PALKANKOROTUKSET SOPIMUSKAUDELLA Mallilausekkeet

PALKANKOROTUKSET SOPIMUSKAUDELLA. Sopimuskauden aikana maksetaan seuraavat palkankorotukset: 1.3.2012 korotus yhteensä 2,4 %, joka jakaantuu yleiskorotukseen 1,7 % ja järjestelyerään 0,7 % Järjestelyerän toteutuksesta osapuolet ovat sopineet liitteen 1 mukaisesti. 1.4.2013 korotus yhteensä 1,9 %, joka jakaantuu yleiskorotukseen 1,2 % ja järjestelyerään 0,7 % Järjestelyerän toteutuksesta osapuolet ovat sopineet liitteen 2 mukaisesti. Korotukset tulevat voimaan korotuspäivästä tai sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta. Siinä tapauksessa, että osapuolet eivät 31.5.2012 mennessä pääse järjestelyerän jakamisesta sopimukseen liitteen 2 mukaisesti, erästä toteutetaan yleiskorotuksena taulukkoihin 0,3 % ja 0,4 % jää työnantajakohtaisesti päätettäväksi henkilökohtaisten palkkojen korotuksiin. Euromääräisiä palkkoja korotetaan kustannusvaikutusta vastaavasti 1.3.2012 2,4 % ja 1.4.2013 1,9 %. Edellä mainitun lisäksi maksetaan 1.4.2012 alkavan palkanmaksukauden palkanmaksun yhteydessä 150 € suuruinen kertaerä. Kertaerä maksetaan osa-aikaisessa työsuhteessa oleville työsopimuksen mukaisen osa-aikaisuuden suhteessa. Kertaerän maksamisen edellytyksenä on, että työsuhde on alkanut viimeistään 2.1.2012 ja ollut keskeytyksettä voimassa 31.3.2012 asti ja että henkilölle maksetaan palkkaa huhtikuussa 2012. Sen lisäksi kertaerä maksetaan niille, joiden osalta työnantajalla ei ole palkanmaksuvelvollisuutta, mutta joilla poissaolon perusteena huhtikuussa 2012 on äitiysraha- tai erityisäitiysrahakausi. Tuntiopettajien osalta kertaerä lasketaan toteutuneen todellisen osa-aikaisuuden mukaisena. Aikajaksona käytetään 2.1.2012-31.3.2012.
PALKANKOROTUKSET SOPIMUSKAUDELLA. Vuosi 2018: Vuosi 2019: TES
PALKANKOROTUKSET SOPIMUSKAUDELLA. Sopimuskauden aikana maksetaan seuraavat palkankorotukset: 1.11.2010 5,5 % kertaerä Kertaerä lasketaan lokakuun palkasta ja maksetaan niille, joiden työsuhde on voimassa sekä loka- että marraskuussa 2010. Sopimuskaudella on korotusajankohta, jonka korotukset ovat 0,98 % seuraa- vasti: 1.11.2010 0,40 % yleiskorotus 1.11.2010 0,58 % järjestelyerä Osapuolet ovat asettaneet palkkausjärjestelmän kehittämistyöryhmän, jonka tehtävänä on käydä neuvottelut järjestelyerän käyttämisestä 15.10.2010 men- nessä. Palkkausjärjestelmien kehittämiseen 1.11.2010 kohdistettua korotusta 0,58 % käytettäessä otetaan huomioon yhteen yleiseen työaikaan siirtymisestä aiheu- tuva kustannusvaikutuksen erilainen kohdentuminen. Siinä tapauksessa, että kehittämistyöryhmä ei pääse yhteisymmärrykseen jär- jestelyerän jakamisesta, se käytetään yleiskorotuksena niin, että - muun henkilöstön vaativuusryhmissä 2 – 6 palkkoja korotetaan 0,4 % ja - muun henkilöstön vaativuusryhmissä 7 – 15 palkkoja korotetaan 0,6 % ja - opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuusryhmissä 0,6 % Edellä mainittujen lisäksi harjoittelukoulujen opetushenkilöstön osalta aikai- semman sopimuskauden samapalkkaerän 0,2 % kohdentamisesta ja järjeste- lyerän 0,58 % käyttämisestä neuvotellaan erikseen samoilla periaatteilla kuin yliopistojen osalta yleensä. Suomen Akatemian rahoittamien akatemiaprofessoreiden ja – tutkijoiden palkkoja tarkistetaan em. korotusten korotusvaikutusta vastaavasti. Xxxxxxx akatemiaprofessoreiden ja –tutkijoiden palkkaus määräytyy vähintään Suo- men Akatemian rahoituspäätösten mukaisesti. Sen lisäksi osapuolet ovat yksimielisiä siitä, että palkkausjärjestelmän ja eri- tyisesti sen henkilökohtaisen suoriutumisen järjestelmän määräysten kehittä- miseen tulee varata noin puolet vuonna 2011 toteutettavista palkankorotuksis- ta. Korotukset tulevat voimaan korotuspäivästä tai sen jälkeen alkavan palkan- maksukauden alusta.
PALKANKOROTUKSET SOPIMUSKAUDELLA. Vuosi 2020:
PALKANKOROTUKSET SOPIMUSKAUDELLA. Palkkoja korotetaan 1.8.2010 lukien keskimäärin 1,2 %:lla, joka jakaantuu yleiskorotukseen ja järjestelyerään. Koko palkkaerä jaetaan kohdennetusti niin, että yleiskorotuksen osuus on vähintään 0,6 %. Korotukset toteutetaan pääosin peruspalkkoja korottamalla. Yleiskorotusta vastaavalla prosentilla 0,6 % korotetaan myös sel- laisia henkilökohtaisia palkkoja ja henkilökohtaisia palkanlisiä, jotka eivät taulukkokorotuksen kautta korotu vähintään 0,6 %. Myös aikaisempien palkkausjärjestelmämuutosten aiheuttamia ta- kuuosia korotetaan niin, että henkilökohtaiset palkat korottuvat vähintään 0,6 %. Korotukset tulevat voimaan 1.8.2010 (korotuspäivästä) tai sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta. Palkankorotukseen sisältyvät järjestelyeräosuuden käyttämisestä neuvotellaan 31.5.2010 mennessä. Hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön osalta järjestelyerää käytetään palkkataulukon kalleusluokkaerojen kaventamiseen ja vaativuus- luokkien palkkaerojen tasoittamiseen. Sen lisäksi erää käytetään I kalleusluokassa paikallisesti neuvotel- len ensisijaisesti palkkausjärjestelmän mukaisiin tehtäväkohtaisiin palkanosiin. Jos paikallisesti neuvotellen osapuolet toteavat, voi- daan järjestelyerä käyttää myös koko henkilöstöryhmälle saman- suuruisena prosentuaalisena henkilökohtaisen palkanosan koro- tuksena. Opetushenkilöstön osalta erää käytetään Ikälisäjärjestelmän kehit- tämiseen ja sitä kautta nuorten tai korkeastikoulutettujen palkka- kehityksen turvaamiseen, sekä paikallisesti työn vaativuuden pe- rusteella määräytyvien palkanosien kehittämiseen ja ylituntipalk- kiojärjestelmän yhdenmukaistamiseen.
PALKANKOROTUKSET SOPIMUSKAUDELLA. 2.1.1 Palkkaratkaisu
PALKANKOROTUKSET SOPIMUSKAUDELLA. Sopimuskauden aikana maksetaan seuraavat palkankorotukset: • yleiskorotus 1.4.2011 1,2 % • HTP-henkilöstö järjestely- /paikallinen erä 1.4.2011 0,8 % • Opetushenkilöstö järjestely- / paikallinen erä 1.1.2012 0,8 % ja sen lisäksi erän myöhennyksestä 0,2 % Järjestelyerä opetushenkilöstön osalta käytetään palkkausjärjes- telmien ja työehtosopimuksen määräysten kehittämiseen. Neu- vottelut periaatteiden mukaisista muutoksista käydään 1.12.2011 mennessä. Jos järjestelyerän käyttämisestä ei päästä sopimuk- seen, se jakaantuu 0,5 % työnantajakohtaiseen erään ja 0,5 % taulukkokorotukseen. Järjestelyerää käytetään seuraaviin muutoksiin: - 1.4.2011 lukien hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön osalta 2. kalleusluokan poistamiseen ja vaativuusryhmien välisten palkkavälysten tasoittamiseen. Muutos toteutetaan taulukko- korotuksena (1.4.2011 voimaan tulevat taulukot ovat liittees- sä 1). Toisen (2.) kalleusluokan poistamista vastaava palkka- erä käytetään 1. kalleusluokan oppilaitoksissa paikallisena eränä, jonka suuruus on 0,65 %. Sen lisäksi vaativuusryhmien välisiä palkkavälyksiä tasoitetaan 0,15 % suuruisella järjeste- lyerällä. - 1.1.2012 lukien opetushenkilöstön ikälisäjärjestelmän kehit- tämiseen niin, että siirrytään yksinkertaiseen kertymään sekä
PALKANKOROTUKSET SOPIMUSKAUDELLA. Sopimuskauden ensimmäinen jakso on 1.4.2014 – 31.1.2016. Jakson aikana maksetaan seuraavat palkankorotukset:
PALKANKOROTUKSET SOPIMUSKAUDELLA. Sopimuskauden ensimmäinen jakso on 1.4.2014 – 31.1.2016, jonka aikana on kaksi palkankorotusajankohtaa, 1.8.2014 ja 1.8.2015. Työehtosopimuksen palkkataulukot korottuvat liitteen 1a mukaisesti. Euromää- räiset työnantajan määrittelemät henkilökohtaiset lisät eivät erikseen korotu. (Huomautus: liite 1a tarkoittaa yliopistojen palkkausjärjestelmän palkkataulukko- ja, jotka ovat tämän kirjan liitteenä 5.) Euromääräisiä palkkoja (muut kuin YPJ-palkat) korotetaan yleiskorotuksella 0,4 % tai vähintään 20 €. Työehtosopimuksen palkkataulukot korottuvat liitteen 1b mukaisesti (opetus- ja tutkimushenkilöstön sekä harjoittelukoulujen taulukkoja on korotettu 0,4 % kui- tenkin niin, että harjoittelukoulujen taulukkojen vaativuustasoilla 9-11 korotus on 0,3 % ja muun henkilöstön 0,3 %). (Huomautus: liite 1b tarkoittaa yliopistojen palkkausjärjestelmän palkkataulukkoja, jotka ovat tämän kirjan liitteenä 5.) Henkilökohtaisia palkkoja tai sopimuspalkkoja korotetaan yleiskorotuksella ope- tus- ja tutkimushenkilöstön osalta yhteensä 0,4 %, harjoittelukoulujen johtavien rehtoreiden ja rehtoreiden sekä muun henkilöstön osalta yhteensä 0,3 %.
PALKANKOROTUKSET SOPIMUSKAUDELLA. Sopimuskauden aikana maksetaan seuraavat palkankorotukset: 1.3.2012 korotus yhteensä 2,4 %, joka jakaantuu yleiskorotukseen 1,7 % ja Kertaerä