Common use of Sairausajan palkka Clause in Contracts

Sairausajan palkka. 2 Sairausajan palkan maksaminen edellyttää työntekijän viivyttelemättä työnantajalle toimittamaa ja työnantajan hyväksymää selvitystä sairaudesta tai tapaturmasta, joka estää työntekijän työnteon. Hyväksyttävänä selvityksenä työkyvyttömyydestä pidetään työntekijän omaa ilmoitusta lyhyissä, enintään kolme (3) vuorokautta kestävissä sairauspoissaoloissa, ellei ole työntekijän ja työnantajan kesken ole toisin sovittu. Tällä työehtosopimusmääräyksellä ei oteta kantaa paikallisesti sovittuihin omailmoitus käytäntöihin Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtä, sairausajan palkan toisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä alla olevan asetelman mukaisiin ajanjaksoihin sisältyviltä työpäiviltä. Työsuhteen kesto Ajanjakson pituus vähintään 1 kuukausi 28 kalenteripäivää " 3 vuotta 35 " " 7 " 44 " " 10 " 56 " Kun työntekijän työsuhde on jatkunut vähintään yhden viikon mutta alle kuukauden maksaa työnantaja 50 % sairausajan palkasta, kuitenkin enintään niiltä työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson sisällä. Karenssipäiviltä maksettavan palkan suhteen ja myös muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Toistuvasti peräkkäisinä uittokausina saman työnantajan palveluksessa edellisen uittokauden päättyessä ollut työntekijä rinnastetaan seuraavan uittokauden alkaessa sairaus- ja tapaturma-ajan palkanmaksussa vähintään yhden kuukauden työsuhteessa olleeseen työntekijään. Jos työntekijän työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 kalenteripäivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa tai sairauspäivärahaa, ei työntekijä ole oikeutettu uuteen tämän kohdan mukaiseen sairausajanpalkan ajanjaksoon, vaan sairausajan palkka maksetaan yhteensä enintään edellä mainitulta ajanjaksolta. Määrittely sen suhteen, onko kyseessä sama vai eri sairaus, tapahtuu Kelan paikallistoimiston tekemän ratkaisun perusteella. Sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä kun – työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai – työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ennen sairauden alkamista tai – työkyvyttömyys jatkuu vähintään kuusi arkipäivää.

Appears in 2 contracts

Samples: Metsäalan Työehtosopimus, Metsäalan Työehtosopimus

Sairausajan palkka. 2 Sairausajan palkan maksaminen edellyttää työntekijän viivyttelemättä työnantajalle toimittamaa ja työnantajan hyväksymää selvitystä Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään Sopimuksessa sovittua työtä sairaudesta tai tapaturmastamuusta kuin tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman johdosta, joka estää työntekijän työnteonon Pelaajalle korvattava sairausajan palkka 2 kuukauden ajalta yhtä ja samaa sairautta kohden sairauden alkamisesta lukien. Hyväksyttävänä selvityksenä työkyvyttömyydestä pidetään työntekijän omaa ilmoitusta lyhyissäTyökyvyttömyyden toteaa Seuran määräämä lääkäri, enintään kolme (3) vuorokautta kestävissä sairauspoissaoloissamikäli Xxxxxxxx on tällainen henkilö toiminnassaan määritelty. Mikäli Xxxxxxx ei kykene tekemään pelaajasopimuksessa sovittua työtä tämän Sopimuksen tarkoittamissa työtehtävissä tapahtuneen tapaturman tai sairauden johdosta, ellei ole työntekijän on Pelaajalle maksettava yhtä ja työnantajan kesken ole toisin sovittu. Tällä työehtosopimusmääräyksellä ei oteta kantaa paikallisesti sovittuihin omailmoitus käytäntöihin Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtä, sairausajan palkan toisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä alla olevan asetelman mukaisiin ajanjaksoihin sisältyviltä työpäiviltä. Työsuhteen kesto Ajanjakson pituus vähintään 1 kuukausi 28 kalenteripäivää " 3 vuotta 35 " " 7 " 44 " " 10 " 56 " Kun työntekijän työsuhde on jatkunut vähintään yhden viikon mutta alle kuukauden maksaa työnantaja 50 % sairausajan palkastasamaa sairautta ja tapaturmaa kohden täysi palkka koko työkyvyttömyyden ajalta, kuitenkin enintään niiltä työpäiviltä7 kuukaudelta. Lisäksi Pelaajalle on maksettava 75 prosenttia täydestä palkasta työkyvyttömyysajalta, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson sisälläjoka ylittää 7 kuukautta, kuitenkin aina enintään 12 kuukaudelta sairauden alusta lukien. Karenssipäiviltä maksettavan palkan suhteen ja myös muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiäPelaajan oikeus saada Xxxxxxxx sairasajan palkkaa päättyy kuitenkin viimeistään Sopimuksen päättymishetkellä. Toistuvasti peräkkäisinä uittokausina saman työnantajan palveluksessa edellisen uittokauden päättyessä ollut työntekijä rinnastetaan seuraavan uittokauden alkaessa sairaus- Työkyvyttömyyden aikana Xxxxxxx on vapautettu niistä työtehtävistä, joihin hän lääkärin lausunnon mukaan ei voi osallistua. Työtehtävillä tarkoitetaan tässä ohjattua, valvottua, Xxxxxx määräämää tai harjoitusohjelmaan perustuvaa harjoittelua sekä peli-, harjoitus-, leiritys- tai sponsoritapahtumia tai muita tähän Sopimukseen perustuvia velvoitteita sekä niihin liittyviä matkoja. Edellä tässä pykälässä mainituista sairausajan ja tapaturma-ajan palkanmaksussa vähintään yhden kuukauden työsuhteessa olleeseen työntekijäänpalkkaa koskevista maksuvelvoitteista voidaan vähentää Pelaajan kolmannelta taholta saamat ansionmenetyskorvaukset pois lukien Pelaajan vapaaehtoisista sairaus- tai tapaturmavakuutuksista saadut korvaukset. Jos työntekijän työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 kalenteripäivän kuluessa siitä päivästäPelaaja on velvollinen antamaan Xxxxxxxx siirtovaltakirjan sairasajan palkkaa vastaavan määrän osalta, jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan jonka nojalla Seura voi hakea maksamiaan korvauksia kolmannelta takaisin. Tässä pykälässä säädettyä sairasajan palkkaa tai sairauspäivärahaatapaturma-ajan palkkaa Seura ei kuitenkaan ole Pelaajalle velvollinen maksamaan, jos sairaus tai tapaturma on pelaajan itselleen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama. Tällä tarkoitetaan myös Kaupallisissa Ehdoissa mukaisesti kiellettyjen urheilu- ja/tai liikuntatoiminnan harjoittamisen yhteydessä sattuneita tapaturmia. Seura ei työntekijä ole oikeutettu uuteen tämän kohdan mukaiseen sairausajanpalkan ajanjaksoonvelvollinen suorittamaan Pelaajalle tässä pykälässä maksettavaa sairaus tai tapaturma- ajan palkkaa, vaan sairausajan palkka maksetaan yhteensä enintään edellä mainitulta ajanjaksolta. Määrittely sen suhteenxxxxx Xxxxxxx noudata lääkärin antamia lääkitys-, onko kyseessä sama vai eri sairaushuolto-, tapahtuu Kelan paikallistoimiston tekemän ratkaisun perusteella. Sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä kun – työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai – työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ennen sairauden alkamista tai – työkyvyttömyys jatkuu vähintään kuusi arkipäivääja kuntoutusta koskevia ohjeita ja määräyksiä.

Appears in 2 contracts

Samples: Pelaajasopimus Osapuolet, www.datocms-assets.com

Sairausajan palkka. 2 Sairausajan palkan maksaminen edellyttää työntekijän viivyttelemättä työnantajalle toimittamaa ja työnantajan hyväksymää selvitystä sairaudesta tai tapaturmasta, joka estää työntekijän työnteon. Hyväksyttävänä selvityksenä työkyvyttömyydestä pidetään työntekijän omaa ilmoitusta lyhyissä, enintään kolme (3) vuorokautta kestävissä sairauspoissaoloissa, ellei ole työntekijän ja työnantajan kesken ole toisin sovittu. Tällä työehtosopimusmääräyksellä ei oteta kantaa paikallisesti sovittuihin omailmoitus käytäntöihin Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtätyötä tekemästä, sairausajan sairaus- ajan palkkana täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä alla olevan asetelman mukaisiin ajanjaksoihin sisältyviltä työpäiviltä. Työsuhteen kesto Ajanjakson pituus työpäivä, sen pituisen ajanjakson työpäiviltä kuin seuraavasta käy ilmi: Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhdenjaksoisesti Ajanjakso vähintään 1 kuukausi 28 kalenteripäivää " kuukauden mutta alle 3 vuotta 28 päivää 3 vuotta mutta alle 5 vuotta 35 " " 7 " 44 " " päivää 5 vuotta mutta alle 10 " vuotta 42 päivää yli 10 vuotta 56 " Kun päivää Pöytäkirjamerkintä: Liitot suosittelevat, että paikallisesti sovittaisiin työnantajan ja luottamusmiehen kesken siitä, missä tilanteissa sairausajan palkan maksamisen perusteeksi riittää terveydenhoitajan tai muun luotettavan tahon selvitys ja kuka voi antaa tässä tarkoi- tetun hyväksyttävän selvityksen. Paikallisesti voidaan sopia työnantajan ja luottamusmiehen kesken siitä, että sai- rausajan palkan maksamisen perusteeksi enintään kolmen vuorokauden pituiselta ajanjaksolta riittää työntekijän oma ilmoitus. Työnantaja ja luottamusmies sopivat ilmoitusmenettelyn käytännön toteuttamisesta. Liitot keräävät paikallisten sopimusten kokemukset ennen sopimuskauden päättymistä. Jos sairauden aiheuttama työkyvyttömyys on jatkunut sairastumispäivän jäl- keen vähintään kuusi (6) arkipäivää tai jos työkyvyttömyys on johtunut työta- paturmasta, maksaa työnantaja palkan myös odotuspäivältä. Pöytäkirjamerkintä: Työntekijälle, jonka työsuhde on ennen sairauden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään yhden viikon mutta alle kuukauden maksaa työnantaja 50 % sairausajan palkastakaksi vuotta, kuitenkin enintään niiltä työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson sisällä. Karenssipäiviltä maksettavan palkan suhteen ja myös muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Toistuvasti peräkkäisinä uittokausina saman työnantajan palveluksessa edellisen uittokauden päättyessä ollut työntekijä rinnastetaan seuraavan uittokauden alkaessa sairaus- ja tapaturma-ajan palkanmaksussa vähintään yhden kuukauden työsuhteessa olleeseen työntekijään. Jos työntekijän työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 kalenteripäivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa tai sairauspäivärahaa, ei työntekijä ole oikeutettu uuteen tämän kohdan mukaiseen sairausajanpalkan ajanjaksoon, vaan sairausajan palkka maksetaan yhteensä enintään edellä mainitulta ajanjaksolta. Määrittely sen suhteen, onko kyseessä sama vai eri sairaus, tapahtuu Kelan paikallistoimiston tekemän ratkaisun perusteella. Sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sairauspäivän alustasellaisen saira- uspäivän alusta lukien, joka työssä ollessa oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä kun – työpäivä. Mikäli työntekijän työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta alkaa kesken työpäivän tai – työsuhde vuoron, maksetaan hänelle palkkaa tämän §:n mukaisesti työpäivän tai vuoron loppuun. Sairausajan täydellä palkalla tarkoitetaan työntekijän palkkaa luontoisetuineen ja iltavuoro- sekä iltatyölisineen sen suuruisena, kuin hän työssä ollessaan olisi sään- nöllisenä työaikana ansainnut. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, milloin sairaus on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta johtunut omasta tör- keästä tuottamuksesta tai tahallisuudesta. Sairausajan palkasta vähennetään, mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyyden takia, samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausvakuu- tuskassalta, joka saa kannatusmaksua työnantajalta, taikka tapaturmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai liikennevakuutuslain perusteella. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen sairauden alkamista kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suoritettu, työnanta- jalla on oikeus nostaa korvaus tai – työkyvyttömyys jatkuu vähintään kuusi arkipäivääsaada sen määrä takaisin työntekijältä, ei kuiten- kaan enempää kuin maksamansa määrän. Mikäli työpaikalla toimii sairausvakuutuslain alainen kassa, voi työnantaja toteut- taa edellä oleviin kohtiin perustuvat velvollisuutensa siten, että kassa maksaa myös sairausvakuutuslain ulkopuolella suoritettavat avustukset ja työnantaja suorittaa kassalle kannatusmaksun, joka vastaa puheena olevasta sairausvakuutuslain ulko- puolella suoritettavasta avustuksesta aiheutuvia kustannuksia. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan.

Appears in 2 contracts

Samples: Tulostusalaa Koskeva Työehtosopimus, Tulostusalaa Koskeva Työehtosopimus

Sairausajan palkka. 2 Sairausajan palkan maksaminen edellyttää työntekijän viivyttelemättä työnantajalle toimittamaa ja työnantajan hyväksymää selvitystä sairaudesta tai tapaturmastaTyöntekijällä, joka estää työntekijän työnteon. Hyväksyttävänä selvityksenä työkyvyttömyydestä pidetään työntekijän omaa ilmoitusta lyhyissä, enintään kolme (3) vuorokautta kestävissä sairauspoissaoloissa, ellei ole työntekijän ja työnantajan kesken ole toisin sovittu. Tällä työehtosopimusmääräyksellä ei oteta kantaa paikallisesti sovittuihin omailmoitus käytäntöihin Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtätyötään, on oikeus sairausajan palkan toisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä alla olevan asetelman mukaisiin ajanjaksoihin sisältyviltä työpäiviltäpalkkaan. Työsuhteen kesto Ajanjakson pituus vähintään 1 kuukausi 28 kalenteripäivää " 3 vuotta 35 " " 7 " 44 " " 10 " 56 " Kun työntekijän Jos työsuhde on jatkunut vähintään yhden viikon mutta alle kuukauden, työntekijällä on oikeus saada esteen ajalta täysi palkkansa sairastumispäivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän loppuun, enintään kuitenkin siihen saakka, kun hänen oikeutensa sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaiseen päivärahaan alkaa. Alle kuukauden maksaa työnantaja jatkuneissa työsuhteissa työntekijällä on vastaavasti oikeus saada 50 % prosenttia palkastaan. Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään: Ehdotuksella pyritään turvaamaan vaihtelevaa työaikaa tekevän työntekijän oikeus sairausajan palkastapalkkaan. Sairausajan palkan osalta viitataan ensisijaisesti työvuoroluettelon mukaiseen työaikaan. Tämän puuttuessa tai tätä pidemmältä ajalta sairausajan palkka maksettaisiin objektiivisin kriteerein arvioituna sen työajan mukaisesti, kuitenkin enintään niiltä työpäiviltäjota työntekijälle olisi todennäköisesti tarjottu, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson sisälläjollei hän olisi tullut työkyvyttömäksi. Karenssipäiviltä maksettavan Kyseinen tapa arvioida sairausajan palkan suhteen ja myös muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiäperusteena olevaa työaikaa johtaa suuriin käytännön soveltamisongelmiin. Toistuvasti peräkkäisinä uittokausina saman työnantajan palveluksessa edellisen uittokauden päättyessä ollut työntekijä rinnastetaan seuraavan uittokauden alkaessa sairaus- ja tapaturma-ajan palkanmaksussa vähintään yhden kuukauden työsuhteessa olleeseen työntekijäänTämä ei edistä päätavoitetta selkiyttää vaihtelevilla työaikaehdoilla työskentelevien asemaa. Jos työntekijän työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 kalenteripäivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa Jatkovalmistelussa sairausajan palkkaa tai sairauspäivärahaakoskevaa säännöstä työvuoroluettelon puuttuessa on muutettava niin, ei työntekijä ole oikeutettu uuteen tämän kohdan mukaiseen sairausajanpalkan ajanjaksoon, vaan että sairausajan palkka maksetaan yhteensä enintään edellä mainitulta ajanjaksoltalaskettaisiin sairastumista edeltävän 12 viikon keskimääräisen työajan mukaisesti. Määrittely sen suhteenVastaavaa 12 viikon jaksoa on esitetty irtisanomisajan palkan mahdollisesta menetyksestä suoritettavan korvauksen laskentajaksoksi. Yksi vaihtoehto ratkaista sairausajan palkan ja irtisanomisajan palkan määräytymistä koskeva kysymys silloin, onko kyseessä sama vai eri sairauskun tunteja ei ole käytännössä ollut, tapahtuu Kelan paikallistoimiston tekemän ratkaisun perusteellaon arvioidun työtuntiolettaman käytön laajentaminen. Sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sairauspäivän alustaja irtisanomisajan palkka laskettaisiin tällöin sen arvion mukaan, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä kun – työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai – työsuhde mitä työsopimusta solmittaessa on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ennen sairauden alkamista tai – työkyvyttömyys jatkuu vähintään kuusi arkipäivääarvioitu olevan työtunteja.

Appears in 1 contract

Samples: www.akavanerityisalat.fi

Sairausajan palkka. 2 Sairausajan palkan maksaminen edellyttää työntekijän viivyttelemättä työnantajalle toimittamaa Edellytyksenä palkanmaksulle sairausajalta on, että työntekijä on ollut työsuh- teessa vähintään kuukauden ja työnantajan hyväksymää selvitystä sairaudesta tai tapaturmasta, joka estää työntekijän työnteon. Hyväksyttävänä selvityksenä työkyvyttömyydestä pidetään työntekijän omaa ilmoitusta lyhyissä, enintään kolme (3) vuorokautta kestävissä sairauspoissaoloissa, ellei ole työntekijän ja työnantajan kesken ole toisin sovittu. Tällä työehtosopimusmääräyksellä ei oteta kantaa paikallisesti sovittuihin omailmoitus käytäntöihin Työnantaja maksaa työntekijälle, joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtä, sairausajan palkan toisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä alla olevan asetelman mukaisiin ajanjaksoihin sisältyviltä työpäiviltä. Työsuhteen kesto Ajanjakson pituus vähintään 1 kuukausi 28 kalenteripäivää " 3 vuotta 35 " " 7 " 44 " " 10 " 56 " Kun työntekijän työsuhde on jatkunut vähintään yhden viikon mutta alle kuukauden maksaa työnantaja 50 % sairausajan palkasta, kuitenkin enintään niiltä työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson sisällä. Karenssipäiviltä maksettavan palkan suhteen ja myös muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Toistuvasti peräkkäisinä uittokausina saman työnantajan palveluksessa edellisen uittokauden päättyessä ollut työntekijä rinnastetaan seuraavan uittokauden alkaessa sairaus- ja tapaturma-ajan palkanmaksussa vähintään yhden kuukauden työsuhteessa olleeseen työntekijään. Jos työntekijän työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 kalenteripäivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa tai sairauspäivärahaa, ei työntekijä te- kemään työtä eikä ole oikeutettu uuteen tämän kohdan mukaiseen sairausajanpalkan ajanjaksoon, vaan sairausajan palkka maksetaan yhteensä enintään edellä mainitulta ajanjaksolta. Määrittely sen suhteen, onko kyseessä sama vai eri sairaus, tapahtuu Kelan paikallistoimiston tekemän ratkaisun perusteellatahallisesti aiheuttanut työkyvyttömyyttään. Sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sairauspäivän alustamyös silloin, joka työssä ollessa olisi ollut kun työntekijä on määrätty karanteeniin tartun- talain mukaisesti (Matkailu- ja Ravintolapalvelut MARA Ry 2010, 50.) Työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa sairastumisestaan viipymättä työnantajalle tai tämän edustajalle. Jos työntekijä ei ilmoita sairastumisestaan heti, alkaa pal- kanmaksuvelvollisuus vasta ilmoittamishetkestä. Työntekijän on vaadittaessa esitettävä työkyvyttömyydestään lääkärintodistus tai muu työnantajan hyväksy- mä selvitys. Jos työnantaja on nimennyt käytettävän lääkärin, hän vastaa myös lääkärintodistuksen aiheuttamista kustannuksista. (Matkailu- ja Ravintolapalve- lut MARA Ry 2010, 50.) Työnantajalla on oikeus päättää, minkälaisen selvityksen hän vaatii työntekijäl- tä. Joillakin työpaikoilla riittää työntekijän työpäivä kun – työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai – työsuhde oma selvitys enintään kolmen päivän poissaoloon. Työpaikalla on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ennen oltava selvä ohjeistus sairauspoissaolojen selvittä- misestä ja siitä, kenelle selvitys toimitetaan. Palkanlaskija tarvitsee todistuksen palkan laskemiseksi ja esimies sijaisen järjestämistä varten. Esimiehen ei kui- tenkaan tarvitse tietää sairauden alkamista tai – työkyvyttömyys jatkuu vähintään kuusi arkipäiväälaadusta. Työnantajalla on velvollisuus säilyt- tää sairauslomatodistukset siten, ettei kukaan ulkopuolinen pääse niihin käsiksi. Tämä velvoite liittyy yksityisyyden suojaan työelämässä. (Eräsalo 2011, 95.)

Appears in 1 contract

Samples: Yleisimmät Työehtosopimus Rikkeet Hotelli Ja Ravintola Alalla

Sairausajan palkka. 2 Sairausajan palkan maksaminen edellyttää työntekijän viivyttelemättä työnantajalle toimittamaa ja työnantajan hyväksymää selvitystä sairaudesta tai tapaturmasta, joka estää työntekijän työnteon1. Hyväksyttävänä selvityksenä työkyvyttömyydestä pidetään työntekijän omaa ilmoitusta lyhyissä, enintään kolme (3) vuorokautta kestävissä sairauspoissaoloissa, ellei ole työntekijän ja työnantajan kesken ole toisin sovittu. Tällä työehtosopimusmääräyksellä ei oteta kantaa paikallisesti sovittuihin omailmoitus käytäntöihin Työnantaja maksaa työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään yhden kuukauden, ja joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtäesty- nyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana 14.1 §:n tarkoitta- man keskituntiansion mukaisen palkan toisen sairauspäivän alustaensimmäisen sellaisen täyden poissaolopäivän alusta tai mikäli työkyvyttömyys on ai- heutunut työtapaturmasta ensimmäisen sellaisen poissaolo- päivän alusta lukien, joka työssä ollessa oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä alla olevan asetelman mukaisiin ajanjaksoihin sisältyviltä työpäiviltätyöpäivä, enintään 28 päivän pituisen ajanjakson työpäiviltä noudattaen muilta osin tässä pykälässä olevia edellytyksiä ja määräyksiä. Työsuhteen kesto Ajanjakson pituus vähintään 1 kuukausi 28 kalenteripäivää " 3 vuotta 35 " " 7 " 44 " " 10 " 56 " Kun Sairausajan palkan laskentasääntöä muutetaan 1.10.2008 lukien allekirjoituspöytäkirjan 5 koh- dasta ilmenevällä tavalla. Työntekijän kyvyttömyys työn tekoon todetaan ensisi- jaisesti yrityksen työterveyslääkärin lääkärintodistuk- sella. Muun lääkärin kuin työterveyslääkärin ja paikal- lisesti sopien terveydenhoitajan todistus työkyvyttö- myydestä riittää perusteeksi sairausajan palkan mak- samiselle tapauksissa, joissa hoidon kiireellisyyden, työterveyslääkärin kaukaisen sijainnin, vastaanotto- ajan soveltumattomuuden, erikoislääkärin tutkimuk- sen tarpeellisuuden, matkatyön tai muun perustellun syyn vuoksi työterveyslääkärin käyttö ei ole mahdol- lista. Jos sairauden laatu tai muu vastaava syy estää lääkärintodistuksen hankkimisen sairauden alkaessa, on se hankittava välittömästi esteen poistuttua. Työntekijälle, jonka työsuhde on ennen sairauden al- kua jatkunut yhdenjaksoisesti alle kuusi kuukautta, eikä työkyvyttömyys ole aiheutunut työtapaturmasta, sairausajan palkkaa maksetaan vasta toisen sellaisen sairauspäivän alusta lukien, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä. Jos sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttö- myys alkaa ennen kuin työsuhde on jatkunut vähintään yhden viikon mutta alle kuukauden kuukauden, maksaa työnantaja sairausajan palkkana 50 % sairausajan palkasta, kuitenkin enintään työntekijän keskituntiansion mukaisesta palkas- ta niiltä työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä, jotka jot- ka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen jäl- keisen 9 arkipäivän päivän pituisen ajanjakson sisällä. Karenssipäiviltä maksettavan palkan suhteen ja myös muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Toistuvasti peräkkäisinä uittokausina saman työnantajan palveluksessa edellisen uittokauden päättyessä ollut työntekijä rinnastetaan seuraavan uittokauden alkaessa sairaus- ja tapaturma-ajan palkanmaksussa Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yh- denjaksoisesti vähintään yhden kuukauden työsuhteessa olleeseen työntekijään3 vuotta, on vastaava ajanjakso 35 päivää. Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yh- denjaksoisesti vähintään 5 vuotta, on vastaava ajanjakso 42 päivää. Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yh- denjaksoisesti vähintään 10 vuotta, on vastaava ajanjakso 56 päivää. Jos sairauden aiheuttama työkyvyttömyys on jatkunut vähin- tään kuusi arkipäivää, maksaa työnantaja palkan myös odo- tuspäivältä. Mikäli työntekijän työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 kalenteripäivän kuluessa siitä päivästäkesken työvuoron, jolta maksetaan hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa tai sairauspäivärahaa, ei työntekijä ole oikeutettu uuteen tämän kohdan mukaiseen sairausajanpalkan ajanjaksoon, vaan sairausajan keskituntiansion mukainen palkka maksetaan yhteensä enintään edellä mainitulta ajanjaksolta. Määrittely sen suhteen, onko kyseessä sama vai eri sairaus, tapahtuu Kelan paikallistoimiston tekemän ratkaisun perusteellatyövuoron loppuun. Sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sairauspäivän alustatyöntekijälle joko siten, että työnantaja saa sairausvakuutuksesta palautuksena itselleen samalta ajalta työntekijälle tulevan päivärahan taikka siten, et- tä työntekijälle maksetaan määrä, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä kun – työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta yhdessä samalta ajalta hänelle maksetun sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan kanssa nousee 1. kohdan 1. kappaleen mukaisen palkan mää- rään. Milloin työntekijä on viipymättä ilmoittanut työkyvyt- tömyydestään ja sairausajan palkan perusteissa tai – työsuhde määrässä ei ole epäselvyyttä, tulisi ensisijaisena me- nettelytapana pitää sitä, että työnantaja maksaa työn- tekijälle sairausajan palkan säännöllisen palkanmak- sun yhteydessä odottamatta päivärahan tai siihen verrattavan muun korvauksen saamista. Sairausajan palkkaa ei kuitenkaan makseta, jos työntekijä on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ennen aikaansaanut sairauden alkamista tai – työkyvyttömyys jatkuu vähintään kuusi arkipäiväätapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella.

Appears in 1 contract

Samples: Mekaanisen Metsäteollisuuden Työehtosopimus 2007 – 2009

Sairausajan palkka. 2 Sairausajan palkan maksaminen edellyttää työntekijän viivyttelemättä työnantajalle toimittamaa ja työnantajan hyväksymää selvitystä sairaudesta tai tapaturmastaToimihenkilölle, joka estää työntekijän työnteonsairauden tai tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden takia on poissa työstä, maksetaan palkkaa työnteon keskeytyksen ajalta seuraavasti: Jos työsuhde on kestänyt ennen työkyvyttömyyden alkua alle viisi vuotta, toimihenkilöllä on oikeus saada palkkansa kahden kuukauden (60 kalenteripäivän) ajalta. Hyväksyttävänä selvityksenä työkyvyttömyydestä pidetään työntekijän omaa ilmoitusta lyhyissäJos työsuhde on kestänyt ennen työkyvyttömyyden alkua vähintään viisi vuotta, toimihenkilöllä on oikeus saada palkkansa kolmelta kuukaudelta (90 kalenteripäivää). Jos toimihenkilö on saman sairauden tai tapaturman takia useammin kuin kerran poissa työstä, on hänellä kalenterivuoden aikana oikeus enintään kolme (3) vuorokautta kestävissä sairauspoissaoloissaedellä mainittuhin palkallisiin ajanjaksoihin. Mikäli sairasloma jatkuu vuodenvaihteen yli saman sairauden osalta, ellei oikeus sairasajan palkkaan tämän sairauden osalta on kuitenkin enintään 60/90 kalenteripäivää. Jos työntekijä sairastuu samaan sairauteen 30 päivän kuluessa työhön palaamisesta lasketaan aika, jolta työnantaja on velvollinen suorittamaan sairasajan palkkaan, ikään kuin kysymyksessä olisi yksi sairaslomajakso. Toimihenkilön tulee ilmoittaa poissaolosta ja sen kestosta viipymättä työnantajalle. Poissaolotodistuksen toimittamisessa noudatetaan työnantajan kulloinkin voimassa olevaa ohjeistusta. Jos toimihenkilö on työsopimusta tehtäessä tieten salannut työnantajalta sairautensa, työnantaja ei ole velvollinen maksamaan palkkaa tällaisen sairauden ajalta. Oikeutta sairausajanpalkkaan ei ole, jos työkyvyttömyys on aiheutettu tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella. Toimihenkilöllä on oikeus sairausajan palkkaan myös, milloin päihdeongelmainen toimihenkilö on hakeutunut vapaaehtoisesti laitoshoitoon sovittuaan tällaisesta hoidosta työnantajan kanssa. Osasairaspäiväraha. Kyse on vapaaehtoisesta järjestelystä työntekijän ja työnantajan kesken ole toisin sovittuvälillä. Tällä työehtosopimusmääräyksellä ei oteta kantaa paikallisesti sovittuihin omailmoitus käytäntöihin Työnantaja maksaa työntekijällePaluuta osa-aikaisesti työhön voi esittää työntekijä, joka työterveyshuolto tai työnantaja. Työhön paluun on tapahduttava terveyttä tai toipumista vaarantamatta. Oikeus työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan järjestämään työterveyshuoltoon on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtä, sairausajan palkan toisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä alla olevan asetelman mukaisiin ajanjaksoihin sisältyviltä työpäiviltä. Työsuhteen kesto Ajanjakson pituus vähintään 1 kuukausi 28 kalenteripäivää " 3 vuotta 35 " " 7 " 44 " " 10 " 56 " Kun työntekijän työsuhde on jatkunut vähintään yhden viikon mutta alle kuukauden maksaa työnantaja 50 % sairausajan palkasta, kuitenkin enintään niiltä työpäiviltä, jotka ovat työkyvyttömyyden alkamispäivän ja sen jälkeisen 9 arkipäivän pituisen ajanjakson sisällä. Karenssipäiviltä maksettavan palkan suhteen ja voimassa myös muutoinkin noudatetaan tämän pykälän määräyksiä. Toistuvasti peräkkäisinä uittokausina saman työnantajan palveluksessa edellisen uittokauden päättyessä ollut työntekijä rinnastetaan seuraavan uittokauden alkaessa sairaus- ja tapaturma-ajan palkanmaksussa vähintään yhden kuukauden työsuhteessa olleeseen työntekijään. Jos työntekijän työkyvyttömyys saman sairauden johdosta alkaa uudelleen 30 kalenteripäivän kuluessa siitä päivästä, jolta hänelle viimeksi suoritettiin työnantajan maksamaa sairausajan palkkaa tai sairauspäivärahaa, ei työntekijä ole oikeutettu uuteen tämän kohdan mukaiseen sairausajanpalkan ajanjaksoon, vaan sairausajan palkka maksetaan yhteensä enintään edellä mainitulta ajanjaksolta. Määrittely sen suhteen, onko kyseessä sama vai eri sairaus, tapahtuu Kelan paikallistoimiston tekemän ratkaisun perusteella. Sairausajan palkka maksetaan ensimmäisen sairauspäivän alusta, joka työssä ollessa olisi ollut työntekijän työpäivä kun – työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai – työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ennen sairauden alkamista tai – työkyvyttömyys jatkuu vähintään kuusi arkipäiväälomautetuilla toimihenkilöillä.

Appears in 1 contract

Samples: www.luva.fi