Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä, työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaan. Samansuuruinen korvaus mak- setaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli viikon kestävistä sijai- suuksista. 1. Viikkoon sisältyy viisi työpäivää. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti. 2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen 3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee kiinnittää huomiota työmäärän äkilliseen lisäänty- miseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia. 1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa. 2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin toimihenkilö, Toimihenkilön (harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa ) hoitaessa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä, toimihenkilölle maksetaan työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 14- 35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaan, mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijai- suuksia ei ole otettu huomioon toimihenkilön toimen vaativuutta ja henkilökohtaista pä- tevyyttä arvioitaessa. Samansuuruinen korvaus mak- setaan maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli viikon kestävistä sijai- suuksistasijaisuuksista.
1. Viikkoon sisältyy viisi työpäivää. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä vapaapäiviä, esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä määritet- täessä tulee kiinnittää huomiota työmäärän äkilliseen lisäänty- miseenlisääntymiseen. Työmäärän Työmää- rän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1korvausprosenttia. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa Yllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon toimenkuvassa paikallisia olosuhteita. Tämän vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta harkittaessa eräissä ta- pauksissa olla perusteltua kiinnittää huomiota myös toimihenkilön työmäärän olennaiseen lisääntymiseen ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2hoidettavaan toimeen sisältyvään vastuuseen. Tällä sopimuksella Määräyksellä ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksiaaikaisemmin vallinnutta käytäntöä.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen toimensa ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan tule- van palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaanerillistä sijaisuuskorvausta. Samansuuruinen korvaus mak- setaan Sijaisuuskorvausta maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan myös ajalta, jolloin hän hoitaa oman toimensa ohella toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Jos toimihen- kilö toimii toisen sijaisena (vaativuudeltaan) omien tehtävien tasoisissa tehtävissä työmäärän li- sääntymättä, ei korvausta makseta. Sijaisuuskorvausta maksetaan, kun sijaisuus kestää yli 1 viikon (yli 5 työpäivää). Sijaisuuskorvausta maksetaan 366–861 euroa kuukaudessa. Sijaisuuskorvaus lasketaan osa-ajan palkanlaskentasääntöjen mukaisesti. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää selvite- tään paikallisesti mahdollisuuksien mukaan ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli viikon kestävistä sijai- suuksista.
1. Viikkoon sisältyy viisi työpäivää. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä Korvausta harkittaessa tulee kiinnittää huomiota onko kysymyksessä: – työmäärän äkilliseen lisäänty- miseenolennainen lisääntyminen omien tasoisissa tehtävissä, – omia tehtäviään vaativampien tehtävien suorittaminen vai – sekä työmäärän olennainen lisääntyminen että omia tehtäviään vaativammat työteh- tävät. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1Vaativuus- ja olosuhdelisät maksetaan samoin perustein kuin sijaistettavalle. Vaativuuslisien mää- räytymisessä toimihenkilön omaa ja sijaistettavan tehtävää arvioidaan yhtenä kokonaisuutena. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttääsijaisuuskorvaus on huomioitu tehtävän vaativuutta luokitettaessa, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissaon työnantajan selvitet- tävä tämän vaikutus henkilön palkkaan.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen toimensa ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa suh- teessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaanerillistä sijaisuuskorvausta. Samansuuruinen korvaus mak- setaan Sijaisuus- korvausta maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan myös ajalta, jolloin hän hoitaa oman toimensa ohella toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus Jos toimihenkilö toimii toisen sijaisena vaativuudeltaan omien tehtävien tasoisissa tehtävissä työmäärän lisääntymättä, ei korvausta makseta. Sijaisuuskorvausta maksetaan, kun sijaisuus kestää yli viikon (yli 5 työpäivää). Sijaisuuskorvauksen suuruus on 14–35 prosenttia sijaisuutta tekevän palkasta lasket- tuna. Korvauksen suuruus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää kysymykset, esimerkiksi si- jaisuuteen sisältyvät tehtävät, selvitetään paikallisesti ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli viikon kestävistä sijai- suuksista.
1. Viikkoon sisältyy viisi työpäivääKorvaustasoa harkitessa tulee kiinnittää huomiota, onko kysymyksessä: - työmäärän olennainen lisääntyminen omien tasoisissa tehtävissä - omia tehtäviä vaativampien tehtävien suorittaminen vai - sekä työmäärän olennainen lisääntyminen että omia tehtäviä vaativammat työteh- tävät. Mikäli viikon jaksossa sijaisuuskorvaus on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiähuomioitu tehtävän vaativuutta luokitettaessa, pitenee jakso vastaavastion työnan- tajan selvitettävä tämän vaikutus henkilön palkkaan.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee kiinnittää huomiota työmäärän äkilliseen lisäänty- miseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin 1 Milloin toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 14-35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaan. Samansuuruinen Saman suuruinen korvaus mak- setaan maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus Soveltamisohje Xxxxxxx toimihenkilö hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä tai hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä, maksetaan yli hänelle omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillinen sijaisuuskorvaus. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen sijaisuuden alkamista. Määräys ei koske - alle 2 viikon kestävistä sijai- suuksista.
1vuosilomasijaisuuksia, - lyhytaikaisia sairaustapauksia ("flunssa"), eikä - tapauksia, joissa on kysymys toisen tehtävien hoitamisesta sillä aikaa, kun tämä on kurssilla tai vastaavia poissaoloja. Viikkoon sisältyy viisi työpäivääPaikalliset olosuhteet Yllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon paikallisia olosuhteita. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee Tämän vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta harkittaessa eräissä tapauksissa olla perusteltua kiinnittää huomiota myös toimihenkilön työmäärän äkilliseen lisäänty- miseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttiaolennaiseen lisääntymiseen ja hoidettavaan toimeen sisältyvään vastuuseen.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 14–35 % hänen henkilökohtaisesta henkilö- kohtaisesta palkastaan. Samansuuruinen korvaus mak- setaan maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus TEKSTIILI- JA MUOTIALAN TOIMIHENKILÖSOPIMUS Xxxxxxx toimihenkilö hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä tai hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä, maksetaan yli hänelle omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillinen sijaisuuskorvaus. Korvaus sekä muut työ- ehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen sijaisuuden alkamista. Määräys ei koske – alle 2 viikon kestävistä sijai- suuksista.
1vuosilomasijaisuuksia eikä – lyhytaikaisia sairaustapauksia (”flunssa”) – tapauksia, joissa on kysymys toisen tehtävien hoitamisesta sillä aikaa, kun tämä on kurssilla tai vastaavia poissaoloja. Viikkoon sisältyy viisi työpäivääYllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon paikallisia olosuhteita. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee Tämän vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta harkittaessa eräissä tapauksissa olla perus- teltua kiinnittää huomiota työmäärän äkilliseen lisäänty- miseenmyös toimihenkilötyömäärän olennaiseen lisääntymiseen hoidettavaan toimeen sisältyvään vastuuseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttiaJos sijaistaminen jakautuu useammalle henkilölle tai muutoin lisää toimihenkilön työsopimuksen mukaista työmäärää vain vähäi- sessä määrin, voidaan sijaisuuskorvaus jättää maksamatta.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 1 contract
Samples: Toimihenkilösopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen toimensa ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan tule- van palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaanerillistä sijaisuuskorvausta. Samansuuruinen korvaus mak- setaan Sijaisuuskorvausta maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan myös ajalta, jolloin hän hoitaa oman toimensa ohella toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Jos toimihen- kilö toimii toisen sijaisena (vaativuudeltaan) omien tehtävien tasoisissa tehtävissä työmäärän li- sääntymättä, ei korvausta makseta. Sijaisuuskorvausta maksetaan, kun sijaisuus kestää yli 1 viikon (yli 5 työpäivää). Sijaisuuskorvausta maksetaan 355 – 834 euroa kuukaudessa. Sijaisuuskorvaus lasketaan osa- ajan palkanlaskentasääntöjen mukaisesti. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää sel- vitetään paikallisesti mahdollisuuksien mukaan ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli viikon kestävistä sijai- suuksista.
1. Viikkoon sisältyy viisi työpäivää. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä Korvausta harkittaessa tulee kiinnittää huomiota onko kysymyksessä: ⭘ työmäärän äkilliseen lisäänty- miseenolennainen lisääntyminen omien tasoisissa tehtävissä, ⭘ omia tehtäviään vaativampien tehtävien suorittaminen vai ⭘ sekä työmäärän olennainen lisääntyminen että omia tehtäviään vaativammat työteh- tävät. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1Vaativuus- ja olosuhdelisät maksetaan samoin perustein kuin sijaistettavalle. Vaativuuslisien mää- räytymisessä toimihenkilön omaa ja sijaistettavan tehtävää arvioidaan yhtenä kokonaisuutena. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttääsijaisuuskorvaus on huomioitu tehtävän vaativuutta luokitettaessa, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissaon työnantajan selvitet- tävä tämän vaikutus henkilön palkkaan.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen toi- sen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta toi- mesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 14–35 % hänen henkilökohtaisesta henkilökohtai- sesta palkastaan. Samansuuruinen Saman suuruinen korvaus mak- setaan maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hä- nen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden sijaisuuden alka- mista. Xxxxxxx toimihenkilö hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä tai hoitaes- saan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä, maksetaan hänelle omasta toimesta tulevan pal- kan lisäksi erillinen sijaisuuskorvaus. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli Määräys ei koske ˗ alle kahden (2) viikon kestävistä sijai- suuksista.
1vuosilomasijaisuuksia eikä ˗ lyhytaikaisia sairaustapauksia ("flunssa"). Viikkoon sisältyy viisi työpäivää˗ tapauksia, joissa on kysymys toisen tehtävien hoitamisesta sillä aikaa, kun tämä on kurs- silla tai vastaavia poissaoloja Yllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon paikallisia olosuhteita. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esimTä- män vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta harkittaessa eräissä tapauksissa olla perusteltua kiin- nittää huomiota myös toimihenkilön työmäärän olennaiseen lisääntymiseen ja hoidettavaan toimeen sisältyvään vastuuseen. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee kiinnittää huomiota työmäärän äkilliseen lisäänty- miseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella Määräyksellä ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksiaaikaisemmin vallinnutta käytäntöä.
Appears in 1 contract
Samples: Toimihenkilösopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta Jos alempaan vaativuustasoon kuuluva työntekijä määrä- tään hoitamaan ylempään vaativuustasoon (II ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön III) kuulu- van työntekijän tehtäviä, työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaanhänelle maksetaan sijaisuudesta päiväkohtainen korvaus. Samansuuruinen korvaus mak- setaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviäSe saadaan jakamalla työntekijän palkkaryhmän ja sijaistettavan tehtävän vähimmäispalkka- tason erotus luvulla 21. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden alkamistamaksetaan ensimmäisestä päivästä lukien. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli viikon kestävistä sijai- suuksista.
1Työsopimuksella voidaan sopia, että henkilökohtainen palkka sisältää korvauksen sijaistamisesta. Viikkoon sisältyy viisi työpäivääTämä korvaus ei kuitenkaan voi keskimäärin alittaa työehtosopimuksen sijaisuuskorvausta. Mikäli viikon jaksossa päällekkäistyökorvaus maksetaan kuukausittain saman suuruisena keskimääräisenä summana, ei tätä summaa vähen- netä työntekijän vuosiloman tai äitiysvapaan, sairausloman tahi koulutukseen osallistumisen ajalta siltä osin kuin työnantajalla työehtosopimuksen mukaan on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee kiinnittää huomiota työmäärän äkilliseen lisäänty- miseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1palkanmaksuvelvollisuus. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttääpäällekkäistyökorvaus maksetaan julkaistujen kuvien määrän mukaan ja työntekijän poissaolosta palkallisen äitiys- tai sairausvapaan tahi koulutukseen osallistumisen ajalta aiheutuisi korvauksen pienenemistä, voi- daan korvaus tällaiselta ajalta maksetaan sen suuruisena, että korvaus kuukausittain vastaa keskimääräi- sen kuvaluvun mukaan määräytyvää korvausta. Keskimääräinen kuvaluku lasketaan tarvittaessa poissaoloa edeltävän kolmen ka- lenterikuukauden perusteella. Vuosiloman ajalta päällekkäistyökorvaus lasketaan lomapalkan laskemista koskevan ohjeen mukaan. Tehdyn ylityön johdosta annetun vapaan ajalta ei korvausta makseta, koska se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissaon maksettava myös ylityön aikana otetuista, julkaistuista kuvista.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 14–35 % hänen henkilökohtaisesta henkilö- kohtaisesta palkastaan. Samansuuruinen korvaus mak- setaan maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Xxxxxxx toimihenkilö hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä tai hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä, maksetaan hänelle omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillinen sijaisuuskorvaus. Korvaus sekä muut työehtoihin työ- ehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli Määräys ei koske – alle 2 viikon kestävistä sijai- suuksista.
1vuosilomasijaisuuksia eikä – lyhytaikaisia sairaustapauksia (”flunssa”) – tapauksia, joissa on kysymys toisen tehtävien hoitamisesta sillä aikaa, kun tämä on kurssilla tai vastaavia poissaoloja. Viikkoon sisältyy viisi työpäivääPaikalliset olosuhteet Yllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon paikallisia olosuhteita. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee Tämän vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta harkittaessa eräissä tapauksissa olla perus- teltua kiinnittää huomiota työmäärän äkilliseen lisäänty- miseenmyös toimihenkilötyömäärän olennaiseen lisääntymiseen hoidettavaan toimeen sisältyvään vastuuseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttiaJos sijaistaminen jakautuu useammalle henkilölle tai muutoin lisää toimihenkilön työsopimuksen mukaista työmäärää vain vähäi- sessä määrin, voidaan sijaisuuskorvaus jättää maksamatta.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 1 contract
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin 1 Milloin toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen li- sääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 sijai- suuskorvauksena 14–35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaan. Samansuuruinen Saman suuruinen korvaus mak- setaan maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan hoi- taessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Sijaisuuskorvauksesta voidaan sopia paikallisesti. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus SOV. Xxxxxxx toimihenkilö hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toi- sen henkilön tehtäviä tai hoitaessaan toisen sijaisena vaati- vampia tehtäviä, maksetaan yli hänelle omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillinen sijaisuuskorvaus. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen sijaisuu- den alkamista. Määräys ei koske - alle 2 viikon kestävistä sijai- suuksista.
1vuosilomasijaisuuksia, - lyhytaikaisia sairaustapauksia ("flunssa"), eikä - tapauksia, joissa on kysymys toisen tehtävien hoitamisesta sillä aikaa, kun tämä on kurssilla tai vastaavia poissaoloja. Viikkoon sisältyy viisi työpäivää- Mikäli työn suorittamisesta johtuen pääosa muissa kuin tuotannon teh- tävissä työskentelevän toimihenkilön työtehtävistä tehdään tiimissä tai työtehtävät ovat työryhmän sisällä samankaltaisia ja tiimin yksittäisen jäsenen poissaolo hoidetaan tavalla, joka ei lisää vain yksittäisen toimi- henkilön työmäärää, ei sijaisuuskorvausta makseta. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esimPaikalliset olosuhteet Yllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon paikalli- sia olosuhteita. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee Tämän vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta harkittaessa eräissä tapauksissa olla perusteltua kiinnittää huomiota myös toimihenkilön työmäärän äkilliseen lisäänty- miseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttiaolennaiseen lisääntymiseen ja hoidettavaan toimeen sisälty- vään vastuuseen.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 1 contract
Samples: Toimihenkilösopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 14–35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaan. Samansuuruinen korvaus mak- setaan maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Paikallisesti voidaan luottamusmiehen kanssa sopia sijaisuuskorvauksesta toisin. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus Xxxxxxx toimihenkilö hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä tai hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä, maksetaan yli hänelle omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillinen sijaisuuskorvaus. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen sijaisuuden alkamista. Määräys ei koske - alle 2 viikon kestävistä sijai- suuksista.
1vuosilomansijaisuuksia eikä - lyhytaikaisia sairaustapauksia ("flunssa") - tapauksia, joissa on kysymys toisen tehtävien hoitamisesta sillä aikaa, kun tämä on kurssilla tai vastaavia poissaoloja Yllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon paikallisia olosuhteita. Viikkoon sisältyy viisi työpäivää. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee Tämän vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta harkittaessa eräissä tapauksissa olla perusteltua kiinnittää huomiota myös toimihenkilön työmäärän äkilliseen lisäänty- miseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttiaolennaiseen lisääntymiseen ja hoidettavaan toimeen sisältyvään vastuuseen.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin 1 Milloin toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 14–35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaan. Samansuuruinen Saman suuruinen korvaus mak- setaan maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Sijaisuuskorvauksesta voidaan sopia paikallisesti. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus SOV. Xxxxxxx toimihenkilö hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä tai hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä, maksetaan yli hänelle omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillinen sijaisuuskorvaus. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen sijaisuuden alkamista. Määräys ei koske - alle 2 viikon kestävistä sijai- suuksista.
1vuosilomasijaisuuksia, - lyhytaikaisia sairaustapauksia ("flunssa"), eikä - tapauksia, joissa on kysymys toisen tehtävien hoitamisesta sillä aikaa, kun tämä on kurssilla tai vastaavia poissaoloja. Viikkoon sisältyy viisi työpäivääPaikalliset olosuhteet Yllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon paikallisia olosuhteita. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee Tämän vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta harkittaessa eräissä tapauksissa olla perusteltua kiinnittää huomiota myös toimihenkilön työmäärän äkilliseen lisäänty- miseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttiaolennaiseen lisääntymiseen ja hoidettavaan toimeen sisältyvään vastuuseen.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 1 contract
Samples: Toimihenkilösopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen toi- sen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta toi- mesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 14–35 % hänen henkilökohtaisesta henkilökohtai- sesta palkastaan. Samansuuruinen Saman suuruinen korvaus mak- setaan maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hä- nen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden sijaisuuden alka- mista. Xxxxxxx toimihenkilö hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä tai hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä, maksetaan hänelle omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillinen sijaisuuskorvaus. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli Määräys ei koske ˗ alle kahden (2) viikon kestävistä sijai- suuksista.
1vuosilomasijaisuuksia eikä ˗ lyhytaikaisia sairaustapauksia ("flunssa"). Viikkoon sisältyy viisi työpäivää˗ tapauksia, joissa on kysymys toisen tehtävien hoitamisesta sillä aikaa, kun tämä on kurs- silla tai vastaavia poissaoloja Paikalliset olosuhteet: Yllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon paikallisia olosuhteita. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esimTä- män vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta harkittaessa eräissä tapauksissa olla perusteltua kiin- nittää huomiota myös toimihenkilön työmäärän olennaiseen lisääntymiseen ja hoidettavaan toimeen sisältyvään vastuuseen. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee kiinnittää huomiota työmäärän äkilliseen lisäänty- miseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella Määräyksellä ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksiaaikaisemmin vallinnutta käytäntöä.
Appears in 1 contract
Samples: Toimihenkilösopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen toi- sen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta toi- mesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 14–35 % hänen henkilökohtaisesta henkilökohtai- sesta palkastaan. Samansuuruinen korvaus mak- setaan maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hä- nen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden sijaisuuden alka- mista. Xxxxxxx toimihenkilö hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä tai hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä, maksetaan hänelle omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillinen sijaisuuskorvaus. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli Määräys ei koske ˗ alle kahden (2) viikon kestävistä sijai- suuksistavuosilomasijaisuuksia eikä ˗ lyhytaikaisia sairaustapauksia ("flunssa"). ˗ tapauksia, joissa on kysymys toisen tehtävien hoitamisesta sillä aikaa, kun tämä on kurs- silla tai vastaavia poissaoloja Yllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon paikallisia olosuhteita. Tä- män vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta harkittaessa eräissä tapauksissa olla perusteltua kiin- nittää huomiota myös toimihenkilön työmäärän olennaiseen lisääntymiseen ja hoidettavaan toimeen sisältyvään vastuuseen. Tarkemmat soveltamisohjeet liitteessä 10.
1. Viikkoon sisältyy viisi työpäivää. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee kiinnittää huomiota työmäärän äkilliseen lisäänty- miseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 1 contract
Samples: Toimihenkilösopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä, työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaan. Samansuuruinen korvaus mak- setaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli viikon kestävistä sijai- suuksista.
1. Viikkoon sisältyy viisi työpäivää. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä vapaapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee kiinnittää huomiota työmäärän äkilliseen lisäänty- miseenlisään- tymiseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin Paikalliset olosuhteet Yllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon paikallisia olosuhteita. Tämän vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta har- kittaessa eräissä tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa olla perusteltua kiinnittää huomiota myös toimihenkilön työmäärän olennaiseen lisääntymiseen ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella hoidet- tavaan toimeen sisältyvään vastuuseen. Määräyksellä ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksiaaikaisemmin vallinnutta käytäntöä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin 1 Milloin toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 14-35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaan. Samansuuruinen korvaus mak- setaan maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus Soveltamisohje Xxxxxxx toimihenkilö hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä tai hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä, maksetaan yli hänelle omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillinen sijaisuuskorvaus. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen sijaisuuden alkamista. Määräys ei koske - alle 2 viikon kestävistä sijai- suuksista.
1vuosilomasijaisuuksia, - lyhytaikaisia sairaustapauksia ("flunssa"), eikä - tapauksia, joissa on kysymys toisen tehtävien hoitamisesta sillä aikaa, kun tämä on kurssilla tai vastaavia poissaoloja. Viikkoon sisältyy viisi työpäivääPaikalliset olosuhteet Yllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon paikallisia olosuhteita. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee Tämän vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta harkittaessa eräissä tapauksissa olla perusteltua kiinnittää huomiota myös toimihenkilön työmäärän äkilliseen lisäänty- miseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttiaolennaiseen lisääntymiseen ja hoidettavaan toimeen sisältyvään vastuuseen.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Muutetaan 31 §:n ”Sijaisuuskorvaus” kuulumaan seuraavasti: Xxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen toimensa ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan tule- van palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaanerillistä sijaisuuskorvausta. Samansuuruinen korvaus mak- setaan Sijaisuuskorvausta maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan myös ajalta, jolloin hän hoitaa oman toimensa ohella toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Jos toimihen- kilö toimii toisen sijaisena (vaativuudeltaan) omien tehtävien tasoisissa tehtävissä työmäärän li- sääntymättä, ei korvausta makseta. Sijaisuuskorvausta maksetaan, kun sijaisuus kestää yli 1 viikon (yli 5 työpäivää). Sijaisuuskorvausta maksetaan 340 – 800 euroa kuukaudessa. Sijaisuuskorvaus lasketaan osa- ajan palkanlaskentasääntöjen mukaisesti. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää sel- vitetään paikallisesti mahdollisuuksien mukaan ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli viikon kestävistä sijai- suuksista.
1. Viikkoon sisältyy viisi työpäivää. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä Korvausta harkittaessa tulee kiinnittää huomiota onko kysymyksessä: – työmäärän äkilliseen lisäänty- miseenolennainen lisääntyminen omien tasoisissa tehtävissä, – omia tehtäviään vaativampien tehtävien suorittaminen vai – sekä työmäärän olennainen lisääntyminen että omia tehtäviään vaativammat työteh- tävät. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1Vaativuus- ja olosuhdelisät maksetaan samoin perustein kuin sijaistettavalle. Vaativuuslisien mää- räytymisessä toimihenkilön omaa ja sijaistettavan tehtävää arvioidaan yhtenä kokonaisuutena. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttääsijaisuuskorvaus on huomioitu tehtävän vaativuutta luokitettaessa, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissaon työnantajan selvitet- tävä tämän vaikutus henkilön palkkaan.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen toimensa ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan tule- van palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaanerillistä sijaisuuskorvausta. Samansuuruinen korvaus mak- setaan Sijaisuuskorvausta maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan myös ajalta, jolloin hän hoitaa oman toimensa ohella toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Jos toimihen- kilö toimii toisen sijaisena (vaativuudeltaan) omien tehtävien tasoisissa tehtävissä työmäärän li- sääntymättä, ei korvausta makseta. Sijaisuuskorvausta maksetaan, kun sijaisuus kestää yli 1 viikon (yli 5 työpäivää). Sijaisuuskorvausta maksetaan 355 – 834 euroa kuukaudessa. Sijaisuuskorvaus lasketaan osa- ajan palkanlaskentasääntöjen mukaisesti. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää sel- vitetään paikallisesti mahdollisuuksien mukaan ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli viikon kestävistä sijai- suuksista.
1. Viikkoon sisältyy viisi työpäivää. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä Korvausta harkittaessa tulee kiinnittää huomiota onko kysymyksessä: – työmäärän äkilliseen lisäänty- miseenolennainen lisääntyminen omien tasoisissa tehtävissä, – omia tehtäviään vaativampien tehtävien suorittaminen vai – sekä työmäärän olennainen lisääntyminen että omia tehtäviään vaativammat työteh- tävät. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1Vaativuus- ja olosuhdelisät maksetaan samoin perustein kuin sijaistettavalle. Vaativuuslisien mää- räytymisessä toimihenkilön omaa ja sijaistettavan tehtävää arvioidaan yhtenä kokonaisuutena. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttääsijaisuuskorvaus on huomioitu tehtävän vaativuutta luokitettaessa, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissaon työnantajan selvitet- tävä tämän vaikutus henkilön palkkaan.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen toimensa ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan tule- van palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaanerillistä sijaisuuskorvausta. Samansuuruinen korvaus mak- setaan Sijaisuuskorvausta maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan myös ajalta, jolloin hän hoitaa oman toimensa ohella toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Jos toimihen- kilö toimii toisen sijaisena (vaativuudeltaan) omien tehtävien tasoisissa tehtävissä työmäärän li- sääntymättä, ei korvausta makseta. Sijaisuuskorvausta maksetaan, kun sijaisuus kestää yli 1 viikon (yli 5 työpäivää). Sijaisuuskorvausta maksetaan 340–800 euroa kuukaudessa. Sijaisuuskorvaus lasketaan osa-ajan palkanlaskentasääntöjen mukaisesti. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää selvite- tään paikallisesti mahdollisuuksien mukaan ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli viikon kestävistä sijai- suuksista.
1. Viikkoon sisältyy viisi työpäivää. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esim. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä Korvausta harkittaessa tulee kiinnittää huomiota onko kysymyksessä: – työmäärän äkilliseen lisäänty- miseenolennainen lisääntyminen omien tasoisissa tehtävissä, – omia tehtäviään vaativampien tehtävien suorittaminen vai – sekä työmäärän olennainen lisääntyminen että omia tehtäviään vaativammat työteh- tävät. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1Vaativuus- ja olosuhdelisät maksetaan samoin perustein kuin sijaistettavalle. Vaativuuslisien mää- räytymisessä toimihenkilön omaa ja sijaistettavan tehtävää arvioidaan yhtenä kokonaisuutena. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttääsijaisuuskorvaus on huomioitu tehtävän vaativuutta luokitettaessa, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissaon työnantajan selvitet- tävä tämän vaikutus henkilön palkkaan.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen toimensa ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan tule- van palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaanerillistä sijaisuuskorvausta. Samansuuruinen korvaus mak- setaan Sijaisuuskorvausta maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan myös ajalta, jolloin hän hoitaa oman toimensa ohella toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus Jos toimihen- kilö toimii toisen sijaisena (vaativuudeltaan) omien tehtävien tasoisissa tehtävissä työmäärän li- sääntymättä, ei korvausta makseta. Sijaisuuskorvauksen määrä sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää sovitaan ensisijaisesti pai- kallisesti ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan Muissa tapauksissa sijaisuuskorvausta on maksettava vä- hintään 373 euroa kuukaudessa. Sijaisuuskorvausta maksetaan, kun sijaisuus kestää yli 1 viikon kestävistä sijai- suuksista.
1. Viikkoon sisältyy viisi (yli 5 työpäivää) ja sen määrä lasketaan osa-ajan palkanlaskentasääntöjen mukaisesti. Mikäli viikon jaksossa sijai- suuskorvaus on yleisiä va- paapäiviä esimhuomioitu tehtävän vaativuutta luokitettaessa, on työnantajan selvitettävä tämän vaikutus henkilön palkkaan. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä Korvausta harkittaessa tulee kiinnittää huomiota onko kysymyksessä: – työmäärän äkilliseen lisäänty- miseenolennainen lisääntyminen omien tasoisissa tehtävissä, – omia tehtäviään vaativampien tehtävien suorittaminen vai – sekä työmäärän olennainen lisääntyminen että omia tehtäviään vaativammat työteh- tävät. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1Vaativuus- ja olosuhdelisät maksetaan samoin perustein kuin sijaistettavalle. Vaativuuslisien mää- räytymisessä toimihenkilön omaa ja sijaistettavan tehtävää arvioidaan yhtenä kokonaisuutena. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttääsijaisuuskorvaus on huomioitu tehtävän vaativuutta luokitettaessa, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissaon työnantajan selvitet- tävä tämän vaikutus henkilön palkkaan.
2. Tällä sopimuksella ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksia.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 14–35 % hänen henkilökohtaisesta henkilö- kohtaisesta palkastaan. Samansuuruinen Saman suuruinen korvaus mak- setaan maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden sijaisuuden al- kamista. Xxxxxxx toimihenkilö hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä tai hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä, maksetaan hänelle omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillinen sijaisuuskorvaus. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan yli Määräys ei koske – alle kahden (2) viikon kestävistä sijai- suuksista.
1vuosilomasijaisuuksia eikä – lyhytaikaisia sairaustapauksia (”flunssa”). Viikkoon sisältyy viisi työpäivää– tapauksia, joissa on kysymys toisen tehtävien hoitamisesta sillä aikaa, kun tämä on kurssilla tai vastaavia poissaoloja. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esimYllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon paikallisia olosuhteita. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee Tämän vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta harkittaessa eräissä tapauksissa olla perus- teltua kiinnittää huomiota myös toimihenkilön työmäärän äkilliseen lisäänty- miseenolennaiseen lisääntymiseen ja hoidettavaan toimeen sisältyvään vastuuseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella Määräyksellä ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksiaaikaisemmin vallinnutta käytäntöä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Xxxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamattalukuunottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 14–35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaan. Samansuuruinen Saman suuruinen korvaus mak- setaan maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus Xxxxxxx toimihenkilö hoitaa tilapäisesti oman toimen ohella toisen henkilön tehtäviä tai hoitaessaan toisen sijaisena vaativampia tehtäviä, maksetaan yli hänelle omasta toimesta tulevan palkan lisäksi erillinen sijai- suuskorvaus. Korvaus sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää ennen sijaisuuden alkamista. Määräys ei koske – alle 2 viikon kestävistä sijai- suuksista.
1vuosilomasijaisuuksia eikä – lyhytaikaisia sairaustapauksia (”flunssa”). Viikkoon sisältyy viisi työpäivää– tapauksia, joissa on kysymys toisen tehtävien hoitamisesta sillä aikaa, kun tämä on kurssilla tai vastaavia poissaoloja. Mikäli viikon jaksossa on yleisiä va- paapäiviä esimYllä oleva aikaan sidottu pääsääntö ei aina riittävästi ota huomioon paikallisia olo- suhteita. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä tulee Tämän vuoksi saattaa sijaisuuskorvausta harkittaessa eräissä tapauksissa olla perusteltua kiinnittää huomiota myös toimihenkilön työmäärän äkilliseen lisäänty- miseenolennaiseen lisään- tymiseen ja hoidettavaan toimeen sisältyvään vastuuseen. Työmäärän oleellinen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttia.
1. Mikäli sijaisuuden hoitaminen laajuudessaan sitä edellyttää, voi- daan se joissakin tapauksissa ottaa huomioon toimenkuvassa ja sitä kautta toimen vaativuuden tai pätevyyden arvioinnissa.
2. Tällä sopimuksella Määräyksellä ei huononneta voimassaolevia paikallisia käy- täntöjä tai sopimuksiaaikaisemmin vallinnutta käytäntöä.
Appears in 1 contract
Samples: Toimihenkilösopimus
Sijaisuuskorvaus. Mikäli toimeen olennaisesti liittyviä sijaisuuksia ei ole otettu huomioon toimi- henkilön vaativuutta ja henkilökohtaista pätevyyttä arvioitaessa, maksetaan, milloin Muutetaan kohta IV PALKKAUS 32§ Sijaisuuskorvaus seuraavalla tavalla: Xxxxxx toimihenkilö, harjoittelijaa lukuun ottamatta, hoitaa tilapäisesti oman toimen toimensa ohella toisen henkilön tehtäviä, maksetaan hänelle työmäärän lisääntymisen suhteessa omasta toimesta tulevan tule- van palkan lisäksi erillisenä sijaisuuskorvauksena 14 - 35 % hänen henkilökohtaisesta palkastaanerillistä sijaisuuskorvausta. Samansuuruinen korvaus mak- setaan Sijaisuuskorvausta maksetaan toimihenkilölle sijaisuuden ajalta hänen hoitaessaan myös ajalta, jolloin hän hoitaa oman toimensa ohella toisen sijaisena vaativampia tehtäviä. Korvaus Jos toimihen- kilö toimii toisen sijaisena (vaativuudeltaan) omien tehtävien tasoisissa tehtävissä työmäärän li- sääntymättä, ei korvausta makseta. Sijaisuuskorvauksen määrä sekä muut työehtoihin liittyvät kysymykset tulee selvittää sovitaan ensisijaisesti pai- kallisesti ennen si- jaisuuden sijaisuuden alkamista. Sijaisuuskorvaus maksetaan Muissa tapauksissa sijaisuuskorvausta on maksettava vä- hintään 373 euroa kuukaudessa. Sijaisuuskorvausta maksetaan, kun sijaisuus kestää yli 1 viikon kestävistä sijai- suuksista.
1. Viikkoon sisältyy viisi (yli 5 työpäivää) ja sen määrä lasketaan osa-ajan palkanlaskentasääntöjen mukaisesti. Mikäli viikon jaksossa sijai- suuskorvaus on yleisiä va- paapäiviä esimhuomioitu tehtävän vaativuutta luokitettaessa, on työnantajan selvitettävä tämän vaikutus henkilön palkkaan. arkipyhiä, pitenee jakso vastaavasti.
2. Kesälomasijaisuudet maksetaan heti sijaisuuden alusta ja vaikka si- jaisuus ei olisi yhtäjaksoinen
3. Äkillisissä sijaisuustapauksissa sijaisuuskorvausprosentin suuruutta määritettäessä Korvausta harkittaessa tulee kiinnittää huomiota huomiota, onko kysymyksessä: – työmäärän äkilliseen lisäänty- miseen. Työmäärän oleellinen olennainen lisääntyminen suurentaa korvauspro- senttiaomien tasoisissa tehtävissä, – omia tehtäviään vaativampien tehtävien suorittaminen vai – sekä työmäärän olennainen lisääntyminen että omia tehtäviään vaativammat työteh- tävät.