Common use of Sopimuksen tausta Clause in Contracts

Sopimuksen tausta. Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien, Kirkkonummen kunnan sekä HUS:n käynnistämän yhteisen Apotti-hankkeen tarkoituksena on parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ja palveluja. Apotti-hankkeen yhtenä osana on asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta ja käyttöönotto. Perustajaosakkaat ovat kesällä 2013 solmineet sopimuksen sosiaalihuollon, perusterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintayhteistyöstä. Järjestelmää koskevat hankintapäätökset on tehty vuoden 2015 lopulla ja Perustajaosakkaat, Yhtiö, Järjestelmätoimittaja ja KL-Kuntahankinnat Oy ovat allekirjoittaneet Järjestelmää koskevan Hankintasopimuksen (liite 1) 21.4.2016. Samalla Yhtiö ja Järjestelmätoimittaja allekirjoittivat välillään Järjestelmää koskevan Toimitussopimuksen (liite 2) ja Palvelusopimuksen (liite 3). Osapuolet ja KL-Kuntahankinnat Oy ovat sopineet, että Yhtiö vastaa asiakas- ja potilastietojärjestelmähankinnan sopimusvelvoitteista valittavaan järjestelmätoimittajaan nähden ja tuottaa Osakkaille asiakas- ja potilastietojärjestelmään liittyvät palvelut siten kuin liiketoimintasuunnitelmassa on tarkemmin kuvattu. Perustajaosakkaat ovat perustaneet Yhtiön ja merkinneet Yhtiön osakkeet. Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa Osakkaille asiakas- ja potilastietojärjestelmään liittyvät palvelut omakustannushintaan. Yhtiö ei tavoittele voittoa. Mahdollinen tilikaudelta syntyvä ylijäämä on käytettävä Yhtiön tarjoamien palveluiden kehittämiseen. Tämän sopimuksen allekirjoitushetkellä Yhtiön osakkeita ei ole muiden kuin Perustajaosakkaiden omistuksessa. Osapuolten tarkoituksena on laajentaa Yhtiön omistuspohjaa ottamalla Uusia Osakkaita tämän sopimuksen kohdan 4. määrittelemällä tavalla.

Appears in 3 contracts

Samples: Osakassopimus, Osakassopimus, Osakassopimus

Sopimuksen tausta. Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien, Kirkkonummen kunnan sekä HUS:n käynnistämän yhteisen Apotti-hankkeen tarkoituksena on parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ja palveluja. Apotti-hankkeen yhtenä osana on asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta ja käyttöönotto. Perustajaosakkaat ovat kesällä 2013 solmineet sopimuksen sosiaalihuollon, perusterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintayhteistyöstä. Järjestelmää koskevat hankintapäätökset on tehty vuoden 2015 lopulla ja Perustajaosakkaat, Yhtiö, Järjestelmätoimittaja ja KL-Kuntahankinnat Oy ovat allekirjoittaneet Järjestelmää koskevan Hankintasopimuksen (liite 1) 21.4.2016. Samalla Yhtiö ja Järjestelmätoimittaja allekirjoittivat välillään Järjestelmää koskevan Toimitussopimuksen (liite 2) ja Palvelusopimuksen (liite 3). Osapuolet ja KL-Kuntahankinnat Oy ovat sopineet, että Yhtiö vastaa asiakas- ja potilastietojärjestelmähankinnan sopimusvelvoitteista valittavaan järjestelmätoimittajaan nähden ja tuottaa Osakkaille asiakas- ja potilastietojärjestelmään potilastietojärjestelmäänJärjestelmään liittyvät palvelut siten kuin Yhtiön liiketoimintasuunnitelmassa on tarkemmin kuvattu. Perustajaosakkaat ovat perustaneet Yhtiön ja merkinneet Yhtiön osakkeet. Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa Osakkaille asiakas- ja potilastietojärjestelmään potilastietojärjestelmäänJärjestelmään liittyvät palvelut omakustannushintaan. Yhtiö ei tavoittele voittoa. Mahdollinen tilikaudelta syntyvä ylijäämä on käytettävä Yhtiön tarjoamien palveluiden kehittämiseen. Tämän sopimuksen allekirjoitushetkellä Yhtiön osakkeita ei ole muiden kuin Perustajaosakkaiden omistuksessa. Osapuolten tarkoituksena on laajentaa Yhtiön omistuspohjaa ottamalla Uusia Osakkaita tämän sopimuksen kohdan 4. määrittelemällä tavalla.

Appears in 2 contracts

Samples: Osakassopimus, Osakassopimus

Sopimuksen tausta. Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien, Kirkkonummen kunnan sekä HUS:n käynnistämän yhteisen Apotti-hankkeen tarkoituksena on parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ja palveluja. Apotti-hankkeen yhtenä osana on asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta ja käyttöönotto. Perustajaosakkaat ovat kesällä 2013 solmineet sopimuksen sosiaalihuollon, perusterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintayhteistyöstä. Järjestelmää koskevat hankintapäätökset on tehty vuoden 2015 lopulla ja Perustajaosakkaat, Yhtiö, Järjestelmätoimittaja ja KL-Kuntahankinnat Oy ovat allekirjoittaneet Järjestelmää koskevan Hankintasopimuksen (liite 1) 21.4.2016. Samalla Yhtiö ja Järjestelmätoimittaja allekirjoittivat välillään Järjestelmää koskevan Toimitussopimuksen (liite 2) ja Palvelusopimuksen (liite 3). Osapuolet ja KL-Kuntahankinnat Oy ovat sopineet, että Yhtiö vastaa asiakas- ja potilastietojärjestelmähankinnan sopimusvelvoitteista valittavaan järjestelmätoimittajaan nähden ja tuottaa Osakkaille asiakas- ja potilastietojärjestelmään Järjestelmään liittyvät palvelut siten kuin Yhtiön liiketoimintasuunnitelmassa on tarkemmin kuvattu. Perustajaosakkaat ovat perustaneet Yhtiön ja merkinneet Yhtiön osakkeet. Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa Osakkaille asiakas- ja potilastietojärjestelmään Järjestelmään liittyvät palvelut omakustannushintaan. Yhtiö ei tavoittele voittoa. Mahdollinen tilikaudelta syntyvä ylijäämä on käytettävä Yhtiön tarjoamien palveluiden kehittämiseen. Tämän sopimuksen allekirjoitushetkellä Yhtiön osakkeita ei ole muiden kuin Perustajaosakkaiden omistuksessa. Osapuolten tarkoituksena on laajentaa Yhtiön omistuspohjaa ottamalla Uusia Osakkaita tämän sopimuksen kohdan 4. määrittelemällä tavalla.

Appears in 1 contract

Samples: Osakassopimus