Common use of Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi Clause in Contracts

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 tuntiin enintään yhdeksän (9) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika saa olla enintään 136 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisällä, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessä. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata

Appears in 4 contracts

Samples: Toimistotyöntekijöitä Koskeva Pöytäkirja, Toimistotyöntekijöitä Koskeva Pöytäkirja, Toimistotyöntekijöitä Koskeva Pöytäkirja

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi järjestää keskimäärin 112,5 tuntiin tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun mää- rään enintään yhdeksän kuuden (96) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausitasoittumiskau- si). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika saa olla enintään 136 Yksittäisenkolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaikasaaollaenintään 130 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päättymisajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisälläpäivää tasoittu- miskaudensisällämuunaajankohtanaannettavaksi, jolloin siirretty jolloinsiirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäpäiväannetaan muuhunvapaaseenyhdistäen. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään rinnastetaantyöpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä lyhentämällä taiantamallaerillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5Tasoittumiskaudenaikanatuleeantaakuitenkin vähintäänkolme(3) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollistamikälisetuntikertymänpuitteissaonmahdollis- ta. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa sekä maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 6 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 6 x 112,5 tuntia eli 1012,5 675 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 117 t 2. jakso: 136 jakso 130 t 3. jakso: 125 jakso 120 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 85 t 5. jakso: 122 120 t 6. jakso: 80 103 t 5 X-vapaata 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 3 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata1 tasoitusvapaa

Appears in 2 contracts

Samples: Toimistotyöntekijöitä Koskeva Pöytäkirja, Toimistotyöntekijöitä Koskeva Pöytäkirja

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän Kuukausipalkkaisissa työaikamuodoissa säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 tuntiin järjestää 114 tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään kuuden (6) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson (tasoittumiskausi). Yksittäisen kol- miviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 130 tuntia. Kaksiviikkoisjärjestelmää käytettäessä työaika järjestetään 76 tunniksi enintään yhdeksän (9) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson kaksiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika ja yksittäisen kaksiviik- koisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 87 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää päivää ja kak- siviikkoisjaksosta yksi (1) X-päivä tasoittumiskauden sisälläsisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäX -päivä annetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä X -päivä rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumiskauden aikana. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) 3 tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan työvuoro- listaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita ja vuosilomaa ansaitta- essa sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Työajan tasoittuminen Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 6 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 6 x 112,5 114 tuntia eli 1012,5 684 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 117 t 2. jakso: 136 130 t 3. jakso: 125 115 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 1 tasoitusvapaa 4. jakso: 86 t 5. jakso: 116 t 6. jakso: 120 t 5 X-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 X-vapaata 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 tasoitusvapaata

Appears in 2 contracts

Samples: Luottamusmiessopimus, Luottamusmiessopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän työaika voidaan työehtosopimuksen työehtosopi- muksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 tuntiin tun- tiin enintään yhdeksän (9S) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 13G tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päättymis- ajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisällä, jolloin siirretty X-päivä anne- taan annetaan jonkun muun vapaan yhteydessä. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään merki- tään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta)kohdan mukaisessa kolmivuorotyöhön rinnastettavassa työaikamuo- dossa, mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta)kohdan mukaisessa säännöllisessä yötyössä. Työehtosopimus Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 S kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 S x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta kolmiviikkoisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata vapaa 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 G X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi voi- daan järjestää keskimäärin 112,5 tuntiin tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään yhdeksän kuuden (9G) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson kolmiviik- koisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 130 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päättymis- ajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää päivää tasoittumiskauden sisälläsisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäannetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty Siir- retty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi kolme (53) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa sekä maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta)kohdan mukaisessa kolmivuorotyöhön rinnastettavassa työaikamuo- dossa, mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta)kohdan mukaisessa säännöllisessä yötyössä. Työehtosopimus Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 G kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 G x 112,5 tuntia eli 1012,5 G75 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 5 X-vapaata 2 X-vapaata 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata1 tasoitusvapaa

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 tuntiin järjestää keskimäärin 111 tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun mää- rään enintään yhdeksän kuuden (96) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausitasoittumis- kausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 129 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisälläpäivää tasoit- tumiskauden sisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäannetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään työpäi- vään X- ja V-päiviä päiviä, JP-vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi kolme (53) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä päiviä, JP-vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa sekä maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 105 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 6 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 6 x 112,5 111 tuntia eli 1012,5 666 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 115 t 2. jakso: 136 jakso 129 t 3. jakso: 125 jakso 102 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 1 tasoitusvapaa 4. jakso: 86 t 5. jakso: 116 t 6. jakso: 118 t 5 X-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 X-vapaata 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 tasoitusvapaata

Appears in 2 contracts

Samples: Toimistotyöntekijöitä Koskeva Pöytäkirja, Toimistotyöntekijöitä Koskeva Pöytäkirja

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän työaika Kuukausipalkkaisissa työaikamuodoissa voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 työajan tasoittamisesta enintään 114 tuntiin kolmessa viikossa enintään yhdeksän vuoden pituisena ajanjaksona (9) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi17 kolmiviikkoisjaksoa). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika Kolmiviikkoisjaksoa käytettäessä säännöllinen työaika saa olla enintään 136 tuntia. Kaksiviikkoisjärjestelmässä työaika tasoitetaan enintään 76 tuntiin kahdessa vii- kossa enintään 52 viikon pituisena ajanjaksona. Kaksiviikkoisjaksoa käytettäessä säännöllinen työaika saa olla enintään 91 tuntia. Vuosityöaikaa käytettäessä työnantajan on laadittava ohjeellinen vuosityöaika- suunnitelma, jonka mukaan työaika tasoittuu enintään 114 tuntiin (76 tuntiin) kutakin työaikajaksoa kohti tasoittumiskauden aikana. Työaikasuunnitelma on pantava vähintään kahta viikkoa ennen sen käyttöönottoa nähtäville henkilö- kunnan ilmoitustaululle tai muuhun vastaavaan paikkaan. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisällä, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessä. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumiskauden aika- na. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista5 tasoitusvapaa- ta. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa maksettaessa osakuukauden palkkaa. Työntekijän aloitteesta voidaan vapaiden pitämisestä sopia toisin tasoit- tumiskauden aikana. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaataTasoitusvapaalla tehdystä työstä maksetaan 50 %:lla korotettu palkka.

Appears in 2 contracts

Samples: Luottamusmiessopimus, Luottamusmiessopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi järjestää keskimäärin 112,5 tuntiin tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun mää- rään enintään yhdeksän kuuden (96) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausitasoittumis- kausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 130 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisälläpäivää tasoit- tumiskauden sisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäannetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään työpäi- vään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi kolme (53) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa sekä mak- settaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 6 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 6 x 112,5 tuntia eli 1012,5 675 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 117 t 2. jakso: 136 jakso 130 t 3. jakso: 125 jakso 120 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 85 t 5. jakso: 122 120 t 6. jakso: 80 103 t 5 X-vapaata 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 3 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata1 tasoitusvapaa

Appears in 2 contracts

Samples: Toimistotyöntekijöitä Koskeva Pöytäkirja, Toimistotyöntekijöitä Koskeva Pöytäkirja

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän työaika Kuukausipalkkaisissa työaikamuodoissa voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi työajan tasoitta- misesta enintään 112,5 tuntiin kolmessa viikossa enintään yhdeksän vuoden pitui- sena ajanjaksona (9) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi17 kolmiviikkoisjaksoa). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika Kolmiviikkoisjaksoa käytettä- essä säännöllinen työaika saa olla enintään 136 135 tuntia. Kaksiviikkoisjärjestelmässä työaika tasoitetaan enintään 75 tun- tiin kahdessa viikossa enintään 52 viikon pituisena ajanjaksona. Kaksiviikkoisjaksoa käytettäessä säännöllinen työaika saa olla enintään S0 tuntia. Vuosityöaikaa käytettäessä työnantajan on laadittava ohjeellinen vuosi- työaikasuunnitelma, jonka mukaan työaika tasoittuu enintään 112,5 tun- tiin (75 tuntiin) kutakin työaikajaksoa kohti tasoittumiskauden aikana. Työaikasuunnitelma on pantava vähintään kahta viikkoa ennen sen käyt- töönottoa nähtäville henkilökunnan ilmoitustaululle tai muuhun vastaa- vaan paikkaan. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päättymis- ajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisällä, jolloin siirretty X-päivä anne- taan annetaan jonkun muun vapaan yhteydessä. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työehtosopimus Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumiskau- den aikana. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) 5 tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa maksettaessa osakuukauden palkkaa. Työntekijän aloitteesta voidaan vapaiden pitämisestä sopia toisin tasoittumiskauden aikana.‌‌ Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaataTasoitusvapaalla tehdystä työstä maksetaan 50 %:lla korotettu palkka.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän Kuukausipalkkaisissa työaikamuodoissa säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi järjestää 112,5 tuntiin tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään kuuden (G) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson (tasoittu- miskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 12S tuntia. Kaksiviikkoisjärjestelmää käytettäessä työaika järjestetään 75 tunniksi enintään yhdeksän (9S) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson kaksiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika ja yksittäi- sen kaksiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 8G tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päättymis- ajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää päivää ja kaksiviikkoisjaksosta yksi (1) X-päivä tasoittumiskauden sisälläsisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäX -päivä annetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä X -päivä rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumiskauden aikana. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) 3 tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä sekä vapaita ja vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa sekä maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa nsESIMERKKI 1. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). TYÖAJAN TASOITTUMINEN ‌‌ Työehtosopimus Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 G kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 G x 112,5 tuntia eli 1012,5 G75 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata4 tasoitus- vapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 1 tasoitusvapaa 5 X-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 X-vapaata 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 tasoitusvapaata

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 111 tuntiin enintään yhdeksän (9) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika Yksittäisenkolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika saa olla enintään 136 135 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisällä, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessä. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä päiviä, JP-vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä päiviä, JP-vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 105 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 112,5 111 tuntia eli 1012,5 999 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 135 t 2. jakso: 136 135 t 3. jakso: 125 120 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 120 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 86 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata

Appears in 1 contract

Samples: Toimistotyöntekijöitä Koskeva Pöytäkirja

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän Säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 järjestää keskimäärin enintään 120 tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään kuuden (6) peräk- käisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviik- koisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 144 tuntia. Työnantaja ja työntekijä voivat TES 26 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 tuntiin siitä, että yksittäisen kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika on enintään yhdeksän 150 tuntia. Paikallisesti TES 26 § mukaisesti voidaan luottamusmiehen kanssa sopia siitä, että säännöllinen työaika voidaan järjestää keskimäärin enintään 120 tunniksi enin- tään kahdeksan (9) 8) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 tuntia154 tun- tia. Tasoittumiskauden aikana voi kuitenkin olla kaksi enintään 162 tunnin kol- miviikkoisjaksoa. Tämän paikallisen sopimuksen piiriin kuuluville työntekijöille Palvelualojen ammattiliitto PAM ry Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry 7 tulee maksaa kello 18 ja 21 välillä tehdystä työstä iltatyölisää 0,76 €/tunti ja kello 21 ja 06 välillä tehdystä työstä yötyölisää 2,14 €/tunti, ellei paikallisesti sovita toisin. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan X-päiviä voidaan päivät siirtää tasoittumiskauden sisälläsisäl- lä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäannetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VZ-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumiskauden aikana. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi kuusi (56) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VZ-päiviä sekä ja vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa sekä maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata.

Appears in 1 contract

Samples: Ohjelmapalvelualan Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi järjestää keskimäärin 112,5 tuntiin tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään yhdeksän kuuden (9G) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson kolmiviikkoisjak- son aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöl- linen työaika saa olla enintään 136 130 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päätty- misajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X- päivää tasoittumiskauden sisälläsisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäannetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty Siir- retty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työehtosopimus Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi kolme (53) tasoitusvapaata, mikäli mi- käli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa sekä maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta)kohdan mukaisessa kolmivuorotyöhön rinnastettavassa työaikamuo- dossa, mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta)kohdan mukaisessa säännöllisessä yötyössä. ESIMERKKI 1. TYÖAJAN TASOITTUMINEN Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 G kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden Tasoittu- miskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 G x 112,5 tuntia eli 1012,5 G75 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden Tasoittu- miskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 5 X-vapaata 2 X-vapaata 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata1 tasoitusvapaa

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän Säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 tuntiin järjestää keskimäärin enintään yhdeksän 120 tun- niksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään kuuden (9G) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 144 tuntia. Työnantaja ja työntekijä voivat TES 2G §:n mukaisesti sopia siitä, että yksittäisen kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika on enintään 150 tuntia. Paikallisesti TES 2G § mukaisesti voidaan luottamusmiehen kanssa sopia siitä, että säännöllinen työaika voidaan järjestää keskimäärin enintään 120 tunniksi enintään kahdeksan (8) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 154 tuntia. Tasoittumiskauden aikana voi kui- tenkin olla kaksi enintään 1G2 tunnin kolmiviikkoisjaksoa. Tämän pai- kallisen sopimuksen piiriin kuuluville työntekijöille tulee maksaa kello 18 ja 21 välillä tehdystä työstä iltatyölisää 0,77 fl/tunti ja kello 21 ja 0G välillä tehdystä työstä yötyölisää 2,1G fl/tunti, ellei paikallisesti sovita toisin. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päätty- misajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. XTyöehtosopimus KustakinkolmiviikkoisjaksostavoidaanX-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisälläpäivätsiirtäätasoittumiskauden sisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäannetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VZ-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumiskauden aikana. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi kuusi (5G) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat Tasoi- tusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VZ-päiviä sekä ja vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa osakuukauden sekä maksettaessa osakuu- kauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän Kuukausipalkkaisissa työaikamuodoissa säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi järjestää 112,5 tuntiin tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään kuuden (G) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson (tasoit- tumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 12S tuntia. Kaksiviikkoisjärjestelmää käytettäessä työaika järjestetään 75 tunniksi enintään yhdeksän (9S) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson kaksiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika ja yksittäi- sen kaksiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 8G tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päättymis- ajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää päivää ja kaksiviikkoisjaksosta yksi (1) X-päivä tasoittumiskauden sisälläsisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäX -päivä annetaan muu- hun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä X -päivä rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumiskauden aikana. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) 3 tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä sekä vapaita ja vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa osakuukauden sekä maksettaessa osakuukau- den palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO PAM RY • MATKAILU- JA RAVINTOLAPALVELUT MARA RY 13 Työehtosopimus Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 G kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 G x 112,5 tuntia eli 1012,5 G75 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 1 tasoitusvapaa 5 X-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 X-vapaata 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 tasoitusvapaata

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän kokoaikaisen esimiehen säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi järjes- tää keskimäärin 112,5 tuntiin tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään yhdeksän kuuden (96) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausitasoittu- miskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 enin- tään 130 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päättymisajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisälläpäivää tasoit- tumiskauden sisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäan- netaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentä- mällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi kolme (53) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa osakuukauden sekä maksettaessa osakuu- kauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä järjes- telmässä (TES 12 13 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 13 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 6 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 6 x 112,5 tuntia eli 1012,5 675 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 117 t 2. jakso: 136 jakso 130 t 3. jakso: 125 jakso 120 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 85 t 5. jakso: 122 120 t 6. jakso: 80 103 t 5 X-vapaata 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 3 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata1 tasoitusvapaa

Appears in 1 contract

Samples: www.esimiesliitto.com

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän työaika voidaan työehtosopimuksen työehtoso- pimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 tuntiin enintään yhdeksän (9S) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 13G tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päätty- misajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisällä, jolloin siirretty X-päivä anne- taan annetaan jonkun muun vapaan yhteydessä. Siirretty X-päivä rinnastetaan rinnaste- taan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään merki- tään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta)kohdan mukaisessa kolmivuorotyöhön rinnastettavassa työaikamuo- dossa, mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta)kohdan mukaisessa säännöllisessä yötyössä. ESIMERKKI 1. TYÖAJAN TASOITTUMINEN Työehtosopimus Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 S kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden Tasoittu- miskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 S x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella Tasoit- tumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta kolmiviikkois- jaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata vapaa 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 G X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän Kokoaikatyöntekijän säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi järjestää keskimäärin 112,5 tuntiin tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään yhdeksän kuuden (9G) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausitasoittu- miskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 135 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päätty- misajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Työehtosopimus Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää päivää tasoittumiskauden sisälläsisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäX -päivä annetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä Siirret- ty X -päivä rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja V-Z- päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumiskauden aikana. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi kolme (53) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- työ- päivään X-, V- ja V-Z- päiviä sekä ja vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa sekä maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta)ESIMERKKI 1. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 G kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 G x 112,5 tuntia eli 1012,5 G75 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 tuntiin enintään yhdeksän (9) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika saa olla enintään 136 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisällä, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessä. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi kolme (53) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä päiviä, JP-vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa sekä maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 105 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 6 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 6 x 112,5 111 tuntia eli 1012,5 666 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 115 t 2. jakso: 136 jakso 129 t 3. jakso: 125 jakso 102 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 1 tasoitusvapaa 4. jakso: 86 t 5. jakso: 116 t 6. jakso: 118 t 5 X-vapaata 2 X-vapaata 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaataKuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän säännöllinen työaika voidaan järjestää keskimäärin 111 tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun mää- rään enintään kuuden (6) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumis- kausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 129 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päivää tasoit- tumiskauden sisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä annetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäi- vään X- ja V-päiviä, JP-vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa.

Appears in 1 contract

Samples: Toimistotyöntekijöitä Koskeva Pöytäkirja

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän Kokoaikatyöntekijän säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi järjestää keskimäärin 112,5 tuntiin tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään yhdeksän kuu- den (96) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 135 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisälläpäivää tasoit- tumiskauden sisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäX -päivä annetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä X -päivä rinnastetaan työpäivään X- työpäi- vään X-, V- ja V-Z- päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumiskauden aikana. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi kolme (53) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja V-Z- päiviä sekä ja vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa sekä maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Palvelualojen ammattiliitto PAM ry Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry 9 Työajan tasoittuminen Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 6 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 6 x 112,5 tuntia eli 1012,5 675 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 115 t 2. jakso: 136 135 t 3. jakso: 125 105 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 1 tasoitusvapaa 4. jakso: 90 t 5. jakso: 120 t 6. jakso: 110 t 5 X-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 X-vapaata 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 tasoitusvapaata

Appears in 1 contract

Samples: Hiihtokeskusalan Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän työaika Kuukausipalkkaisissa työaikamuodoissa voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi työajan tasoit- tamisesta enintään 112,5 tuntiin kolmessa viikossa enintään yhdeksän vuoden pituisena ajanjaksona (9) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi17 kolmiviikkoisjaksoa). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika Kolmiviikkoisjaksoa käy- tettäessä säännöllinen työaika saa olla enintään 136 135 tuntia. Kaksiviikkoisjärjestelmässä työaika tasoitetaan enintään 75 tun- tiin kahdessa viikossa enintään 52 viikon pituisena ajanjaksona. Kaksiviikkoisjaksoa käytettäessä säännöllinen työaika saa olla enintään S0 tuntia. Vuosityöaikaa käytettäessä työnantajan on laadittava ohjeellinen vuo- sityöaikasuunnitelma, jonka mukaan työaika tasoittuu enintään 112,5 tuntiin (75 tuntiin) kutakin työaikajaksoa kohti tasoittumiskau- den aikana. Työaikasuunnitelma on pantava vähintään kahta viikkoa ennen sen käyttöönottoa nähtäville henkilökunnan ilmoitustaululle tai muuhun vastaavaan paikkaan. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päättymis- ajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisällä, jolloin siirretty X-päivä anne- taan annetaan jonkun muun vapaan yhteydessä. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa. PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO PAM RY • MATKAILU- JA RAVINTOLAPALVELUT MARA RY 17 Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työehtosopimus Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumis- kauden aikana. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) vähin- tään 5 tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa ansait- taessa ja makset- taessa maksettaessa osakuukauden palkkaa. Työntekijän aloitteesta voidaan vapaiden pitämisestä sopia toisin tasoittumiskauden aikana. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaataTasoitusvapaalla tehdystä työstä maksetaan 50 %:lla korotettu palkka.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän Kokoaikatyöntekijän säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi järjestää keskimäärin 112,5 tuntiin tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään yhdeksän kuuden (9G) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausitasoittu- miskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 135 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päättymis- ajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää päivää tasoittumiskauden sisälläsisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäsiir- retty X -päivä annetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä X -päivä rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja V-Z- päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumiskauden aikana. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi kolme (53) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- työpäi- vään X-, V- ja V-Z- päiviä sekä ja vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa osakuukauden sekä maksettaessa osa- kuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa nsESIMERKKI 1. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Työehtosopimus Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 G kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 G x 112,5 tuntia eli 1012,5 G75 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 1 tasoitusvapaa 5 X-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 X-vapaata 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 tasoitusvapaata

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän kokoaikaisen esimiehen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 työehtosopimuk- sen 31 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 tuntiin enintään yhdeksän (9) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika saa olla enintään 136 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisällä, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessä. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä päiviä, vuosivapaapäiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 13 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 13 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata

Appears in 1 contract

Samples: www.esimiesliitto.com

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän Työehtosopimus Kokoaikatyöntekijän säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi järjestää keskimäärin 112,5 tuntiin tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään yhdeksän kuuden (9G) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausitasoittu- miskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 135 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päätty- misajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää päivää tasoittumiskauden sisälläsisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäX -päivä annetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä Siirret- ty X -päivä rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja V-Z- päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumiskauden aikana. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi kolme (53) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- työ- päivään X-, V- ja V-Z- päiviä sekä ja vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa sekä maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. ESIMERKKI 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 111 tuntiin enintään yhdeksän (9) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika saa olla enintään 136 135 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisällä, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessä. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä päiviä, JP-vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä päiviä, JP-vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 105 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 112,5 111 tuntia eli 1012,5 999 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 135 t 2. jakso: 136 135 t 3. jakso: 125 120 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 120 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 86 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata

Appears in 1 contract

Samples: Toimistotyöntekijöitä Koskeva Pöytäkirja

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän Kuukausipalkkaisissa työaikamuodoissa säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 tuntiin järjestää 114 tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään kuuden (6) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson (tasoittumiskausi). Yksittäisen kol- miviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 130 tuntia. Kaksiviikkoisjärjestelmää käytettäessä työaika järjestetään 76 tunniksi enintään yhdeksän (9) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson kaksiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika ja yksittäisen kaksiviik- koisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 87 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää päivää ja kak- siviikkoisjaksosta yksi (1) X-päivä tasoittumiskauden sisälläsisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäX -päivä annetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä X -päivä rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumiskauden aikana. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) 3 tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan työvuoro- listaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita ja vuosilomaa ansaitta- essa sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 6 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 6 x 112,5 114 tuntia eli 1012,5 684 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 117 t‌‌ 2. jakso: 136 130 t 3. jakso: 125 115 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 1 tasoitusvapaa 4. jakso: 86 t 5. jakso: 116 t 6. jakso: 120 t 5 X-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 X-vapaata 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 tasoitusvapaata

Appears in 1 contract

Samples: www.pam.fi

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän työaika Kuukausipalkkaisissa työaikamuodoissa voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 työajan tasoittamisesta enintään 114 tuntiin kolmessa viikossa enintään yhdeksän vuoden pituisena ajanjaksona (9) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi17 kolmiviikkoisjaksoa). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika Kolmiviikkoisjaksoa käytettäessä säännöllinen työaika saa olla enintään 136 tuntia. Kaksiviikkoisjärjestelmässä työaika tasoitetaan enintään 76 tuntiin kahdessa vii- kossa enintään 52 viikon pituisena ajanjaksona. Kaksiviikkoisjaksoa käytettäessä säännöllinen työaika saa olla enintään 91 tuntia. Vuosityöaikaa käytettäessä työnantajan on laadittava ohjeellinen vuosityöaika- suunnitelma, jonka mukaan työaika tasoittuu enintään 114 tuntiin (76 tuntiin) kutakin työaikajaksoa kohti tasoittumiskauden aikana. Työaikasuunnitelma on pantava vähintään kahta viikkoa ennen sen käyttöönottoa nähtäville henkilö- kunnan ilmoitustaululle tai muuhun vastaavaan paikkaan.‌‌ Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisällä, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessä. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaitatasoitusvapaita tasoittumiskauden aika- na. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista5 tasoitusvapaa- ta. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- X-, V- ja VAP-päiviä vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa maksettaessa osakuukauden palkkaa. Työntekijän aloitteesta voidaan vapaiden pitämisestä sopia toisin tasoit- tumiskauden aikana. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaataTasoitusvapaalla tehdystä työstä maksetaan 50 %:lla korotettu palkka.

Appears in 1 contract

Samples: www.pam.fi

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän kokoaikaisen esimiehen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 työehto- sopimuksen 31 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 tuntiin enintään yhdeksän (9S) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 13G tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päättymis- ajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisällä, jolloin siirretty X-päivä anne- taan annetaan jonkun muun vapaan yhteydessä. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä päiviä, vuosivapaapäiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään merki- tään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 13 § 5. kohta)kohdan mukaisessa kolmivuorotyöhön rinnastettavassa työaikamuo- dossa, mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 13 § 4. kohta)kohdan mukaisessa säännöllisessä yötyössä. Työehtosopimus Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 S kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 S x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta kolmiviikkoisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata vapaa 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 G X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 111 tuntiin enintään yhdeksän (9) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika Yksittäisenkolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika saa olla enintään 136 135 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisällä, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessä. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä päiviä, JP-vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä päiviä, JP-vapaita sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 105 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 § 5. kohta), mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 135 t 2. jakso: 136 135 t 3. jakso: 125 120 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 120 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 86 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 111 tuntia eli 999 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata.

Appears in 1 contract

Samples: Toimistotyöntekijöitä Koskeva Pöytäkirja

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän Kokoaikaisten työntekijöiden säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi 112,5 tuntiin järjestää keskimää- rin 113,5 tunniksi/ kolmiviikkoisjakso siten, että työaika tasoitetaan edellä mai- nittuun määrään enintään yhdeksän kuuden (96) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 tuntia124 tun- tia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päättymisajan- kohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään yksi X-päiviä voidaan siirtää tasoittumiskauden sisälläpäivä tasoit- tumiskauden sisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäannetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Työnantaja ja työntekijä voivat lisäksi TES 24 §:n mukaisesti sopia kahden X-päivän siirtämisestä edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä Z-tunteja ja vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän viisi työpäivää, ellei työntekijän kanssa tapauskohtaisesti sovita välin pidentämisestä enintään seitsemään työpäivään. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi (5) kaksi tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TST) merkitään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa Z-tunteja ja vuo- xxxxxxx ansaittaessa ja makset- taessa sekä maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa nsTyöajan tasoittumisjärjestelmää käytettäessä työvuorolistat laaditaan kolmeksi viikoksi kerrallaan. 106,5 tunnin jär- jestelmässä Tasoitusvapaapäivänä (TES 12 § 5T) tehdystä työstä maksetaan 50 %:lla korotettu palkka. kohta), mutta Tasoitusvapaapäivänä tehtyjä tunteja ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 § 4. kohta). Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 x 112,5 tuntia eli 1012,5 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 2 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaataoteta huomioon jakson kokonaistunti- määrää laskettaessa.

Appears in 1 contract

Samples: www.pam.fi

Säännöllinen työaika ja tasoittumiskausi. Kuukausipalkkaisen kokoaikatyöntekijän kokoaikaisen esimiehen säännöllinen työaika voidaan työehtosopimuksen 30 §:n mukaisesti paikallisesti sopia tasoitettavaksi voi- daan järjestää keskimäärin 112,5 tuntiin tunniksi siten, että työaika tasoitetaan edellä mainittuun määrään enintään yhdeksän kuuden (9G) peräkkäisen kolmiviikkoisjakson kolmiviik- koisjakson aikana (tasoittumiskausi). Yksittäisen kolmiviikkoisjaksonsäännöllinentyöaika kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika saa olla enintään 136 130 tuntia. Noudatettavan tasoittumiskauden pituus sekä sen alkamis- ja päättymisajankoh- ta päättymis- ajankohta tulee käydä ilmi työvuorolistasta. Viikkolepopäivä (V) on annettava jokaisella työssäoloviikolla. Kustakin kolmiviikkoisjaksosta voidaan siirtää enintään kaksi (2) X-päiviä voidaan siirtää päivää tasoittumiskauden sisälläsisällä muuna ajankohtana annettavaksi, jolloin siirretty X-päivä anne- taan jonkun muun vapaan yhteydessäannetaan muuhun vapaaseen yhdistäen. Siirretty X-päivä rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa. Vapaapäivien välissä saa olla enintään seitsemän työpäivää. Työaika tasoitetaan tasoittumiskauden aikana joko päivittäistä työaikaa lyhen- tämällä lyhentämällä tai antamalla erillisiä tasoitusvapaita. Tasoittumiskauden aikana tulee antaa kuitenkin vähintään viisi kolme (53) tasoitusvapaata, mikäli se tuntikertymän puitteissa on mahdollista. Tasoitusvapaat (TS) merkitään merki- tään työvuorolistaan ja ne rinnastetaan työpäivään X- ja V-päiviä sekä vuosilomaa ansaittaessa ja makset- taessa sekä maksettaessa osakuukauden palkkaa. Tasoitusvapaat eivät saa mennä vapaapäivien tai vuosiloman kanssa päällekkäin. Järjestelmää voidaan edellä mainituin periaattein soveltaa ns. 106,5 tunnin jär- jestelmässä (TES 12 13 § 5. kohta)kohdan mukaisessa kolmivuorotyöhön rinnastettavassa työaikamuo- dossa, mutta ei ns. 90 tunnin järjestelmässä (TES 12 13 § 4. kohta)kohdan mukaisessa säännöllisessä yötyössä. Työehtosopimus Noudatettavan tasoittumiskauden pituus on 9 G kolmiviikkoisjaksoa. Tasoittumiskauden työtuntimäärä on yhteensä 9 G x 112,5 tuntia eli 1012,5 G75 tuntia. Tasoittumiskaudella on yhteensä 27 X-vapaata, joista osa on siirretty kolmiviik- koisjaksolta toiselle ja annettu muuhun vapaaseen yhdistäen. Tasoittumiskauden aikana on annettu yhteensä 8 4 tasoitusvapaata. 1. jakso: 136 t 2. jakso: 136 t 3. jakso: 125 t 1 3 X-vapaata 1 X-vapaa 2 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4. jakso: 125 t 5. jakso: 122 t 6. jakso: 80 t 2 X-vapaata 3 X-vapaata 5 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 4 tasoitusvapaata 7. jakso: 90 t 8. jakso: 87,5 t 9. jakso: 111 t 4 X-vapaata 6 X-vapaata 3 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 5 X-vapaata 2 X-vapaata 4 X-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 V-vapaata 3 tasoitusvapaata 2 tasoitusvapaata1 tasoitusvapaa

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus