Suostumuslauseke Mallilausekkeet

Suostumuslauseke. Osakkeen hankkiminen luovutustoimin vaatii yhtiön hallituksen suostumuksen. Suostumus voidaan myöntää vain maakunnille, kunnille ja kuntayhtymille sekä muille maakunta- ja kuntakonsernien itsenäisille juridisille yhteisöille kuten kuntaomisteisille yhtiöille, jotka ovat hankintalain mukaisia hankintayksiköitä. Suostumusta koskeva hakemus on viipymättä tehtävä kirjallisesti hallitukselle yhtiön kaupparekisteriin merkittyyn osoitteeseen. Yhtiön hallituksen on kahden (2) kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta käsiteltävä asia ja samassa ajassa kirjallisesti ilmoitettava hakijalle ratkaisusta.
Suostumuslauseke. Yhtiön osakkeiden hankkimiseen luovutustoimin on saatava etukäteen yhtiön suostumus. Suostumusta koskeva hakemus on viipymättä tehtävä kirjallisesti hallitukselle, jonka on kahden (2) kuukauden kuluessa käsiteltävä asia sekä samassa ajassa kirjallisesti ilmoitettava ratkaisusta hakijalle. Jos suostumusta koskevasta ratkaisusta ei ole kirjallisesti ilmoitettu hakijalle kahden (2) kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta yhtiölle, suostumus katsotaan annetuksi. YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA /2017 Aika: Paikka: Läsnä:
Suostumuslauseke. Yhtiön yhtiöjärjestyksessä on suostumuslauseke, jonka mukaan Yhtiön osakkeen hankkimiseen luovutustoimin vaaditaan Yhtiön suostumus. Suostumuksesta päätetään Yhtiön yhtiökokouksessa tai, jos kaikki Yhtiön osakkaat hyväksyvät, osakkaiden yhtiökokouksen ulkopuolella tekemällä päätöksellä, jonka kaikki osakkaat allekirjoittavat. Suostumus katsotaan annetuksi, jos yhtiökokouksessa suostumuksen antamista ovat kannattaneet osakkeen omistajat, joiden osakkeet tuottavat vähintään 2/3-osaa yhtiökokouksen osallistuneiden osakkaiden äänimäärästä tai yhtiökokouksen ulkopuolella tehdyn päätöksen osalta laskettuna 2/3-osaa kaikista Yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Osapuolilla ei ole oikeutta ilman siirronsaajan taloudelliseen asemaan tai toimintahistoriaan liittyvää tai muuta perustetta evätä edellä pyydettyä suostumusta. Suostumus on aina annettava, jos osakkeen siirtyminen perustuu sulautumiseen tai jakautumiseen. Suostumusta ei vaadita, jos luovutuksensaaja omistaa jo ennestään Yhtiön osakkeita ja osakkeet on rekisteröity. Ennen kuin Osapuoli luovuttaa Yhtiön Osakkeita, sen tulee antaa toiselle Osapuolelle olennaiset tiedot niistä lopullisen kaupan ehdoista, joilla Osapuoli luovuttaa osakkeita kolmannelle osapuolelle.
Suostumuslauseke. Osakkeen hankkiminen luovutustoimin vaatii yhtiön hallituksen suostumuksen. Suostumus voidaan myöntää vain maakunnille, kunnille ja kuntayhtymille sekä muille maakunta- ja kuntakonsernien itsenäisille juridisille yhteisöille kuten kuntaomisteisille yhtiöille, jotka ovat hankintalain mukaisia hankintayksiköitä. Suostumusta koskeva hakemus on viipymättä tehtävä kirjallisesti hallitukselle yhtiön kaupparekisteriin merkittyyn osoitteeseen. Yhtiön hallituksen on kahden (2) kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta käsiteltävä asia ja samassa ajassa kirjallisesti ilmoitettava hakijalle ratkaisusta. Electronically signed / Sähköisesti allekirjoitettu / Elektronisk underskrivits / Elektronisk signert / Elektronisk underskrevet xxxxx://xxxx.xxxxx.xxx/xx/xxxxxxxx-xxxxx/0xxx0000-0xx0-0x0x-0000-0x00x0x0000x xxx.xxxxxxxxx.xxx
Suostumuslauseke. Siltä osin kuin osaketta ei ole lunastettu edellä kohdassa 5.3 ja yhtiön yhtiöjärjestyksen 10§ mukaan ja lukuun ottamatta edellä kohdassa 5.2 mainittuja siirtoja, osakkeen hankkiminen luovutustoimin vaatii yhtiön suostumuksen. Suostumusta koskeva hakemus on tehtävä viipymättä ja kirjallisesti yhtiön hallitukselle yhtiön kaupparekisteriin merkityllä osoitteella ja yhtiön hallituksen on kahden kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta käsiteltävä asia ja samassa ajassa ilmoitettava hakijalle ratkaisusta.
Suostumuslauseke. Yhtiön osakkeen hankkimiseen luovutustoimin vaaditaan yhtiön hallituksen suostumus. Suostumus voidaan antaa vain edellytyksin, että osakkeiden luovutus on toteutettu yhtiön ja yhtiön osakkeenomistajien välisen osakassopimuksen luovutusta määrittelevien ehtojen mukaisesti, siirronsaaja on liittynyt osakkaaksi yhtiön ja yhtiön osakkeenomistajien väliseen osakassopimukseen ja siirronsaaja sitoutuu kirjallisesti yhtiön hallituksen hyväksymällä ta- valla täyttämään luovutettujen osakkeiden aikaisemman omistajan velvoitukset näiden osakkeiden osalta. Merkintä lunastusoikeudesta on kirjattava mahdollisiin osakekirjoihin, osakeluetteloon ja mahdollisesti annettavaan väliaikaistodistukseen.
Suostumuslauseke. Osakkeen hankkiminen luovutustoimin vaatii yhtiön hallituksen suostumuksen. Suostumus voidaan myöntää vain maakunnille, kunnille ja kuntayhtymille sekä muille maakunta- ja kuntakonsernien itsenäisille juridisille yhteisöille kuten kuntaomisteisille yhtiöille, jotka ovat hankintalain mukaisia hankintayksiköitä. Suostumusta koskeva hakemus on viipymättä tehtävä kirjallisesti hallitukselle yhtiön kaupparekisteriin merkittyyn osoitteeseen. Yhtiön hallituksen on kahden (2) kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta käsiteltävä asia ja samassa ajassa kirjallisesti ilmoitettava hakijalle ratkaisusta. Liite 2.1a), 2.1 b), 2.1c) ja 2.1d) Monetra Oy:n osakassopimukseen Oulu Nykyomistuksen Nykyomistuksen %- substanssiarvo osuudet Omistuksesta apportoidaanuudelleemoyhtiölle Omistus-% tytäryhtiöissä apportin jälkeen Apportin substanssi- arvo Omistus-% emoyhtiössä apportin jälkeen Tavoitteen mukaiset omistukset emoyhtiössä Omistusosuutta tulee järjestellä - % emoyhtiössä Toteutettavat osakekaupat, t euroa Kaupunki 786 77,0 % 49,0 % 28,00 % 500 32,6 % 30,0 % -2,6 % -40 Sairaala 194 19,0 % 2,0 % 17,00 % 20 1,3 % 7,0 % 5,7 % 87 Muut 41 4,0 % 4,00 % 1 021 100,0 % 51,0 % 49,00 % 521 Tampere Kaupunki 584 72,0 % 51,0 % 21,03 % 414 27,0 % 21,0 % -6,0 % -92 Sairaala 227 28,0 % 0,0 % 27,97 % 0 0,0 % 16,0 % 16,0 % 245 Muut 0 0,0 % 0,00 % 811 100,0 % 51,0 % 49,00 % 414 Jyväskylä Kaupunki 150 73,9 % 37,3 % 36,62 % 76 4,9 % 8,5 % 3,6 % 55 Sairaala 53 26,1 % 13,7 % 12,38 % 28 1,8 % 5,0 % 3,2 % 49 Muut 0 0,0 % 0,00 % 203 100,0 % 51,0 % 49,00 % 103 Kuopio Kaupunki 340 35,0 % 23,1 % 11,93 % 224 14,6 % 4,0 % -10,6 % -163 Sairaala 621 63,9 % 27,9 % 36,04 % 271 17,7 % 8,5 % -9,2 % -141 Muut 10 1,0 % 1,03 % 971 100,0 % 51,0 % 49,00 % 495 Yhteensä 3 005 1 533 100 % 100,00 % 0 % 0
Suostumuslauseke. Ilman yhtiön suostumusta yhtiön osakkeita eivät voi luovutustoimin hankkia muut kuin kunnat, kuntayhtymät tai muut kulloinkin voimassa olevan hankintalainsäädännön tarkoittamat hankintayksiköt.
Suostumuslauseke. Ilman yhtiön suostumusta yhtiön osakkeita eivät voi luovutustoimin hankkia muut kuin Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan kunnat sekä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä. Suostumuksen antamisesta päättää yhtiön hallitus. Suostumusta koskeva hakemus on viipymättä tehtävä kirjallisesti hallitukselle yhtiön kaupparekisteriin merkittyyn osoitteeseen. Yhtiön hallituksen on kahden (2) kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta käsiteltävä asia, ja samassa ajassa kirjallisesti ilmoitettava hakijalle ratkaisusta. Tämä yhtiöjärjestyksen määräys on merkittävä osakekirjoihin ja osakeluetteloon, mahdollisesti annettavaan väliaikaistodistukseen ja osakeantilippuun.
Suostumuslauseke. Osakkeen hankkiminen luovutustoimin vaatii yhtiön hallituksen suostumuksen. Suostumusta koskeva hakemus on viipymättä tehtävä kirjallisesti hallitukselle yhtiön kaupparekisteriin merkittyyn osoitteeseen. Yhtiön hallituksen on kahden (2) kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta käsiteltävä asia ja samassa ajassa kirjallisesti ilmoitettava hakijalle ratkaisusta. Tämä yhtiöjärjestyksen määräys on merkittävä osakeluetteloon ja mahdollisesti annettavaan väliaikaistodistukseen. Suostumus voidaan antaa, mikäli hakija sitoutuu noudattamaan yhtiöjärjestystä, yhtiön toimielimien laillisia päätöksiä sekä yhtiön ja osakkeenomistajien välillä tehtyjä sopimuksia. Yhtiön suostumusta ei kuitenkaan tarvita perustajaosakkaan tai 2 §:n 1 momentissa mainittujen tonttien muiden rakennuttajien tai rakennuttajakonsulttien siirtäessä omistamansa osakkeet Kalasataman asemakaava-alueilla po. tonttien vuokralaisille tai omistajille taikka Helsingin kaupungin siirtäessä osakkeita varaamattomien po. tonttien osalta niiden tuleville rakennuttajille ja rakennuttajakonsulteille.