Perhevapaauudistusta koskeva työryhmä. Työryhmä toteuttaa 1.8.2022 mennessä työehtosopimuksen äitiys- ja isyysvapaan palk- kamääräysten mukauttamisen nimikkeistöstä johtuen vastaamaan perhevapaauudis- tusta. Toteutus tehdään kustannusneutraalisti siten, että palkallisten vapaapäivien koko- naislukumäärä pysyy uudistamista edeltävällä tasolla. Jos työryhmän työ ei ole valmistunut lain voimaan tuloon mennessä, äitiysvapaan palk- kaa koskevaa määräystä sovelletaan siten, että raskausvapaaseen ja -rahaan oikeutettu työntekijä olisi oikeutettu saamaan raskausvapaan ja vanhempainvapaan ajalta palkkaa yhteensä vastaavalta ajanjaksolta kuin hänelle olisi maksettu äitiysvapaan palkkaa. Isyysvapaan palkkaa koskevaa määräystä sovelletaan puolestaan siten, että vanhem- painvapaaseen ja -rahaan oikeutettu isä olisi oikeutettu saamaan vanhempainvapaan ajalta palkkaa vastaavalta ajanjaksolta kuin hänelle olisi maksettu isyysvapaan palkkaa. Työehtosopimusosapuolet ja Fintraffic Raide Oy perustavat työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää mahdollisuuksia keskeytys- ja laskentapäivistä luopumiseksi. Mikäli se kat- sotaan tarpeelliseksi, osapuolet voivat sopia keskeytys- ja laskentapäiviä koskevan pilo- tin toteuttamisesta sekä sopia sen edellyttämistä määräaikaisista työehtosopimusmuu- toksista.
Appears in 2 contracts
Samples: www.raury.fi, finlex.fi
Perhevapaauudistusta koskeva työryhmä. Työryhmä toteuttaa 1.8.2022 mennessä työehtosopimuksen äitiys- ja isyysvapaan palk- kamääräysten palkkamääräysten mukauttamisen nimikkeistöstä johtuen vastaamaan perhevapaauudis- tustaperheva- paauudistusta. Toteutus tehdään kustannusneutraalisti siten, että palkallisten vapaapäivien koko- naislukumäärä va- paapäivien kokonaislukumäärä pysyy uudistamista edeltävällä tasolla. Jos työryhmän työ ei ole valmistunut lain voimaan tuloon mennessä, äitiysvapaan palk- kaa palkkaa koskevaa määräystä sovelletaan siten, että raskausvapaaseen ja -rahaan oikeutettu työntekijä olisi oikeutettu saamaan raskausvapaan ja vanhempainvapaan vanhempainva- paan ajalta palkkaa yhteensä vastaavalta ajanjaksolta kuin hänelle olisi maksettu äitiysvapaan palkkaa. Isyysvapaan palkkaa koskevaa määräystä sovelletaan puolestaan puo- lestaan siten, että vanhem- painvapaaseen vanhempainvapaaseen ja -rahaan oikeutettu isä olisi oikeutettu saamaan vanhempainvapaan ajalta palkkaa vastaavalta ajanjaksolta kuin hänelle olisi maksettu isyysvapaan palkkaa. Työehtosopimusosapuolet ja Fintraffic Raide Oy perustavat työryhmänHelsingissä, jonka tehtävänä on selvittää mahdollisuuksia keskeytys- ja laskentapäivistä luopumiseksimaaliskuun 17. Mikäli se kat- sotaan tarpeelliseksi, osapuolet voivat sopia keskeytys- ja laskentapäiviä koskevan pilo- tin toteuttamisesta sekä sopia sen edellyttämistä määräaikaisista työehtosopimusmuu- toksista.päivänä 2022 PALVELUALOJEN TYÖNANTAJAT PALTA RY RAIDELIIKENTEEN TEKNISTEN JA TOIMIHENKILÖIDEN LIITTO RTTL RY VR AKAVA RY I YLEISET MÄÄRÄYKSET
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja Rautatiealan Toimihenkilöitä Koskeva Työehtosopimus
Perhevapaauudistusta koskeva työryhmä. Työryhmä Perhevapaauudistus tulee voimaan 1.8.2022. Osapuolten välinen työryhmä toteuttaa 1.8.2022 mennessä sopimuskauden aikana työehtosopimuksen äitiys- ja isyysvapaan palk- kamääräysten mukauttamisen nimikkeistöstä johtuen vastaamaan perhevapaauudis- tusta9 kohdan perhevapaata koskevien määräysten päivittämisen perhevapaauudistus huomioiden. Toteutus tehdään kustannusneutraalisti siten, että palkallisten vapaapäivien koko- naislukumäärä kokonaislukumäärä pysyy uudistamista edeltävällä tasolla. Jos työryhmän työ ei ole valmistunut lain perhevapaauudistuksen voimaan tuloon mennessä, äitiysvapaan palk- kaa palkkaa koskevaa määräystä sovelletaan siten, että raskausvapaaseen ja -rahaan oikeutettu työntekijä olisi oikeutettu saamaan raskausvapaan ja vanhempainvapaan ajalta palkkaa yhteensä vastaavalta ajanjaksolta kuin hänelle olisi maksettu äitiysvapaan palkkaa. Isyysvapaan palkkaa koskevaa määräystä sovelletaan puolestaan siten, että vanhem- painvapaaseen vanhempainvapaaseen ja -rahaan oikeutettu isä olisi oikeutettu saamaan vanhempainvapaan ajalta palkkaa vastaavalta ajanjaksolta kuin hänelle olisi maksettu isyysvapaan palkkaa. Työehtosopimusosapuolet ja Fintraffic Raide Oy perustavat työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää mahdollisuuksia keskeytys- ja laskentapäivistä luopumiseksi. Mikäli se kat- sotaan tarpeelliseksi, osapuolet voivat sopia keskeytys- ja laskentapäiviä koskevan pilo- tin toteuttamisesta Työehtosopimuksen 9 kohdan mukainen työsuhteen kestoedellytys sekä sopia sen edellyttämistä määräaikaisista työehtosopimusmuu- toksistatyönantajan oikeus päivärahaan palkallisen perhevapaan ajalta pysyvät edelleen voimassa.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Perhevapaauudistusta koskeva työryhmä. Työryhmä Perhevapaauudistus tulee voimaan 1.8.2022. Osapuolten välinen työryhmä toteuttaa 1.8.2022 mennessä sopimuskauden aikana työehtosopimuksen äitiys- ja isyysvapaan palk- kamääräysten mukauttamisen nimikkeistöstä johtuen vastaamaan perhevapaauudis- tustaperhevapaata koskevien määräysten päivittämisen perhevapaauudistus huomioiden. Toteutus tehdään kustannusneutraalisti siten, että palkallisten työehtosopimuksessa sovittujen vapaapäivien koko- naislukumäärä kokonaislukumäärä pysyy uudistamista edeltävällä tasolla. • Jos työryhmän työ ei ole valmistunut lain perhevapaauudistuksen voimaan tuloon mennessä, äitiysvapaan palk- kaa palkkaa koskevaa määräystä sovelletaan siten, että raskausvapaaseen ja -rahaan oikeutettu työntekijä olisi oikeutettu saamaan raskausvapaan ja vanhempainvapaan ajalta palkkaa yhteensä vastaavalta ajanjaksolta kuin hänelle olisi maksettu äitiysvapaan palkkaa. Isyysvapaan palkkaa koskevaa määräystä sovelletaan puolestaan siten, että vanhem- painvapaaseen vanhempainvapaaseen ja -rahaan oikeutettu isä olisi oikeutettu saamaan vanhempainvapaan ajalta palkkaa vastaavalta ajanjaksolta kuin hänelle olisi maksettu isyysvapaan palkkaa. Työehtosopimusosapuolet ja Fintraffic Raide Oy perustavat työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää mahdollisuuksia keskeytys- ja laskentapäivistä luopumiseksiTyöehtosopimuksen mukainen työsuhteen kestoedellytys sekä työnantajan oikeus päivärahaan palkallisen perhevapaan ajalta pysyvät edelleen voimassa. Mikäli se kat- sotaan tarpeelliseksi, osapuolet voivat sopia keskeytys- ja laskentapäiviä koskevan pilo- tin toteuttamisesta sekä sopia sen edellyttämistä määräaikaisista työehtosopimusmuu- toksista.AMMATTILIITTO PRO RY
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus