Common use of Rikkomusten seuraukset Clause in Contracts

Rikkomusten seuraukset. 1. Päihtyneenä työssä esiintymisestä seuraa aina aluksen päällikön antama kirjallinen varoitus, joka on voimassa alkoholitapauksissa 12 kuukautta ja huumetapauksissa 24 kuukautta. Varoituksen ja sii- hen sisältyvän hoitoon hakeutumiskehotuksen lisäksi on aina ryhdyttävä alkoholi- ja päihdeaineiden väärinkäyttäjiä koskevan hoitoonohjausta koskevan sopimuksen mukaisiin toimenpiteisiin työnteki- jän ohjaamiseksi hoitoon. Hoitoonohjaukseen ei turvauduta ensimmäisen päihtyneenä esiintymisen johdosta annettavan varoituksen yhteydessä. Jos olosuhteet, kuten päihtyneenä olemisen toistuminen ja päihtymisen aste, kuitenkin ovat sellaiset, että ne puoltavat hoitoonohjausta, tähän voidaan ryhtyä jo ensimmäisen varoituksen yhteydessä. 2. Huumausaineita koskevien kieltojen rikkomisesta voi myös seurata työsuhteen välitön purkami- nen. 3. Koeajalla olevan työntekijän työsuhde voidaan päättää varoituksetta, mikäli hän syyllistyy tämän päihdepolitiikan rikkomiseen. 4. Mikäli hoitoon hakeutunut työntekijä rikkoo hoitoa varten laadittua hoitosuunnitelmaa tai hoito- ohjeita tai mikäli hän esiintyy varoituksen voimassa ollessa uudestaan päihtyneenä työssään, työnan- taja voi päättää hänen työsopimuksensa.

Appears in 4 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement, Ulkomaankaupan Työehtosopimus

Rikkomusten seuraukset. 1. Päihtyneenä työssä esiintymisestä seuraa aina aluksen päällikön antama kirjallinen varoitus, joka on voimassa alkoholitapauksissa 12 kuukautta ja huumetapauksissa 24 kuukautta. Varoituksen ja sii- hen siihen sisältyvän hoitoon hakeutumiskehotuksen lisäksi on aina ryhdyttävä alkoholi- ja päihdeaineiden päihdeainei- den väärinkäyttäjiä koskevan hoitoonohjausta koskevan sopimuksen mukaisiin toimenpiteisiin työnteki- jän työntekijän ohjaamiseksi hoitoon. Hoitoonohjaukseen ei turvauduta ensimmäisen päihtyneenä esiintymisen esiin- tymisen johdosta annettavan varoituksen yhteydessä. Jos olosuhteet, kuten päihtyneenä olemisen toistuminen ja päihtymisen aste, kuitenkin ovat sellaiset, että ne puoltavat hoitoonohjausta, tähän voidaan ryhtyä jo ensimmäisen varoituksen yhteydessä. 2. Huumausaineita koskevien kieltojen rikkomisesta voi myös seurata työsuhteen välitön purkami- nen. 3. Koeajalla olevan työntekijän työsuhde voidaan päättää varoituksetta, mikäli hän syyllistyy tämän päihdepolitiikan rikkomiseen. 4. Mikäli hoitoon hakeutunut työntekijä rikkoo hoitoa varten laadittua hoitosuunnitelmaa tai hoito- ohjeita tai mikäli hän esiintyy varoituksen voimassa ollessa uudestaan päihtyneenä työssään, työnan- taja työn- antaja voi päättää hänen työsopimuksensa.

Appears in 3 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

Rikkomusten seuraukset. 1. Päihtyneenä työssä esiintymisestä seuraa aina aluksen päällikön antama kirjallinen kir- jallinen varoitus, joka on voimassa alkoholitapauksissa 12 kuukautta ja huumetapauksissa huume- tapauksissa 24 kuukautta. Varoituksen ja sii- hen siihen sisältyvän hoitoon hakeutumiskehotuksen hoitoonhakeutumis- kehoituksen lisäksi on aina ryhdyttävä alkoholi- ja päihdeaineiden väärinkäyttäjiä väärinkäyt- täjiä koskevan hoitoonohjausta koskevan sopimuksen mukaisiin toimenpiteisiin työnteki- jän toimenpitei- siin työntekijän ohjaamiseksi hoitoon. Hoitoonohjaukseen ei turvauduta ensimmäisen ensim- mäisen päihtyneenä esiintymisen johdosta annettavan varoituksen yhteydessäyhtey- dessä. Jos olosuhteet, kuten päihtyneenä olemisen toistuminen ja päihtymisen aste, aste kuitenkin ovat sellaiset, että ne puoltavat hoitoonohjausta, tähän voidaan ryhtyä jo ensimmäisen varoituksen yhteydessä. 2. Huumausaineita koskevien kieltojen rikkomisesta voi myös seurata työsuhteen välitön purkami- nen. 3purkaminen. Koeajalla olevan työntekijän työsuhde voidaan päättää varoituksetta, mikäli hän syyllistyy tämän päihdepolitiikan rikkomiseen. 4. Mikäli hoitoon hakeutunut työntekijä rikkoo hoitoa varten laadittua hoitosuunnitelmaa hoitosuunni- telmaa tai hoito- hoito-ohjeita tai mikäli hän esiintyy varoituksen voimassa ollessa uudestaan uu- destaan päihtyneenä työssään, työnan- taja työnantaja voi päättää hänen työsopimuksensatyösopimuk- sensa.

Appears in 1 contract

Samples: Ulkomaanliikenteen Liitesopimukset

Rikkomusten seuraukset. 1. Päihtyneenä työssä esiintymisestä seuraa aina aluksen päällikön antama kirjallinen kir- jallinen varoitus, joka on voimassa alkoholitapauksissa 12 kuukautta ja huumetapauksissa huu- metapauksissa 24 kuukautta. Varoituksen ja sii- hen siihen sisältyvän hoitoon hakeutumiskehotuksen hoitoonhakeu- tumiskehoituksen lisäksi on aina ryhdyttävä alkoholi- ja päihdeaineiden väärinkäyttäjiä vää- rinkäyttäjiä koskevan hoitoonohjausta koskevan sopimuksen mukaisiin toimenpiteisiin työnteki- jän toi- menpiteisiin työntekijän ohjaamiseksi hoitoon. Hoitoonohjaukseen ei turvauduta turvau- duta ensimmäisen päihtyneenä esiintymisen johdosta annettavan varoituksen yhteydessä. Jos olosuhteet, kuten päihtyneenä olemisen toistuminen ja päihtymisen aste, päih- tymisen aste kuitenkin ovat sellaiset, että ne puoltavat hoitoonohjausta, tähän voidaan ryhtyä jo ensimmäisen varoituksen yhteydessä. 2. Huumausaineita koskevien kieltojen rikkomisesta voi myös seurata työsuhteen työsuh- teen välitön purkami- nen. 3purkaminen. Koeajalla olevan työntekijän työsuhde voidaan päättää varoituksetta, mikäli hän syyllistyy tämän päihdepolitiikan rikkomiseen. 4. Mikäli hoitoon hakeutunut työntekijä rikkoo hoitoa varten laadittua hoitosuunnitelmaa hoitosuun- nitelmaa tai hoito- hoito-ohjeita tai mikäli hän esiintyy varoituksen voimassa ollessa uudestaan päihtyneenä työssään, työnan- taja työnantaja voi päättää hänen työsopimuksensatyösopimuk- sensa.

Appears in 1 contract

Samples: Ulkomaanliikenteen Liitesopimukset