Common use of Mittarin asentaminen Clause in Contracts

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 11 contracts

Samples: Yleiset Toimitusehdot, Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot, Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 11 contracts

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot, General Terms and Conditions, General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi to- teamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty liitet- ty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 5 contracts

Samples: General Terms and Conditions, Toimitusehdot, General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 3 contracts

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot, General Terms and Conditions, General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen liitoskap- paleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 2 contracts

Samples: Sopimusehdot, Savonlinnan Vesilaitoksen Sopimusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohdenkohden ja toimittaa vesimittariasennuk- seen sopivan kokoisen mittaritelineen. Vesimittarin omistaa laitoslaitos ja vesimittaritelineen omistaa liittyjä, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen Asennuk- seen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi ja kunnossapidettä- väksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos Vesi- laitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi toteami- seksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus tai jäteveden määrä on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenvedenkulutuksen tai jäteveden määrän.

Appears in 2 contracts

Samples: Sopimusehdot, Sopimusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. tekee ja maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos kiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Laitoksen vaatiessa mittaus on suoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi ja jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestävesilähteestä tai sopimus veden toimittamisesta on irtisanottu. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenMaksu perustuu laitoksen hinnastossa määriteltyyn maksuun.

Appears in 2 contracts

Samples: General Terms and Conditions, General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitoslai- tos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittausmit- taus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen vedenku- lutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenveden- kulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitoslai- tos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa xxxxxx liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen Asennuk- seen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa xxxxxx liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen Laitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden käyttömaksun perimistä varten silloin, kun kiinteistö on liitetty jäteviemäriin, mutta ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenlaitoksen vesijohtoon, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä ja ot- taa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määränhinnastos- sa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen vedenkulu- tuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksensuoritettava laitoksen omistamalla kiinteis- tön järjestelmään asennetulla vesimittarilla.

Appears in 1 contract

Samples: Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitoslai- tos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne., jotka jäävät kiinteistön omaisuudeksi, toimittaa laitos. maksaa liittyjäVesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteami- seksi viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten silloin, jonka omaisuu- deksi nämä jäävätkun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määritel- tyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä erityises- tä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen liitoskappa- leineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen tak- sassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuk- sen mittaus. Laitoksen vaatiessa mittaus on suoritettava laitoksen omista- malla vesimittarilla. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittariavesimitta- ria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: Yleisistä Toimitusehdoista

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää mää- rää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemärilaitoksen käyttö- maksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kans- sa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määränhinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen Laitok- sen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus ve- denkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteis- tö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää vesiliittymä kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse omaisuudeksi nämä Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen Asen- nukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen to- teamiseksi viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiin- teistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hin- nastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus ve- denkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoas- taan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa Vesihuoltolaitoksen hyväksymät putkimiehet asentavat vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitoksen hyväksymä putkimies asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten silloin kun kiinteistö on liitetty viemäriin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesi lähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus, laitoksen vaatiessa mittaus on suoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovitaso- vita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineenventtiilei- neen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kiinteis- töltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista las- kuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestävesiläh- teestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää mää- rää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus vedenku- lutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: Liittymis Ja Käyttösopimus

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin toi- sin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet tarvik- keet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän, mikäli tarve vaatii. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden jäteve- den määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus veden- kulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin toi- sin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet tarvik- keet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa xxxxxx liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida arvioi- da kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos Vesilai- tos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei el- lei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi to- teamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse asentaa tarvitse asen- taa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemäri laitoksen käyttömaksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemäri laitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa omis- taa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa xxxxxx liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta poikkeuk- sellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen liitoskappalei- neen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemärilaitoksen käyt- tömaksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mit- taus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen Asennuk- seen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjäliit- tyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittausmit- taus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen vedenku- lutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen Asennuk- seen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos lai- tos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestävesilähtees- tä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuollon Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa xxxxxx liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida ar- vioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos Vesi- laitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi totea- miseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse asentaa tarvitse asen- taa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat kuulu- vat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin Vesimit- tarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden vesimittarei- den tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineenventtii- leineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudek- si nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen vedenkulu- tuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä var- ten silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin viemäriin, on irtisanonut sopi- muksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen taksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan veden- kulutuksen mittaus. Laitoksen vaatiessa mittaus on suoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse tarvit- se asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemä- riin.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi totea- miseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta poikke- uksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: Sopimus

Mittarin asentaminen. Asiakkaan tulee seurata vedenkulutustaan ja sen muutoksia. Asiakkaan tulee olla riittävästi selvillä kiinteistöltä viemäriin johdettavan viemäriveden määrästä ja ilmoitettava laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat olennaisesti viemäriveden määrään. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa xxxxxx liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuollon Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden vesi­ mittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omai­ suudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos Laitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen taksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan veden­ kulutuksen mittaus. Laitoksen vaatiessa mittaus on suoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuollon Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos Vesilaitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän viemäriveden laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen taksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Laitoksen vaatiessa mittaus on suoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuollon Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen Asennuk- seen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos Vesilaitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen vedenku- lutuksen toteamiseksi jäteveden määrän viemäriveden laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö kiin- teistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu pe- rustuu laitoksen taksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mit- taus. Laitoksen vaatiessa mittaus on suoritettava laitoksen omistamalla vesi- mittarilla. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus vedenkulu- tus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä syys- tä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuoltosopimus

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin toi- sin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet tarvik- keet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida arvioi- da kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos Vesilai- tos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiinteistö on liitetty viemäriin ja liittyjä on irtisanonut liittymissopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa yhden vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittausmit- taus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen veden- kulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän viemäriveden laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen Laitok- sen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön kiinteis- tön vedenkulutuksen. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan lai- tos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa xxxxxx liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin Vesimitta- rin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineenventtiilei- neen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen vedenkulu- tuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä var- ten silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin viemäriin, on irtisanonut sopi- muksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen taksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenku- lutuksen mittaus. Laitoksen vaatiessa mittaus on suoritettava lai- toksen omistamalla vesimittarilla. Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen vähäi- nen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohdenkohden asiakkaan osoittamaan mittaritilaan, jonka tulee olla sellainen, että vesimittari ei vaurioidu säänvaihtelun takia. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksen.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuoltolaitoksen Yleiset Toimitusehdot

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovitaso- vita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineenvent- tiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa xxxxxx liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimit- tarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemärilai- toksen käyttömaksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopi- muksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omis- tamalla vesimittarilla. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä eri- tyisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liit- tynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen liitoskap- paleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista vesimäärän to- teamiseksi viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin viemäriin, on irtisanonut sopimuksen laitoksen kans- sa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen taksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuk- sen mittaus. Laitoksen vaatiessa mittaus on suoritettava laitoksen omis- tamalla vesimittarilla. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenvesimitta- ria.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos Laitoksen asentaja asentaa vesimittarin vesimittarin, 1 kpl kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin toimittaa ja omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen Laitoksen asennukseen kuuluvat työt vesimittari tiivisteineen ja tarvikkeet venttiileineenmittarin liittämistyö. Muista vesimittarin asennukseen liittyvistä tarvikkeista, liitoskappaleineen jneventtiileistä, liitoskappaleista tms. maksaa sekä niiden asennustyöstä vastaa liittyjä. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi vie- märilaitoksen käyttömaksun perimistä varten silloin, jonka omaisuu- deksi nämä jäävätkun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa Laitok- sen vaatiessa mittaus on suoritettava liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäomistamalla vesimittarilla. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse kui- tenkaan tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen liitos- kappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemärilaitoksen käyt- tömaksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitok- sen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määritel- tyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittariavesi- mittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen liitoskap- paleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse Vesilaitos asentaa mittaria huleveden laskuttamista vartenliittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen toteamiseksi viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten silloin, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä kun kiinteistö on liitetty viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määräntaksassa tai hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö Laitoksen vaatiessa mittaus on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäsuoritettava laitoksen omistamalla vesimittarilla. Laitoksen Xxxxxxxxx ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemäriin.

Appears in 1 contract

Samples: Vesihuollon Sopimus

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitoslai- tos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa xxxxxx liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista totea- miseksi viemärilaitoksen käyttömaksun perimistä varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin viemäriin, on irtisanonut sopimuksen vesilaitoksen kanssa ja ottaa vettä omasta vesilähteestä. Maksu perustuu laitoksen taksassa tai hinnastossa määritel- tyyn maksuun. Viemärilaitokseen liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mit- taus. Laitoksen vaatiessa mittaus on suoritettava laitoksen omistamalla vesimitta- rilla. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus on erityisestä eri- tyisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos muusta poikkeuksellisesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenkiinteistö on liittynyt ainoastaan laitoksen viemä- riin.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Mittarin asentaminen. Laitos asentaa vesimittarin kutakin vesiliittymää kohden. Vesimittarin omistaa laitos, ellei toisin sovita. Laitos määrää vesimittareiden tyypit ja koot. Asennukseen Asen- nukseen kuuluvat työt ja tarvikkeet venttiileineen, liitoskappaleineen jne. maksaa liittyjä, jonka omaisuu- deksi omaisuudeksi ja kunnossapidettäväksi nämä jäävät. Laitoksen ei tarvitse asentaa mittaria huleveden laskuttamista varten, vaan laitos voi arvioida kiinteistöltä laitoksen viemäriin johdettavan huleveden määrän. Laitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin vedenkulutuksen totea- miseksi ja jäteveden käyttömaksun perimistä varten silloin, kun kiinteistö on liitetty jätevesiviemäriin, mutta ei laitoksen vesijohtoon. Maksu perustuu laitoksen hinnastossa määriteltyyn maksuun. Jätevesiviemäriin liittymisen edellytyksenä on asiakkaan vedenkulutuksen mittaus. Vesilaitos asentaa liittyjän kustannuksella vesimittarin Laitoksella on oikeus vaatia, että mittaus suoritetaan laitoksen omista- malla ja kiinteistön vedenkulutuksen toteamiseksi jäteveden määrän laskuttamista varten myös silloin, kun kiinteistö on liitetty vain viemäriin ja ottaa vettä omasta vesilähteestäjärjestelmään asennetulla vesimittarilla. Laitoksen ei kuitenkaan tar- vitse tarvitse asentaa vesimittaria, jos vedenkulutus tai jäte- veden määrä on erityisestä syystä vähäinen tai jos lai- tos laitos muusta poikkeuksellisesta poikkeukselli- sesta syystä arvioi kiinteistön vedenkulutuksenvedenkulutuksen tai jäteveden määrän.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions