Merkintähinta Mallilausekkeet

Merkintähinta. Tarjousmenettelyssä muodostunut merkintähinta on 41,50 euroa Antiosakkeelta ("Merkintähinta"), joka Yhtiön hallituksen käsityksen mukaan vastaa Antiosakkeiden käypää arvoa. Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Merkintähinta. Yhtiökokous päättää Uuden osakkaan osakemerkinnän merkintähinnasta. Osakekohtainen merkintähinta määräytyy Uuden osakkaan ja Yhtiön välillä tapauskohtaisesti sovittujen kritee- rien perusteella.
Merkintähinta. Yhtiön kustakin osakkeesta maksetaan Yhtiölle [●] euroa merkintähintana, joka merkitään ko- konaisuudessaan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Merkintähinta. Osakkeista ei makseta merkintähintaa. Näin ollen yhtiön osakepääoma on 0 euroa.
Merkintähinta. Mikäli Yhtiöön tulee maksullisella osakeannilla lisää osakkeita, merkintähintana maksetaan 1.000 euroa osakkeelta lisättynä näin saadulle kokonaishinnalle laskettavalla kahdeksan (8) prosentin korolla. Korko lasketaan puolelle edellä tarkoitetusta kokonaishinnasta 1.8.2002 lukien 31.12.2004 asti ja koko kokonaishinnalle 1.1.2005 lukien merkintähinnan maksupäivään saakka. Yhtiö sitoutuu hyväksymään osakemerkinnän viimeistään, kun mahdolliset uudet osakaskunnat ovat maksaneet merkintähinnan ja allekirjoittaneet Yhtiösopimuksen. Osakkeen merkintähinnasta 1.000 euroa merkitään osakepääomaan ja sen ylittävä osa sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Yhtiö on rakennuttanut Keskuspuhdistamon ja huolehtii sen kunnossapidosta ja käytöstä.
Merkintähinta. Yhtiön hallitus päättää Uuden osakkaan osakemerkinnän merkintähinnasta. Osakekohtainen merkintähinta määräytyy Uuden osakkaan ja Yhtiön välillä tapauskohtaisesti sovittujen kritee- rien perusteella.
Merkintähinta. Kustakin osakkeesta on maksettava yhtiölle 2,5 euroa. Merkintähinta merkitään ko- konaisuudessaan yhtiön osakepääomaan. Osakkeilla ei ole nimellisarvoa.
Merkintähinta. Kunkin Yleisöannissa ja Instituutioan- nissa Tarjottavan Osakkeen merkintähinta (”Merkintähinta”) on 6,75 euroa. Merkintähintaa määriteltäessä on otettu huomioon muun muassa osakekohtai- nen nettovarallisuus, vallitseva markki- natilanne, toimialalla toimivien yhtiöiden arvostuskertoimet sekä Yhtiön tulosodo- tukset. Instituutioannin merkintäaika alkaa 16.11.2015 kello 9.00 ja päättyy viimeis- tään 25.11.2015 kello 16.30. Yleisöannin merkintäaika alkaa 16.11.2015 kello 9.00 ja päättyy viimeistään 25.11.2015 kello 12.00. Yhtiön ja suomalaisten tytäryhtiöiden hallitusten jäsenet sekä henkilöstö ja näi- den lähipiiri (katso ” – Allokaatioperiaat- teet”) voivat osallistua Osakeantiin vain 16.11.2015. Yhtiöllä on ylikysyntätilanteessa oikeus Instituutio- ja Yleisöannin keskeyttämiseen aikaisintaan 23.11.2015 kello 16.00. Insti- tuutio- ja Yleisöanti voidaan keskeyttää toi- sistaan riippumatta. Instituutio- ja/tai Ylei- söannin mahdollisesta keskeyttämisestä annetaan asiaa koskeva pörssitiedote. Yhtiön hallituksella on oikeus pidentää Listautumisannin merkintäaikaa. Mahdol- linen merkintäajan pidennys julkistetaan pörssitiedotteella, josta ilmenee Listautu- misannin merkintäajan uusi päättymisajan- kohta. Yhtiön hallitus voi pidentää tai olla pidentämättä Instituutio- tai Yleisöannin merkintäaikoja toisistaan riippumatta. Lis- tautumisannin merkintäajan pidentämistä koskeva pörssitiedote on annettava vii- meistään Instituutio- tai Yleisöannin mer- kintäajan yllä esitettynä arvioituna päätty- mispäivänä.
Merkintähinta. Osakkeiden merkintähinta määräytyy nopeutetussa tarjousmenettelyssä (accelerated book-building) saatujen merkintäsitoumusten perusteella. Osakkeen nopeutetussa tarjousmenettelyssä määriteltyä hintaa pidetään Osakkeen käypänä hintana. Tarjousmenettely alkaa 15.11.2010 kello 18.45 ja päättyy viimeistään 16.11.2010 kello 8.00. Annetut tarjoukset ovat sitovia. Xxxxxxxx voi päättää tarjousmenettelyajan jatkamisesta. Osakkeiden lopullisesta merkintähinnasta päätetään tarjousmenettelyn päätyttyä. Merkintähinta merkitään kokonaisuudessaan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Merkintähinta. Kunkin Instituutioannissa ja Yleisöannissa tarjottavan Antiosakkeen merkintähinta (Merkintähinta) on 7,00 euroa. Henkilöstöannin osakekohtainen merkintähinta on 10 prosenttia alhaisempi kuin Merkintähinta eli 6,30 euroa Antiosakkeelta. Merkintähintaa määriteltäessä on otettu huomioon muun muassa vallitseva markkinatilanne, toimialalla toimivien yhtiöiden arvostuskertoimet sekä Yhtiön tulosodotukset. Merkintähinta vastaa Yhtiön hallituksen käsitystä Antiosakkeen arvosta.