Työllisyys- ja kasvusopimus 25.10.2013
VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS SOPIMUSKAUDELLE 2014–2017
1 §
Työllisyys- ja kasvusopimus 25.10.2013
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat 25.10.2013 allekirjoittaneet Työllisyys- ja kasvusopimuksen. Osapuolet ovat sopineet tämän neuvottelutuloksen mukaisesti seuraavasta valtionhallinnon virka- ja työehtosopimusratkaisusta.
2 § Sopimuskausi
Tämän sopimuksen sopimuskausi on 1.4.2014 – 31.1.2017. Sopimuskauden ensimmäinen jakso päättyy 31.1.2016 ja toinen jakso 31.1.2017.
3 § Soveltamisala
Tätä sopimusta sovelletaan valtion virastojen virkamiesten ja työntekijöiden palvelussuhteen ehtoi- hin, ellei toisin ole säädetty, määrätty tai sovittu.
Tämän sopimuksen noudattamisesta voidaan sopia erikseen niillä työehtosopimusaloilla, joilla työ- ehtosopimuksen palkkausperusteet ja muut palvelussuhteen ehdot kokonaan tai pääosin on sovittu määräytyväksi muun kuin valtion yleisten työehtosopimusmääräysten mukaisesti.
Tätä sopimusta ja sen 4 ja 5 §:ssä tarkoitettuja sopimuksia sovelletaan pääsopijajärjestöihin ja nii- den alayhdistyksiin sekä niiden henkilöjäseniin. Siltä osin kuin yhdistyksen asema pääsopijajärjes- tön alayhdistyksenä on lakannut 23.10.2013 jälkeen, sanottuja sopimuksia sovelletaan vasta, kun tällainen alayhdistys tulee sidotuksi tähän sopimukseen.
4 §
Muut keskustason virka- ja työehtosopimukset sekä keskustason yhteistoimintasopimukset
Tämän sopimuksen lisäksi on valtion keskustasolla uudistettu 2 §:ssä tarkoitetulle sopimuskaudelle valtion yleinen virka- ja työehtosopimus ja valtion virka- ja työehtosopimukset työajoista, vuosilo- mista ja matkakustannusten korvaamisesta, niistä ilmenevin tavoin muutettuina.
Sopimukset yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa sekä yhteistoiminnasta valtionhallin- toa ja hallinnonalaa koskevissa henkilöstöasioissa lakkaavat 1.1.2014, valtion uuden yhteistoiminta- lain tullessa voimaan.
5 §
Virastojen virka- ja työehtosopimusten uudistaminen keskustasolla
Tällä keskustason virka- ja työehtosopimuksella uudistetaan 31.3.2014 päättyvin sopimuskausin sen allekirjoittamispäivänä voimassa olevat alakohtaiset virka- ja työehtosopimukset tämän sopimuksen sopimuskaudeksi. Täten uudistettujen sopimusten oikeusvaikutukset ovat samat kuin jos sopimuk- set olisi uudistettu paikallistasolla.
6 § Sopimuskorotukset
Palkkoja korotetaan 1.8.2014 alkaen yleiskorotuksella, jonka suuruus on 20,00 euroa kuukaudelta, ja 1.8.2015 alkaen yleiskorotuksella, jonka suuruus on 0,30 prosenttia.
Tehtäväkohtaisten palkanosien (vast.) taulukoita ja vastaavia sekä henkilökohtaisia palkanosia, ko- kemusosia ja muita suhteessa taulukkopalkkaukseen määräytyviä palkanosia tarkistetaan yleiskoro- tuksia vastaavasti.
Työllisyys- ja kasvusopimuksen kohdan 2.3. mukaan työmarkkinakeskusjärjestöt kokoontuvat vuo- den 2015 kesäkuussa tarkastelemaan kohdassa sanottuja asioita ja sopivat työllisyys- ja kasvusopi- muksen kauden toisen jakson eli valtion sopimuksen osalta ajan 1.2.2016 - 31.1.2017 palkkaratkai- sun kustannusvaikutuksesta ja toteutusajankohdasta. Valtion keskustason sopijaosapuolet sopivat tarvittaessa ratkaisun tarkemmasta toteutuksesta 30.6.2015 mennessä.
7 § Siirtymäkausien etenemät
Niillä vpj-sopimusaloilla, joilla vpj-sopimuksen siirtymäkausi on nyt kesken, etenemään käytetään 0,20 %:n määräiset virastokohtaiset erät sekä 1.8.2014 että 1.8.2015 lukien, siten kuin etenemän toteuttamisesta siirtymäkauden aikana on näillä aloilla sovittu. Liikenteen turvallisuusvirastossa käytetään täten 1.8.2014 lukien jäljellä olevan vekselin määrä 0,16 %. Nämä toteutukset vähentävät vekseleitä vastaavasti.
Vastaava koskee Kilpailu- ja kuluttajavirastoa sekä Tori-palvelukeskusta ja Kansallista koulutuksen arviointikeskusta (molemmat vuodet) ja Luonnonvarakeskusta (vuosi 2015), sikäli kuin niille teh- dään fuusio-vpj-sopimus ja sikäli kuin Kansallinen koulutuksen arviointikeskus ja Luonnonvara- keskus perustetaan.
8 §
Palkkausjärjestelmien valmistelu tulevissa organisaatiomuutostilanteissa
Tulevissa organisaatiomuutostilanteissa uuden viraston vpj:n valmistelu aloitetaan asianomaisten työnantajaviranomaisten ja palkansaajajärjestöjen kesken osana muutoksen muuta valmistelua mah- dollisimman pian sen jälkeen kun organisaatiomuutoksesta on hallitustasolla päätetty.
Vpj:n valmistelu sekä siihen liittyvä neuvottelu- ja sopimustoiminta järjestetään ja ajoitetaan siten, että vpj-sopimuksesta voidaan saavuttaa neuvottelutulos ennen organisaatiomuutoksen voimaantu- loa. Sopimusosapuolet harkitsevat, voivatko ne tehdä sopimuksen jo ennen organisaatiomuutoksen
voimaantuloa, vai tehdäänkö neuvottelutuloksen viimeistely sopimukseksi ns. maanmittauslauseket- ta käyttäen uuden viraston olemassaolon ensimmäisten kuukausien aikana. Tarkoitus on kummas- sakin tapauksessa tarvittaessa sopia, että uutta vpj:tä sovelletaan takautuvasti.
Tällaisen vpj-valmistelun riittävän varhaisessa vaiheessa toteutumisen varmistamiseksi tarkastellaan uuden viraston vpj:n valmistelun alussa, kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen tarkastelun asemesta, voidaanko jokin lakkaavissa virastoissa noudatettava vpj-järjestelmä ottaa uuden viraston vpj- järjestelmän kehittämisen lähtökohdaksi. Tätä pidetään ensisijaisesti harkittavana vaihtoehtona.
Niissä tapauksissa, joissa virasto-osapuolet arvioivat, etteivät ne saavuttaisi neuvottelutulosta vpj:n käyttöönottamista koskevasta virka- ja / tai työehtosopimuksesta ennen organisaatiomuutoksen voimaantuloa, virasto-osapuolet voivat neuvotella ja sopia muun vpj-valmistelun rinnalla tehtävä- kohtaista palkanosaa väliaikana koskevasta virka- ja / tai työehtosopimuksesta.
9 §
Määräykset virastotason ja paikallisesta sopimisesta virka- ja työehtosopimuksella
Virastotason neuvottelu- ja sopimustoiminnassa noudatetaan ns. jatkuvan neuvottelun periaatetta, jonka mukaan osapuolet voivat sopimuskauden aikana tarkoituksenmukaisella tavalla tarkastella esiin tulevia sopimusten kehittämistarpeita ja neuvotella niistä. Tämä sopimus määrittää virastota- son ja paikallisen virka- ja työehtosopimuksella sopimisen edellytykset ja puitteet.
Virastotason ja paikallisesta sopimisesta virka- ja työehtosopimuksella on määräyksiä myös valtion virkaehtosopimusasioiden pääsopimuksessa sekä muissa keskustason virka- ja työehtosopimuksis- sa.
Hallinnonalan neuvotteluviranomaisen tekemällä tarkentavalla virkaehtosopimuksella ja viraston työehtosopimuksella voidaan sopia niistä asioista, joita varten on sovittu tämä mahdollisuus keskus- tason sopimuksessa (ns. sopimusaukko) tai tämä mahdollisuus perustuu välittömästi lain säännök- seen, ja siihen on annettu tarvittava neuvottelumääräys.
Näin ollen palkkausten ja muiden palvelussuhteen ehtojen osalta voidaan neuvotella ja sopia var- sinkin samoista asioista, joista kullakin sopimusalalla on ennestään ollut sovittuna virka- ja työehto- sopimuksin. Keskeisiä tällaisen sopimisen kohteita ovat vpj:n kehittäminen ja virastotason neuvot- telujen piiriin kuuluvat tuloksellisuutta edistävät työaikaratkaisut.
Vpj:tä voidaan kehittää myös siten, että sovitaan kehittämistoimenpiteistä vaiheittain, siirtymäkau- simenettelyä käyttäen ja kattaen rahoittaminen myöhemmillä virastoerillä (vast.) siten, että vaihei- den ja erien ajankohdat ja rahavaikutukset kytketään toisiinsa.
Viraston tarkentavaa virkaehtosopimusta tai työehtosopimusta ei saa tehdä siten, että sopimuksesta aiheutuisi valtiolle lisäkustannuksia. Virka- ja työehtosopimusten rahoitus katetaan kunkin alan paikallisesti toteutettavilla sopimuserillä.
Hallinnonalan neuvotteluviranomaisen tekemällä tarkentavalla virkaehtosopimuksella tai viraston työehtosopimuksella ei voida poiketa määräyksistä, jotka koskevat säännöllisen työajan keskimää- räistä pituutta, vuosiloman pituutta tai sairaus- ja äitiyslomaetuuksia.
Jos sopimuskaudella tulee 6 §:n 3 momentin perusteella toteutettavaksi virastoerä (vast.), se on, ellei tämän sopimuksen osapuolten kesken muuta sovita, kohdennettava siten, että palkkauksella
edistetään valtionhallinnon ja sen toimintayksiköiden tuloksellisuutta, parannetaan kilpailukykyä osaavan henkilöstön saatavuudesta ja palveluksessa pysyttämiseksi sekä parannetaan naisten ja miesten välistä palkkatasa-arvoa. Tällainen erä kohdennetaan ensisijaisesti ja pääosin vpj:n kehit- tämiseen. Erä käytetään kuitenkin aina ennen muita edellä tässä pykälässä sanottuja käyttötapoja vpj:n käyttöönottamisen vaiheittaisen toteutuksen tai vpj:n kehittämisen rahoittamiseen (ns. vekse- lin kattamiseen) sen mukaan, mitä siitä kussakin vpj:n käyttöönottamista tai kehittämistä koskevas- sa aikaisemmassa sopimuksessa on sovittu.
10 §
Palkkapolitiikka vpj:n soveltamiskäytännössä
Vpj-palkkausjärjestelmissä palkkaus perustuu tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuori- tukseen. Vpj-palkkapolitiikka on tarkoitettu toimimaan kannustavasti ja oikeudenmukaisesti sekä toiminnan tuloksellisuutta edistävällä tavalla. Tavoitteena on kannustaa henkilöstöä hakeutumaan vaativampiin tehtäviin ja parantamaan työsuoritustaan ja muutenkin tukea henkilöstön kehittymistä sekä kehittää esimiestyötä sekä parantaa johtamista ja työnantajakilpailukykyä.
Kannustavassa henkilöstöpolitiikassa on keskeistä hyödyntää henkilöstön osaaminen ja sen kehit- tyminen parhaalla tavalla. Tätä toteutetaan tarjoamalla henkilöstölle tilanteiden mukaan ja tuloksel- lisen toiminnan tukena mahdollisuuksia vaativampiin tehtäviin tai ainakin vaativuutensa säilyttäviä tehtäviä. Sopimusalan määrärahatilanne ei saa vaikuttaa henkilökohtaisen työsuorituksen arvioin- tiin.
Edellä sanottujen perusteiden ja tavoitteiden huomioimiseksi sekä palkkausjärjestelmän yleisen kannustavuuden vuoksi keskustason osapuolet korostavat, että virkamiehillä ja työtekijöillä on vpj- sopimusten perusteella ja mukaisesti oikeus vpj-palkkaukseen ja toisaalta työnantajalla on mahdol- lisuus myös palkkauksen muuttamiseen vaativuus- tai suoritustason alentuessa, sopimusten ja niihin sisältyvien turvaamismääräysten mukaisesti.
11 § Matkakustannusten korvaukset
Matkakustannusten korvauksia koskevia määräyksiä muutetaan 1.1.2015, 1.1.2016 ja 1.1.2017 luki- en, aikaisempaa käytäntöä vastaavasti.
12 § Allekirjoittamispöytäkirja
Tähän sopimukseen liittyvän allekirjoittamispöytäkirjan määräykset ovat sopimuksenvaraisten asi- oiden osalta voimassa virka- ja työehtosopimuksena.
Virkaehtosopimusjärjestelmä
13 § Työrauha
Tähän sopimukseen sidottu ei saa sopimuksen voimassaoloaikana ryhtyä työtaistelutoimenpiteisiin sopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta tai oikeasta sisällöstä taikka sopimukseen perustuvasta
vaatimuksesta syntyneen riidan ratkaisemiseksi, voimassa olevan sopimuksen muuttamiseksi tai uuden sopimuksen aikaansaamiseksi.
Lisäksi tähän sopimukseen sidottu yhdistys on velvollinen valvomaan, että sen alaiset yhdistykset ja virkamiehet, joita sopimus koskee, eivät riko edellisessä momentissa tarkoitettua työrauhavelvoitet- ta eivätkä sopimuksen määräyksiä. Tämä yhdistykselle kuuluva velvollisuus sisältää myös sen, ettei yhdistys saa tukea tai avustaa kiellettyä työtaistelutoimenpidettä eikä muullakaan tavalla vaikuttaa sellaisiin toimenpiteisiin, vaan on velvollinen pyrkimään niiden lopettamiseen.
Työehtosopimusjärjestelmä
Tämän työehtosopimuksen voimassaoloaikana ei saa ryhtyä lakkoon, sulkuun eikä muuhun niihin verrattavaan toimenpiteeseen, joka kohdistuu tämän sopimuksen tai sen liitteiden määräyksiä vas- taan tai tarkoittaa tämän sopimuksen tai sen liitteiden muuttamista.
14 § Sopimuksen voimassaolo
Sopimuskausi jatkuu 2 §:ssä todetun ajanjakson jälkeen vuoden kerrallaan, siltä osin kuin sitä ei jonkun sopimusosapuolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä.
Virastojen tarkentavien virkaehtosopimusten ja työehtosopimusten määräysten mukaisesti tulevat tämän sopimuksen irtisanomisella samalla myös ne irtisanotuiksi.
Mikäli edellä 6 §:n 3 momentissa tarkoitetuissa työllisyys- ja kasvusopimuksen kauden toisen jak- son eli valtion sopimuksen osalta ajan 1.2.2016 - 31.1.2017 sopimuskorotusta koskevissa työmark- kinakeskusjärjestöjen välisissä neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen viimeistään 15.6.2015, tämän sopimuksen osapuolilla on oikeus irtisanoa sopimuksensa päättymään 31.1.2016 neljän kuu- kauden irtisanomisajalla.
Helsingissä 7. päivänä marraskuuta 2013
VALTIOVARAINMINISTERIÖ
JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY.
JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY.
PALKANSAAJAJÄRJESTÖ PARDIA RY.
SOPIMUSKAUDELLE 2014 – 2017 7.11.2013 TEHDYN VALTION VIRKA- JA TYÖEH- TOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITTAMISPÖYTÄKIRJA
1 §
Työelämän kehittämistä koskevat toimenpiteet valtionhallinnossa
Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 25.10.2013 allekirjoittamassa Työllisyys- ja kasvusopimukses- sa on sovittu sitoutumisesta sen 4 kohdan mukaisiin työelämän kehittämisratkaisuihin. Tämän vir- ka- ja työehtosopimuksen osapuolet tarkastelevat yhteisesti näitä ratkaisuja sekä tarvittavilta osin huolehtivat ja neuvottelevat niiden toteuttamisesta valtionhallinnossa.
2 §
Työurien pidentäminen
Valtion keskustason osapuolten yhteisenä tavoitteena on edistää työurien pidentämistä tukemalla valtion työyhteisöjen tuloksellista toimintaa ja henkilöstön työhyvinvointia koko työuran ajan. Työ- hyvinvointitoiminta on jatkuvaa ja kokonaisvaltaista työn, työympäristön ja työyhteisöjen kehittä- mistä. Työhyvinvointia edistävien toimien vaikutukset näkyvät virastoissa parantuneena työssä jak- samisena sekä vähentyneinä sairauspoissaoloina ja työkyvyttömyyseläköitymisinä sekä työn tulok- sellisuuden paranemisena. Tavoitteeksi asetetaan työtapaturmien vähentäminen nollaan.
Asetetaan työryhmä tukemaan ja seuraamaan työmarkkinakeskusjärjestöjen sopiman työkaarimallin jalkauttamista ja käyttöönottoa virastoissa yhteistoiminnassa henkilöstön edustajien kanssa. Työ- ryhmän tehtäviin kuuluu lisäksi aiheeseen liittyvän koulutustarjonnan selvittäminen, erilaisten ikä- ohjelmia koskevien kokemusten ja hyvien käytäntöjen kerääminen sekä yhteisen aineiston tuotta- minen virastojen tueksi. Työryhmän tehtäviin kuuluu myös tukea ja seurata työtapaturmien vähen- tämis- ja työssäjaksamistavoitteiden toteutusta.
Osapuolet arvioivat työkaarimallin käyttöönottoa valtion työpaikoilla sekä tarvittavia jatkotoimen- piteitä 31.5.2015 mennessä. Työryhmän toimikausi on 1.4.2014–31.1.2017.
3 § Muutosturva
Asetetaan työryhmä selvittämään muutosturvaa koskevien periaatteiden käyttöä, toteutumista valti- onhallinnossa vuodesta 2012 alkaen sekä mahdollisia kehittämistarpeita. Muutosturvan periaatteet sisältyvät valtioneuvoston periaatepäätökseen valtion henkilöstön aseman järjestämisestä organisaa- tion muutostilanteissa (26.1.2012). Työryhmä päättää selvityksen toteuttamistavasta.
Työryhmä saa käyttöönsä tarvittavat tiedot hallinnonaloittain esimerkiksi muutosturvan kohteena olleiden henkilöiden määrästä, irtisanomisesta ja uudelleensijoittamisesta.
Työryhmän tulee selvityksen tehtyään arvioida vaihtoehtoisia tapoja, jotka mahdollistaisivat sopi- musosapuolten yhteisen muutosturvan toteutumisen seurannan valtionhallinnossa.
Palvelussuhteen ehtoihin liittyvät kysymykset eivät kuulu työryhmän tehtäviin. Työryhmän on raportoitava työstään kahdessa vaiheessa seuraavasti:
- väliraportti valtioneuvoston periaatepäätöksen mahdollisista kehittämistarpeista 15.6.2015 mennessä
- loppuraportti 31.1.2017 /tai sopimuskauden loppuun mennessä.
4 § Kehityskeskustelut
Jokaisella virkamiehellä ja työntekijällä on oikeus vuosittaisten kehityskeskustelujen käymiseen osana hyvää johtamista ja esimiestyötä. Ikääntyneiden virkamiesten ja työntekijöiden kohdalla kehi- tyskeskusteluissa tulee myös käydä läpi työuran pidentämistä tukevia toimenpiteitä vähintään viisi vuotta ennen arvioitua eläkkeelle jäämistä tai heidän täytettyään 58 vuotta. Kehityskeskustelussa esille nousseiden toimenpiteiden pohjalta voidaan tarvittaessa laatia yksilöllinen etenemismalli (työurasuunnitelma), jossa huomioidaan erilaisia työhön (työtehtävät, työolosuhteet, työajat jne.) ja työuralla jatkamiseen liittyviä kehittämistarpeita sekä osaamisen siirtäminen.
5 §
Tuloksellisuutta edistävät työaikajärjestelyt ja -ratkaisut virastoissa
Virastojen tulee tarkastella virastokohtaisia työaikoja koskevia sopimusmääräyksiään ja työaikajär- jestelyjään tavoitteena toiminnan tuloksellisuutta edistävät työaikaratkaisut. Tällaisissa työaikarat- kaisuissa työaikaa sijoitetaan ja kohdennetaan toiminnan ja henkilöstöstrategian edellyttämällä ta- valla. Työn tekemistä suunnataan toiminnan painopisteiden mukaisesti vastaamaan esimerkiksi toi- minnan kausivaihteluista ja ruuhkahuipuista, palvelutarpeista tai muista aikatauluvaatimuksista joh- tuviin ennakoitavissa oleviin tai yllättäviin työmäärävaihteluihin. Tavoitteena on työajan tehok- kaampi käyttö toimintaan perustuvien joustavien työaikajärjestelyjen avulla.
Työaikajärjestelyt ja –ratkaisut voivat liittyä esimerkiksi työajan tasoittumisjärjestelyjen käyttöönot- toon, työvuoroihin ja niiden sijoitteluun, eri työaikamuotojen käyttöön sekä varallaolojärjestelyjen keventämiseen ja purkamiseen. Nämä ratkaisut voivat olla toteutettavissa työaikajärjestelyillä yh- teistoimintamenettelyä noudattaen. Virka- ja työehtosopimusmuutoksia edellyttävien työaikaratkai- sujen toteuttaminen tapahtuu sopimuksen 9 §:ssä, työajoista tehdyssä virka- ja työehtosopimuksessa ja työaikalaissa virastotason sopimustoiminnalle asetetuilla edellytyksillä ja puitteissa.
6 § Työaikaselvitys
Asetetaan työryhmä selvittämään 31.10.2015 mennessä mahdollisuuksia edistää valtionhallinnon tuottavuutta ja tuloksellisuutta siten, että lisätään työtuntien määrää ja työaikajoustoja, ottaen huo- mioon henkilöstön työssä jaksaminen ja työhyvinvointi. Selvityksessä tarkastellaan valtion henki- löstön sopimusten mukaisia työaikoja ja vuosityöaikoja lomat huomioon ottaen sekä tehtyä työaikaa ja verrataan niitä vastaaviin muiden alojen työaikoihin. Myös valtion henkilöstön virkamatkojen yhteydessä tehdyn työn aikaa tarkastellaan. Työaikajoustojen osalta tarkoituksena on edistää viras- tojen toiminnan tarkoituksenmukaista ja tuloksellista järjestämistä sekä helpottaa henkilöstön työn ja yksityiselämän yhteensovittamista, ottaen huomioon myös uudenlaiset tavat ja mahdollisuudet järjestellä ja tehdä työtä valtionhallinnossa. Osana selvitystä tarkastellaan sen kohteena olevien asi- oiden kannalta myös jaksotyön erityiskysymyksiä.
7 § Matkatyöryhmä
Asetetaan työryhmä, jonka tehtävänä on valmistella ja neuvotella vuosien 2015 – 2017 alusta lukien voimaan tulevat matkakustannusten korvausten tarkistukset. Työryhmän toimikausi on 1.4.2014 – 31.1.2017.
Työryhmä selvittää 31.10.2015 mennessä uudentyyppisen virantoimitusmatkan ja sen johdosta kor- vattavien matkakustannusten perusteita ja vaihtoehtoja sekä matkustussäännön muita kehittämistar- peita ja -mahdollisuuksia sekä tekee tarpeelliseksi harkitsemiaan esityksiä.
8 § Tilastotyöryhmä
Tilastotyöryhmä jatkaa toimintaansa seuraamalla pysyvän vuosittaisen toimeksiantonsa mukaisesti työmarkkinoiden ansio-, tulo- ja kustannuskehitystä sekä valtion palkansaajien ostovoimaa ja ansio- tasoa työmarkkinoilla. Työryhmän toimikausi on 1.4.2014–31.1.2017.
9 §
Eräät määräykset palkkatason turvaamiseksi
Määräykset palkkatason turvaamiseksi eri tilanteissa ovat tämän allekirjoittamispöytäkirjan liittee- nä.
10 §
Tiede- ja kulttuurialojen virkaehtosopimusten sopimusalat
Tiede- ja kulttuurialan virastojen tarkentavat virkaehtosopimukset muutetaan, niitä muutoin muut- tamatta, 1.4.2014 alkaen omiksi virastokohtaisiksi sopimuksikseen pöytäkirjamenettelyssä 28.2.2014 mennessä.
11 §
Tasokuvausten edistäminen tehtävien vaativuusarvioinnissa
Niillä vpj-sopimusaloilla, joilla ei ennestään ole osana sopimusta käytössä vaativuuden arviointijär- jestelmän selkeän soveltamisen tukena vaativuustasojen tehtävien sanallisia tasokuvauksia tai muu- ta, samaa tarkoitusta palvelevaa yksinkertaista vaativuusluonnehdintaa, virastotason osapuolten tulee yhteisesti tarkastella mahdollisuutta ottaa sellainen käyttöön sekä pyrkiä valmistelemaan ja neuvottelemaan siitä johtuvista muutoksista sopimusasiakirjoihin.
Tässä valmistelussa ja neuvottelussa kiinnitetään erityistä huomiota siihen että tasokuvaukset ja niiden vaativuusarviointi ovat yhtäpitäviä sopimusalan vaativuusarviointijärjestelmän kanssa ja pe- rustuvat siihen ja että osapuolten, luottamusmiesten ja arviointiryhmän tietojensaanti ja vaikutus- mahdollisuudet eivät muutoksen johdosta heikkene. Näistä asioista otetaan tarvittavat määräykset sopimusasiakirjoiin.
12 §
Vanhojen palkkojen seuranta
Viime vuosina tehtyihin fuusiovirastojen vpj-sopimuksiin sisältyvät määräykset palkkausten tur- vaamisesta (ns. vanhat palkat), joiden perusteella osalle henkilöstöstä maksetaan vpj-järjestelmän mukaista palkkaa korkeampaa palkkausta.
Näiden ja jatkossa perustettavien virastojen vpj-sopimuksiin sisältyvät ja sisällytetään määräykset vpj-järjestelmän seurannasta ja kehittämisestä. Tällaisen seurannan yhteydessä seurataan ja tarkas- tellaan myös 1 momentissa tarkoitettujen vanhojen palkkojen ja niiden saajien määrien kehitystä ja sen syitä, kiinnittäen huomiota toisaalta vanhaa palkkaa saavien palkkaukselliseen asemaan ja sen kehitykseen, toisaalta yleisemmin vanhojen palkkojen lakkaamisen vaikutukseen viraston palkka- kehitykseen.
13 §
Euromääräisten palkkojen yleiskorotus
Virkamiesten euromääräisinä vahvistettuja tai sovittuja kuukausipalkkoja ja tuntipalkkaisten virka- miesten tuntipalkkoja tarkistetaan keskustason virka- ja työehtosopimuksen 6 §:ssä tarkoitetuin yleiskorotuksin. Kuukausipalkkojen euromääräinen korotus on 1.8.2014 alkaen 20,00 euroa.
Niitä euromääräisiä palkanlisiä ja lisäpalkkioita, joita on ennestään voimassa olevien virka- ja työ- ehtosopimusten tai vakiintuneen käytännön perusteella tarkistettava yleiskorotuksin, korotetaan 1.8.2014 alkaen 0,73 prosentilla ja 1.8.2015 alkaen 0,30 prosentilla.
14 §
Palkkaus harjoittelutyössä
Valtion palveluksessa harjoittelutehtävissä olevan henkilöstön palkkauksesta on määrätty erikseen.
15 §
Uutena viraston palvelukseen tulevan henkilön henkilökohtainen palkanosa
Vuoden 2003 mallisopimuksen mukaan henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka työnantaja arvioi vas- taavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan, ja suoritustaso arvioi- daan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mukaisesti. Virastojen vpj-sopimuksiin sisältyy yleensä vastaa- va määräys.
Osapuolet korostavat, että kysymyksessä on tällaista määräystä sovellettaessa henkilön pätevyyteen, osaamiseen, työkokemukseen ja aikaisempaan suoriutumiseen ja niistä saatavaan tietoon perustuva aito arviointi. Arvioinnissa noudatetaan vpj-sopimuksen mukaisia suorituksen arviointitekijöitä ja suhteutetaan arviointi muun henkilöstön osalta noudatettuun arviointikäytäntöön. Henkilökohtainen palkanosa vahvistetaan myös näissä tapauksissa henkilökohtaisen palkanosan taulukon mukaisesti.
16 §
Xxxxxxxxx vaihtaminen vapaaksi
Lomarahan vaihtamisesta vapaaksi voidaan sopia työnantajan sekä virkamiehen tai työntekijän kes- ken kunkin lomarahan maksuvuoden huhtikuun loppuun mennessä. Palkallista vapaata myönnetään siten, että lomarahasta vähennetään 4,4 prosenttia kuukausipalkasta kutakin vapaana annettavaa työpäivää kohti. Vapaa annetaan lomarahan maksuvuoden tai sitä seuraavan kalenterivuoden aika- na. Myönnetty vapaa voidaan peruuttaa tai keskeyttää, jos sen käyttäminen estyy painavasta syystä, kuten virkamiehen tai työntekijän pyytäessä sitä sairautensa johdosta. Tällöin peruutettua vapaata vastaava etuus palautuu maksettavaksi lomarahana. Lomarahavapaata pidetään virassa- ja työssä- olopäivien veroisina päivinä vuosilomaoikeutta laskettaessa. Xxxxxxxxxxxxx voidaan siirtää pidet- täväksi uudessa virastossa, kun virkamies tai työntekijä siirtyy valtion muun viraston palvelukseen.
17 § Arviointiryhmien palkkiot
Sopimusaloilla, joilla on voimassa vpj-palkkausjärjestelmä, maksetaan ns. mallisopimuksen 4 §:ssä tarkoitetun arviointiryhmän puheenjohtajalle ja jäsenelle palkkiota, jonka määrä on jäsenelle 360 euroa ja puheenjohtajalle 720 euroa vuodelta. Palkkio maksetaan 12 kuukauden jaksolta jälkikäteen. Jos asianomainen ei ole jonkin kalenterikuukauden aikana osallistunut ryhmän työhön, palkkio maksetaan hänen sijastaan toimineelle, laskien kalenterikuukautta kohti 1/12 osa. Tätä palkkiota maksetaan samoin perustein puheenjohtajalle ja jäsenelle myös muun nimisessä työnantaja- ja pal- kansaajaosapuolen yhteisessä ryhmässä, jonka tehtävät käsittävät arviointiryhmälle mallisopimuk- sen mukaan kuuluvat tehtävät. (YK: 06000)
Mikäli henkilö toimii ensimmäisessä momentissa tarkoitetussa tehtävässä kahdessa ryhmässä, sano- tut palkkiot maksetaan kummastakin erikseen. Jos henkilö toimii näissä tehtävissä useammassa kuin kahdessa ryhmässä, palkkiot maksetaan kuitenkin kahden ryhmän perusteella.
18 §
Virkapukujen hankintakustannukset
Virkapukuavustuksista annetun asetuksen (850/1969) 4 §:ssä säädetyn estämättä työnantaja vastaa palveluksessaan olevalle henkilöstölle hankittavien virkapukujen hankintakustannuksista täysimää- räisesti.
19 §
Vuosilomakarenssin poistamisen rahoitus- ja tuomioistuinmenettely
Valtion sopimusratkaisussa on muutettu valtion vuosilomista tehdyn virka- ja työehtosopimuksen 12 §:ää siten, että vuosiloman aikana alkavan työkyvyttömyyden vaikutukseen liittyvä ns. karenssi poistetaan 1.4.2014 alkaen.
Tämän muutoksen kustannusvaikutuksesta 0,10 % valtionhallinnon virkamiesten ja työntekijöiden yhteenlasketusta palkkasummasta katetaan siirtämällä korotuksesta 1.8.2015 0,10 %-yksikköä tähän tarkoitukseen, joten 1.8.2015 lukien toteutetaan 0,30 %:n määräinen yleiskorotus.
Tämä kattaminen on ehdollinen riippuen siitä, aiheutuuko sanottu kustannus vuosilomalain 25 §:n muutoksesta (276/2013), jolla karenssi poistetaan valtionhallinnossa 1.4.2014 alkaen lakisääteisen loman osalta.
Valtiovarainministeriön käsityksen mukaan vuosilomalain muutos ei lain nojalla johda karenssin poistumiseen vuosilomalain 5 §:n mukaisia lomia pitempien lomien osalta. Pääsopijajärjestöjen käsityksen mukaan lainmuutoksella karenssi poistuu lain 33 §:n perusteella virkamiesten osalta myös vuosilomalain 5 §:n mukaista pitempien lakisääteisten lomien osalta.
Jos lainvoimaisella tuomioistuimen päätöksellä 6 - 10 momentin mukaisella tavalla todetaan, että karenssin poistuminen perustuu sanottuun vuosilomalain muutokseen virkamiesten vuosilomalain 5
§:n mukaista pitempien lakisääteisten lomien osalta, poistetaan edellä sanotun 0,10 %:n määräisen kustannuksen kattamisratkaisu.
Pääsopijajärjestöt eivät tämän sopimuksen tekemisellä ole luopuneet oikeudestaan saada sitovasti ratkaistuksi, että karenssi poistuu virkamiesten vuosilomalain 33 §:ssä tarkoitettujen lomien osalta suoraan lain nojalla. Tämän vuoksi osapuolet ovat yhtä mieltä, että kysymys siitä, onko edellä tar- koitettu ehdollinen kustannusten kattamisratkaisu toteutettava, saatetaan työtuomioistuimen ratkais- tavaksi, suoraan ilman paikallis- tai keskusneuvotteluja. Tämä tapahtuu siten, että pääsopijajärjestöt ajavat siellä viimeistään 28.2.2014 vireille pantavaa yhteistä vahvistuskannetta valtiovarainministe- riötä vastaan, jossa ne edeltä ilmenevin perustein vaativat tämän virka- ja työehtosopimuksen oike- aksi tulkinnaksi vahvistettavaksi, että kattamisratkaisu 5 momentin mukaan raukeaa.
Jos kanne hyväksytään, yleiskorotus 1.8.2015 alkaen toteutetaan 0,40 %:n määräisenä. Jos kanne hylätään, yleiskorotus 1.8.2015 alkaen on 0,30 %:n määräinen.
Jos työtuomioistuin jättäisi vahvistuskanteen tutkimatta sen vuoksi, ettei se katsoisi siinä olevan kysymys toimivaltaansa kuuluvasta asiasta, yleiskorotus 1.8.2015 toteutetaan aluksi 0,30 prosentin määräisenä.
Tällöin menetellään tuomioistuimen ratkaisun saamiseksi asiaan siten, että pääsopijajärjestöt vaati- vat asianomaisessa hallinto-oikeudessa vuosilomalain säännösten perusteella vahvistettavaksi, että karenssi on lain 33 §:n perusteella poistunut virkamiesten osalta vuosilomalain 5 §:n mukaista pi- tempien lakisääteisten lomien osalta. Jos asian vireille saaminen hallinto-oikeudessa sitä vaatii, val- tiovarainministeriö tekee ensin oman kantansa mukaisen yleisen hallintopäätöksen, josta pääsopija- järjestöt tekevät valituksen.
Jos hallintovalitusteitse syntyy tuomioistuimen lainvoimainen ratkaisu, jossa järjestöjen vaatimus hyväksytään, yleiskorotus 1.8.2015 alkaen toteutetaan 0,40 %:n määräisenä, tai, jos ratkaisu saa- daan sitä myöhemmin, toteutetaan 1.8.2015 alkaen jo toteutetun 0,30 %:n yleiskorotuksen lisäksi mahdollisimman pian 0,10 %:n yleiskorotus. Lisäksi, jos maksuajankohtakohta on 1.8.2015 jäl- keen, maksetaan kullekin 1.8.2015 ja 0,10 %:n korotuksen maksuunpanon väliseltä keskeytykset- tömältä palveluksessaoloajalta kertaerä, joka lasketaan 0,10 %:n ja kertaerän maksuajankohdan kuukausipalkan mukaan. Jos kanne hylätään, yleiskorotus 1.8.2015 alkaen on 0,30 %:n määräinen.
Osapuolet vastaavat itse omista oikeudenkäyntikuluistaan.
LIITE
Eräät määräykset palkkatason turvaamiseksi (allekirjoittamispöytäkirjan 9 §)
1. Tehtäväkohtainen palkanosa tehtävien vaativuuden alentuessa
1.1. Työnantaja päättää tehtävistä ja niiden muutoksista. Kannustavassa henkilöstöpolitiikassa on keskeistä hyödyntää henkilöstön osaaminen ja sen kehittyminen parhaalla tavalla. Tätä toteutetaan tarjoamalla tilanteiden mukaan ja viraston tuloksellisen toiminnan tukena mahdollisuuksia vaati- vampiin tehtäviin tai ainakin vaativuutensa säilyttäviä tehtäviä.
1.2. Jos työnantaja kuitenkin tekisi aloitteen vakinaisessa palvelussuhteessa olevan henkilön tehtä- vien muuttamiseksi, joka johtaisi vaativuustason alenemiseen, eikä henkilö suostu muutokseen, työnantajan on selvitettävä mahdollisuus järjestää henkilölle nykyisen vaativuustason mukaiset teh- tävät. Työnantaja tai henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies voi vaatia asian käsittelemistä arviointiryhmässä. Ryhmä määrittelee kantansa tehtävien muutokseen, sen perusteisiin ja sanottuun mahdollisuuteen. Käsittely ryhmässä tapahtuu ennen tehtävien muuttamista, ellei tehtävien muutos- ta ole välttämätöntä toteuttaa jo sitä ennen.
1.3. Henkilön tehtäväkohtaista palkanosaa ei 1.2. kohdassa tarkoitetun tehtävämuutoksen johdosta alenneta 24 kalenterikuukauden aikana tehtävien sanotusta muutoksesta. Työnantaja jatkaa entisen vaativuustason mukaisten tehtävien mahdollisuuden selvittämistä tämän ajan.
1.4. Edellä 1.2. ja 1.3. kohdissa sanottu koskee soveltuvin osin myös määräaikaisia ja muutoin ra- joitetuksi ajaksi annettuja tehtäviä ja perustettuja palvelussuhteita, mutta ei kuitenkaan tilanteita, joissa tehtävien vaativuustaso alenee määräajaksi tai muutoin rajoitetuksi ajaksi annettujen tehtävi- en taikka määräaikaisen tai muutoin rajoitetuksi ajaksi perustetun palvelussuhteen päättyessä taikka uuden palvelussuhteen alkaessa. Momentit eivät koske myöskään vaativuustason alentamistilantei- ta, joissa henkilölle on palvelussuhteen päättämistä koskevassa asiassa varattu tilaisuus tulla asiassa kuulluksi valtion virkamieslain 66 §:n 2 momentissa tai työsopimuslain 9 luvun 2 §:ssä tarkoitetuin tavoin.
1.5. Alakohtaisia sopimuksia palkkauksen alentamisen rajoittamisesta vaativuuden alentuessa nou- datetaan 1.1. – 4. kohtien asemesta.
1.6. Mitä edellä 1.1, 1.2. ja 1.4. kohdissa on sovittu, sovelletaan sen asemesta, mitä virastotasolla on sovittu mallisopimuksen 4 §:n 8 momentin ja sen huomautusten tai niiden myöhempien muutosten nojalla.
1.7. Palkkauksen turvaamisesta eräiden organisaatiomuutos- ja sopimustilanteiden osalta on sovittu alla kohdassa 2 ja kohdassa 3 taikka sen nojalla virastotason sopimuksessa. Jos tässä 1. kohdassa sovittua on sovellettava yhtä aikaa edellisessä virkkeessä sanottujen sopimusmääräysten kanssa, noudatetaan sitä, mikä on palkansaajalle edullisempaa. Henkilöllä, jolla on oikeus ensimmäisessä virkkeessä sanotuissa sopimusmääräyksissä tarkoitettuun vanhaan palkkaan tai palkanlisään, tämä oikeus säilyy vaativuustason alenemisen estämättä myös aikana, jona tehtäväkohtainen palkanosa on 1.3. momentin perusteella säilytetty ennallaan.
2. Palkkaus henkilöstön siirtyessä organisaatiomuutoksessa suoraan lain nojalla
2.1. Tätä 2. kohtaa sovelletaan tilanteissa, joissa henkilöstö siirtyy organisaatiomuutoksessa suoraan lain nojalla valtionhallinnon virastosta toiseen, eikä sama palkkausjärjestelmä ole sovellettavana molemmissa virastoissa, ellei virastotason virka- tai työehtosopimuksella ole sovittu tai sovita muu- ta.
2.2. Seuraavaa noudatetaan täten siirtyneen henkilön osalta niin kauan kuin hän on siirtymähetkestä alkaen keskeytyksettä vastanottavan viraston virkaan nimitettynä tai toistaiseksi voimassa olevassa työsopimussuhteessa.
2.3. Siirtyvä henkilöstö säilyttää siirtymähetken euromääräisen palkkansa siten kuin 2.4. ja 2.5. kohdissa on sovittu.
2.4. Jos vastaanottavassa virastossa jo on palkkausjärjestelmä ja jos henkilön euromääräinen kuu- kausipalkka siirtymähetkellä on hänelle vastaanottavassa virastossa maksettavaa kuukausipalkkaa korkeampi, hänellä on oikeus palkkojen erotuksen määräiseen palkanlisään. Niissä tapauksissa, joissa henkilön tehtävien vaativuus ei siirrossa säily entisellä tasolla, palkanlisä lasketaan sellaisen kuukausipalkan, jota luovuttavassa virastossa olisi asianomaisessa alemman vaativuuden tehtävissä maksettu, ja vastaanottavassa virastossa maksettavan kuukausipalkan erotuksena. Henkilön kuukau- sipalkan nousu siirtymähetken jälkeen alentaa palkanlisän euromäärää nousua vastaavalla euromää- rällä. Palkanlisä lakkaa kuukausipalkan saavuttaessa edellä tässä momentissa tarkoitetun kuukausi- palkan, jonka perusteella palkanlisä on laskettu. Palkanlisä säilyy muussa tapauksessa niin kauan, kuin tehtävät keskeytyksettä säilyvät vähintään sillä vaativuustasolla, jolla ne olivat vastaanottavas- sa virastossa siirtymähetkellä.
2.5. Niin kauan kuin vastaanottavassa virastossa ei vielä ole palkkausjärjestelmää, työnantaja voi muuttaa siirtymähetken euromääräistä palkkaa yleisten työoikeudellisten säännösten ja periaatteiden mukaisesti.
2.6. Kohtien 2.1 – 5. mukaista linjausta sovelletaan siirtymiseen kannustamiseksi myös, kun henki- löstöä siirtyy vapaaehtoisuuteen perustuen toimintayksiköstä toiseen toimintojen alueellistamisessa, ellei muusta palkkausjärjestelystä erikseen sovita.
2.7. Tämän pykälän perusteella palkanlisää saavan oikeus yleiskorotuksiin määräytyy lisän sisältä- vän kokonaiskuukausipalkan perusteella.
2.8. Suoraan lain nojalla siirtyvällä henkilöllä on oikeus 24 kuukauden ajan siirtymähetkestä alkaen vähintään siihen kuukausipalkkaukseen, johon hänellä silloin oli oikeus luovuttavassa virastossa. Tästä palkkauksesta on vastaavasti voimassa, mitä yleensä on voimassa vpj-takuupalkkauksesta.
2.9. Jos suoraan lain nojalla siirtyvällä tai 2.6. kohdassa tarkoitetulla henkilöllä on siirtymäajankoh- tana luovuttavan viraston palkkausjärjestelmässä oikeus takuuosaan tai -palkkaukseen, siten kuin siitä oli sovittu vpj-järjestelmän käyttöönottamisen yhteydessä, tämä oikeus säilyy sen mukaisena, mitä siitä oli luovuttavassa virastossa noudatettavana.
2.10. Edellä 2.4. kohdan toisessa virkkeessä tarkoitettu palkanlisän laskenta perustuu luovuttavan viraston vpj:hin. Ellei tällaista vpj:tä ole olemassa, perustetaan laskenta kokonaisarvioon, ottaen huomioon henkilön siirtymähetken kuukausipalkkaukset, tehtävät ja tehtävätasot luovuttavassa ja vastaanottavassa virastossa.
2.11. Jos henkilö on siirtymähetkellä nimitettynä määräajaksi tai muutoin rajoitetuksi ajaksi virkaan tai virkasuhteeseen tai määräaikaiseen työsopimussuhteeseen taikka hän on määräaikaisesti korke- amman vaativuustason tehtävissä, hänellä on tämän määräajan oikeus niiden mukaisesti määräyty- vään palkkaan edellä sovittuja edellytyksiä ja perusteita noudattaen. Määräajan päätyttyä euromää- räinen palkka turvataan edellä tässä pykälässä sanotusti sen viran tai tehtävän, johon hän on ollut käyttöönottoajankohtana toistaiseksi nimitettynä, palkkatason mukaisesti.
3. Palkkatason turvaaminen fuusiotapauksissa
3.1. Uusien fuusio-vpj-sopimusten määräysten lähtökohtana käytetään soveltuvin osin vuoden 2003 ns. mallisopimusta keskustasolla tehtyine muutoksineen (ml. tietojen saanti ja arviointiryhmän teh- tävien täsmennykset) sekä tästä kohdasta 3 ilmenevin, takuupalkkamääräysten (mallisopimuksen 8
§) asemesta vpj-sopimukseen otettavin palkkatason turvaamista koskevin määräyksin. Mallisopi- muksen siirtymäkausimääräysten (mallisopimuksen 7 § ja muut kohdat) asemesta sovelletaan, mitä keskustason sopimuksen 7.11.2013 9 §:n 5 momentissa on sovittu siirtymäkausimenettelystä.
3.2. Tarkoituksena on, ettei palkkaus alene uuden fuusio-vpj-järjestelmän käyttöönottamisen joh- dosta. Tässä tarkoituksessa noudatetaan seuraavaa henkilön osalta, joka uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoajankohtana ja siitä alkaen keskeytyksettä on ollut toistaiseksi voimassa olleessa uuden viraston palvelussuhteessa.
3.3. Kohtien 3.4. – 6. soveltaminen edellyttää, että henkilölle käyttöönottoajankohtana maksettu palkka (vanha palkka) on suurempi kuin uuden järjestelmän mukainen kuukausipalkka. Momentteja sovelletaan vain siihen saakka, kunnes henkilön tämän järjestelmän mukainen palkka saavuttaa tai ylittää käyttöönottoajankohdan jälkeisin yleiskorotuksin tarkistetun vanhan palkan tai henkilön teh- tävien vaativuustaso alenee. Soveltaminen jatkuu kuitenkin, vaikka vaativuustaso olisi ennen tämän kohdan 3.4.momentissa sanotun 18 kuukauden määräajan tai 2.8. kohdassa tarkoitetun 24 kuukau- den määräajan päättymistä ollut välillä alempikin, jos vaativuustaso palaa ennalleen näiden määrä- aikojen kuluessa. Soveltaminen ei myöskään lakkaa, jos uuden järjestelmän mukaisen palkan nousu johtuu määräaikaisista tehtävistä.
3.4. Henkilöllä on edellä sovituilla edellytyksillä ja perusteilla oikeus vanhaan palkkaan, jota tarkis- tetaan samassa suhteessa kuin henkilön tämän järjestelmän mukainen palkka muuttuu, kuitenkin enintään yleiskorotuksin tarkistetun vanhan palkan määrään saakka. Henkilön vanha palkka säilyy kuitenkin vähintään käyttöönottoajankohdan ja sen jälkeisillä yleiskorotuksilla tarkistetun määrän mukaisena 18 kuukautta vpj-järjestelmän käyttöönottamisesta alkaen.
3.5. Oikeus vanhaan palkkaan jatkuu 18 kuukaudenkin jälkeen, muiden edellä sovittujen edellytys- ten ja perusteiden mukaisesti. Myös tapauksissa, joissa vaativuustaso on alentunut, mutta 3 momen- tissa sanotuin tavoin palannut ennalleen siinä sanotuissa määräajoissa, oikeus vanhaan palkkaan säilyy vastaavasti. Edellä kohdassa 1.7. on erikseen sovittu vanhan palkan säilymisestä eräissä tapa- uksissa. Muissa kuin 3.3. – 5. kohdissa erikseen mainituissa tapauksissa oikeus tämän pykälän so- veltamiseen lakkaa vaativuustason alentuessa.
3.6. Lisäksi henkilöllä, joka on käyttöönottoajankohtana nimitettynä määräajaksi tai muutoin rajoi- tetuksi ajaksi virkaan tai virkasuhteeseen tai tehtävään taikka määräaikaisesti korkeamman vaati- vuustason tehtävissä, on tämän määräajan oikeus niiden mukaisen vanhan palkan turvaamiseen 3.4.
– 6. kohdissa sovittuja edellytyksiä ja perusteita noudattaen. Näissä tapauksissa määräajan päätyttyä palkkataso turvataan 3.4. – 6. kohdissa sanotulla tavalla, mutta sen tehtävän, johon henkilö on ollut käyttöönottoajankohtana toistaiseksi nimitettynä, silloisten varsinaisten tehtävien perusteella.
3.7. Edellä tässä liitteessä sanotun lisäksi organisaatiomuutoksessa lakanneen viraston palvelukses- sa muutoksen voimaantuloa edeltävänä päivänä ollut henkilö, joka silloin siirtyi organisaatiomuu- toksessa perustettuun virastoon ja joka sen jälkeen on keskeytyksettä ollut viimeksimainitun viras- ton palveluksessa, säilyttää oikeutensa aikaisemman virastokohtaisen palkkausjärjestelmän mukai- seen takuupalkkaan. Oikeus tähän takuupalkkaan määräytyy edelleen siten kuin siitä oli sovittu ky- seisen viraston vpj-palkkausjärjestelmän käyttöönottamista koskeneessa virka- tai työehtosopimuk- sessa.
VALTION YLEINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS
Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus liitteineen uudistetaan seuraavasti muutettuna:
muutetaan 19, 55, 59 §, liitteen (liite 2) 7§:n 3 momentti ja liitteen (liite 6) 7§:n 3 ja 4 momentti
lisätään 9 §:ään 3 momentti
poistetaan liitteen (liite 2) 7§:n huomautus
9 §
Virkamiehen palkkaus sairausloman ajalta
-----------------------------------
Virkamiehellä on oikeus tämän pykälän mukaiseen palkkaan yhdenjaksoiselta sairauslomalta enintään vuoden ajalta. Tätä momenttia sovelletaan, kun vuoden aika ylittyy 1.4.2015 tai sen jäl- keen.
19 §
Työntekijän sairausloman yhdenjaksoisuus
Sairauslomat katsotaan yhdenjaksoiseksi sairauslomaksi, jollei työntekijä niiden välillä ole ollut työssä vähintään 30 kalenteripäivään sisältyvinä työpäivinä tai jolleivät sairauslomat ole johtuneet selvästi eri sairaustapauksista taikka eri tapaturma-, ammattitauti- tai väkivaltatapauksista.
Nykyinen 19 § muuttuu 1.4.2015 alkaen seuraavaksi:
19 § Sairausloman yhdenjaksoisuus
Sairauslomat katsotaan yhdenjaksoiseksi sairauslomaksi, jollei virkamies tai työntekijä niiden välil- lä ole ollut työssä vähintään 30 kalenteripäivään sisältyvinä työpäivinä tai jolleivät sairauslomat ole johtuneet selvästi eri sairaustapauksista taikka eri tapaturma-, ammattitauti- tai väkivaltatapauksista. Palvelussuhteen tai palvelussuhdelajin vaihtuminen ei katkaise yhdenjaksoisuutta.
55 §
Neuvottelut työehtosopimusten soveltamiserimielisyyksistä
Jos työnantajan ja työsopimussuhteisen henkilön välillä on erimielisyyttä työehtosopimuksen päte- vyydestä, voimassaolosta, sisällyksestä tai laajuudesta taikka tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkin- nasta, erimielisyys pyritään selvittämään neuvottelemalla siten kuin siitä on virkaehtosopimusten osalta sovittu valtion virkaehtosopimusasioiden pääsopimuksen 5 ja 6 §:ssä.
Tällä pykälällä kumotaan tätä asiaa koskevat tämän ja muiden työehtosopimusten sekä luottamus- miessopimusten määräykset. Voimaan jäävät kuitenkin niiden sellaiset määräykset, jotka koskevat
välitöntä neuvonpitoa ja vpj-sopimusten mukaista, välitöntä neuvonpitoa vastaavaa erimielisyyksien selvittämismenettelyn vaihetta (ns. mallisopimuksen 10 §:n 1 -3 momentti).
59 § Sopimuksen voimassaolo
Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2014 ja on voimassa 31.1.2017 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, jollei sitä ei jommaltakummalta puolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä. Jos valtion virka- ja työehtosopimus päättyy sen voimassaolopykälän 3 momentin perusteella 31.1.2016, päättyy samal- la tämä sopimus.
Sopimusmääräykset luottamusmiestoiminnasta sekä luottamusmiesten, työsuojeluvaltuutettu- jen ja muiden yhteistoimintatehtävään osallistuvien henkilöstön edustajien asemasta ja oike- uksista
7 § Neuvottelujärjestys
Työsopimussuhteisten neuvottelujärjestyksen osalta noudatetaan, mitä siitä on sovittu tämän sopi- muksen 55 §:ssä.
Sopimusmääräykset valtion sairaaloissa työskentelevien laillistettujen lääkäreiden sekä puo- lustusvoimien joukko-osastoissa kokonaispalkkausjärjestelmään kuuluvien lääkäreiden eräis- tä palvelussuhteen ehdoista
7 § Sairaalapäivystyksen peruskorvaukset
3 mom. Päivystys sairaalan päivystyshuoneessa (sairaalapäivystys)
euroa päivystysvuorokaudelta
1.8.2014 lukien | 1.8.2015 lukien | ||
Sunnuntai- tai juhlapäivisin | 224,11 | 225,75 | 226,42 |
arkilauantaisin | 167,76 | 168,98 | 169,49 |
muina arkipäivinä | 112,46 | 113,28 | 113,62 |
4 mom. Mikäli viran pätevyysvaatimuksena on erikoislääkärin oikeus, suoritetaan viran päte- vyysvaatimukset täyttävälle erikoislääkärille sairaalapäivystyksen peruskorvaukset kuitenkin seuraavasti:
euroa päivystysvuorokaudelta
1.8.2014 lukien | 1.8.2015 lukien | ||
Sunnuntai- tai juhlapäivisin | 268,14 | 270,10 | 270,91 |
arkilauantaisin | 201,36 | 202,83 | 203,44 |
muina arkipäivinä | 138,49 | 139,50 | 139,92 |
VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS TYÖAJOISTA
Työajoista tehty valtion virka- ja työehtosopimus uudistetaan seuraavasti muutettuna
kumotaan 6 a §:n 3 momentti,
muutetaan 1 §:n 1 momentti, 7 §:n 2 momentti ja 34 §, sekä
Valtiovarainministeriö antaa työajoista tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen kunkin sopi- musmääräyksen yhteydessä esitetyt soveltamisohjeet seuraavasti muutettuna
muutetaan 6 a §:n soveltamisohjeen 2. kappale ja 7 §:n soveltamisohjeen 4. kappale
1 §
Soveltamisala ja työaikamuodot
Tätä sopimusta sovelletaan valtion virastojen virkamiesten ja työntekijöiden työaikoihin, ellei toisin ole säädetty, määrätty tai sovittu
a) virastotyössä eli asetuksessa valtion virastojen aukiolosta (332/1994) tarkoitettujen virastojen työaikamuodossa sekä vastaavassa työaikamuodossa muissa virastoissa,
b) viikkotyössä eli työaikalain (605/1996) 6 §:n mukaisessa, muussa kuin virastotyössä ja
c) jaksotyössä eli työaikalain 7 §:n mukaisessa työssä.
6 a §
Eräät joustavat työaikajärjestelyt
Soveltamisohje:
-------------
Järjestelyjen toimivuutta ja tuloksellisuutta sekä niiden mahdollisia vaikutuksia työ- terveyteen ja jaksamiseen on seurattava jatkuvasti ja tarkasteltava työnantajan ja asi- anomaisen kesken säännöllisesti, vähintään puolen vuoden välein. Määräajaksi sovi- tun järjestelyn päätyttyä on edellä mainittuja asioita tarkasteltava vastaavasti ennen mahdollisen uuden sopimuksen tekemistä. Edellä 6 a §:n a-kohdassa tarkoitettua jär- jestelyä ei tule ottaa käyttöön heti palvelussuhteen alusta eikä työaikaa ole mahdollista sen avulla pidentää kuin yhteensä enintään 12 kuukauden ajaksi kerrallaan.
7 §
Työaikapankkijärjestelmä säännöllisen työajan kohdentamiseksi
Työaikapankkijärjestelmän käyttöönotosta ja yksityiskohdista neuvotellaan ja sovitaan työnantajan ja luottamusmiehen tai henkilöstön valitseman muun edustajan kesken. Työaikapankki voidaan edellä 6 a §:n c-kohdassa tarkoitetun tiivistetyn työajan järjestämistä varten ottaa käyttöön myös
viraston päätöksellä. Lisäksi työaikapankki voidaan viraston päätöksellä ottaa kokeiluna käyttöön enintään 12 kuukauden ajaksi sopimuskauden aikana. Kokeilua tulee edeltää paikalliset neuvottelut, joissa esille tulleet näkökohdat tulee päätöksessä ottaa huomioon. Järjestelmän käyttö edellyttää yksittäisen virkamiehen tai työntekijän suostumusta.
Soveltamisohje:
Työaikapankkijärjestelmän käyttöönotosta ja yksityiskohdista tulee neuvotella ja sopia paikallisesti työnantajan ja henkilöstöä edustavan luottamusmiehen tai henkilöstön va- litseman muun edustajan kesken. Paikallisesti sovittavat järjestelmän yksityiskohdat koskevat vapaiden pitämistä, kerralla pidettävien vapaapäivien määrää ja yhdistämistä muihin vapaisiin sekä kertymä- ja tasoitusjaksojen ja pankkituntien enimmäismäärien tarvetta. Mikäli neuvottelut eivät johda paikalliseen sopimukseen, työaikapankki voi- daan viraston päätöksellä ottaa kokeiluna käyttöön enintään 12 kuukauden ajaksi so- pimuskauden aikana. Kokeilussa tulee ottaa huomioon osapuolten neuvotteluissa esit- tämät kannat ja pyrkiä hyväksyttävään järjestelmään siten, että yksittäiset virkamiehet ja työntekijät voisivat osaltaan liittyä siihen. Neuvotteluista ja niiden tuloksista pide- tään pöytäkirjaa ja työnantaja tekee kirjallisen päätöksen työaikapankkikokeilusta. Työaikapankkikokeilun takia ei lakkauteta virastossa voimassa olevia työaikapankki- järjestelmiä. Työaika tasoitetaan kokeilun voimassaolon aikana.
34 § Sopimuksen voimassaolo
Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2014 ja on voimassa 31.1.2017 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, siltä osin kuin sitä ei jonkun sopimusosapuolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä. Jos valtion virka- ja työehtosopimus päättyy sen voimassaolopykälän 3 momentin perusteella 31.1.2016, päät- tyy samalla tämä sopimus.
VALTION VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS VUOSILOMISTA
Valtion virka- ja työehtosopimus vuosilomista uudistetaan seuraavasti muutettuna
muutetaan 12 §, 14 §:n 6 momentti, 17 §:n 1 momentti, 22 §:n otsikko ja 2 momentti, 23 §:n 1, 3 ja
4 momentti ja 27 § sekä
lisätään 17 §:n 2 ja 3 momentti.
12 §
Vuosiloman siirtäminen työkyvyttömyyden tai perhevapaiden vuoksi
Xxxxxxx virkamies tai työntekijä vuosilomansa tai sen osan alkaessa on sairauden tai tapaturman johdosta työkyvytön tai erityisäitiys-, äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan vuoksi virkavapaana tai työstä vapautettuna, on loma, jos virkamies tai työntekijä sitä pyytää, siirrettävä myöhäisempään ajankohtaan. Virkamiehellä tai työntekijällä on vastaava oikeus loman tai sen osan siirtämiseen, mikäli loman tai sen osan alkaessa tiedetään, että virkamies tai työntekijä loman aikana joutuu sel- laiseen sairaan- tai muuhun siihen rinnastettavaan hoitoon, jonka aikana hän on työkyvytön tai että virkamies tulee saamaan virkavapautta tai työntekijä työstä vapautusta erityisäitiys-, äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaata varten. Virkamiehen tai työntekijän on viraston pyynnöstä esitettävä työky- vyttömyydestään lääkärintodistus tai muu luotettava selvitys.
Milloin sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa vuosiloman aikana, on työkyvyt- tömyysjaksolle ajoittuva loma siirrettävä myöhäisempään ajankohtaan, jos asianomainen sitä pyytää ilman aiheetonta viivytystä ja edellyttäen, että työkyvyttömyydestä esitetään lääkärintodistus tai viraston harkinnan mukainen muu luotettava selvitys.
14 § Vuosiloman säästäminen
---------------
Palvelussuhteen muuttuessa osa-aikaiseksi virkamiehellä tai työntekijällä on oikeus pitää 31.3.2013 mennessä ansaituista vuosilomista kertyneet säästövapaat ennen osa-aikatyöhön siirtymistä tai saa- da korvaus tällaisesta pitämättä jääneestä säästövapaasta.
17 § Kuukausipalkkaisten vuosilomapalkka
Virkamiehelle ja työntekijälle maksetaan vuosiloman ajalta yleisen virka- ja työehtosopimuksen 7
§:n mukainen palkkaus, mikäli 2 tai 3 momentista ei johdu muuta.
Mikäli virkamiehen tai työntekijän työaika ja vastaavasti palkkaus on muuttunut lomanmääräyty- misvuoden aikana, lasketaan lomapalkka 20 §:n mukaan. Poiketen kuitenkin siitä, mitä 20 §:n 1 momentissa on sovittu, on vuosilomapalkka 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa 9 prosenttia, 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa 11,5 prosenttia ja 3 §:n 1 mo- mentin 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa 14,5 prosenttia lomanmääräytymisvuoden aikana vi-
rassa- tai työssäolon ajalta maksetusta tai maksettavaksi erääntyneestä palkasta lukuun ottamatta hätätyöstä ja lain tai sopimuksen mukaisesta ylityöstä maksettavaa korotusta. Vuosilomalisää kos- kevaa 18 §:ää ei sovelleta näissä tapauksissa.
Mikäli virkamiehen tai työntekijän työaika ja vastaavasti palkkaus on muuttunut vasta lomanmää- räytymisvuoden päättymisen jälkeen ennen vuosiloman tai sen osan alkamista, lomapalkka laske- taan lomanmääräytymisvuoden aikaisen työajan perusteella määräytyvän kuukausipalkan mukaan.
22 §
Vuosiloma tai vuosilomakorvaus palvelussuhteen päättyessä tai varusmiespalvelukseen ryh- dyttäessä
-----------------------------
Tässä pykälässä tarkoitettu oikeus vuosilomaan tai lomakorvaukseen on varusmies- tai siviilipalve- lusta suorittamaan ryhtyvällä virkamiehellä ja työntekijällä, jos hän sitä haluaa, vaikka hänen palve- lussuhteensa ei ole päättynyt.
23 § Vuosilomakorvauksen määräytyminen
Vuosilomakorvaus on pitämättä jäänyttä vuosilomapäivää kohti 1/21 täydestä koko kuukausipalkas- ta. Sopimuksen 17 §:n 2 momentissa tarkoitetun virkamiehen tai työntekijän lomakorvaus määräy- tyy kuitenkin sen mukaan, mitä sanotussa momentissa on vuosilomapalkasta sovittu.
------------------------------
Sopimuksen 13 §:n tarkoittamissa tapauksissa määräytyy vuosilomakorvaus noudattaen soveltuvin osin, mitä 17 – 20 §:ssä on sovittu vuosilomapalkasta. Maksettaessa vuosilomakorvaus sopimuksen 17 §:n 1 momentissa tarkoitetulle kuukausipalkkaiselle virkamiehelle tai työntekijälle, maksetaan vuosilomakorvaus sen joulukuun palkkauksen mukaan, jonka aikana siirretyt lomat olisi viimeis- tään tullut pitää.
Edellä 22 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa määräytyy vuosilomakorvaus noudattaen soveltuvin osin, mitä 17 – 20 §:ssä on sovittu vuosilomapalkasta. Maksettaessa vuosilomakorvaus sopimuksen 17
§:n 1 momentissa tarkoitetulle kuukausipalkkaiselle virkamiehelle tai työntekijälle, maksetaan vuo- silomakorvaus palvelussuhteen päättymiskuukauden ja osa-aikatyöhön siirtymiskuukauden
tai varusmies- tai siviilipalvelukseen lähtemiskuukauden palkkauksen mukaan.
27 § Sopimuksen voimassaolo
Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2014. Sopimuksen 17 ja 23 §:ää sovelletaan sellaisena kuin niitä on tässä sopimuksessa muutettu kuitenkin vasta 1.4.2013 alkaneena lomanmääräytymisvuotena ansaittuihin vuosilomiin, jotka pidetään sopimuksen voimaantulon jälkeen. Sopimus on voimassa 31.1.2017 saakka ja sen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, jollei sitä jommalta- kummalta puolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden
päättymistä. Jos valtion virka- ja työehtosopimus päättyy sen voimassaolopykälän 3 momentin pe- rusteella 31.1.2016, päättyy samalla tämä sopimus.
VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS MATKAKUSTANNUSTEN KORVAAMISESTA
Valtiovarainministeriö antaa matkakustannusten korvaamisesta tehdyn valtion virka- ja työehtoso- pimuksen soveltamisohjeet kunkin sopimusmääräyksen yhteydessä esitettyjen soveltamisohjeiden mukaisesti.
1 §
Soveltamisala ja korvausten toissijaisuus
Näitä määräyksiä sovelletaan kotimaassa ja ulkomailla tehtyjen valtion virkamiesten virkamatkojen ja työntekijöiden matkojen (jäljempänä myös virkamatka) matkakustannusten korvaamiseen, ellei muualla ole toisin säädetty, määrätty tai sovittu.
Virkamiehelle tai työntekijälle, jolla on oikeus saada tehtävän suorittamisesta matkakustannus- ten korvauksia tehtävän suorittamista pyytäneeltä toimeksiantajalta, suoritetaan matkamääräyksen antajan varoista matkakustannusten korvauksia vain siltä osin kuin toimeksiantajan maksamat kor- vaukset ovat näiden määräysten mukaisia korvauksia pienemmät.
Soveltamisohje:
Jäljempänä tarkoitetaan virkamatkalla myös työsopimussuhteessa olevien niitä vastaavia korvatta- via matkoja.
Matkakustannusten korvaamisessa sovellettavien määräysten ja ohjeiden soveltamisalaa arvioita- essa tulee ensisijaisesti ottaa huomioon matkamääräyksen antajaorganisaation soveltamat määrä- ykset.
2 § Matkakustannukset
Matkakustannuksina pidetään niitä ylimääräisiä menoja, joita asianomaisella on ollut virkamatkan johdosta.
Virkamatkasta maksetaan näiden sopimusmääräysten mukaisesti matkakustannusten korvauk- sena matkustamiskustannusten korvausta, päivärahaa, ateriakorvausta, majoittumis- tai hotellikor- vausta ja yömatkarahaa sekä oppikurssien ajalta kurssipäivärahaa. Lisäksi maksetaan eräitä erillis- korvauksia.
Sopimusmääräyksiin sisältyvät myös työntekijöiden matka-ajan palkkaa koskevat maksuperus- teet ja virkamiesten matkapäiväkorvaus.
3 § Virkamatkan käsite
Matkakustannusten korvaukseen oikeuttavaksi matkaksi katsotaan sellainen esimiehen määräykses- tä tehtävä matka, jonka virkamies tekee virkatehtävien hoitamista varten virkapaikan ulkopuolelle ja työntekijä työtehtävien hoitamista varten työpaikan ulkopuolelle (jäljempänä virkamatka).
Virkamatkana ei pidetä työmatkaa asianomaisen asunnolta tai sitä vastaavalta paikalta (jäljem- pänä asunto) virka- tai työpaikalle ja takaisin.
Virka- tai työpaikalla tarkoitetaan asianomaisen kiinteää toimipaikkaa, jossa hän työskentelee, tai mikäli hänellä ei työn luonteen vuoksi ole kiinteää toimipaikkaa, sitä vastaavaa paikkaa.
Huomautus
Virkamiehellä on virkapaikka ja työntekijällä työsopimuksessa sovittu työpaikka.
Soveltamisohje:
Matkamääräys tarvitaan aina ja se voi olla sähköisesti tehty. Määräys virkamatkan tekemiseen voi perustua esimiehen erikseen antamaan kehotukseen, noudatettavaan työjärjestykseen, johtosään- töön tai muuhun pysyväismääräykseen taikka työsopimussuhteisten osalta sopimukseen.
Virkamatkaksi katsotaan myös menomatka, joka aiheutuu siirrosta uudelle sijoituspaikkakunnalle.
Matkamääräyksen antajalle on annettava tiedot matkan tarkoituksesta ja toteutustavasta sekä vir- kamatkasta aiheutuvien kustannusten ja mahdollisen matkaennakon perusteista.
Virka- ja työtehtävien hoidon vaatimus sulkee pois ne matkat, joiden varsinaisena tarkoituksena ei ole kyseisten tehtävien hoitaminen. Tällaisia matkoja ovat esimerkiksi loma- ja virkistysmatkat sekä yhdistetyt loma- ja virkamatkat. Loman yhdistäminen virkamatkaan ilman erityistä syytä ei ole sal- littua.
Pääsäännöstä poiketen virkamiehen, jonka virkapaikka on ulkomailla, on mahdollista yhdistää enintään kolmen päivän lomamatka Suomeen suuntautuvan virkamatkan yhteyteen omien asioiden hoitamista varten.
Virkapaikan ja työpaikan käsitteet ja virkapaikan siirtäminen
Virka- tai työpaikalla tarkoitetaan asianomaisen kiinteää toimipaikkaa, jossa hän työskentelee tai mikäli hänellä työn luonteen vuoksi ei ole kiinteää toimipaikkaa, sitä vastaavaa paikkaa. Jokaisella virkamiehellä ja työntekijällä on säännön mukaan virkapaikka tai työpaikka, rakennus, jossa tai josta käsin hän hoitaa tehtävänsä. Tällaisena paikkana voidaan pitää paikkaa, jossa hän suorittaa toimistotehtävät, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämänsä asusteet, työvälineet ja laitteet tai jotain muuta mainittuja paikkoja vastaavaa, tehtävien hoidon kannalta merkityksellis- tä paikkaa. Ellei virkamiehellä tai työntekijällä työn liikkuvuuden johdosta voitaisi katsoa olevan edellä tarkoitettua paikkaa, hänen virkapaikakseen tai työpaikakseen voidaan katsoa hänen asun- tonsa tai muu kiinteä paikka.
Virantoimituspaikalla tarkoitetaan paikkaa, jonne virkamies on määrätty virkapaikaltaan hoita- maan virkaansa kuuluvia tai hänelle muutoin annettuja tehtäviä. Virkapaikka ei tällöin muutu, mis- tä johtuen virantoimituspaikalla oleminen katsotaan virkamatkalla olemiseksi.
Eräissä tapauksissa virantoimituspaikalle meneminen samalla kuitenkin aiheuttaa sen, että virka- paikka muuttuu. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, jos virkamies nimitetään määräaikaiseen vir- kasuhteeseen hoitamaan toista tehtävää toiselle paikkakunnalle. Tällöinkin on katsottava virkapai- kan siirtyvän vasta, kun virkamies on saanut tiedon nimityksen alkamisajankohdasta ja mikäli mah- dollista, todennäköisestä kestoajasta vähintään 30 päivää aikaisemmin. Jos nimitys joudutaan te- kemään niin kiireellisesti, että 30 vuorokauden aika ei ole ennättänyt kulua ennen siirtoa, virantoi- mituspaikka siirtyy virkapaikaksi vasta kun 30 vuorokautta on kulunut siitä, kun virkamies sai nimi- tyksestä tiedon. Lyhytaikainen komennus sijaiseksi (ts. virkamies saa tänä aikana palkkauksensa oman virkansa mukaisesti) toiselle paikkakunnalle ei aiheuta virkapaikan siirtymistä.
Jos virkamiehen pitempiaikainen siirtäminen toiselle paikkakunnalle hänen omassa virassaan on tarpeen siellä olevien tehtävien hoitamiseksi, voidaan virkapaikka siirtää.
Siirrosta tulee ilmoittaa virkamiehelle kirjallisesti. Ilmoituksessa on mainittava siirtymispäivä ja siirron todennäköinen kestoaika. Mikäli tällaista kirjallista ilmoitusta ei ole annettu, ei virkapaikka siirry ja asianomaiselle on maksettava matkakustannusten korvaukset.
Jos virkamies esittää omasta aloitteestaan, että hänet siirrettäisiin uudelle virkapaikalle, tarkoitet- tua 30 vuorokauden ilmoitusaikaa ei näissä tapauksissa tarvita. Tällöin virkamiehen virkapaikka muuttuu välittömästi hänen saavuttuaan uudelle paikkakunnalle.
4 §
Matkavuorokausi sekä matkan alkaminen ja päättyminen
Matkavuorokausi on virkamatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä alkava 24 tuntia kestävä ajanjakso. Se alkaa henkilön lähtemisestä virka- tai työpaikastaan tai asunnostaan ja päättyy hänen palaamiseensa virka- tai työpaikkaansa tai asuntoonsa.
Virkamatkan ei kuitenkaan ole katsottava vielä päättyneen, kun asianomainen palaa virka- tai työpaikalleen ainoastaan työvälineiden luovuttamista tai vaihtamista, uusien työmääräysten saamis- ta tai muuta niihin verrattavaa, lyhytaikaista virka- tai työtehtävien hoitamista varten edellyttäen, että hän tämän jälkeen välittömästi jatkaa virkamatkaansa.
Soveltamisohje:
Matkavuorokauden käsitteen osalta on huomattava, että henkilön lähtiessä virkamatkan päättymi- sen jälkeen uudelle virkamatkalle, uusi matka aloittaa myös uuden matkavuorokauden. Minkään virkamatkan jälkeen ei siten jää sellaista jo korvatuksi katsottavaa aikaa, joka olisi otettava huomi- oon uuden virkamatkan kustannuksia korvattaessa.
Virkamatka alkaa säännönmukaisesti joko virka- tai työpaikalta tai asianomaisen asunnolta ja päättyy jompaankumpaan näistä.
Mikäli virkamies tai työntekijä on tullut virka- tai työpaikalleen ja lähtee virkamatkalle sieltä, alkaa matkavuorokausi virka- tai työpaikalta lähtemisestä ja virka- tai työpaikalta lähtemisestä määräy- tyvät kaikki matkakustannusten korvaukset. Tämän säännön soveltamisessa ei ole merkitystä esi- merkiksi sillä, mihin vuorokaudenaikaan asianomainen on aloittanut matkansa.
Loman ja virkamatkan yhdistämistä tulee välttää. Jos virkamatkan ja loman yhdistämiseen on poik- keuksellisesti erityisen painavia perusteita ja asianomainen on saanut yhdistämiseen matkamäärä- yksen antajan suostumuksen, tulee lomapäivät eritellä matkamääräyslomakkeella. Loma-aikaan ajoittuvia matkustamisen kustannuksia ei tällöin korvata. Esimerkiksi jos virkamatka päättyy loman alkamiseen, ei paluumatkasta aiheutuvia kustannuksia korvata.
Virkamatkan ei ole katsottava vielä päättyneen, kun asianomainen palaa virka- tai työpaikalleen ainoastaan työvälineiden luovuttamista tai vaihtamista, uusien työmääräysten saamista tai muuta niihin verrattavaa, lyhytaikaista virka- tai työtehtävien hoitamista varten edellyttäen, että hän tä- män tapahduttua välittömästi jatkaa virkamatkaansa. Edellytyksenä virkamatkan jatkumiselle vir- ka- tai työpaikalla käynnistä riippumatta on, että käynti tapahtuu työnantajan määräyksestä tai muusta työhön liittyvästä välttämättömästä syystä. Kun henkilö palaa asuntoonsa, virkamatka päät- tyy. Pisimpänä virka- tai työpaikalla käyntinä kesken virkamatkaa voidaan pitää noin yhden tunnin aikaa.
5 § Matkan tekotapa
Virkamatka on tehtävä niin lyhyessä ajassa ja vähin kokonaiskustannuksin kuin huomioon ottaen virkamatkan ja asianomaisen hoidettavaksi määrättyjen tehtävien tarkoituksenmukaisen ja turvalli- sen suorittamisen on mahdollista. Matkan kokonaiskustannuksia arvosteltaessa on otettava huomi- oon paitsi matkustamiskustannusten korvaus, päiväraha-, majoittumis- tai hotellikorvaus, työnteki- jän mahdollinen matka-ajan palkka tai virkamiehen matkapäiväkorvaus ja muut matkakustannusten korvaukset, myös kulkuneuvon käyttämisellä mahdollisesti saavutettu ajan säästö.
Virkamatkasta ei suoriteta korvausta enempää kuin mitä olisi ollut maksettava, jos matka olisi tehty 1 momentissa tarkoitetulla virastolle edullisimmalla tavalla.
Soveltamisohje:
Matkakustannusten korvausperusteisiin ei vaikuta henkilön virka-asema eikä hänen palkkauksensa taso tai muu vastaava peruste.
Matkustustapaa valittaessa on huomiota kiinnitettävä matkan välittömien kustannusten ohella myös muihin kokonaiskustannuksiin vaikuttaviin seikkoihin, muun muassa matkan vaikutuksiin työajan käyttöön. Kaikki matkan kestoon, matkustustapaan ja kustannuksiin vaikuttavat erityistekijät tulisi esittää matkamääräyslomakkeella jo matkamääräystä haettaessa. Vertailua suoritettaessa voidaan työajan säästön lisäksi ottaa huomioon myös vapaa-ajan merkittävä säästö.
Jos virkamatkaan perustellusta matkan kokonaiskustannuksia alentavasta syystä (esimerkiksi ulko- maanmatkoilla ns. matkapaketin edullisuuden johdosta) sisällytetään sellaista ”ylimääräistä mat- ka-aikaa”, jota matkaohjelma ei sinänsä edellytä, on tämä matka-aika korvattavaa vain, jos se on sisällytetty matkamääräykseen. Ylimääräisen matka-ajan matkamääräykseen sisällyttämisen edelly- tyksenä on aina, että matkan kokonaiskustannukset alenevat merkittävästi ja että virkamatkan pite- neminen on kohtuullisessa suhteessa saavutettuun säästöön nähden ja matka siten kokonaisuutena suoritetaan virastolle edullisimmalla tavalla.
Virkamatkasta ei suoriteta korvausta enempää kuin mitä olisi ollut maksettava, jos virkamatka olisi tehty virastolle edullisimmalla tavalla. Täten esimerkiksi omalla autolla tehdystä virkamatkasta suoritetaan korvaus sen mukaan, mitä matka olisi tullut maksamaan yleisiä kulkuneuvoja käyttäen, mikäli tämä olisi ollut edullisempaa. Jos muuta riittävää selvitystä ei ole esitetty, voidaan yleisten kulkuneuvojen kustannusten laskemiseksi käyttää yleisiä taksoja (esim. kertalipun hinta tai Matka- huollon taulukot).
Eräät lentoyhtiöt ja majoituspalveluyritykset markkinoivat tuotteitaan tarjoamalla asiakkailleen mm. ilmaismatkoja ja ilmaisia yöpymisiä. Viraston kustantamista virkamatkoista saatu etu kuuluu työnantajalle ja mahdolliset ilmaiset liput ja yöpymiset tulee hyödyntää virkamatkojen yhteydessä.
6 §
Korvaus oman kulkuneuvon käyttämisestä
Virkamiehen tai työntekijän omalla tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä virkamatkasta suo- ritetaan matkustamiskustannusten korvausta seuraavasti:
Autolla...……………..…. Kunkin 1.1. alkavan vuoden mittaisen ajokilometrien las-
kentakauden 5 000 ensimmäiseltä kilometriltä 1.1. -
31.12.2013 väliseltä ajalta 45 senttiä kilometriltä ja seu- raavilta kilometreiltä 40 senttiä kilometriltä.
Edellä mainitut kilometrikorvaukset suoritetaan korotet- tuina seuraavissa tapauksissa:
1) 7 senttiä silloin kun tehtävien suorittaminen edellyttää perävaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä ja 11 senttiä silloin, kun tehtävien suorittaminen edellyttää asuntovau- nun kuljettamista autoon kiinnitettynä sekä 21 senttiä sil- loin kun tehtävien suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan kuljettamista autoon kiinnitettynä, ja
2) 3 senttiä silloin, kun
a) asianomainen joutuu kuljettamaan autossaan koneita tai laitteita, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri,
b) asianomainen on tehtävien vuoksi joutunut au- tossaan kuljettamaan koiraa, tai
3) 9 senttiä silloin, kun tehtävien hoito edellyttää liikku- mista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä sulje- tulla tierakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta, sekä
4) 3 senttiä henkilöltä silloin, kun asianomainen kuljettaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on hänen työnantajansa asiana.
1.1. - 31.12.2013
Moottoripyörällä 33 senttiä/5000 ensimmäistä km ja
29 senttiä/seuraavat km
Moottoriveneellä alle 50 hv/77 senttiä/km ja yli 50 hv/112 senttiä/km
Moottorikelkalla 105 senttiä/km
Mönkijällä. 99 senttiä/km
Mopolla… 17 senttiä/km
Muulla tavalla 10 senttiä/km
Ajokilometrien laskentakausi vaihtuu kalenterivuoden vaihtuessa.
Milloin ulkomaanmatkalla oleva on virkamatkan tarkoituksesta tai erityisistä syistä johtuen oi- keutettu käyttämään virkamatkalla omaa autoa, suoritetaan korvaus tämän pykälän mukaisesti.
Ulkomaanedustuksen virkamiehen ja työntekijän oman auton käytöstä ja siitä suoritettavasta korvauksesta määrää ulkoasiainministeriö. Näitä perusteita noudatetaan myös muilla hallinnonaloil- la palvelevien virkamiesten ja työntekijöiden osalta, joiden asemapaikka on ulkomailla.
Soveltamisohje:
Kysymys siitä, korvataanko virkamiehen tai työntekijän omalla tai hallitsemallaan autolla tehdystä virkamatkasta aiheutuneet matkustamiskustannukset sopimuksen 6 §:n mukaisten kilometrikorvaus- ten mukaisesti, ratkaistaan edelleenkin pääsääntöisesti matkamääräystä annettaessa tai poikkeuk- sellisesti viimeistään matkalaskua hyväksyttäessä. Asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon edellä 5 §:ssä ja sen soveltamisohjeessa mainitut näkökohdat.
Jos virkamiehen tai työntekijän työ on laatunsa ja laajuutensa puolesta sellaista, että virkamatkat muodostavat pysyvästi siitä oleellisen osan, virasto voi antaa asianomaiselle luvan jatkuvaan oman auton käyttöön.
Vaikka virkamiehelle tai työntekijälle olisi annettu lupa jatkuvaan oman auton käyttöön virkamat- koilla, on silti noudatettava 5 §:ssä ja sen soveltamisohjeissa ilmeneviä periaatteita eli edullisin matkustustapa on aina lähtökohtana. Myös jatkuvan oman auton käyttöluvan saanut virkamies tai työntekijä tekee normaalin matkalaskun.
Virasto voi antaa tarkempaa ohjeistusta jatkuvan oman auton käytöstä, mukaan lukien mahdollinen ajopäiväkirjan pitäminen.
7 §
Muut matkustamiskustannusten korvaukset
Asianomaiselle maksetaan korvaus matkalipusta sekä hänen suorittamistaan paikka- ja makuupaik- kalipuista, välttämättömistä työvälineiden kuljettamisesta aiheutuneista rahtimaksuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.
Taksin sekä tilaus- tai vuokra-ajoneuvon käytöstä aiheutuva kustannus voidaan korvata, jos sen käyttö on perusteltua ottaen huomioon 5 §:n edellytykset.
Lentokentällä, rautatieasemalla ja hotellimajoituksen yhteydessä perittävä auton seisontapaik- kamaksu korvataan tositteen mukaisesti, kuitenkin enintään kolmelta päivältä kutakin virkamatkaa kohti.
Soveltamisohje:
Virasto voi antaa tarkempaa ohjeistusta taksin sekä tilaus- ja vuokra-ajoneuvojen käytöstä.
8 §
Eräät erilliskorvaukset
Virkamatkasta aiheutuvina kuluina korvataan edellä mainittujen lisäksi tositteiden mukaisesti seu- raavat kulut:
1) lentokenttävero,
2) ulkomaanmatkoilla passi- ja viisumimaksut sekä välttämättömät lääke- ja rokotusmaksut,
3) ulkomaanmatkoilla matkatavaravakuutuksen vakuutusmaksu enintään 1600 euroa vakuu- tusmäärästä sekä enintään 31 päivää kestävää virkamatkaa varten otetun kertamatkustajavakuu- tuksen vakuutusmaksu siltä osin kuin se oikeuttaa matkasairaudesta, tapaturmasta tai matkan peruuntumisesta tai keskeytymisestä aiheutuviin kulukorvauksiin tai koko vuoden ajaksi otetun matkustajavakuutuksen enintään 50 euroa vakuutusmaksu,
4) välttämättömät virkamatkan järjestelyihin ja työasioihin liittyvät puhelin- ja viestintäkulut asiallisin perusteluin,
5) hotellimajoituksen yhteydessä perittävä tallelokerovuokra, sekä
6) muut pakolliset edellisiin verrattavat maksut.
Soveltamisohje:
Matkamääräystä annettaessa tulee erityisesti huolehtia poikkeuksellisten ylimääräisten kustannus- ten ennakoimisesta.
9 §
Päivärahan edellytyksenä olevan matkan pituus
Päivärahaa voidaan suorittaa, kun virkamatka ulottuu yli 15 kilometrin etäisyydelle virkamiehen tai työntekijän asunnosta tahi virka- tai työpaikasta, mitattuna yleisesti käytettyä kulkutietä sen mu- kaan, tapahtuuko lähtö asunnosta vai virka- tai työpaikasta ja paluu vastaavasti asuntoon vai virka- tai työpaikkaan.
Soveltamisohje:
Päivärahan suorittamisen edellytyksenä on, että virkamatka täyttää määrätyt ehdot sekä matkan pituuden että kestoajan osalta.
Perusteena matkan pituuden laskemiselle on lyhin yleisesti käytettävissä ollut tie silloin, kun virka- matka tehtiin.
Virkamatka voidaan aloittaa joko asunnosta tai virka- tai työpaikasta ja vastaavasti päättää joko asuntoon tai virka- tai työpaikkaan. Kun ensisijaisena sääntönä on, että virkamatkan tulee ulottua yli 15 kilometrin etäisyydelle henkilön virka- tai työpaikasta tai asunnosta, päivärahan saamisen edellytyksiä ei ole olemassa, jos matka lähtöpaikasta tehtävän suorituspaikkaan on ollut esimerkiksi 16 kilometriä, mutta paluumatka virka- tai työpaikkaan tai asuntoon 10 kilometriä. Oikeus päivä- rahan saamiseen syntyy virkamatkan pituuden osalta vain, jos sekä meno- että paluumatkat tehtä- vän suorituspaikalle tai virkamatkan etäisimpään pisteeseen ja sieltä takaisin ylittävät 15 kilomet- riä. Lähdön ja paluun on tapahduttava sen mukaan, kummasta tehtävien hoito edellyttää virkamat- kan tarkoituksenmukaisimmin alkavan ja kumpaan päättyvän.
10 §
Osapäivärahan ja kokopäivärahan tuntirajat
O s a p ä i v ä r a h a suoritetaan, kun virkamatka on kestänyt yli 6 tuntia.
K o k o p ä i v ä r a h a suoritetaan, kun virkamatka on kestänyt yli 10 tuntia.
Kun virkamatka on kestänyt enemmän kuin yhden matkavuorokauden ajan ja virkamatkaan käytetty aika ylittää viimeisen matkavuorokauden yli kahdella tunnilla, se oikeuttaa uuteen osapäi- värahaan, ja yli kuudella tunnilla, se oikeuttaa uuteen kokopäivärahaan.
11 § Päivärahojen suuruus
Päiväraha suoritetaan
1) osapäivärahana 1.1. - 31.12.2013 väliseltä ajalta 17 euroa jokaiselta päivärahaan oikeuttavalta matkavuorokaudelta, josta virkamatkaan on käytetty 10 §:n 1 momentissa mainittu vähimmäisaika, ja
2) kokopäivärahana 1.1. - 31.12.2013 väliseltä ajalta 38 euroa jokaiselta päivärahaan oikeuttavalta matkavuorokaudelta, josta virkamatkaan on käytetty 10 §:n 2 momentissa mainittu vähimmäisaika.
12 §
Päiväraha ulkomaanmatkoilla
Virkamiehellä ja työntekijällä on oikeus sitä maata tai aluetta varten sovittuun päivärahaan, missä matkavuorokausi päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päivä- raha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tahi Suomesta läh- dettäessä ensiksi saapuu.
Mikäli virkamatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 24 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja euromäärien mukaisesti. Jos virkamatka on kuitenkin kestänyt yli 15 tuntia ja siitä ajasta on virka- tai työtehtävien hoidon tai muun pätevän syyn vuoksi oleskeltu yli viisi tun- tia ulkomaan alueella, on asianomaisella oikeus kyseistä maata tai aluetta varten sovittuun päivära- haan.
Jos virkamatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomailla päättyneen täyden matkavuorokau- den yli kahdella tunnilla, on asianomaisella oikeus kyseisen matkavuorokauden ajalta päivärahaan, jonka suuruus on 35 % viimeisen ulkomailla päättyneen täyden matkavuorokauden mukaisesta päi- värahasta, ja jos yli kymmenellä tunnilla, hänellä on oikeus kyseisen matkavuorokauden ajalta päi- värahaan, jonka suuruus on 65 % viimeisen ulkomailla päättyneen täyden matkavuorokauden mu- kaisesta päivärahasta. Edellä tarkoitetun (65 %:n mukaisesti korvatun) täyden matkavuorokauden päätyttyä kotimaassa määräytyvät sen jälkeen alkavilta matkavuorokausilta päivärahat kotimaan korvausten mukaisesti.
Laivaseminaareista sekä kokous- ja koulutusristeilyistä suoritetaan päiväraha kotimaan matko- jen säännösten ja euromäärien mukaisesti.
Päivärahan määrät matkavuorokaudelta kutakin maata tai aluetta varten 1.1. - 31.12.2013 väli- senä aikana ovat liitteenä.
13 §
Maksuttomien aterioiden vaikutus päivärahoihin
Xxxxxxx virkamies tai työntekijä on jonakin matkavuorokautena saanut tai hänellä olisi ollut xxxxxx- xxxxxx saada maksuton tai matkalipun tahi hotellihuoneen hintaan sisältyvä ateria tai ateriat, makse- taan päiväraha tai osapäiväraha kyseiseltä matkavuorokaudelta 50 %:lla alennettuna.
Kotimaan kokopäivärahan ja ulkomaan päivärahan alentamisen edellytyksenä on se, että asian- omainen on syönyt tai hänellä olisi ollut mahdollisuus syödä kaksi ateriaa. Osapäivärahan alentami- sen edellytyksenä on vastaavasti yhden aterian saaminen.
Soveltamisohje:
Maksuttomat ateriat alentavat sopimuksen 12 §:n 3 momentissa tarkoitetut ulkomaan päivärahat puoleen siten, että 35 %:n suuruinen päiväraha alenee yhdellä aterialla ja 65 %:n suuruinen päivä- raha kahdella aterialla.
Hotellihuoneen hintaan sisältyvää aamiaista ei pidetä 13 pykälässä tarkoitettuna ateriana. Sen si- jaan esimerkiksi laivamatkan lipun hintaan sisältynyt aamiainen on pykälässä tarkoitettu ateria.
Alennuksen päivärahaan aiheuttaakseen maksuttoman aterian tai aterioiden on tultava virkamatkan tarkoitukseen liittyen eikä esimerkiksi siten, että virkamies tai työntekijä saa aterian joltakin omai- selta tai tuttavaltaan virkamatkaan liittymättömän syyn vuoksi.
14 § Ateriakorvaus
Xxxxxxx kotimaassa tehdystä virkamatkasta ei tule suoritettavaksi päivärahaa, mutta virkamies tai työntekijä on aterioinut omalla kustannuksellaan tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella vä- hintään 10 kilometrin etäisyydellä virka- tai työpaikastaan tahi asunnostaan ja matka on kestänyt yli 4 tuntia, maksetaan hänelle ateriakorvausta yksi neljäsosa 11 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun kokopäivärahan määrästä.
15 §
Majoittumis- ja hotellikorvaus
Majoittumiskorvaus maksetaan päivärahan lisäksi matkalaskuun liitettävän majoitusliikkeen anta- man tai muun luotettavan tositteen mukaisesti. Xxxxxxx majoittumismaksuun sisältyy muita aterioita kuin aamiainen, suoritetaan korvaus vain huoneen hinnan osalta.
Ulkomaanmatkoilla hotellikorvaus käsittää huoneen perushinnan, mahdolliset verot ja maakoh- taisen käytännön mukaisesti kiinteästi perittävät palvelusrahat.
Milloin virasto järjestää majoituksen, sitä on käytettävä, mikäli se täyttää kohtuulliset vaati- mukset. Mikäli virkamies tai työntekijä ei käytä viraston tarjoamaa majoitusta, korvausta maksetaan vain se määrä, minkä virasto olisi maksanut majoituksesta järjestämässään majoituspaikassa.
Majoittumiskorvauksen saaminen edellyttää, että asianomainen on ollut majoittumispaikka- kunnalla klo 21.00 - 07.00 välisenä aikana vähintään neljä tuntia tai on ollut matkalla tahi työtehtä- viä hoitamassa muualla kuin kotipaikkakunnallaan sanottuna aikana tämän ajan ja hänen on sen vuoksi ollut pakko majoittua.
Milloin paikallisista olosuhteista johtuvat erityiset syyt sitä edellyttävät, voidaan ulkomailla edellä mainituista kellonajoista riippumatta maksaa korvaus hotellihuoneen käytöstä myös muuna aikana.
Soveltamisohje:
Majoitusliikkeen tai hotellin valinnassa noudatetaan 5 §:ssä määriteltyjä yleisiä matkan tekotapaa koskevia periaatteita, minkä lisäksi valintaan voivat vaikuttaa majoittumispaikan sijainnin tarkoi- tuksenmukaisuus sekä erityiset paikalliset olosuhteet.
Korvattaviin matkakustannuksiin eivät kuulu maksulliset lisäpalvelut, jotka eivät ole välttämättömiä virkamatkan tekemisen kannalta.
Jos majoittumismaksuun sisältyy aterioita, majoittumiskorvaus suoritetaan vain huoneen hinnan osalta. Mikäli aamiainen sisältyy hotellihuoneen kokonaishintaan, eikä asiakas voi itse valita sitä, maksaako hän aamiaisesta erikseen, ei aamiaisen osuutta majoittumismaksusta kuitenkaan vähen- netä. Jos aamiaisesta kuitenkin peritään majoittumismaksuun sisältymätön erillinen maksu, ei sitä korvata erikseen.
Kohtuullinen majoitus käsittää yöpymispaikan, jossa virkamiehellä tai työntekijällä on lämmön ja valaistuksen lisäksi asianmukainen makuusija vuodevaatteineen sekä peseytymismahdollisuus ja käymälä.
16 § Yömatkaraha
Yömatkarahaa maksetaan sellaiselta päivärahaan oikeuttavalta matkavuorokaudelta, josta virkamat- kaan on käytetty yli kymmenen tuntia ja josta ajasta vähintään neljä tuntia on ollut kello 21.00 -
7.00 välisenä aikana ja jonka aikana asianomaisella olisi ollut oikeus majoittua viraston kustannuk- sella, mutta hän ei ole tehnyt niin.
Yömatkarahan suuruus on 12 euroa vuorokaudelta.
Yömatkarahaa ei makseta, jos asianomaiselle suoritetaan majoittumis- tai hotellikorvausta tahi hän saa eri korvauksen junan makuupaikasta tai laivan hyttipaikasta taikka matka tapahtuu valtion käytettävänä olevalla laivalla tai junassa, jossa matkustajalla on tilaisuus asua tahi milloin asian- omaisella ei muutoin ole viraston järjestämän maksuttoman majoituksen johdosta yöpymiskustan- nuksia.
17 §
Oppikurssilaisille suoritettavat korvaukset
Oppikurssilaiselle, jolla tarkoitetaan virka- tai työpaikan ulkopuolella pidettävillä viraston järjestä- millä tahi sen muutoin osoittamilla oppikursseilla olevaa virkamiestä tai työntekijää, suoritetaan matkakustannusten korvausta matkoista kursseille ja takaisin 6, 7 ja 9-13 sekä 15 §:n mukaisesti.
Enintään 21 vuorokautta kestävältä oppikurssilta (lyhyt oppikurssi) suoritetaan kurssiajalta päivärahaa tai ateriakorvausta sekä majoittumis- tai hotellikorvausta tai yömatkarahaa 9 – 16 §:n mukaisesti.
Yli 21 päivää kestävältä yhdenjaksoiselta oppikurssilta (pitkä oppikurssi) suoritetaan kurssin alusta lukien samoin edellytyksin kuin mitä 9 ja 10 §:ssä on päivärahan saamisen osalta ja 14 §:ssä ateriakorvauksen saamisen osalta sanottu, k u r s s i p ä i v ä r a h a a seuraavasti:
a) 1 - 21 päivien ajalta kurssipäiväraha on koko- tai osapäivärahan tai ateriakorvauksen suurui- nen, ja
b) sitä seuraavilta päiviltä, mutta kuitenkin enintään vuoden kestävältä kurssiajalta suoritetaan kurssipäivärahaa, jonka suuruus on 75 % koko- tai osapäivärahan tai ateriakorvauksen määrästä.
Milloin oppikursseille osallistuvalle on järjestetty mahdollisuus maksuttomaan ruokailuun, vä- hennetään kurssipäivärahasta 50 %. Jos virasto on järjestänyt myös maksuttoman, kohtuulliset vaa- timukset täyttävän majoituksen, vähennetään kurssipäivärahasta lisäksi 25 %. Kasarmi-, leiri- tai muissa vastaavissa olosuhteissa järjestetystä maksuttomasta majoituksesta ei sanottua 25 %:n vä- hennystä kuitenkaan suoriteta.
Niiltä päiviltä, joilta oppikurssilainen on oikeutettu kurssipäivärahaan ja virasto on järjestänyt kohtuulliset vaatimukset täyttävän majoituksen, ei suoriteta majoittumiskorvausta eikä yömatkara- haa.
Kun kurssit jakautuvat osiin ja niiden välinen aika ylittää 12 vuorokautta, pidetään osia eri kursseina.
Ulkomailla pidettävän oppikurssin ajalta maksettavia päivärahoja alennetaan edellä mainittuja periaatteita noudattaen, ellei asianomaisen suostumuksella ole määrätty maksettavaksi alempia päi- värahoja.
Soveltamisohje:
Kurssipäiväraha suoritetaan oppikurssilaiselle myös kurssin kestoaikaan sisältyviltä sunnuntailta sekä kirkollisilta ja muilta juhlapäiviltä sekä toiselta viikottaiselta vapaapäivältä, mikäli oppilas näinä päivinä oleskelee kurssipaikkakunnalla. Kurssipäivärahaa ei suoriteta oppikurssin järjestä- jän etukäteen ilmoittamilta vapaapäiviltä. Luvallinen poissaolo, kuten esimerkiksi sairaus, aiheut-
taa sen, että kurssipaikkakunnalla olo oikeuttaa saamaan kurssipäivärahan myös poissaolopäiväl- tä.
Laskettaessa kurssipäivien määrää, jolloin kurssipäiväraha alenee (21 päivän täyttyminen), luetaan mukaan vain ne päivät, joilta oppikurssilaiselle on maksettu kurssipäivärahaa.
Pitkällä kotimaassa pidettävällä kurssilla on virkamiehellä ja työntekijällä oikeus kotona käynnistä aiheutuviin matkustamiskustannusten korvauksiin halvinta matkustustapaa käyttäen kerran joka toinen viikko. Tällaiseen kotimatkaan käytetyn ajan osalta ei asianomaisella ole oikeutta muihin matkakustannusten korvauksiin (mm. päivärahoja ei siis tältä ajalta makseta). Kurssipaikalta läh- töpäivältä ja kurssipaikalle paluupäivältä maksetaan tällöin lisäksi kurssipäiväraha, jos kurssipai- kalla oloa on vähintään 10 tuntia.
18 § Työntekijöiden matka-ajan palkka
Matkapäiviltä maksetaan palkka siltä matkaan käytetyltä ajalta, jolta työntekijä matkan takia muu- ten on estynyt saamasta palkkaa kuitenkin enintään niin pitkältä ajalta, että hän saa säännöllistä päi- vittäistä työaikaansa vastaavan palkan. Matka-aikaa ei lueta työaikaan.
Sunnuntai- ja pyhäpäivinä sekä muuna työntekijän työtuntijärjestelmän edellyttämänä vapaa- päivänä suoritetusta virkamatkasta maksetaan matka-ajan palkka asianomaisen säännöllistä työaikaa vastaavasti enintään kahdeksalta tunnilta yksinkertaisen tuntipalkan mukaan.
Xxxxxxx työntekijä tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työ- aikansa käytöstä, ei korvausta matka-ajalta makseta. ( YK:05435 )
Soveltamisohje:
Matka-ajan palkassa on ensinnäkin kysymys sen ansionmenetyksen korvaamisesta, joka työntekijäl- le aiheutuu siitä, että asianomainen matkan takia muuten on estynyt saamasta palkkaa. Tällöin kor- vausta suoritetaan enintään niin pitkältä ajalta, että työntekijä saa säännöllistä päivittäistä työ- aikaansa vastaavan palkan. Jos työntekijä työvuorokauden aikana matkallaolon ohella tekee työtä, matka-ajan palkka maksetaan tällä perusteella vain niiltä matkatunneilta, jotka muodostuvat työ- tuntijärjestelmän mukaisen työajan ja todella työskennellyn työajan erotuksesta. Niin kuin työaika- lain (605/96) 4 §:n 3 momentista käy ilmi, tätä matka-aikaa ei lueta työaikaan.
Matka-ajan palkka maksetaan pykälän 2 momentin perusteella sunnuntai- tai pyhäpäivänä sekä muuna työntekijän työtuntijärjestelmän edellyttämänä vapaapäivänä suoritetusta matkasta asian- omaisen säännöllistä työaikaa vastaavasti enintään kahdeksalta tunnilta yksinkertaisen tuntipalkan mukaan. Matka-ajan palkkaa suoritetaan vain todella matkustamiseen käytetyltä ajalta. Xxxxxxx työntekijä viettää viikkovapaapäivää tai muutoin on levossa, matka-ajan palkkaa ei suoriteta. Mat- kustamisen tarkoitukseen liittyvät pysähdysajat (esim. väliasemilla) luetaan matka-aikaan. Sunnun- taina ja muuna vapaapäivänä vuorokauden käsite määräytyy sen mukaan, kuinka asianomaisen työvuorokausi alkaa ja päättyy siitä riippumatta, miltä ajalta sunnuntaityön korotusosa hänelle suoritetaan.
Yleisellä säännöllä ei ole määriteltävissä, kuka on sellaisessa, pykälän 3 momentin tarkoittamassa asemassa, että häneen ei sovelleta matka-ajan palkkaa koskevia sopimusmääräyksiä. Yksittäistapa- uksessa on huomiota kiinnitettävä muun ohella tehtävien luonteeseen, henkilön asemaan organisaa- tiossa sekä siihen, mitä hänen palkkausperusteitaan vahvistettaessa on otettu huomioon.
19 §
Virkamiesten matkapäiväkorvaus
Mikäli virkamies on määrätty matkustamaan sellaisena lauantaina, sunnuntaina tai työajoista tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen 5 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettuna arkipyhänä tai muuna päivänä, joka muutoin olisi hänen vapaapäivänsä, tahi viikko- ja jaksotyössä työvuoroluettelon mu- kaisena vapaapäivänään siten, että yksinomaan matkustamiseen käytetty aika on vähintään viisi tuntia, maksetaan hänelle matkapäiväkorvausta. Matkapäiväkorvauksen suuruus on kotimaan vir- kamatkoilla 55 euroa ja ulkomaan virkamatkoilla 150 euroa. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. (YK: 04288 matkapäiväkorvaus kotimaa, YK: 04289 matkapäiväkorvaus ulkomaat)
Korvausta ei makseta työajoista tehdyn virka- ja työehtosopimuksen 18 §:n 3 momentissa tar- koitetulle johtavalle virkamiehelle eikä virkamiehelle, joka itse päättää virkamatkan ajankohdasta ja siihen liittyvistä työ- ja vapaa-ajan järjestelyistä. Korvausta ei myöskään suoriteta, mikäli edellä sanotulta vuorokaudelta kertyy työajaksi luettavaa aikaa tai matkustamista erityisten määräysten perusteella korvataan muulla kuin tässä sopimuksessa sovitulla tavalla.
Soveltamisohje:
Korvausta voi saada vain edellä mainittuina päivinä, jotka muutoin olisivat olleet virkamiehen vapaapäiviä, määräyksestä tehdyistä virkamatkoista, joilla ei työskennellä ja matkustamiseen käytettyä aikaa kertyy vähintään viisi tuntia. Viikonlopun tai muiden perättäisten vapaapäivien osalta korvauksen voi saada vain kerran. Matkustamisen tarkoitukseen liittyvät pysähdysajat esimerkiksi odotusajat väliasemilla luetaan matka-aikaan. Aikaa, jolloin virkamiehellä on ollut hotelli- tai muu majoitus, ei lueta tässä tarkoitetuksi matka-ajaksi. Edellä 19 §:n 1 momentissa tarkoitetut päivät määräytyvät kalenterivuorokausina, kuitenkin siten, että sunnuntaina matkan tulee alkaa viimeistään klo 21. Aikaerotilanteissa matka-aika lasketaan todellisen kestonsa mu- kaan.
20 § Ennakko
Virasto voi maksaa ennakkoa tarvittaessa.
Virkamatkasta aiheutuvien kustannusten maksamista varten käytetään valtion maksuaikakort- tia. Ennakkoa matkustamiskustannuksista tai majoittumis- ja hotellikorvauksista on oikeus saada vain, mikäli virkamiehen tai työntekijän käyttöön ei ole luovutettu valtion maksuaikakorttia tai kohdemaassa ei voi maksaa maksukortilla.
Alle 24 tuntia kestävältä virkamatkalta voidaan ennakko jättää päivärahan osalta suorittamatta.
Ennakko maksetaan virkamiehen tai työntekijän pankkitilille.
21 § Matkalasku ja tositteet
Matkan kustannuksista on haettava korvausta matkalaskulla, joka on jätettävä virastolle kahden kuukauden kuluessa matkan päättymisestä uhalla, että oikeus korvaukseen ja mahdollisesti makset- tuun ennakkoon muutoin menetetään.
Erityisestä syystä voi asianomainen viranomainen määrätä, että korvausta on haettava edellä mainittua lyhyemmänkin kohtuullisen ajan kuluessa.
Asianomainen viranomainen voi hakemuksesta myöntää luvan korvauksen maksamiseen, vaikka korvausta ei ole haettu määräajassa.
Matkalaskuun on liitettävä tositteet syntyneistä kustannuksista silloin, kun tosite niistä on ollut
saatavilla.
Soveltamisohje:
Matkalasku ja tositteet voivat olla sähköisessä muodossa.
22 §
Paikallinen sopiminen matkakustannusten korvauksista
Hallinnonalan neuvotteluviranomaisen tekemällä tarkentavalla virkaehtosopimuksella tai viraston tekemällä työehtosopimuksella voidaan poiketa tämän sopimuksen määräyksistä edellyttäen, että poikkeamissopimuksista ei aiheudu valtiolle lisäkustannuksia.
23 § Työrauha
Virkamiehet
Tähän sopimukseen sidottu ei saa sopimuksen voimassaoloaikana ryhtyä työtaistelutoimenpiteisiin sopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta tai oikeasta sisällöstä taikka sopimukseen perustuvasta vaatimuksesta syntyneen riidan ratkaisemiseksi, voimassa olevan sopimuksen muuttamiseksi tai uuden sopimuksen aikaansaamiseksi.
Lisäksi tähän sopimukseen sidottu yhdistys on velvollinen valvomaan, että sen alaiset yhdis- tykset ja virkamiehet, joita sopimus koskee, eivät riko edellisessä momentissa tarkoitettua työ- rauhavelvoitetta eivätkä sopimuksen määräyksiä. Tämä yhdistykselle kuuluva velvollisuus sisältää myös sen, ettei yhdistys saa tukea tai avustaa kiellettyä työtaistelutoimenpidettä eikä muullakaan tavalla vaikuttaa sellaisiin toimenpiteisiin, vaan on velvollinen pyrkimään niiden lopettamiseen.
Työntekijät
Tämän työehtosopimuksen voimassaoloaikana ei saa ryhtyä lakkoon, sulkuun eikä muuhun niihin verrattavaan toimenpiteeseen, joka kohdistuu tämän sopimuksen määräyksiä vastaan tai tarkoittaa tämän sopimuksen muuttamista.
24 § Sopimuksen voimassaolo
Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2014 ja on voimassa 31.1.2017 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, jollei sitä jommaltakummalta puolen irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä. Jos valtion virka- ja työehtosopi- mus päättyy sen voimassaolopykälän 3 momentin perusteella 31.1.2016, päättyy samalla tämä so- pimus.
Ulkomaan päivärahakorvaukset vuodelle 2013 | LIITE | |
Virkamatkasta ulkomaille suoritetaan päivärahaa matka- vuorokaudelta seuraavat määrät 1.1. – 31.12.2013 | ||
MAA TAI ALUE | Päiväraha | ISO 3166-1- alpha-2 code |
euro | ||
Afganistan | 56 | AF |
Alankomaat* | 63 | NL |
Albania | 50 | AL |
Algeria | 69 | DZ |
Andorra | 58 | AD |
Angola | 87 | AO |
Antigua ja Barbuda | 74 | AG |
Arabiemiirikunnat | 67 | AE |
Argentiina* | 53 | AR |
Armenia* | 46 | AM |
Aruba | 49 | AW |
Australia* | 68 | AU |
Azerbaidžan* | 69 | AZ |
Azorit | 59 | |
Bahama | 69 | BS |
Bahrain | 67 | BH |
Bangladesh | 45 | BD |
Barbados | 60 | BB |
Belgia | 61 | BE |
Belize | 41 | BZ |
Benin | 44 | BJ |
Bermuda | 67 | BM |
Bhutan | 34 | BT |
Bolivia | 29 | BO |
Bosnia ja Hertsegovina* | 49 | BA |
Botswana | 41 | BW |
Brasilia | 68 | BR |
Britannia* | 69 | GB |
Lontoo ja Edinburgh* | 74 | |
Brunei | 41 | BN |
Bulgaria | 50 | BG |
Burkina Faso | 38 | BF |
Burundi | 37 | BI |
Chile* | 56 | CL |
Cookinsaaret | 64 | CK |
Costa Rica | 48 | CR |
Curaçao | 42 | CW |
Djibouti | 54 | DJ |
Dominica | 49 | DM |
Dominikaaninen tasavalta | 53 | DO |
Ecuador* | 49 | EC |
Egypti | 54 | EG |
El Salvador | 46 | SV |
Eritrea | 35 | ER |
Espanja* | 62 | ES |
Etelä-Afrikka | 52 | ZA |
Etelä-Sudan | 54 | SS |
Etiopia | 36 | ET |
Fidži | 46 | FJ |
Filippiinit | 53 | PH |
Färsaaret | 53 | FO |
Gabon | 73 | GA |
Gambia | 36 | GM |
Georgia* | 50 | GE |
Ghana | 46 | GH |
Grenada | 58 | GD |
Grönlanti | 53 | GL |
Guadeloupe | 50 | GP |
Guatemala | 45 | GT |
Guinea | 46 | GN |
Guinea-Bissau | 35 | GW |
Guyana* | 36 | GY |
Haiti | 48 | HT |
Honduras | 43 | HN |
Indonesia | 48 | ID |
Intia | 45 | IN |
Irak | 58 | IQ |
Iran | 49 | IR |
Irlanti | 66 | IE |
Islanti | 65 | IS |
Israel | 67 | IL |
Italia* | 64 | IT |
Itä-Timor | 46 | TL |
Itävalta | 62 | AT |
Jamaika | 52 | JM |
Japani | 80 | JP |
Jemen | 50 | YE |
Jordania | 69 | JO |
Kambodža | 50 | KH |
Kamerun | 47 | CM |
Kanada | 70 | CA |
Kanarian saaret | 60 | |
Kap Verde | 41 | CV |
Kazakstan | 63 | KZ |
Kenia | 52 | KE |
Keski-Afrikan tasavalta | 39 | CF |
Kiina* | 64 | CN |
Hongkong* | 67 | HK |
Macao* | 63 | MO |
Kirgisia | 47 | KG |
Kolumbia | 60 | CO |
Komorit | 44 | KM |
Kongo (Kongo-Brazzaville) | 47 | CG |
Kongon demokraattinen tasavalta (Kongo-Kinshasa) | 68 | CD |
Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea) | 66 | KP |
Korean tasavalta (Etelä-Korea) | 78 | KR |
Kosovo | 44 | |
Xxxxxxx | 00 | GR |
Kroatia | 58 | HR |
Kuuba | 53 | CU |
Kuwait | 64 | KW |
Kypros* | 61 | CY |
Laos | 41 | LA |
Latvia | 51 | LV |
Lesotho | 35 | LS |
Libanon | 66 | LB |
Liberia | 45 | LR |
Libya | 53 | LY |
Liechtenstein | 69 | LI |
Liettua | 49 | LT |
Luxemburg | 63 | LU |
Madagaskar | 38 | MG |
Madeira | 58 | |
Makedonia* | 49 | MK |
Malawi | 50 | MW |
Malediivit | 51 | MV |
Malesia | 55 | MY |
Mali | 41 | ML |
Malta | 61 | MT |
Marokko | 61 | MA |
Marshallinsaaret | 46 | MH |
Martinique | 51 | MQ |
Mauritania | 49 | MR |
Mauritius | 48 | MU |
Meksiko | 58 | MX |
Mikronesia | 46 | FM |
Moldova* | 48 | MD |
Monaco | 67 | MC |
Mongolia | 49 | MN |
Montenegro | 52 | ME |
Mosambik | 49 | MZ |
Myanmar (Burma) | 55 | MM |
Namibia | 39 | NA |
Neitsytsaaret (USA)* | 41 | VI |
Nepal | 37 | NP |
Nicaragua | 40 | NI |
Niger | 43 | NE |
Nigeria | 70 | NG |
Norja* | 71 | NO |
Norsunluurannikko | 69 | CI |
Oman | 60 | OM |
Pakistan | 35 | PK |
Palau | 56 | PW |
Palestiinalaisalue* | 56 | PS |
Panama | 48 | PA |
Papua-Uusi-Guinea | 64 | PG |
Paraguay | 31 | PY |
Peru | 58 | PE |
Portugali* | 60 | PT |
Puerto Rico | 50 | PR |
Puola | 55 | PL |
Qatar | 62 | QA |
Ranska* | 66 | FR |
Romania | 52 | RO |
Ruanda | 40 | RW |
Ruotsi* | 66 | SE |
Saint Kitts ja Nevis | 61 | KN |
Saint Lucia | 76 | LC |
Saint Vincent ja Grenadiinit | 72 | VC |
Saksa | 61 | DE |
Berliini | 61 | |
Salomonsaaret | 47 | SB |
Sambia | 50 | ZM |
Samoa | 51 | WS |
San Marino | 55 | SM |
São Tomé ja Príncipe | 49 | ST |
Saudi-Arabia | 63 | SA |
Senegal | 48 | SN |
Serbia* | 53 | RS |
Seychellit | 69 | SC |
Sierra Leone | 41 | SL |
Singapore | 70 | SG |
Slovakia | 56 | SK |
Slovenia | 56 | SI |
Somalia | 40 | SO |
Sri Lanka | 40 | LK |
Sudan | 54 | SD |
Suriname | 40 | SR |
Swazimaa | 40 | SZ |
Sveitsi | 74 | CH |
Syyria | 58 | SY |
Tadžikistan | 47 | TJ |
Taiwan | 57 | TW |
Tansania | 41 | TZ |
Tanska* | 68 | DK |
Thaimaa | 56 | TH |
Togo | 47 | TG |
Tonga | 47 | TO |
Trinidad ja Tobago | 70 | TT |
Tšad | 46 | TD |
Tšekki | 57 | CZ |
Tunisia | 56 | TN |
Turkki* | 58 | TR |
Istanbul* | 60 | |
Turkmenistan | 59 | TM |
Uganda | 37 | UG |
Ukraina | 57 | UA |
Unkari | 56 | HU |
Uruguay | 50 | UY |
Uusi-Seelanti* | 63 | NZ |
Uzbekistan | 50 | UZ |
Valko-Venäjä | 50 | BY |
Vanuatu | 57 | VU |
Venezuela | 61 | VE |
Venäjä* | 57 | RU |
Moskova* | 71 | |
Pietari* | 65 | |
Vietnam | 50 | VN |
Viro | 51 | EE |
Yhdysvallat* | 65 | US |
New York, Los Angeles, Washington* | 71 | |
Zimbabwe | 45 | ZW |
Maa, jota ei ole erikseen mainittu* | 42 |
* |
Alankomaat: Siihen kuuluu Hollanti/Alankomaat. Muut Hollantiin/Alankomaihin kuuluvat maat ja alueet, joita ei ole tässä luettelossa erikseen mainittu kuuluvat Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Argentiina: Argentiinaan kuuluvat Argentiina ja siihen välittömästi kuuluvat saaret, ei kuitenkaan Falklandin saaret. |
Armenia: Vuoristo-Karabahin alue luetaan Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Australia: Australiaan kuuluvat Australia ja Tasmania ja välittömästi näiden läheisyydessä olevat saaret. Muut Australi- aan kuuluvat maat, joita ei ole maa- ja alueluettelossa erikseen mainittu kuuluvat Maa, jota ei ole erikseen mainittu - ryhmään. |
Azerbaidžan: Vuoristo-Karabahin alue luetaan Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Bosnia ja Hertsegovina: Tähän maahan kuuluvat kaikki maan rajojen sisäpuolella olevat hallinnolliset eri kansallisuus- alueet. |
Britannia: Britanniaan kuuluvat Englanti, Wales, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti sekä välittömästi näihin alueisiin liittyvät saaret mm. Kanaalisaaret: Jersey, Guernsey yms. ja Man-saaret. Muut Yhdistyneisiin kuningaskuntiin (UK) kuuluvat maat, joita ei ole maa- ja alueluettelossa erikseen mainittu kuuluvat Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Chile: Chileen kuuluvat Chile ja siihen välittömästi kuuluvat saaret. Pääsiäissaaret kuuluvat Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Ecuador: Ecuadoriin kuuluvat Ecuador ja Galápagossaaret. |
Espanja: Espanjaan kuuluvat Manner-Espanja, Ceuta ja Melilla sekä saaret välittömästi Manner-Espanjan välittömässä läheisyydessä mm. Mallorca, Menorca, Ibiza yms. Muut Espanjalle kuuluvat maat ja alueet, joita ei ole maa- ja alueluette- lossa erikseen mainittu kuuluvat Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Georgia: Georgiaan luetaan siihen kuuluvat alueet. Abhasia ja Etelä-Ossetia luetaan tässä Maa, jota ei ole erikseen mai- nittu -ryhmään. |
Guyana: Guyanaan (Brit.) ei kuulu Ranskan Guyana, joka kuuluu Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Italia: Italiaan luetaan Italia, Sisilia ja Sardinia sekä muut välittömästi näihin alueisiin liittyvät saaret. Vatikaanivaltio luetaan Italiaan. |
Kypros: Kyprokseen luetaan Kyproksen EU:hun kuuluvat alueet. Kyproksen turkkilainen osa luetaan Turkkiin. |
Makedonia: Makedoniaan kuuluu entisen Jugoslavian alue nimeltään Makedonia. Kreikkaan kuuluu vastaavan niminen maakunta. |
Moldova: Moldovaan luetaan myös Transnistrian alue. |
Neitsytsaaret (Brit.): Brittiläiset Neitsytsaaret luetaan Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään, ei Neitsytsaaret (USA) alueeseen. |
Norja: Norjaan kuuluvat Norja ja Lofootit sekä muut välittömästi näihin alueisiin kuuluvat maat ja alueet. Muut Norjaan kuuluvat maat ja alueet mm. Huippuvuoret ja Xxx Xxxxx kuuluvat Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Palestiinalaisalue: Palestiinalaisalueeseen kuuluvat kaikki erillishallintoalueet Israelin sisäpuolella, jotka luetaan Palestii- nan itsehallintoalueeseen. |
Portugali: Portugaliin kuuluvat Portugali ja välittömästi sen alueeseen liittyvät saaret, ei kuitenkaan Madeira ja Azorit. Muut Portugaliin kuuluneet maat ja alueet, joita ei ole maa- ja alueluettelossa erikseen mainittu kuuluvat Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Ranska: Ranskaan kuuluvat Ranska ja Korsika ja niiden läheisyydessä olevat saaret. Muut Ranskaan kuuluvat maat ja alueet, joita ei ole maa- ja alueluettelossa erikseen mainittu kuuluvat Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Ruotsi: Ruotsiin luetaan Manner-Ruotsi sekä Gotlanti ja Öölanti sekä muut lähellä Ruotsia olevat saaret. |
Serbia: Serbiaan luetaan Serbia ja Voivodina, mutta ei Kosovoa eikä muita Serbitasavaltoja. |
Tanska: Tanskaan kuuluvat Manner-Tanskan alue ja -saaret sekä Bornholm. Muut Tanskaan kuuluvat maat, joita ei ole maa- ja alueluettelossa erikseen mainittu kuuluvat Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. Erikseen mainittuja ovat Grönlanti ja Färsaaret. |
Turkki: Turkkiin luetaan myös Kyproksen turkkilainen osa. |
Uusi-Seelanti: Uuteen-Seelantiin kuuluvat sen pääsaaret (kaksi) sekä niiden välittömässä läheisyydessä olevat saaret. Muut Uuteen-Seelantiin kuuluvat maat ja alueet, joita ei ole maa- ja alueluettelossa erikseen mainittu kuuluvat Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Venäjä: Venäjään luetaan Venäjä ja Kaliningrad sekä muut välittömästi näihin alueisiin liittyvät Venäjälle kuuluvat saaret mm. Novaja Zemlja, Kamtšatka ja Kuriilien saariryhmä Venäjän osalta. Huippuvuoret luetaan Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Yhdysvallat: Yhdysvaltoihin luetaan Yhdysvallat, Alaska ja Havaiji sekä välittömästi näihin alueisiin liittyvät Yhdysval- toihin kuuluvat saaret ja alueet. Muut Yhdysvaltoihin (USA) kuuluvat maat, joita ei ole maa- ja alueluettelossa erikseen mainittu, mm. Guam, Okinawa, Amerikan Samoa yms. kuuluvat Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Maa, jota ei ole erikseen mainittu: Tähän ryhmään kuuluu muutama itsenäinen valtio, mm. YK:n jäsenvaltioista tähän ryhmään kuuluvat Kiribati, Nauru, Tuvalu ja Päiväntasaajan Guinea. Lisäksi ryhmään kuuluvat ne alueet ja useimmiten saaret, jotka sijaitsevat kaukana emämaasta sekä eräät muut alueet. Tällaisia ovat mm. Sint Maarten, Gibraltar, Länsi- Sahara, Réunion, Ranskan Polynesia (Tahiti), Uusi-Kaledonia, Pitcairn ja Turks- ja Caiccossaaret sekä mm. kaikki ne edellä eri maiden kohdalla mainitut alueet, jotka kuuluvat ryhmään Maa, jota ei ole erikseen mainittu. Lisäksi |
Etelänapa: Koko Etelänapa luetaan Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Eri maiden sotilastukikohdat ja muut eri järjestöjen hallintoalueet, joihin kantaväestöllä ei ole kulkuoikeutta luetaan Maa, jota ei ole erikseen mainittu -ryhmään. |
Kaupunkeihin, jotka on mainittu maa- ja alueluettelossa Britannian, Kiinan, Saksan, Turkin, Venäjän ja Yhdysvaltojen kohdalla luetaan vain näiden kaupunkien (kuntien) hallinnollisten rajojen sisäpuolella olevat alueet, esim. Suur-Lontoo (Greater London), mutta ei esimerkiksi Lontoon esikaupunkeja Watford jne. eikä koko Los Angelesin aluetta yms. |