Takuupalkka Mallilausekkeet
Takuupalkka. Henkilöllä, jolla on ollut 31.12.2009 oikeus palkkausjärjestelmän käyttöönottoon liittyvään takuupalkkaan (sopimus yliopistojen palkkausjärjestelmän käyttöönot- tamisesta 21.6.2006), oikeus em. perusteella määriteltyyn takuupalkkaan säilyy aikaisemmin voimassa olleen tarkentavan virka- ja työehtosopimuksen mukai- sesti niin kauan kuin henkilö on keskeytyksettä saman yliopiston vakinaisessa työsuhteessa. Myös henkilöllä, joka on käyttöönottoajankohtana ollut määräaikaisessa palve- lussuhteessa, on oikeus takuupalkkaan tämän määräajan. Takuupalkkaoikeus säilyy sen jälkeenkin niin kauan kuin hän keskeytyksettä jatkaa palvelustaan sa- massa yliopistossa sellaisessa palvelussuhteessa, jonka tehtävät ovat vähintään samalla vaativuustasolla kuin hänen tehtävänsä käyttöönottoajankohtana olivat. Keskeytyksenä ei pidetä sellaista katkosta, joka kestää enintään 30 päivää tai yhden kalenterikuukauden. Keskeytyksenä ei pidetä myöskään sellaista kat- kosta, joka kestää enintään 180 päivää tai 6 kalenterikuukautta, mikäli kysymyk- sessä on yliopistossa tapahtuviin jatko-opintoihin tai tutkimustyöhön taikka taiteelliseen työhön liittyvä apurahakausi. Tällaisten keskeytysten aikaa ei kuiten- kaan katsota työsuhteen kestoajaksi. Takuupalkkaa maksetaan siltä ajalta, jona se on korkeampi kuin tämän sopimuk- sen mukaisen palkkausjärjestelmän palkka. Jos henkilö on käyttöönottoajankohtana, ts.1.1.2006 tai täydentävän rahoituksen osalta 1.1.2007, ollut vakinaista palvelussuhdettaan korkeampipalkkaisessa määräaikaisessa työsuhteessa, takuupalkka määräytyy vakinaisen työsuhteen käyttöönottoajankohdan palkan mukaan, kun hän palaa siihen. Takuupalkkaa tarkistetaan työehtosopimuksella sovittavilla yleiskorotuksilla. Myös takuupalkkaa saavan henkilön tehtävien vaativuus ja henkilökohtainen työ- suoritus arvioidaan siten kuin tässä sopimuksessa on määritelty. Jos henkilö itse hakeutuu tehtäviin, joiden vaativuustaso on alempi, kuin hänen vakinaisessa työ- suhteessaan käyttöönottoajankohtana, takuupalkka alenee vastaavalla määrällä. Lisäksi 18.9.2009 laaditun pöytäkirjan mukaan yliopistojen opetus- ja tutkimus- henkilöstöön kuuluvan takuupalkkaan luetaan niin kauan, kun hän on samassa tehtävässä, määräaikainen tuloksellisuus- tai tutkijankoulutuslisä, johon hänellä on ollut oikeus 30.9.2009.
Takuupalkka. Kohdan 5.6 mukaisissa palkkaustavoissa takuupalkka on ilman kohdan 5.6.4 mukaisia palkanosia vähintään kohdan 5.3 mukainen.
Takuupalkka. Palkan perusteena voi olla myös tuntipalkan ja työsuoritteen ja -tuloksen yh- distelmä. Tällä perusteella sovitun palkan tulee keskimäärin vastata edellä 1.koh- dassa tarkoitettua tuntipalkkaa. Palkan määräytymisen perusteet ja muutokset käydään läpi työpaikan luottamusmiehen kanssa tai luottamusmiehen puuttu- essa niistä on tiedotettava henkilöstölle etukäteen. Takuupalkka lasketaan kertomalla edellä 1.kohdassa tarkoitettu tuntipalkka kuu- den kuukauden aikana tehtyjen säännöllisten työtuntien määrällä. Mikäli näin laskettu ansio on suurempi, kuin työntekijän saama ansio säännölliseltä työajalta, mahdollinen erotus maksetaan seuraavan palkanmaksun yhteydessä. Työsuhteen päättyessä lasketaan takuuansio, kuten edellä on määrätty. Mikäli työsuhde on työsuhteen päättymiseen mennessä kestänyt kuutta kuukautta ly- hyemmän ajan, lasketaan takuuansio tältä ajalta. Palkan suuruus
Takuupalkka. (YK: 02641, PT: 2645 )
Takuupalkka. Jos osa-aikatyöntekijä on työssä aluksella, jolla sovelletaan erillistä takuupalk- kasopimusta, osa-aikatyöntekijän palkkauksesta on sovittava erikseen takuu- palkkasopimuksen osapuolten välillä. Ruoka- ja asuntokorvauksen maksaminen toteutetaan käytännössä seuraavan esimerkin mukaan: Työjakso Vapaajakso Eläkejakso < >< >< > I I I I < > Ruoka- ja asuntokorvaus < >
Takuupalkka. Myyntisuoritepalkkausta käytettäessä toimihenkilölle maksetaan kuukausittain vähintään tämän työehtosopimuksen mukainen vaativuustason neljä (4) mukainen kuukausipalkka. Tämän kuukausipalkan lisäksi toimihenkilölle maksetaan myyntisuoritepalkkiot siten, että kalenterikuukauden aikana ansaittu myyntipalkkiot maksetaan viimeistään ansaintakuukautta seuraavan kahden kalenterikuukauden aikana.
Takuupalkka. Henkilö, joka on saanut oikeuden takuupalkkaan 20.2.2007 tehdyn, uuden palk- kausjärjestelmän käyttöönottoa yliopistojen harjoittelukouluissa koskevan tarken- tavan virkaehtosopimuksen mukaan, säilyttää oikeuden takuupalkkaan kyseisen sopimuksen mukaisesti seuraavasti: Oikeus takuupalkkaan säilyy niin kauan, kuin henkilö on 1.1.2010 jälkeen kes- keytyksettä saman yliopiston harjoittelukoulun vakinaisessa työsuhteessa. Ta- kuupalkkaa maksetaan siltä ajalta, jona se on korkeampi kuin tämän sopimuksen mukaisen palkkausjärjestelmän mukainen palkka. Takuupalkan määrä määräy- tyy sen mukaisesti, mikä se on ollut virkasuhteen päättyessä 31.12.2009. Jos kyse on ollut määräaikaisesta etuudesta, joka lakkaa tai alentuu, takuupalkka alentuu vastaavasti.
Takuupalkka. (YK: 02642)
Takuupalkka. Näiden määräysten piiriin kuuluvalla Suomen Akatemiaan 1.3.2003 vakinaisessa vir- kasuhteessa olevalla henkilöllä on oikeus vähintään tämän pykälän mukaiseen euro- määräiseen takuupalkkaan. Jos tällainen henkilö on em. ajankohtana ollut nimitettynä määräaikaiseen korkeampipalkkaiseen virkasuhteeseen, takuupalkka määräytyy hänen vakinaisen virkansa palkan mukaan, kun hän palaa hoitamaan sitä. Myös sellaisella ilman Akatemian taustavirkaa olevalla henkilöllä, joka on em. ajankohtana määräajak- si nimitettynä virkasuhteeseen, on oikeus takuupalkkaan siihen saakka, kun tämä ni- mitys on voimassa. Oikeus takuupalkkaan säilyy, jos henkilö saa keskeytyksettä uu- den nimityksen samalla vaativuustasolla olevaan tehtävään. Takuupalkka vastaa kokonaiskuukausipalkkaa, joka henkilölle em. ajankohtana olisi ollut maksettava aikaisemman tehtävien arviointijärjestelmän ja vaativuustaso- järjestelmän mukaisesti. Takuupalkkaa tarkistetaan keskustasolla sovittavilla yleis- korotuksilla. Yleiskorotus määrätään kuitenkin henkilön uuden palkkausjärjestelmän mukaisen palkan perusteella, jos korotus on siten suurempi. Tämän pykälän mukainen palkka voi alentua, jos asianomainen henkilö itse hakeutuu vaativuustasoltaan alempiin tehtäviin.
Takuupalkka. 1.4.2018 asti 1.4.2018 alkaen
