Tilaajavastuu. Tilaaja valvoo sopimuskumppanin verojen maksamista pääsääntöisesti verovelkarekis- terin avulla ja pyytää tarvittaessa sopimuskumppanilta todistuksen verojen maksami- sesta tai verovelkatodistuksen tai selvityksen siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana 3 kuukauden välein seuraavat selvitykset: • todistus eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen maksami- sesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksun- saajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Selvitykset tulee toimittaa sähköisesti xxxx.xxxxxxxxxxxxx@xxx.xx tai osoitteeseen Tilaajavastuun seuranta, Sosiaali- ja terveysvirasto, PL 6030, 00099 Helsingin kaupunki. Todistuksia ei tarvitse toimittaa, jos Palveluntuottajan tiedot ovat saatavissa www.tilaa- xxxxxxxx.xx -palvelusta. Todistukset ja selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia niiden Tilaajalle jättämispäivästä laskettuna. Lisäksi Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana sen vaati- muksesta ja vaatimuksessa esitetyssä määräajassa edellä esitetyn mukaiset sekä muut tilaajavastuulain mukaiset selvitykset. Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Palveluntuottaja on laiminlyönyt verojen tai la- kisääteisten eläkevakuutusmaksujen maksamisen tai jos Palveluntuottaja ei toimita määräajassa kyseisiä selvityksiä. Ennen sopimuksen purkamista Xxxxxxxx tulee kirjallisesti huomauttaa Palveluntuottajaa laiminlyönnistä ja ilmoittaa sopimuksen purkamisen uhasta, ellei laiminlyöntiä korjata Tilaajan vaatimassa kohtuullisessa ajassa.
Appears in 1 contract
Tilaajavastuu. Tilaaja valvoo sopimuskumppanin verojen maksamista pääsääntöisesti verovelkarekis- terin avulla Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana 12 kuu- kauden välein seuraavat selvitykset: - Selvitys siitä, ettei tarjoajalla ole verovelkarekisteriin merkittyä verovelkaa tai veroviranomaisen antama selvitys verovelan määrästä (verovelkatodistus) ja pyytää tarvittaessa sopimuskumppanilta todistuksen verojen maksami- sesta tai verovelkatodistuksen tai selvityksen selvitys siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma maksusuunni- telma on tehty. Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana 3 kuukauden välein seuraavat selvitykset: • todistus tehty - Todistus työntekijöiden eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen maksami- sesta eläkevakuutusmak- sujen maksamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksun- saajan maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Selvitykset tulee toimittaa sähköisesti xxxx.xxxxxxxxxxxxx@xxx.xx tai osoitteeseen Tilaajavastuun seuranta, Sosiaali- ja terveysvirasto, PL 6030, 00099 Helsingin kaupunki. Todistuksia ei tarvitse toimittaa, jos Palveluntuottajan tiedot ovat saatavissa www.tilaa- xxxxxxxx.xx -palvelustaverovelkarekisteristä tai tilaajavastuu.fi-palvelusta tai vastaavasta julkisesta rekisteristä eikä tiedoissa näy puutteita verojen tai eläkevakuutusmaksujen maksamisessa. Ulkomaisen Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajan pyynnöstä suomen kie- lellä ja pyynnössä esitetyssä määräajassa vastaavat tiedot sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisella rekisterinotteella tai vastaavalla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksytyllä tavalla. Todistukset ja selvitykset eivät saa saavat olla kolmea enintään kolme kuukautta vanhempia niiden Tilaajalle jättämispäivästä laskettunavanhoja. Mää- räaika lasketaan siitä, kun Xxxxxxx on vastaanottanut asiakirjat. Lisäksi Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana sen vaati- muksesta Xxxxxxxx vaatimuksesta ja vaatimuksessa esitetyssä määräajassa edellä esitetyn esite- tyn mukaiset selvitykset sekä muut tilaajavastuulain mukaiset selvitykset. Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Palveluntuottaja on laiminlyönyt verojen jollei selvityksiä saada julkisista rekistereistä tai la- kisääteisten eläkevakuutusmaksujen maksamisen tai jos Palveluntuottaja ei toimita määräajassa kyseisiä selvityksiä. Ennen sopimuksen purkamista Xxxxxxxx tulee kirjallisesti huomauttaa Palveluntuottajaa laiminlyönnistä ja ilmoittaa sopimuksen purkamisen uhasta, ellei laiminlyöntiä korjata Tilaajan vaatimassa kohtuullisessa ajassatilaajavastuu.fi-palvelusta.
Appears in 1 contract
Tilaajavastuu. Tilaaja valvoo sopimuskumppanin verojen maksamista pääsääntöisesti verovelkarekis- terin avulla ja pyytää tarvittaessa sopimuskumppanilta todistuksen verojen maksami- sesta tai verovelkatodistuksen tai selvityksen siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana 3 kuukauden välein seuraavat selvitykset: • - todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty, sekä - todistus eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen maksami- sesta maksamisesta tai selvitys selvi- tys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksun- saajan maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma mak- susuunnitelma on tehty. Selvitykset tulee toimittaa sähköisesti xxxx.xxxxxxxxxxxxx@xxx.xx Edellä mainittuina todistuksina ja selvityksinä hyväksytään myös muut kuin viranomaisen antamat todistukset ja selvitykset, jos ne on antanut yleisesti luotettavana pidetty muu ar- vioija tai osoitteeseen Tilaajavastuun seuranta, Sosiaali- ja terveysvirasto, PL 6030, 00099 Helsingin kaupunkitietojen ylläpitäjä. Tällainen yhteisö on esimerkiksi rakennusalalla toimiva Raken- tamisen Laatu RALA ry. Todistuksia ei tarvitse toimittaa, jos Palveluntuottajan tiedot ovat saatavissa www.tilaa- xxxxxxxx.xx -palvelustaxxx.xxxxxxxxxxxxx.xx –palvelusta. Ulkomaisen Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajan pyynnöstä ja siinä esitetyssä määrä- ajassa vastaavat tiedot sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisella rekisterinotteella tai vastaavalla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksytyllä tavalla. Todistukset ja selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia niiden Tilaajalle jättämispäivästä jättä- mispäivästä laskettuna. Lisäksi Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana sen vaati- muksesta vaatimuk- sesta ja vaatimuksessa esitetyssä määräajassa edellä esitetyn mukaiset sekä muut tilaajavastuulain tilaaja- vastuulain mukaiset selvitykset. Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Palveluntuottaja on laiminlyönyt verojen tai la- kisääteisten laki- sääteisten eläkevakuutusmaksujen maksamisen tai jos Palveluntuottaja ei toimita määräajassa määrä- ajassa kyseisiä selvityksiä. Ennen sopimuksen purkamista Xxxxxxxx tulee kirjallisesti huomauttaa huo- mauttaa Palveluntuottajaa laiminlyönnistä ja ilmoittaa sopimuksen purkamisen uhasta, ellei laiminlyöntiä korjata Tilaajan vaatimassa kohtuullisessa ajassa.
Appears in 1 contract
Samples: Service Agreement
Tilaajavastuu. Tilaaja valvoo sopimuskumppanin verojen maksamista pääsääntöisesti verovelkarekis- terin avulla ja pyytää tarvittaessa sopimuskumppanilta todistuksen verojen maksami- sesta tai verovelkatodistuksen tai selvityksen siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana 3 kuukauden välein seuraavat selvitykset: • todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty, sekä • todistus eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen maksami- sesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksun- saajan mak- sunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Selvitykset tulee toimittaa sähköisesti xxxx.xxxxxxxxxxxxx@xxx.xx Edellä mainittuina todistuksina ja selvityksinä hyväksytään myös muut kuin viran- omaisen antamat todistukset ja selvitykset, jos ne on antanut yleisesti luotettavana pidetty muu arvioija tai osoitteeseen Tilaajavastuun seuranta, Sosiaali- ja terveysvirasto, PL 6030, 00099 Helsingin kaupunkitietojen ylläpitäjä. Tällainen yhteisö on esimerkiksi rakennus- alalla toimiva Rakentamisen Laatu RALA ry. Todistuksia ei tarvitse toimittaa, jos Palveluntuottajan Pal- veluntuottajan tiedot ovat saatavissa www.tilaa- xxxxxxxx.xx xxx.xxxxxxxxxxxxx.xx -palvelusta. Todistukset ja selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia niiden Tilaajalle jättämispäivästä laskettuna. Tilaaja antaa selvitysten ja todistusten toimittamiskäy- tännöstä tarkemmat ohjeet. Lisäksi Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana sen vaati- muksesta ja vaatimuksessa esitetyssä määräajassa edellä esitetyn mukaiset sekä muut tilaajavastuulain mukaiset selvitykset. Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Palveluntuottaja on laiminlyönyt verojen tai la- kisääteisten lakisääteisten eläkevakuutusmaksujen maksamisen tai jos Palveluntuottaja ei toimita määräajassa kyseisiä selvityksiä. Ennen sopimuksen purkamista Xxxxxxxx tulee kirjallisesti kirjalli- sesti huomauttaa Palveluntuottajaa laiminlyönnistä ja ilmoittaa sopimuksen purkamisen purka- misen uhasta, ellei laiminlyöntiä korjata Tilaajan Xxxxxxxx vaatimassa kohtuullisessa ajassa.
Appears in 1 contract
Samples: Service Agreement
Tilaajavastuu. Tilaaja valvoo sopimuskumppanin 18.1 Jos hankintaan sovelletaan lakia tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käy- tettäessä (1233/2006) on Palveluntuottajan toimitettava Xxxxxxxxx sopimuskauden aikana 12 kuukauden välein todistus verojen maksamista pääsääntöisesti verovelkarekis- terin avulla ja pyytää tarvittaessa sopimuskumppanilta todistuksen verojen maksami- sesta maksamisesta tai verovelkatodistuksen verovelkatodistus tai selvityksen selvitys siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä hy- väksymä maksusuunnitelma on tehty. Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana 3 kuukauden välein seuraavat selvitykset: • tehty sekä todistus eläkevakuutusten eläkevakuutuksen ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen maksami- sesta maksamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksun- saajan maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Selvitykset tulee toimittaa sähköisesti xxxx.xxxxxxxxxxxxx@xxx.xx tai osoitteeseen Tilaajavastuun seuranta.
18.2 Jos palvelua suorittaa Palveluntuottajaan työsuhteessa oleva lähetetty työntekijä, Sosiaali- ja terveysvirasto, PL 6030, 00099 Helsingin kaupunki. Todistuksia ei tarvitse toimittaa, jos Palveluntuottajan tiedot ovat saatavissa www.tilaa- xxxxxxxx.xx -palvelusta. Todistukset ja selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia niiden Tilaajalle jättämispäivästä laskettuna. Lisäksi Palveluntuottajan on toi- mitettava Xxxxxxxxx todistus lähetetyn työntekijän sosiaaliturvan määräytymisestä. Todistus on edellä mainitusta 12 kuukauden määräajasta poiketen toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana sen vaati- muksesta viipymättä ja vaatimuksessa esitetyssä määräajassa edellä esitetyn mukaiset sekä muut tilaajavastuulain mukaiset selvitykset. Tilaajalla joka tapauksessa ennen kuin kyseinen lähetetty työntekijä aloittaa työnteon.
18.3 Xxxxxxxxx on oikeus purkaa sopimusirtisanoa hankintasopimus päättymään välittömästi, jos Palveluntuottaja on laiminlyönyt verojen tai la- kisääteisten eläkevakuutusmaksujen maksamisen tai jos Palveluntuottaja ei toimita määräajassa kyseisiä selvityksiämää- räajassa kohdissa 18.1 ja 18.2 tarkoitettuja selvityksiä ja todistuksia tai selvityksen tai todistuksen mukaan Pal- veluntuottaja ei ole huolehtinut lakisääteisistä velvoitteista. Ennen sopimuksen purkamista Xxxxxxxx hankintasopimuksen irtisanomista Xxxxxxx tulee kirjallisesti huomauttaa Palveluntuottajaa laiminlyönnistä ja ilmoittaa sopimuksen purkamisen irtisanomisen uhasta, ellei laiminlyöntiä korjata Tilaajan Xxxxxxx vaatimassa kohtuullisessa ajassa.
18.4 Tässä luvussa tarkoitetuissa tilanteissa Palveluntuottajalla on oikeus saada täysimääräinen maksu hankin- tasopimuksen päättymishetkeen mennessä tuotetuista palveluista, mutta ei oikeutta muuhun korvaukseen han- kintasopimuksen päättymisen johdosta.
Appears in 1 contract
Samples: Service Agreement
Tilaajavastuu. Tilaaja valvoo sopimuskumppanin verojen maksamista pääsääntöisesti verovelkarekis- terin avulla ja pyytää tarvittaessa sopimuskumppanilta todistuksen verojen maksami- sesta tai verovelkatodistuksen tai selvityksen siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana 3 kuukauden välein seuraavat selvitykset: • − todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksu- suunnitelma on tehty, sekä − todistus eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen maksami- sesta maksamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja eläkevakuutus- maksuja koskeva maksun- saajan maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Selvitykset tulee toimittaa sähköisesti xxxx.xxxxxxxxxxxxx@xxx.xx Edellä mainittuina todistuksina ja selvityksinä hyväksytään myös muut kuin viranomaisen antamat todistukset ja selvitykset, jos ne on antanut yleisesti luotettavana pidetty muu arvioija tai osoitteeseen Tilaajavastuun seuranta, Sosiaali- ja terveysvirasto, PL 6030, 00099 Helsingin kaupunkitietojen ylläpitäjä. Tällai- nen yhteisö on esimerkiksi rakennusalalla toimiva Rakentamisen Laatu RALA ry. Todistuksia ei tarvitse toimittaa, jos Palveluntuottajan tiedot ovat saatavissa www.tilaa- xxxxxxxx.xx -palvelustaxxx.xxxxxxxxxxxxx.xx –palvelusta. Ulkomaisen Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajan pyynnöstä ja sii- nä esitetyssä määräajassa vastaavat tiedot sijoittumismaansa lainsää- dännön mukaisella rekisterinotteella tai vastaavalla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksytyllä tavalla. Todistukset ja selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia niiden Tilaajalle jättämispäivästä laskettuna. Lisäksi Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana ai- kana sen vaati- muksesta vaatimuksesta ja vaatimuksessa esitetyssä määräajassa edellä esitetyn mukaiset sekä muut tilaajavastuulain mukaiset selvityksetselvityk- set. Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Palveluntuottaja on laiminlyönyt laiminlyö- nyt verojen tai la- kisääteisten lakisääteisten eläkevakuutusmaksujen maksamisen tai jos Palveluntuottaja ei toimita määräajassa kyseisiä selvityksiä. Ennen sopimuksen purkamista Xxxxxxxx tulee kirjallisesti huomauttaa Palveluntuottajaa Palve- luntuottajaa laiminlyönnistä ja ilmoittaa sopimuksen purkamisen uhastauhas- ta, ellei laiminlyöntiä korjata Tilaajan vaatimassa kohtuullisessa ajassa.
Appears in 1 contract
Samples: Hankintasopimus
Tilaajavastuu. Tilaaja valvoo sopimuskumppanin verojen maksamista pääsääntöisesti verovelkarekis- terin avulla ja pyytää tarvittaessa sopimuskumppanilta todistuksen verojen maksami- sesta tai verovelkatodistuksen tai selvityksen siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana 3 kuukauden välein seuraavat selvitykset: • – todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että vero- velkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty, sekä todistus eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen maksami- sesta maksamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksun- saajan maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Selvitykset tulee toimittaa sähköisesti xxxx.xxxxxxxxxxxxx@xxx.xx Edellä mainittuina todistuksina ja selvityksinä hyväksytään myös muut kuin viranomai- sen antamat todistukset ja selvitykset, jos ne on antanut yleisesti luotettavana pidetty muu arvioija tai osoitteeseen Tilaajavastuun seuranta, Sosiaali- ja terveysvirasto, PL 6030, 00099 Helsingin kaupunkitietojen ylläpitäjä. Tällainen yhteisö on esimerkiksi rakennusalalla toi- miva Rakentamisen Laatu RALA ry. Todistuksia ei tarvitse toimittaa, jos Palveluntuottajan Palveluntuot- tajan tiedot ovat saatavissa www.tilaa- xxxxxxxx.xx -palvelustaxxx.xxxxxxxxxxxxx.xx –palvelusta. Ulkomaisen Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajan pyynnöstä ja siinä esitetyssä määräajassa vastaavat tiedot sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisella rekisterinotteella tai vastaavalla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksy- tyllä tavalla. Todistukset ja selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia niiden Tilaajalle jättämispäivästä laskettuna. Lisäksi Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana sen vaati- muksesta ja vaatimuksessa esitetyssä määräajassa edellä esitetyn mukaiset sekä muut tilaajavastuulain mukaiset selvitykset. Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Palveluntuottaja on laiminlyönyt verojen tai la- kisääteisten lakisääteisten eläkevakuutusmaksujen maksamisen tai jos Palveluntuottaja Palvelun- tuottaja ei toimita määräajassa kyseisiä selvityksiä. Ennen sopimuksen purkamista Xxxxxxxx tulee kirjallisesti huomauttaa Palveluntuottajaa laiminlyönnistä ja ilmoittaa sopimuksen purkamisen uhasta, ellei laiminlyöntiä korjata Tilaajan vaatimassa kohtuullisessa ajassa.. PL 5400 Fredrikinkatu 65 A, 3 krs. +000 0 000 00000 +000 0 000 00000 0201256-6
Appears in 1 contract
Tilaajavastuu. Tilaaja valvoo sopimuskumppanin verojen maksamista pääsääntöisesti verovelkarekis- terin avulla ja pyytää tarvittaessa sopimuskumppanilta todistuksen verojen maksami- sesta tai verovelkatodistuksen tai selvityksen siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Palveluntuottajan Tilintarkastajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana 3 kuukauden välein seuraavat selvitykset: • - todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunni- telma on tehty, sekä - todistus eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen maksami- sesta maksamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja eläkevakuutusmak- suja koskeva maksun- saajan maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Selvitykset tulee toimittaa sähköisesti xxxx.xxxxxxxxxxxxx@xxx.xx Edellä mainittuina todistuksina ja selvityksinä hyväksytään myös muut kuin viran- omaisen antamat todistukset ja selvitykset, jos ne on antanut yleisesti luotettavana pidetty muu arvioija tai osoitteeseen Tilaajavastuun seuranta, Sosiaali- ja terveysvirasto, PL 6030, 00099 Helsingin kaupunkitietojen ylläpitäjä. Todistuksia ei tarvitse toimittaa, jos Palveluntuottajan Tilintar- kastajan tiedot ovat saatavissa www.tilaa- xxxxxxxx.xx xxx.xxxxxxxxxxxxx.xx -palvelusta. Ulkomaisen Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajan pyynnöstä ja siinä esitetyssä määräajassa vastaavat tiedot sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisella rekisteri- notteella tai vastaavalla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksytyllä tavalla. Todistukset ja selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia niiden Tilaajalle jättämispäivästä laskettuna. Lisäksi Palveluntuottajan Tilintarkastajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana sen vaati- muksesta ja vaatimuksessa esitetyssä määräajassa edellä esitetyn mukaiset sekä muut tilaajavastuulain mukaiset selvitykset. Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Palveluntuottaja Tilintarkastaja on laiminlyönyt verojen tai la- kisääteisten eläkevakuutusmaksujen maksamisen tai jos Palveluntuottaja Tilintarkastaja ei toimita määräajassa kyseisiä selvityksiä. Ennen sopimuksen purkamista Xxxxxxxx tulee kirjallisesti kirjal- lisesti huomauttaa Palveluntuottajaa Tilintarkastajaa laiminlyönnistä ja ilmoittaa sopimuksen purkamisen purkami- sen uhasta, ellei laiminlyöntiä korjata Tilaajan Xxxxxxxx vaatimassa kohtuullisessa ajassa.
Appears in 1 contract
Samples: Tilintarkastussopimus
Tilaajavastuu. Tilaaja valvoo sopimuskumppanin verojen maksamista pääsääntöisesti verovelkarekis- terin avulla ja pyytää tarvittaessa sopimuskumppanilta todistuksen verojen maksami- sesta tai verovelkatodistuksen tai selvityksen 8.1 Toimittaja sitoutuu huolehtimaan siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehtyToimittaja ja sen käyttämät alihankkijat täyttävät sopimussuhteen alkaessa ja sopimuksen voimassaolo- aikana tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain (1233/2006, tilaajavastuulaki) tarkoittamat velvoit- teet.
8.2 Toimittaja esittää Xxxxxxxxxx selvityksen edellä tarkoitettujen ehtojen ja selvi- tysvelvollisuuden täyttämisestä omalta ja alihankkijoidensa osalta ennen so- pimuksen tekemistä ja alihankkijoiden hyväksymistä.
8.3 Toimittaja toimittaa Tilaajalle sopimuskauden aikana 12 kuukauden välein ti- laajavastuulaissa tarkoitetut selvitykset. Palveluntuottajan Selvitykset on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana 3 kuukauden välein seuraavat selvitykset: • todistus eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen maksami- sesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksun- saajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehtymyös Toi- mittajan käyttämän alihankkijan osalta. Selvitykset tulee toimittaa sähköisesti xxxx.xxxxxxxxxxxxx@xxx.xx tai osoitteeseen Tilaajavastuun seuranta, Sosiaali- ja terveysvirasto, PL 6030, 00099 Helsingin kaupunki. Todistuksia ei tarvitse toimittaa, jos Palveluntuottajan tiedot ovat saatavissa www.tilaa- xxxxxxxx.xx -palvelusta. Todistukset ja selvitykset eivät saa olla kolmea (3) kuukautta vanhempia niiden antopäivästä laskettuna.
8.4 Jos Toimittaja ja sen käyttämät alihankkijat ovat mukana Vastuu Group Oy:n Luotettava kumppani – palvelussa ja edellä tässä kohdassa tarkoitetut selvi- tykset ja niissä tapahtuvat muutokset ovat Tilaajan saatavilla ja tarkastetta- vissa ko. palvelusta, ei Toimittajan tarvitse toimittaa niitä sopimuskauden ai- kana Tilaajalle jättämispäivästä laskettunaerikseen.
8.5 Mikäli Vastuu Group Oy:n Luotettava kumppani --palvelun tiedoissa on Toi- mittajaa tai sen alihankkijaa koskeva häiriömerkintä, tulee Toimittajan pyyn- nöstä esittää Tilaajalle häiriötä koskeva tarpeellinen lisäselvitys siten, että kohdassa 8.1. Lisäksi Palveluntuottajan tarkoitettujen velvoitteiden täyttyminen voidaan asianmukai- sesti todeta.
8.6 Jos Toimittaja käyttää tämän sopimuksen mukaisen palvelun tuottamisessa ulkomaalaislain (301/2004) 3 §:n 2a kohdassa tarkoitettuja henkilöitä, Toi- mittaja vastaa siitä, että kyseessä olevilla henkilöillä on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana sen vaati- muksesta ja vaatimuksessa esitetyssä määräajassa edellä esitetyn mukaiset sekä muut tilaajavastuulain mukaiset selvitykset. Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Palveluntuottaja on laiminlyönyt verojen ulkomaalaislaissa tar- koitettu työntekijän oleskelulupa tai la- kisääteisten eläkevakuutusmaksujen maksamisen tai jos Palveluntuottaja ei toimita määräajassa kyseisiä selvityksiä. Ennen sopimuksen purkamista Xxxxxxxx tulee kirjallisesti huomauttaa Palveluntuottajaa laiminlyönnistä ja ilmoittaa sopimuksen purkamisen uhasta, ellei laiminlyöntiä korjata Tilaajan vaatimassa kohtuullisessa ajassamuu oleskeluoikeuden antava asiakirja.
Appears in 1 contract
Samples: Service Agreement
Tilaajavastuu. Tilaaja valvoo sopimuskumppanin verojen maksamista pääsääntöisesti verovelkarekis- terin avulla ja pyytää tarvittaessa sopimuskumppanilta todistuksen verojen maksami- sesta tai verovelkatodistuksen tai selvityksen siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana 3 kuukauden välein seuraavat selvitykset: • - todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys sii- tä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitel- ma on tehty, sekä - todistus eläkevakuutusten (Tyel) ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen maksami- sesta eläkevakuutusmaksu- jen maksamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja eläkevakuutus- maksuja koskeva maksun- saajan maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Selvitykset tulee toimittaa sähköisesti xxxx.xxxxxxxxxxxxx@xxx.xx tai osoitteeseen Tilaajavastuun seuranta, Sosiaali- ja terveysvirasto, PL 6030, 00099 Helsingin kaupunki. Todistuksia ei tarvitse toimittaa, jos Palveluntuottajan tiedot ovat saatavissa www.tilaa- xxxxxxxx.xx -palvelustasaata- vissa xxx.xxxxxxxxxxxxx.xx –palvelusta. Ulkomaisen Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajan pyynnöstä ja sii- nä esitetyssä määräajassa vastaavat tiedot sijoittumismaansa lainsää- dännön mukaisella rekisterinotteella tai vastaavalla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksytyllä tavalla. Todistukset ja selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia niiden Tilaajalle jättämispäivästä laskettuna. Lisäksi Palveluntuottajan on toimitettava Tilaajalle sopimussuhteen aikana ai- kana sen vaati- muksesta vaatimuksesta ja vaatimuksessa esitetyssä määräajassa edellä esitetyn mukaiset sekä muut tilaajavastuulain mukaiset selvityksetselvityk- set. Selvitykset tulee toimittaa sähköisesti osoitteeseen: minna.lahde- xxxxx@xxxxxxxx.xx. Tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Palveluntuottaja on laiminlyönyt laiminlyö- nyt verojen tai la- kisääteisten lakisääteisten eläkevakuutusmaksujen maksamisen tai jos Palveluntuottaja ei toimita määräajassa kyseisiä selvityksiä. Ennen sopimuksen so- pimuksen purkamista Xxxxxxxx tulee kirjallisesti huomauttaa Palveluntuottajaa Palvelun- tuottajaa laiminlyönnistä ja ilmoittaa sopimuksen purkamisen uhasta, ellei laiminlyöntiä korjata Tilaajan Xxxxxxxx vaatimassa kohtuullisessa ajassa.
Appears in 1 contract
Samples: Lastenhoitopalvelujen Hankinta