Päätöksenteko yhtiökokouksessa. Seuraavista merkittävistä Yhtiön toimintaa koskevista asioista tulee aina päättää yhtiökokouksessa:
(i) tytäryhteisön perustaminen;
(ii) Yhtiön toiminta-ajatuksen tai toiminnan olennainen muuttaminen;
(iii) yhtiöjärjestyksen muuttaminen;
(iv) Yhtiön toimintaan nähden merkittävät investoinnit sekä tärkeän omaisuuden hankkiminen, myyminen, vuokraaminen, luovuttaminen tai panttaaminen tai muun poikkeuksellisen merkittävän sopimuksen tekeminen;
(v) Yhtiön varsinaiseen toimintaan kuulumattomat investoinnit ja niiden rahoitus;
(vi) osakkeiden merkintä tai hankkiminen;
(vii) merkittävä lainanotto ja -anto sekä vakuuksien, takausten taikka muihin Yhtiölle merkittäviin rahavelvoitteisiin sitoutuminen tai niiden ehtojen oleellinen muuttaminen;
(viii) sopimukset Yhtiön ja Osakkaan tai Yhtiön ja sen hallituksen jäsenen välillä, kun sopimus koskee muuta kuin Yhtiön tavanomaista toimintaa tai se tehdään epätavallisin ehdoin, sekä tällaisten sopimusten muuttaminen tai tällaisiin sopimuksiin perustuvista oikeuksista luopuminen; ja
(ix) Yhtiön asettaminen selvitystilaan taikka saneerausmenettelyyn hakeutuminen. Lisäksi Yhtiön tulee huolehtia siitä, että kaikki muut sellaiset merkittävät Yhtiön toimintaan vaikuttavat asiat, joilla voi olla vaikutusta Yhtiön sidosyksikköasemaan, käsitellään ja päätetään yhtiökokouksessa. Lisäksi Osakkaat sopivat, että Yhtiön kotipaikan muuttamisesta tulee päättää yksimielisesti yhtiökokouksessa.
Päätöksenteko yhtiökokouksessa. Seuraavat päätökset edellyttävät yhtiökokouksessa 2/3 osan äänten enemmistöä
1) Osakepääoman ja sijoitetun vapaan oman pääoman rahaston korottaminen ja alentaminen,
2) Hallitukselle annettava valtuus päättää osakepääoman korottamisesta,
3) Erityisten oikeuksien, esimerkiksi vaihtovelkakirjalainan antaminen ja hallitukselle annettava valtuus päättää erityisten oikeuksien antamisesta,
4) Yrityksen saneerauksesta annetussa laissa (47/1993) tarkoitetun menettelyn aloittaminen,
5) Yhtiön toimialan ulkopuolisesta oikeustoimesta päättäminen,
Päätöksenteko yhtiökokouksessa. Osakkaat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa. Päätökset tehdään annettujen äänten enemmistöllä. Yhtiökokouksessa on kullakin vakuutuksenottajalla yksi ääni kutakin edellisen kalenterivuoden aikana suoritetun täyden 50.000 euron vakuutusmaksun osalta. Kullakin vakuutuksen ottajalla on kuitenkin aina vähintään yksi ääni. Takuuosuuden omistajilla on 1 (yksi) ääni kutakin takuuosuutta kohti. Yhtiökokouksessa saa omasta puolesta tai toisen valtuuttamana äänestää enintään yhdellä kymmenesosalla kokouksessa edustetusta äänimäärästä. Kokouksessa edustettuina olevien takuuosuuden omistajien takuuosuuksiin perustuvien äänten yhteismäärä saa olla ottaen huomioon ensimmäisessä virkkeessä mainittu rajoitus enintään yhtä suuri kuin kokouksessa edustettuina olevien vakuutustenottajien vakuutuksiin perustuvien äänten yhteismäärä, ellei vakuutusyhtiölaista muuta johdu. Kunkin takuuosuuden omistajan takuuosuuksiin perustuvien äänten määrää rajoitetaan tarvittaessa vakuutusyhtiölain mukaan. Keskinäinen vakuutusyhtiö tai sen tytäryhteisö ei voi osallistua yhtiöstä ottamansa vakuutuksen perusteella yhtiön yhtiökokoukseen. Jos päätös on tehtävä määräenemmistöllä, yhtiökokouksen päätökseksi tulee vakuutusosakeyhtiössä ehdotus, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista, sekä keskinäisessä vakuutusyhtiössä ehdotus, jota ovat kannattaneet osakkaat, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Määräenemmistöllä tehtäviä päätöksiä ovat:
1) yhtiöjärjestyksen muuttaminen;
2) suunnattu takuuosuusanti;
3) takuuosuuksiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen;
4) omien takuuosuuksien hankkiminen julkisessa keskinäisessä vakuutusyhtiössä;
5) suunnattu omien takuuosuuksien hankkiminen;
6) sulautuminen;
7) jakautuminen;
8) vakuutuskannan luovuttaminen;
9) yhtiömuodon muuttaminen vakuutusosakeyhtiöstä keskinäiseksi vakuutusyhtiöksi tai keskinäisestä vakuutusyhtiöstä vakuutusosakeyhtiöksi; sekä
10) yhtiön asettaminen selvitystilaan ja selvitystilan lopettaminen.
Päätöksenteko yhtiökokouksessa. Yhtiön kaikilla Osakkeilla on yhtäläiset oikeudet ja äänimäärät. Yhtiöko- kouksessa tapahtuvaan päätöksentekoon sovelletaan Osakeyhtiölain sään- nöksiä noudattaen kuitenkin aina ensisijaisesti, mitä tässä Sopimuksessa on sovittu.
Päätöksenteko yhtiökokouksessa. Yhtiön kaikilla Osakkeilla on yhtäläiset oikeudet ja äänimäärät. Yhtiökokouksessa tapahtuvaan päätöksentekoon sovelletaan kulloinkin voimassa olevia OYL:n säännöksiä ottaen kuitenkin aina huomioon mitä tässä Sopimuksessa on sovittu. Seuraavista merkittävistä Yhtiötä koskevista asioista tulee aina päättää yhtiökokouksessa, mikäli Osakkaat, jotka omistavat vähintään 1/3 Yhtiön kaikista Osakkeista, vaativat yhtiökokouksen koolle kutsumista tai Yhtiön hallitus oma- aloitteisesti kutsuu yhtiökokouksen koolle:
Päätöksenteko yhtiökokouksessa. 6.1 Yhtiökokousten koollekutsumisessa, kokouskäytännössä ja päätöksenteossa noudatetaan kulloinkin voimassaolevaa osakeyhtiölakia ja yhtiöjärjestyksen määräyksiä.
6.2 Osakkeenomistajat voivat yhtiökokousta pitämättä tehdä päätöksiä yhtiökokoukselle kuuluvasta asiasta osakeyhtiölain 5 luvun 1 §:n mukaisesti.
Päätöksenteko yhtiökokouksessa. Yhtiön kaikilla Osakkeilla on yhtäläiset oikeudet ja äänimäärät. Yhtiökokouksessa tapahtuvaan päätöksentekoon sovelletaan kulloinkin voimassa olevia OYL:n säännöksiä ottaen kuitenkin aina huomioon mitä tässä Sopimuksessa on sovittu.
Päätöksenteko yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksen päätöksenteossa noudatetaan Yhtiön yhtiöjärjestysmääräyksiä sekä osakeyhtiölain säännöksiä. Yhtiöjärjestykseen kirjattujen tavanomaisten yhtiökokouksen päätettäväksi kuuluvien asi- oiden ohella yhtiökokous päättää seuraavista yhtiön ja sidosyksikköaseman kannalta merkittävistä asioista:
i. Periaatteellisesti laajakantoinen tai taloudellisesti merkittävä muutos yhtiön toi- minnassa
ii. Tytäryhtiöiden perustaminen
iii. Yrityskaupat ja merkittävien osakeomistusten hankinta
iv. Normaaliin toimintaan nähden merkittävät ja poikkeukselliset sopimukset ja yri- tysjärjestelyt osakkaan, tulevan osakkaan tai kolmannen osapuolen kanssa
v. Poikkeukselliset tai varsinaisen toiminnan ulkopuoliset investoinnit ja niiden ra- hoitus
vi. Pääomarakenteen merkittävä muuttaminen
Päätöksenteko yhtiökokouksessa. 8.1 Seuraavista asioista päättäminen Yhtiön yhtiökokouksessa edellyttää osakeyhtiölaissa edellytetyn äänten enemmistön lisäksi, että Rahaston edustaja yhtiökokouksessa kannattaa päätöstä:
(i) Yhtiön yhtiöjärjestyksen muuttaminen;
(ii) maksullinen tai maksuton osakeanti, osakepääoman korottaminen ja alentaminen, omien osakkeiden lu- nastaminen tai hankkiminen sekä optio- tai muiden erityisten oikeuksien antaminen ja niiden ehtojen muu- tokset;
(iii) hallituksen valtuuttaminen päättämään maksullisesta tai maksuttomasta osakeannista, osakepääoman korottamisesta tai alentamisesta, omien osakkeiden lunastamisesta tai hankkimisesta tai luovuttamisesta, optio- tai muiden erityisten oikeuksien antamisesta tai näihin liittyvien ehtojen muuttamisesta;
(iv) sulautumisesta tai jakautumisesta päättäminen;
(v) Yhtiön asettaminen vapaaehtoiseen selvitystilaan;
(vi) tilintarkastajien valinta; (vii) hallituksen yleistoimivaltaan kuuluva asia, josta yhtiökokous yksittäistapauksessa päättää, mikäli asiasta päättämiseen hallituksessa edellytettäisiin sopimuskohdan 9.1.2.1 mukaan Xxxxxxxx suostumus.
Päätöksenteko yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksessa päätetään osakeyhtiölaissa yhtiökokoukselle kuuluvat asiat. Tällaisia asi- oita ovat mm.: • Yhtiöjärjestyksen muutokset; • Osakepääoman muutokset; • Omien osakkeiden lunastaminen; • Liiketoiminnan lopettaminen, luovuttaminen, hankkiminen tai toiminnan olennainen muuttaminen; • Yhtiön toimintaan nähden merkittävät investoinnit tai muut poikkeuksellisen merkittä- vät hankinnat, jos niiden arvo on yli 30 % viimeisimmän vahvistetun tilinpäätöksen liikevaihdosta sekä Yhtiön toiminnan kannalta poikkeuksellisen merkittävän luovutuk- sen tai muun sopimuksen tekeminen; • Muut yhtiön toiminnan kannalta merkittävät päätökset, jotka voivat vaikuttaa Yhtiön sidosyksikköasemaan suhteessa Osakkaisiin; • Sulautuminen tai jakautuminen; • Yhtiön asettaminen selvitystilaan; • Yhtiön hakeminen yrityssaneeraukseen tai konkurssiin. Osakkaat pyrkivät rakentavassa hengessä siihen, että Yhtiötä koskevat päätökset voidaan tehdä yksimielisesti.