonta viivytystä.
1. Työvuoron pituudesta voidaan sopia TES:n 6 §:stä poiketen, kunhan sään- nöllinen työaika tasoittuu TES:n mukaiseksi enintään kuuden viikon tasoit- tumisjakson aikana. Paikallisen sopimisen menettelytapojen mukaisesti voidaan erityisistä syistä sopia tasoittumisjakson pituudeksi enintään kaksi kuuden viikon jaksoa tai neljä kolmen viikon jaksoa.
2. Yötyökorotuksen taso voidaan sopia TES:n 14 § Työaika yötyökorotusta matalam- maksi. Normaalia matalampaa yötyökorotusta voidaan järjestää myös sitensopia maksettavak- si vain niiden tuntien ajalta enintään 6 tunnilta/yö, jolloin työntekijällä on oikeus ja mahdollisuus nukkua ja jolloin omaishoitajan tietämyksen mukai- sesti vain hyvin harvoin tulee tarve herätä hoidettavan auttamiseksi. Täten siis vähintään klo 21.00–00.00 välisenä aikana maksetaan normaali työ- ehtosopimuksen mukainen yötyökorotus, joka on 40 % perustuntipalkasta. Koko se aika, jonka työntekijä on työvuoroluettelon mukaisesti velvollinen olemaan hoidettavan kotona, luetaan työajaksi. Sopimuksen voimaantulo edellyttää, että se on: • vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia • vuonna 2023 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 keskimäärin 36,5 tuntia Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika lähetetään tiedoksi asianosaisille työ- ehtosopimusosapuolille. Näillä on saatu sitentällöin oikeus riitauttaa sopimus, jos se on tehty vastoin edellisten kappaleiden periaatteita. Liitot seuraavat sopimuskauden ajan tilannetta ja antavat tarvittaessa soveltamisohjeita. Helsingissä 23. päivänä kesäkuuta 2020 Allekirjoittajajärjestöt Allekirjoittaneet järjestöt toteavat, että 1 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessa. Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikana.
3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään ka- lenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §:n mukaiseen mää- rään viikossa. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaan, ellei toimihenkilön kanssa toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin on antamatta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopi- musta tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ja palveluaikojen salli- missa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä aikaa, jolloin käy- tettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessa, osastolla tai työpaikalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennen, ellei paikallisesti ennen va- paan pitämistä muuta sovita. Samoin menetellään, jos työtuntijärjestelmää muute- taan.
4 § Työajan lyhennys toteutetaan ansiotasoa alentamatta.
5 § Tämän sopimuksen perusteella annetut vapaapäivät, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviä, luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
6 § Mikäli työtuntijärjestelmästä ei muuta johdu, työstä poissaolevan toimihenkilön kat- sotaan saaneen vapaata, vaikkei poissaoleville ole siitä erikseen ilmoitettusoveltaa, kun koko yritys, sen työosasto järjestö, säätiö tai työryhmä, johon toimihenkilö kuuluu, on tässä sopi- muksessa tarkoitettua vapaata pitänytvastaava organisaatio tuottaa vammaispalvelulain mukaisia vammaisen henkilökohtaisia avustajapalveluita.
7 § Työnantajan on ennen tämän sopimuksen tarkoittaman työaikajärjestelyn toimeen- panoa neuvoteltava toimihenkilöiden edustajien kanssa. Neuvotteluissa on otet- tava huomioon työpaikan toimihenkilötyön luonne, käynti- ja palveluaikojen turvaa- minen, muiden henkilöstöryhmien työaikajärjestelyt sekä muut vastaavat seikat.
8 § Tätä sopimusta sovelletaan työehtosopimuksen osana.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Voimassaolo. Tämä sopimus on voimassa työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakka.
1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksi, mitä lyhennystavasta on sovittu työehtosopimuksessa.
2 § Työaika voidaan järjestää myös siten, että se on: • vuonna 2022 2020 keskimäärin 36,6 36,5 tuntia • vuonna 2023 2021 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 keskimäärin 36,5 tuntia 36,6 tuntia. Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika on saatu siten, että 1 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessa. Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikana.
3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään ka- lenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §:n mukaiseen mää- rään viikossa. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaan, ellei toimihenkilön kanssa toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin on antamatta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ja palveluaikojen salli- missa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä aikaa, jolloin käy- tettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessa, osastolla tai työpaikalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennen, ellei paikallisesti ennen va- paan pitämistä muuta sovita. Samoin menetellään, jos työtuntijärjestelmää muute- taan.
4 § Työajan lyhennys toteutetaan ansiotasoa alentamatta.
5 § Tämän sopimuksen perusteella annetut vapaapäivät, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviä, luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
6 § Mikäli työtuntijärjestelmästä ei muuta johdu, työstä poissaolevan toimihenkilön kat- sotaan saaneen vapaata, vaikkei poissaoleville ole siitä erikseen ilmoitettu, kun koko yritys, sen työosasto tai työryhmä, johon toimihenkilö kuuluu, on tässä sopi- muksessa tarkoitettua vapaata pitänyt.
7 § Työnantajan on ennen tämän sopimuksen tarkoittaman työaikajärjestelyn toimeen- panoa neuvoteltava toimihenkilöiden edustajien kanssa. Neuvotteluissa on otet- tava huomioon työpaikan toimihenkilötyön luonne, käynti- ja palveluaikojen turvaa- minen, muiden henkilöstöryhmien työaikajärjestelyt sekä muut vastaavat seikat.
8 § Tätä sopimusta sovelletaan työehtosopimuksen osana.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement
Voimassaolo. Tämä sopimus on voimassa työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakka.
1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen toteuttamisen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksi, mitä lyhennystavasta lyhennys- tavasta on sovittu työehtosopimuksessa.
2 § Työaika voidaan järjestää myös siten, että se on: • vuonna 2022 2024 keskimäärin 36,6 36,3 tuntia • vuonna 2023 2025 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 2026 keskimäärin 36,5 36,4 tuntia • vuonna 2027 keskimäärin 36,6 tuntia Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika on saatu siten, että 1 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessa. Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikana.
3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään ka- lenterivuoden kalen- terivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §:n mukaiseen mää- rään määrään viikossa. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaan, ellei toimihenkilön kanssa toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin on antamattaanta- matta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set toivo- mukset vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ja palveluaikojen salli- missa sallimissa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä aikaa, jolloin käy- tettävänä käytettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessa, osastolla tai työpaikalla työpai- kalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi esimerkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa työ- aikamuotoa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen antamisen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennen, ellei paikallisesti ennen va- paan en- nen vapaan pitämistä muuta sovita. Samoin menetellään, jos työtuntijärjestelmää muute- taanmuutetaan.
4 § Työajan lyhennys toteutetaan ansiotasoa alentamatta.
5 § Tämän sopimuksen perusteella annetut vapaapäivät, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviä, luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
6 § Mikäli työtuntijärjestelmästä ei muuta johdu, työstä poissaolevan toimihenkilön kat- sotaan saaneen vapaata, vaikkei poissaoleville ole siitä erikseen ilmoitettu, kun koko yritys, sen työosasto tai työryhmä, johon toimihenkilö kuuluu, on tässä sopi- muksessa tarkoitettua vapaata pitänyt.
7 § Työnantajan on ennen tämän sopimuksen tarkoittaman työaikajärjestelyn toimeen- panoa neuvoteltava toimihenkilöiden edustajien kanssa. Neuvotteluissa on otet- tava huomioon työpaikan toimihenkilötyön luonne, käynti- ja palveluaikojen turvaa- minen, muiden henkilöstöryhmien työaikajärjestelyt sekä muut vastaavat seikat.
8 § Tätä sopimusta sovelletaan työehtosopimuksen osana.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Agreement
Voimassaolo. Tämä sopimus on voimassa Tätä sopimusta noudatetaan työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakka.osana. ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITTO ry SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTO SEL ry
1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksi, mitä lyhennystavasta Säännöllinen työaika keskeytyvässä kolmivuorotyössä on sovittu työehtosopimuksessakeskimäärin 35,8 tuntia viikossa.
2 § Työaika voidaan järjestää Työajan lyhennys koskee myös sitensellaista keskeytyvää kolmivuorotyötä, että se on: • vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia • vuonna 2023 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 keskimäärin 36,5 tuntia Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika on saatu siten, että 1 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessajota teh- dään vain osa kalenterivuotta. Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikanaMyös näissä tapauksissa noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä soveltuvin osin.
3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niinTyöntekijään sovelletaan sopimuksen määräyksiä, että työaika enintään ka- lenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §:n mukaiseen mää- rään viikossa. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaankun hän on ollut keskeyty- vässä kolmivuorotyössä keskeytyksettä aamu-, ellei toimihenkilön kanssa toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin on antamatta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ilta- ja palveluaikojen salli- missa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä aikaa, jolloin käy- tettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessa, osastolla tai työpaikalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennen, ellei paikallisesti ennen va- paan pitämistä muuta sovita. Samoin menetellään, jos työtuntijärjestelmää muute- taanyövuorojaksot.
4 § Työajan lyhennys toteutetaan ansiotasoa alentamattatulee tasoittua keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa enintään kalenterivuo- den pituisena ajanjaksona.
5 § Tämän sopimuksen perusteella annetut vapaapäivätJos keskeytyvää kolmivuorotyötä tehdään osan vuotta, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviä, luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.työajan tulee tasoittua keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa keskeytyvän kolmivuorotyöjakson aikana. Pöytäkirjamerkintä:
6 § Mikäli työtuntijärjestelmästä ei muuta johduTyötä varten tulee ennakolta laatia työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, työstä poissaolevan toimihenkilön kat- sotaan saaneen vapaata, vaikkei poissaoleville ole siitä erikseen ilmoitettu, kun koko yritys, sen työosasto tai työryhmä, johon toimihenkilö kuuluu, on tässä sopi- muksessa tarkoitettua vapaata pitänyt.jonka kuluessa viikoittainen työaika tasoittuu keskimäärin 35,8 tuntiin. Pöytäkirjamerkintä:
7 § Työnantajan Työajan lyhenemisestä aiheutuva ansion vähentyminen korvataan keskeyty- vässä kolmivuorotyössä siten, että työntekijä ansaitsee jokaiselta tässä työai- kamuodossa työskentelemältään säännöllisen työajan tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on ennen tämän sopimuksen tarkoittaman työaikajärjestelyn toimeen- panoa neuvoteltava toimihenkilöiden edustajien kanssa. Neuvotteluissa on otet- tava huomioon työpaikan toimihenkilötyön luonne, käynti- ja palveluaikojen turvaa- minen, muiden henkilöstöryhmien työaikajärjestelyt sekä muut vastaavat seikat10,5 % työntekijän keskituntiansiosta.
8 § Tätä sopimusta sovelletaan Lisä (10,5 %) maksetaan myös säännölliseltä työajalta, jolta työnantaja korvaa matkustus- ja koulutusajan sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairausajan palkkaa.
9 § Lisää (10,5 %) ei oteta huomioon laskettaessa työehtosopimuksen osanamukaista keskituntiansiota.
10 § Ansaitut lisät (10,5 %) maksetaan työehtosopimuksen palkanmaksua koskevan pykälän mukaisesti palkanmaksukausittain.
11 § Työtuntijärjestelmän mukaisia tasausvapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä.
12 § Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työ- tuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa vii- koittaisesta ylityöstä on sovittu.
13 § Kun tässä sopimuksessa tarkoitetusta työaikamuodosta siirrytään muuhun työ- aikamuotoon tai kun työntekijän työsuhde päättyy, on sovittava ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vapaata tai maksamalla keskituntiansion mukainen palkka.
14 § Vaihtoehtoinen työajan tasoittuminen keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa
1. Ansaitut tasausvapaat ovat palkallisia. Tasausvapailta maksetaan korvaus työehtosopimuksen mukaisen keskituntiansion perusteella.
2. Lisäksi työntekijä ansaitsee jokaiselta tässä työaikamuodossa työskentele- mältään säännöllisen työajan tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on 3,2 % työntekijän keskituntiansiosta.
3. Lisä (3,2 %) maksetaan myös säännölliseltä työajalta, jolta työnantaja kor- vaa matkustus- ja koulutusajan sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairaus- ajan palkkaa.
4. Lisää (3,2 %) ei oteta huomioon laskettaessa työehtosopimuksen mukaista keskituntiansiota.
5. Ansaitut lisät (3,2 %) maksetaan työehtosopimuksen palkanmaksua koske- van pykälän mukaisesti palkanmaksukausittain.
6. Vuosilomapalkka määräytyy samalla tavalla kuin 10,5 %:n lisän piirissä ole- villa.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement
Voimassaolo. Tämä Sopimus on voimassa 31.1.2022 saakka. Sen jälkeen sopimus on voimassa työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakka.vuo- den kerrallaan, ellei sitä jommaltakummalta puolelta irtisanota viimeistään kahta (2) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Irtisanomisen yhteydessä on sopi- muksen irtisanojan jätettävä vastapuolelle muistio niistä kysymyksistä, joihin tule- vissa neuvotteluissa halutaan kiinnittää huomiota. Tätä sopimusta on tehty kaksi (2) samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopi- japuolelle. Helsingissä, 8. päivänä toukokuuta 2020 PALVELUALOJEN TYÖNANTAJAT PALTA RY SUOMEN MUUSIKKOJEN LIITTO RY SOPIMUS PAIKALLISESTA SOPIMISESTA
1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksi, mitä lyhennystavasta on sovittu työehtosopimuksessaPaikallisesti voidaan kansallisbaletin harjoittelijoiden osalta sopia voimassa olevan työehtosopimuksen työaikamääräyksistä poikkeavasti.
2 § Työaika voidaan järjestää myös sitenNeuvottelu- ja sopijaosapuolina voivat olla työehtosopimukseen sidottu työnantaja tai tämän edustaja sekä luottamusmies, että se on: • vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia • vuonna 2023 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 keskimäärin 36,5 tuntia Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika on saatu siten, että 1 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessajonka edustettavia asia koskee. Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikanaLisäksi työehtosopimusosapuolet voivat sopia paikallisista poikkeuksista työehtosopimuk- seen.
3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niinJotta sopimus olisi pätevä, että työaika enintään ka- lenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §:n mukaiseen mää- rään viikossaon sen oltava kirjallinen ja siitä on käytävä ilmi, keitä so- pimus koskee. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaanLisäksi sopimuksesta tulee käydä ilmi, ellei toimihenkilön kanssa mistä työehtosopimuksen työaikamääräyksestä on sovittu toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin ja mikä on antamatta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ja palveluaikojen salli- missa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä aikaa, jolloin käy- tettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessa, osastolla tai työpaikalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennen, ellei paikallisesti ennen va- paan pitämistä muuta sovita. Samoin menetellään, jos työtuntijärjestelmää muute- taannäiden sopimusehtojen sisältö.
4 § Työajan lyhennys toteutetaan ansiotasoa alentamattaPaikallinen sopimus tulee voimaan sovittuna ajankohtana, kuitenkin aikaisintaan kuukauden kulutta siitä, kun tämän työehtosopimuksen osapuolet ovat saaneet siitä kirjallisesti tiedon. Työehtosopimusosapuolella on oikeus riitauttaa paikallinen sopi- mus kuukauden kuluessa sen tiedoksi saamisesta, mikäli paikallinen sopimus on tehty työehtosopimuksen tai lain vastaisesti. Työehtosopimusosapuolilla on tällöin mahdollisuus sopimalla muuttaa paikallista sopimusta. Näin muutettu paikallinen sopimus tulee voimaan työehtosopimusosapuolten sopimana ajankohtana.
5 § Tämän sopimuksen perusteella annetut vapaapäivätPaikallisella sopimuksella on sama oikeusvaikutus kuin työehtosopimusosapuolten välisellä työehtosopimuksella, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviäjonka määräyksiä sovelletaan harjoittelijoihin muilta osin siten, luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessakuin niistä on kulloinkin sovittu.
6 § Mikäli työtuntijärjestelmästä ei muuta johdu, työstä poissaolevan toimihenkilön kat- sotaan saaneen vapaata, vaikkei poissaoleville ole siitä erikseen ilmoitettu, kun koko yritys, sen työosasto tai työryhmä, johon toimihenkilö kuuluu, on tässä sopi- muksessa tarkoitettua vapaata pitänytEdellä oleviin neuvottelumääräyksiin perustuvien paikallisten sopimusten tulkintaa koskevat erimielisyydet ratkaistaan kuten työehtosopimuksen erimielisyydet.
7 § Työnantajan on ennen tämän sopimuksen tarkoittaman työaikajärjestelyn toimeen- panoa neuvoteltava toimihenkilöiden edustajien kanssa. Neuvotteluissa on otet- tava huomioon työpaikan toimihenkilötyön luonne, käynti- ja palveluaikojen turvaa- minen, muiden henkilöstöryhmien työaikajärjestelyt sekä muut vastaavat seikat.
8 § Tätä sopimusta sovelletaan työehtosopimuksen osana.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Voimassaolo. Tämä sopimus on voimassa Tätä sopimusta noudatetaan työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakka.osana. ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITTO ry SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTO SEL ry TYÖAJAN LYHENTÄMISTÄ KESKEYTYVÄSSÄ KOLMIVUOROTYÖSSÄ KOSKEVA SOPIMUS 2005
1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksi, mitä lyhennystavasta Säännöllinen työaika keskeytyvässä kolmivuorotyössä on sovittu työehtosopimuksessakeskimäärin 35,8 tuntia viikossa. Säännöllinen päivittäinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa.
2 § Työaika voidaan järjestää Työajan lyhennys koskee myös sitensellaista keskeytyvää kolmivuorotyötä, että se on: • vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia • vuonna 2023 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 keskimäärin 36,5 tuntia Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika on saatu siten, että 1 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessajota teh- dään vain osa kalenterivuotta. Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikanaMyös näissä tapauksissa noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä soveltuvin osin.
3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niinTyöntekijään sovelletaan sopimuksen määräyksiä, että työaika enintään ka- lenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §:n mukaiseen mää- rään viikossa. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaankun hän on ollut keskeyty- vässä kolmivuorotyössä keskeytyksettä aamu-, ellei toimihenkilön kanssa toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin on antamatta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ilta- ja palveluaikojen salli- missa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä aikaa, jolloin käy- tettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessa, osastolla tai työpaikalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennen, ellei paikallisesti ennen va- paan pitämistä muuta sovita. Samoin menetellään, jos työtuntijärjestelmää muute- taanyövuorojaksot.
4 § Työajan lyhennys toteutetaan ansiotasoa alentamattatulee tasoittua keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa enintään kalenterivuo- den pituisena ajanjaksona.
5 § Tämän sopimuksen perusteella annetut vapaapäivätJos keskeytyvää kolmivuorotyötä tehdään osan vuotta, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviä, luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessatyöajan tulee tasoittua keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa keskeytyvän kolmivuorotyöjakson aikana.
6 § Mikäli työtuntijärjestelmästä ei muuta johduTyötä varten tulee ennakolta laatia työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, työstä poissaolevan toimihenkilön kat- sotaan saaneen vapaata, vaikkei poissaoleville ole siitä erikseen ilmoitettu, kun koko yritys, sen työosasto tai työryhmä, johon toimihenkilö kuuluu, on tässä sopi- muksessa tarkoitettua vapaata pitänytjonka kuluessa viikoittainen työaika tasoittuu keskimäärin 35,8 tuntiin.
7 § Työnantajan Työajan lyhenemisestä aiheutuva ansion vähentyminen korvataan keskeyty- vässä kolmivuorotyössä siten, että työntekijä ansaitsee jokaiselta tässä työai- kamuodossa työskentelemältään säännöllisen työajan tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on ennen tämän sopimuksen tarkoittaman työaikajärjestelyn toimeen- panoa neuvoteltava toimihenkilöiden edustajien kanssa10,5 % työntekijän keskituntiansiosta. Neuvotteluissa on otet- tava huomioon työpaikan toimihenkilötyön luonne, käynti- ja palveluaikojen turvaa- minen, muiden henkilöstöryhmien työaikajärjestelyt sekä muut vastaavat seikatKeskituntiansio lasketaan työehtosopimuksen ao. pykälän mukaisesti.
8 § Tätä sopimusta sovelletaan Lisä (10,5 %) maksetaan myös säännölliseltä työajalta, jolta työnantaja korvaa matkustus- ja koulutusajan sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairausajan palkkaa.
9 § Lisää (10,5 %) ei oteta huomioon laskettaessa työehtosopimuksen osanamukaista keskituntiansiota.
10 § Ansaitut lisät (10,5 %) maksetaan työehtosopimuksen palkanmaksua koskevan pykälän mukaisesti palkanmaksukausittain. Paikallisesti voidaan sopia, että ansaitut lisät (10,5 %) maksetaan käytettävän vuorojärjestelmän tarpeiden mukaan. Tällöin on otettava huomioon mm. ansion tasaisuus.
11 § Työtuntijärjestelmän mukaisia tasausvapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä.
12 § Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työ- tuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa vii- koittaisesta ylityöstä on sovittu.
13 § Kun tässä sopimuksessa tarkoitetusta työaikamuodosta siirrytään muuhun työ- aikamuotoon tai kun työntekijän työsuhde päättyy, on sovittava ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vapaata tai maksamalla keskituntiansion mukainen palkka.
14 § Vaihtoehtoinen työajan tasoittuminen keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa
1. Ansaitut tasausvapaat ovat palkallisia. Tasausvapailta maksetaan korvaus työehtosopimuksen mukaisen keskituntiansion perusteella.
2. Lisäksi työntekijä ansaitsee jokaiselta tässä työaikamuodossa työskentele- mältään säännöllisen työajan tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on 3,2 % työntekijän keskituntiansiosta.
3. Lisä (3,2 %) maksetaan myös säännölliseltä työajalta, jolta työnantaja kor- vaa matkustus- ja koulutusajan sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairaus- ajan palkkaa.
4. Lisää (3,2 %) ei oteta huomioon laskettaessa työehtosopimuksen mukaista keskituntiansiota.
5. Ansaitut lisät (3,2 %) maksetaan työehtosopimuksen palkanmaksua koske- van pykälän mukaisesti palkanmaksukausittain.
6. Vuosilomapalkka määräytyy samalla tavalla kuin 10,5 %:n lisän piirissä ole- villa.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Voimassaolo. Tämä sopimus on voimassa Tätä sopimusta noudatetaan työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakka.osana. ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITTO ry SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTO SEL ry
1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksi, mitä lyhennystavasta Säännöllinen työaika keskeytyvässä kolmivuorotyössä on sovittu työehtosopimuksessakeskimäärin 35,8 tuntia viikossa. Säännöllinen päivittäinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa.
2 § Työaika voidaan järjestää Työajan lyhennys koskee myös sitensellaista keskeytyvää kolmivuorotyötä, että se on: • vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia • vuonna 2023 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 keskimäärin 36,5 tuntia Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika on saatu siten, että 1 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessajota teh- dään vain osa kalenterivuotta. Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikanaMyös näissä tapauksissa noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä soveltuvin osin.
3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niinTyöntekijään sovelletaan sopimuksen määräyksiä, että työaika enintään ka- lenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §:n mukaiseen mää- rään viikossa. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaankun hän on ollut keskeyty- vässä kolmivuorotyössä keskeytyksettä aamu-, ellei toimihenkilön kanssa toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin on antamatta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ilta- ja palveluaikojen salli- missa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä aikaa, jolloin käy- tettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessa, osastolla tai työpaikalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennen, ellei paikallisesti ennen va- paan pitämistä muuta sovita. Samoin menetellään, jos työtuntijärjestelmää muute- taanyövuorojaksot.
4 § Työajan lyhennys toteutetaan ansiotasoa alentamattatulee tasoittua keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa enintään kalenterivuo- den pituisena ajanjaksona.
5 § Tämän sopimuksen perusteella annetut vapaapäivätJos keskeytyvää kolmivuorotyötä tehdään osan vuotta, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviä, luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessatyöajan tulee tasoittua keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa keskeytyvän kolmivuorotyöjakson aikana.
6 § Mikäli työtuntijärjestelmästä ei muuta johduTyötä varten tulee ennakolta laatia työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, työstä poissaolevan toimihenkilön kat- sotaan saaneen vapaata, vaikkei poissaoleville ole siitä erikseen ilmoitettu, kun koko yritys, sen työosasto tai työryhmä, johon toimihenkilö kuuluu, on tässä sopi- muksessa tarkoitettua vapaata pitänytjonka kuluessa viikoittainen työaika tasoittuu keskimäärin 35,8 tuntiin.
7 § Työnantajan Työajan lyhenemisestä aiheutuva ansion vähentyminen korvataan keskeyty- vässä kolmivuorotyössä siten, että työntekijä ansaitsee jokaiselta tässä työai- kamuodossa työskentelemältään säännöllisen työajan tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on ennen tämän sopimuksen tarkoittaman työaikajärjestelyn toimeen- panoa neuvoteltava toimihenkilöiden edustajien kanssa10,5 % työntekijän keskituntiansiosta. Neuvotteluissa on otet- tava huomioon työpaikan toimihenkilötyön luonne, käynti- ja palveluaikojen turvaa- minen, muiden henkilöstöryhmien työaikajärjestelyt sekä muut vastaavat seikatKeskituntiansio lasketaan työehtosopimuksen ao. pykälän mukaisesti.
8 § Tätä sopimusta sovelletaan Lisä (10,5 %) maksetaan myös säännölliseltä työajalta, jolta työnantaja korvaa matkustus- ja koulutusajan sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairausajan palkkaa.
9 § Lisää (10,5 %) ei oteta huomioon laskettaessa työehtosopimuksen osanamukaista keskituntiansiota.
10 § Ansaitut lisät (10,5 %) maksetaan työehtosopimuksen palkanmaksua koskevan pykälän mukaisesti palkanmaksukausittain. Paikallisesti voidaan sopia, että ansaitut lisät (10,5 %) maksetaan käytettävän vuorojärjestelmän tarpeiden mukaan. Tällöin on otettava huomioon mm. ansion tasaisuus.
11 § Työtuntijärjestelmän mukaisia tasausvapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä.
12 § Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työ- tuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa vii- koittaisesta ylityöstä on sovittu.
13 § Kun tässä sopimuksessa tarkoitetusta työaikamuodosta siirrytään muuhun työ- aikamuotoon tai kun työntekijän työsuhde päättyy, on sovittava ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vapaata tai maksamalla keskituntiansion mukainen palkka.
14 § Vaihtoehtoinen työajan tasoittuminen keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa
1. Ansaitut tasausvapaat ovat palkallisia. Tasausvapailta maksetaan korvaus työehtosopimuksen mukaisen keskituntiansion perusteella.
2. Lisäksi työntekijä ansaitsee jokaiselta tässä työaikamuodossa työskentele- mältään säännöllisen työajan tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on 3,2 % työntekijän keskituntiansiosta.
3. Lisä (3,2 %) maksetaan myös säännölliseltä työajalta, jolta työnantaja kor- vaa matkustus- ja koulutusajan sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairaus- ajan palkkaa.
4. Lisää (3,2 %) ei oteta huomioon laskettaessa työehtosopimuksen mukaista keskituntiansiota.
5. Ansaitut lisät (3,2 %) maksetaan työehtosopimuksen palkanmaksua koske- van pykälän mukaisesti palkanmaksukausittain.
6. Vuosilomapalkka määräytyy samalla tavalla kuin 10,5 %:n lisän piirissä ole- villa.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Voimassaolo. Tämä sopimus on voimassa Tätä sopimusta noudatetaan työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakka.osana. ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITTO ry SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTO SEL ry TYÖAJAN LYHENTÄMISTÄ KESKEYTYVÄSSÄ KOLMIVUOROTYÖSSÄ KOSKEVA SOPIMUS 2005
1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksi, mitä lyhennystavasta Säännöllinen työaika keskeytyvässä kolmivuorotyössä on sovittu työehtosopimuksessakeskimäärin 35,8 tuntia viikossa. Säännöllinen päivittäinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa.
2 § Työaika voidaan järjestää Työajan lyhennys koskee myös sitensellaista keskeytyvää kolmivuorotyötä, että se on: • vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia • vuonna 2023 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 keskimäärin 36,5 tuntia Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika on saatu siten, että 1 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessajota tehdään vain osa kalenterivuotta. Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikanaMyös näissä tapauksissa noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä soveltuvin osin.
3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niinTyöntekijään sovelletaan sopimuksen määräyksiä, että työaika enintään ka- lenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §:n mukaiseen mää- rään viikossa. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaankun hän on ollut keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskeytyksettä aamu-, ellei toimihenkilön kanssa toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin on antamatta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ilta- ja palveluaikojen salli- missa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä aikaa, jolloin käy- tettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessa, osastolla tai työpaikalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennen, ellei paikallisesti ennen va- paan pitämistä muuta sovita. Samoin menetellään, jos työtuntijärjestelmää muute- taanyövuorojaksot.
4 § Työajan lyhennys toteutetaan ansiotasoa alentamattatulee tasoittua keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa enintään kalenterivuoden pituisena ajanjaksona.
5 § Tämän sopimuksen perusteella annetut vapaapäivätJos keskeytyvää kolmivuorotyötä tehdään osan vuotta, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviä, luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessatyöajan tulee tasoittua keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa keskeytyvän kolmivuorotyöjakson aikana.
6 § Mikäli työtuntijärjestelmästä ei muuta johduTyötä varten tulee ennakolta laatia työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, työstä poissaolevan toimihenkilön kat- sotaan saaneen vapaata, vaikkei poissaoleville ole siitä erikseen ilmoitettu, kun koko yritys, sen työosasto tai työryhmä, johon toimihenkilö kuuluu, on tässä sopi- muksessa tarkoitettua vapaata pitänytjonka kuluessa viikoittainen työaika tasoittuu keskimäärin 35,8 tuntiin.
7 § Työnantajan Työajan lyhenemisestä aiheutuva ansion vähentyminen korvataan keskeytyvässä kolmivuorotyössä siten, että työntekijä ansaitsee jokaiselta tässä työaikamuodossa työskentelemältään säännöllisen työajan tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on ennen tämän sopimuksen tarkoittaman työaikajärjestelyn toimeen- panoa neuvoteltava toimihenkilöiden edustajien kanssa10,5 % työntekijän keskituntiansiosta. Neuvotteluissa on otet- tava huomioon työpaikan toimihenkilötyön luonne, käynti- ja palveluaikojen turvaa- minen, muiden henkilöstöryhmien työaikajärjestelyt sekä muut vastaavat seikatKeskituntiansio lasketaan työehtosopimuksen ao. pykälän mukaisesti.
8 § Tätä sopimusta sovelletaan Lisä (10,5 %) maksetaan myös säännölliseltä työajalta, jolta työnantaja korvaa matkustus- ja koulutusajan sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairausajan palkkaa.
9 § Lisää (10,5 %) ei oteta huomioon laskettaessa työehtosopimuksen osanamukaista keskituntiansiota.
10 § Ansaitut lisät (10,5 %) maksetaan työehtosopimuksen palkanmaksua koskevan pykälän mukaisesti palkanmaksukausittain. Paikallisesti voidaan sopia, että ansaitut lisät (10,5 %) maksetaan käytettävän vuorojärjestelmän tarpeiden mukaan. Tällöin on otettava huomioon mm. ansion tasaisuus.
11 § Työtuntijärjestelmän mukaisia tasausvapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä.
12 § Keskeytyvässä kolmivuorotyössä korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, siten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu.
13 § Kun tässä sopimuksessa tarkoitetusta työaikamuodosta siirrytään muuhun työaikamuotoon tai kun työntekijän työsuhde päättyy, on sovittava ansaittujen, mutta pitämättä jääneiden vapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vapaata tai maksamalla keskituntiansion mukainen palkka.
14 § Vaihtoehtoinen työajan tasoittuminen keskimäärin 35,8 tuntiin viikossa
1. Ansaitut tasausvapaat ovat palkallisia. Tasausvapailta maksetaan korvaus työehtosopimuksen mukaisen keskituntiansion perusteella.
2. Lisäksi työntekijä ansaitsee jokaiselta tässä työaikamuodossa työskentelemältään säännöllisen työajan tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on 3,2 % työntekijän keskituntiansiosta.
3. Lisä (3,2 %) maksetaan myös säännölliseltä työajalta, jolta työnantaja korvaa matkustus- ja koulutusajan sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairausajan palkkaa.
4. Lisää (3,2 %) ei oteta huomioon laskettaessa työehtosopimuksen mukaista keskituntiansiota.
5. Ansaitut lisät (3,2 %) maksetaan työehtosopimuksen palkanmaksua koskevan pykälän mukaisesti palkanmaksukausittain.
6. Vuosilomapalkka määräytyy samalla tavalla kuin 10,5 %:n lisän piirissä olevilla.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Voimassaolo. Tämä sopimus tulee voimaan 1.5.2021 ja voimassa 31.3.2022 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, jollei sitä jommalta kummalta puolelta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä. Sopimuskaudelle 2020 – 2022 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen irtisanomisella tulee samalla irtisanotuksi tämä tarkentava virkaehtosopimus. TUOMIOISTUINVIRASTO JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY. VES-koodi:251051 (243/00.00.00.00/0000) (tarkentava virkaehtosopimus tuomioistuinten tuomarien ja lakimiesten palkkauksesta 4.3.2021) Muuna tutkintona, joka voidaan hyväksyä, on voimassa työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakka.
1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- muu ylempi korkeakoulututkinto (esim. hallintotieteiden maisteri) tai alempi korkeakoulututkinto (esim. varanotaari, oikeusnotaari, hallintonotaari), jota virassa on edellytetty, jos siinä tehdystä työstä on olennaisesti hyötyä tuomioistuintyössä (esim. esittelijäntyö notaarina hallinto-oikeudessa). Palvelua, joka on suoritettu ennen edellä sanotun tutkinnon suorittamista, vaikka siitä olisi hyötyä, ei voida lukea hyväksi. Tyhjentävää luetteloa muusta tuomioistuintyöskentelyä olennaisesti hyödyttävästä palveluksesta tai työkokemuksesta ei voida esittää. Lähtökohtaisesti hyväksi voidaan lukea - tuomioistuimissa suoritettu muu kuin lainkäyttötehtävä, kuten tiedotus- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksihallinnolliset tehtävät - asianajajan ja julkisen oikeusavustajan työ - syyttäjätyö, mitä lyhennystavasta on sovittu työehtosopimuksessa.
2 § Työaika voidaan järjestää myös sitenmukaan lukien oikeusupseerin tehtävät - ulosottomiehen työ - lainvalmistelutehtävät ja työskentely Eduskunnassa - hallinto-oikeudelliset tehtävät julkishallinnossa (esim. ministeriöt, keskusvirastot, paikalliset viranomaiset kuten maistraatti, kunnat, kirkko) ja julkisoikeudellisissa yhdistyksissä (esim. Liikenneturva) - pankkilakimies-, vakuutuslakimies- ja vastaavat yksityisen ja julkisen sektorin tehtävät - erityistuomioistuimissa ei-lakimiesjäsenten osalta suoritetut erityisalan tehtävät (esim. maanmittaustoimistossa, kunnan palveluksessa) Jotta palvelu tai työkokemus voitaisiin lukea hyväksi, tulee kaikkien edellytysten olla täytettyjä. Hyväksi luettavuus edellyttää, että se on: • vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia • vuonna 2023 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 keskimäärin 36,5 tuntia Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika ao. kuukaudessa palvelusta tai työkokemusta on saatu siten, että 1 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessakertynyt vähintään 18 päivää (lauantai ja sunnuntai luetaan hyväksi). Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikana.
3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään ka- lenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §:n mukaiseen mää- rään viikossa. Vuosilomapäiviä Kokemuslisään oikeuttavaa aikaa laskettaessa ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaan, ellei toimihenkilön kanssa toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin on antamatta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ja palveluaikojen salli- missa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä vähennetä aikaa, jolloin käy- tettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessajonka virkamies on ollut virkavapaana saaden siltä ajalta palkkaa tai äitiys-, osastolla isyys- tai työpaikalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennen, ellei paikallisesti ennen va- paan pitämistä muuta sovita. Samoin menetellään, jos työtuntijärjestelmää muute- taanvanhempainrahaa.
4 § Työajan lyhennys toteutetaan ansiotasoa alentamatta.
5 § Tämän sopimuksen perusteella annetut vapaapäivät, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviä, luetaan työssäolopäivien veroisiksi päiviksi vuosilomaa ansaittaessa.
6 § Mikäli työtuntijärjestelmästä ei muuta johdu, työstä poissaolevan toimihenkilön kat- sotaan saaneen vapaata, vaikkei poissaoleville ole siitä erikseen ilmoitettu, kun koko yritys, sen työosasto tai työryhmä, johon toimihenkilö kuuluu, on tässä sopi- muksessa tarkoitettua vapaata pitänyt.
7 § Työnantajan on ennen tämän sopimuksen tarkoittaman työaikajärjestelyn toimeen- panoa neuvoteltava toimihenkilöiden edustajien kanssa. Neuvotteluissa on otet- tava huomioon työpaikan toimihenkilötyön luonne, käynti- ja palveluaikojen turvaa- minen, muiden henkilöstöryhmien työaikajärjestelyt sekä muut vastaavat seikat.
8 § Tätä sopimusta sovelletaan työehtosopimuksen osana.
Appears in 1 contract
Samples: Tarkentava Virkaehtosopimus
Voimassaolo. Tämä sopimus on voimassa työehtosopimuksen voimassaoloajan loppuun saakkatoistaiseksi kahden (2) kuukauden irtisanomisajalla. Palvelualojen työnantajat PALTA ry Xxxxx Xxxxxxx SÄHKÖALOJEN AMMATTILIITTO ry Xxxxxx Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxx LIITE 3 Liitot ovat sopineet työnantajan järjestämän komennusmiesten majoituksen tasosta seu- raavasti: Komennuspaikkakunnalla olevan majoituksen tulee vastata yleistä kohtuulliseksi katsot- tavaa majoitusliikkeiden tasoa tai työmaalla yleisesti käytettävää tasoa. Asumistilaa ku- takin majoitettavaa kohti on 10 m2 ja samaan huoneeseen sijoitetaan enintään kaksi henkilöä. Työnantajan on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä majoittamaan työntekijät yhden hen- gen huoneisiin, jos työkomennukset tai projektit jatkuvat yhdenjaksoisesti yli 3 viikkoa. Yhdenjaksoisuutta ei katkaise projektiin liittyvä käynti verstaalla tai lyhyt muutaman päi- vän siirtymä. Majoitushuoneiston tulee olla lukittava. Sen tulee olla kalustettu työpöydällä ja tarpeelli- silla istuimilla ja siinä tulee olla riittävä valaistus lukemiseen ja oleskeluun. Majoitusti- lassa tai sen läheisyydessä tulee olla riittävät peseytymistilat, siinä tulee olla lämpimällä vedellä pesumahdollisuus ja tarvittavat pyyhkeet sekä WC. Useamman kuin kahden henkilön majoitustilassa tai sen läheisyydessä tulee olla yhtei- nen oleskelutila, jota ei saa pysyvästi käyttää yöpymiseen. Sen tulee olla varustettu ta- vanomaisella oleskelua varten tarkoitetulla kalustolla. Työnantaja huolehtii majoitustilan siivouksesta vähintään kerran viikossa. Liinavaatteet, lakanat ja pyyhkeet vaihdetaan kerran viikossa. Edellä mainituista ohjeista voidaan perustelluista syistä poiketa lyhytaikaisen komennuk- sen yhteydessä. Tämän kiertokirjeen teksti on liittojen pysyvä tulkinta majoituksen tasosta.
1 § Tällä pöytäkirjalla sovitaan päivä- 1. Liite koskee huolto- ja kaksivuorotyön työajan lyhennyksen toteutta- misen paikallisesti sovittavasta vaihtoehdosta sen lisäksikunnossapitotyöehtosopimuksessa menettelyä, mitä lyhennystavasta kun tuntipal- kan käytöstä on sovittu työehtosopimuksessatyöehtosopimuksen kohdan 7 § 7.2 mukaisesti.
2 § Työaika voidaan järjestää myös siten, että se on: • vuonna 2022 keskimäärin 36,6 tuntia • vuonna 2023 keskimäärin 36,2 tuntia • vuonna 2024 keskimäärin 36,5 tuntia Mainittu keskimääräinen viikkotyöaika on saatu siten, että 1 2. Työntekijälle määritetään työehtosopimuksen 7 §:n mukaiset työajan lyhennykset on otettu huomioon sitä laskettaessamukainen henkilökohtainen palk- karyhmä ja sen mukainen tuntipalkka. Tällöin myös arkipyhät sekä ju- hannus- ja jouluaatto tasaavat viikkotyöajan näihin määriin kalenterivuoden aikana.
Vähimmäistuntipalkat 1.7.2022 €/h Pr 1 8,83 Pr 2 10,36 Pr 3 § Työajan lyhentäminen toteutuu antamalla vapaata niin, että työaika enintään ka- lenterivuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 2 §12,66 Pr 4 16,13 Pr 5 16,84 Pr 6 17,60 Pr 7 18,18 Pr 8 19,26 Niissä PALTA ry:n mukaiseen mää- rään viikossajäsenyrityksissä, jotka ovat tähän sopimukseen sidottuja 1.6.2010. Vuosilomapäiviä ei voida käyttää työajan tasaamiseen. Vapaata pidetään työnantajan osoituksen mukaan vähintään työvuoro kerrallaan, ellei toimihenkilön kanssa toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Työtuntijärjestelmään merkitsemätön, pitämätön vapaa annetaan viimeistään seu- raavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Mikäli vapaata tällöin • palkkataulukossa on antamatta, korvataan se kuten viikkoylityö. Mikäli jokaisen yksittäisen vapaan antamisajankohdasta ei päätetä erikseen, vaan usean tai kaikkien vapaiden antamisajankohdat vahvistetaan yhdellä kertaa, kut- sutaan tätä suunnitelmaa työtuntijärjestelmäksi. Työtuntijärjestelmää laatiessaan tulee työnantajan pyrkiä ottamaan huomioon toimihenkilöiden yksilölliset toivomuk- set vapaiden ajankohdista tuotannon tarpeiden sekä käynti- ja palveluaikojen salli- missa rajoissa. Työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektiivinen ja koskee sitä aikaa, jolloin käy- tettävänä työaikamuotona asianomaisessa työkohteessa, osastolla tai työpaikalla yleensä on päivä- tai kaksivuorotyö. Siirryttäessä muuhun työaikamuotoon, esi- merkiksi kolmivuorotyöhön, määräytyy työaika siirron jälkeen kyseistä työaikamuo- toa koskevien määräysten mukaan. Ellei edellä mainittua työtuntijärjestelmää ole etukäteen vahvistettu, vapaan anta- misen ajankohta ilmoitetaan viimeistään viikkoa ennenvain alin palkka, ellei paikallisesti ennen va- paan pitämistä muuta sovitaole toisin sovittu Palkkaryhmien mukaiset muut vähimmäispalkat sovitaan yrityksessä edellä maini- tussa työryhmässä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa tämän työehtosopimuk- sen käyttöönoton jälkeen ja ellei sopimukseen päästä, allekirjoittaneet liitot avustavat tapauskohtaisesti sopimukseen pääsemiseksi. Samoin menetelläänMikäli liitot eivät kolmen kuukauden kuluessa pääse yksimielisyyteen asiassa, jos työtuntijärjestelmää muute- taanvoidaan se saattaa ratkaistavaksi liittojen tapauskohtaisesti sopimalla tavalla välimies- tai sitä vastaavassa menettelyssä.