Työryhmäkirjaukset Mallilausekkeet

Työryhmäkirjaukset. Työehtosopimusosapuolet perustavat työryhmän, jonka tehtävänä kehittää palkkaliitteen 1 ja 3 palkkausperusteita siten, että roolitasoista luovuttaisiin ja ne korvattaisiin vähimmäispalkka- mallilla. Työryhmän työn lopputuloksena saatavia palkkausperusteita kokeillaan pilottina ajalla 1.2.2018-31.1.2020, jonka jälkeen osapuolet päättävät uuden palkkausmallin mahdollisesta jatkosta.
Työryhmäkirjaukset. 5.1. Palkkausjärjestelmän kehittämistyöryhmä Fintraffic Raide Oy:ssä
Työryhmäkirjaukset. 4.1. Työaikoja koskeva yrityskohtainen työryhmä
Työryhmäkirjaukset. Osapuolet perustavat työryhmän, jonka tehtävänä on 31.10.2016 mennessä tehdä esitys sa- nomalehdenjakajia koskevien työehtosopimusmääräysten uudistamisesta. Jos työehtosopimuksen määräyksiä ei työryhmätyön perusteella uudisteta, vuoden 2016 kil- pailukykysopimuksen mukainen vuosityöajan pidentäminen toteutetaan pääsääntöisesti sa- nomalehtien varhaisjakelutyötä tekevien työntekijöiden osalta ensisijaisesti sopimalla asiasta paikallisesti työnantajan ja pääluottamusmiehen välillä. Jos asiasta ei paikallisesti sovita, uu- distetaan työehtosopimuksen 23 § 2 momentti kuulumaan seuraavasti: Sellaisen pääsääntöisesti sanomalehtien varhaisjakelutyötä tekevän työntekijä, joka työskentelee 38 tunnin 15 minuutin viikkotyöaikamuodon piirissä, ja jonka vuosiloman ansainta määräytyy muutoin kuin työehtosopimuksen 37 §:n mukaisesti, vuosityöaikaa lyhennetään siirtämällä työntekijän joustovapaasaldoon kalenterivuosittain hänen ky- seisenä vuonna tekemänsä säännöllisen työajan ja lisäksi osa-aikaisen työntekijän li- sätyön tuntimäärästä 0,85 prosenttia ja vähintään 55 –vuotiaan työntekijän säännölli- sen työajan tuntimäärästä 1,69 prosenttia ja vähintään 60 –vuotiaan 2,13 prosenttia. Muutoin noudatetaan, mitä 1 momentissa on sovittu. Vastaavasti edellä sanotussa tapauksessa työehtosopimuksen 22 § 8 momentti muutetaan kuulumaan seuraavasti: Työntekijällä voi olla joustovapaakertymää 5 momentin vuosityöajan lyhennyksen pe- rusteella kulloinkin enintään 40 tuntia. Paikallisesti työehtosopimuksen 47 §:n mukai- sesti voidaan sopia, että joustovapaakertymän enin määrä on edellä mainittua suu- rempi. Joustovapaan myöntämisen edellytyksenä on tällöin, että työntekijän kanssa sovitaan vapaan pitämisen ajankohdasta kirjallisesti yksityiskohtainen ohjelma. Mahdollisten pitemmän lomaoikeuden piirissä olevan sanomalehdenjakajan vuosityöajan pi- dentäminen toteutetaan edellä sanotusta poiketen paikallisesti sopimalla. Nykyiselle työehtosopimuskaudelle sovitun palkkamallityöryhmän työn määräaikaa jatketaan 31.10.2016 saakka.
Työryhmäkirjaukset 

Related to Työryhmäkirjaukset

  • Matkakustannusten korvaukset Verovapaaksi katsottavien matkakustannusten korvaukset ja niiden perusteet määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • Työaikakirjanpito Pääluottamusmiehellä on oikeus perehtyä hätä- ja ylityöstä työaikalain (605/96) mukaisesti laadittuun luetteloon siten kuin siihen on työsuojeluvaltuutetulla lain mukaan oikeus.

  • Koulutustyöryhmä Sopimuksen tarkoittaman ammattiyhdistyskoulutuksen toimeenpanoa varten ovat allekirjoittajajärjestöjen väliset koulutustyöryhmät. Työryhmät koostuvat samaan keskusjärjestöön kuuluvien työntekijäjärjestöjen ja työnantajajärjestön edustajista, joita kukin osapuoli nimeää enintään kaksi. Koulutustyöryhmä hyväksyy kurssit kalenterivuodeksi kerrallaan. Kursseja voidaan tarpeen vaatiessa hyväksyä myös kesken kalenterivuoden. Koulutustyöryhmälle annetaan ennen kurssin hyväksymispäätöstä selvitys kurssin opetusohjelmasta, ajankohdasta, järjestämispaikasta, kohderyhmästä ja muista koulutustyöryhmän mahdollisesti pyytämistä tiedoista. Hyväksymällään kurssilla koulutustyöryhmällä on mahdollisuus seurata opetusta. Liitot tiedottavat koulutustyöryhmän seuraavalle vuodelle hyväksymät kurssit mah- dollisuuksien mukaan viimeistään kaksi kuukautta ennen ensimmäisen kurssin al- kua.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Tietoturvaloukkaukset 8.1. Palveluntuottajan on ilmoitettava Tilaajalle kirjallisesti tietoonsa tulleesta henkilötietojen tie- toturvaloukkauksesta ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi Palveluntuottaja sitoutuu ilmoitta- maan Tilaajalle ilman aiheetonta viivytystä muista palvelun häiriö- tai ongelmatilanteista, joilla voi olla vaikutuksia rekisteröityjen asemaan ja oikeuksiin.

  • Vahingonkorvausvelvollisuus Tilaajalla on oikeus saada vahingonkorvausta Liikennöitsijän sopimusrikko- muksesta aiheutuneesta välittömästä vahingosta sekä menetetyistä lipputu- loista siltä osin kuin vahingon määrä ylittää maksettavan sopimussakon ja palveluista sovitut sanktiot. Liikennöitsijällä on oikeus saada vahingonkor- vausta tilaajan sopimusrikkomuksesta aiheutuneesta välittömästä vahin- gosta. Korvauksen enimmäismäärä on palvelun laskennallinen 12 kuukau- den hinta. Liikennöitsijällä ei ole oikeutta saada korvausta välillisistä vahin- goista. Näiden ehtojen mukaiset vahingonkorvausvelvollisuuden rajoitukset eivät koske tapausta, jossa sopijapuoli on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella.

  • Katselmukset Vuokranantajalla on oikeus toimittaa vuokra-alueella katselmuksia sen selvittämiseksi, ovatko vuokra-alue ja sillä sijaitsevat rakennukset sopimuksen mukaisessa kunnossa ja noudatetaanko tämän sopimuksen määräyksiä myös muutoin. Katselmuksesta tulee ilmoittaa ennalta vuokralaiselle.

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.