Siirtyvä henkilöstö. Siirtyvällä Henkilöstöllä tarkoitetaan Luovuttajan palveluksesta Luovutuksensaajan palvelukseen siirtyviä henkilöitä. Alustava listaus siirtyvistä viranhaltijoista ja työntekijöistä esitetään tämän sopimuksen liitteenä. Siirtyvien henkilöiden piiri voi vielä vähäisesti muuttua ko. listaukseen nähden, jos Luovuttajan palvelukseen esimerkiksi otetaan välttämättömiä määräaikaisia työntekijöitä tai viranhaltijoita tai jos jonkun palvelussuhde päättyy äkillisesti sopimuksentekohetkellä ennakoimattomasta syystä. Myös määräaikaisessa palvelussuhteessa oleva henkilöstö siirtyy liikkeen luovutuksen periaattein Luovutuksensaajan palvelukseen palvelussuhteen määräajan päättymiseen saakka. Määräaikaisen työntekijän/viranhaltijan, jonka palvelussuhde päättyy 31.12.2022, katsotaan olevan liikkeen luovutuksen piirissä, mikäli hänen palvelussuhdettaan jatketaan ilman päivänkään keskeytystä. Liikkeenluovutushetkellä Luovuttajan palveluksesta työ-/virkavapaalla sekä osittaisella työ- /virkavapaalla olevat siirtyvät myös liikkeen luovutuksen periaattein Luovutuksensaajan palvelukseen.
Appears in 3 contracts
Samples: Siirtosopimus, Personnel Transfer Agreement, Personnel Transfer Agreement
Siirtyvä henkilöstö. Siirtyvällä Henkilöstöllä tarkoitetaan Alkuperäisen Luovuttajan palveluksesta Luovutuksensaajan Lopullisen Luovu- tuksensaajan palvelukseen siirtyviä henkilöitä, jotka yksilöidään osapuolten yhteistoimintame- nettelyissä. Alustava listaus siirtyvistä viranhaltijoista ja työntekijöistä esitetään tämän sopimuksen sopi- muksen liitteenä. Siirtyvien henkilöiden piiri voi vielä vähäisesti muuttua ko. listaukseen nähdennäh- den, jos Luovuttajan Alkuperäisen Luovutuksensaajan palvelukseen esimerkiksi otetaan välttämättömiä määräaikaisia tarpeellisia määrä- aikaisia työntekijöitä tai viranhaltijoita tai jos jonkun palvelussuhde päättyy äkillisesti sopimuksentekohetkellä ennakoimattomasta syystääkillisesti. Myös määräaikaisessa Määräaikaisessa palvelussuhteessa oleva henkilöstö siirtyy liikkeen luovutuksen periaattein Lopullisen Luovutuksensaajan palvelukseen pal- velukseen palvelussuhteen määräajan päättymiseen saakka. Määräaikaisen työntekijän/viranhaltijanviran- haltijan, jonka palvelussuhde päättyy 31.12.2022, katsotaan olevan liikkeen luovutuksen piirissäpii- rissä, mikäli hänen palvelussuhdettaan jatketaan ilman päivänkään keskeytystä. Liikkeenluovutushetkellä Alkuperäisen Luovuttajan palveluksesta työ-/virkavapaalla sekä osittaisella työ- /virkavapaalla osit- taisella työ-/virkavapaalla olevat siirtyvät myös liikkeen luovutuksen periaattein Lopullisen Luovutuksensaajan palvelukseen.
Appears in 1 contract
Samples: Henkilöstön Siirtosopimus