Työtuntijärjestelmä. Työnantajan on laadittava jokaista tämän sopimuksen alaista työpaikkaa varten työtuntijärjestelmä, jossa mainitaan vapaapäivät ja työn alkamis- ajat. Ruokailu- ja lepoajat sekä työn päättymisaika on ilmoitettava, milloin se on työn luonteen vuoksi mahdollista. Vuorotyötä ja jaksotyötä koskeva työtuntijärjestelmä on saatettava toimihenkilöiden tietoon hyvissä ajoin, kuitenkin vähintään yhtä viik- koa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Liitot suosittelevat, että työtuntijärjestelmä annetaan toimihenkilöi- den tietoon kaksi viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamis- ta, milloin se toiminnan luonteen perusteella on mahdollista. Tämän ilmoitusajan jälkeen työtuntijärjestelmää voidaan muuttaa vain toimihenkilön suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä. Milloin työtuntijärjestelmää pysyvästi muutetaan ja työtuntijärjestel- män muuttaminen koskee esim. useampia toimihenkilöitä, muuten merkittävää osaa henkilökunnasta tai koko henkilökuntaa, tulee muutoksesta neuvotella yhdysmiehen kanssa etukäteen ja hänelle selvittää muutoksen merkitys ja vaikutukset.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Työtuntijärjestelmä. Työnantajan on laadittava jokaista tämän sopimuksen alaista työpaikkaa varten työtuntijärjestelmä, jossa mainitaan vapaapäivät ja työn alkamis- ajatalkamisajat. Ruokailu- ja lepoajat sekä työn päättymisaika on ilmoitettava, milloin se on työn luonteen vuoksi mahdollista. Vuorotyötä ja jaksotyötä koskeva työtuntijärjestelmä on saatettava toimihenkilöiden toimi- henkilöiden tietoon hyvissä ajoin, kuitenkin vähintään yhtä viik- koa viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Liitot suosittelevat, että työtuntijärjestelmä annetaan toimihenkilöi- den tietoon toimihenkilöiden tie- toon kaksi viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamis- taalkamista, milloin se toiminnan luonteen perusteella on mahdollista. Tämän ilmoitusajan jälkeen työtuntijärjestelmää voidaan muuttaa vain toimihenkilön suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta paina- vasta syystä. Milloin työtuntijärjestelmää pysyvästi muutetaan ja työtuntijärjestel- män työtuntijärjestelmän muuttaminen koskee esim. useampia toimihenkilöitä, muuten merkittävää merkittä- vää osaa henkilökunnasta tai koko henkilökuntaa, tulee muutoksesta neuvotella yhdysmiehen luottamusmiehen kanssa etukäteen ja hänelle selvittää muutoksen muu- toksen merkitys ja vaikutukset.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Työtuntijärjestelmä. Työnantajan Työpaikalla on laadittava jokaista tämän sopimuksen alaista työpaikkaa varten työtuntijärjestelmä, jossa mainitaan vapaapäivät ja työn alkamis- ajat. Ruokailu- ja lepoajat sekä työn päättymisaika on ilmoitettava, milloin se on työn luonteen vuoksi mahdollistalaatuun nähden mah- dollista. Vuorotyötä Työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä päivittäisen säännöllisen työajan alkamis- ja jaksotyötä koskeva työtuntijärjestelmä päättymisajankohta, ruokailutauon pituus ja ajankohta sekä viikoittaiset vapaapäivät. Työtuntijärjestelmään tulevista pysyvistä muutoksista on saatettava toimihenkilöiden tietoon hyvissä ajoin, kuitenkin vähintään yhtä viik- koa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Liitot suosittelevat, että työtuntijärjestelmä annetaan toimihenkilöi- den tietoon ilmoitettava asianomaisille toimihenkilöille ja luottamusmiehelle mahdollisimman ajoissa ja viimeistään kaksi viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamis- ta, milloin se toiminnan luonteen perusteella on mahdollistamuutoksen voimaantuloa. Tämän ilmoitusajan jälkeen työtuntijärjestelmää voidaan muuttaa vain toimihenkilön suostumuksella Jos muutos koskee useampia toimihenkilöitä tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä. Milloin työtuntijärjestelmää pysyvästi muutetaan ja työtuntijärjestel- män muuttaminen koskee esim. useampia toimihenkilöitä, muuten merkittävää osaa henkilökunnasta henkilökunnasta, muutoksesta tulee neuvotella luottamus-/yhdysmie- hen kanssa etukäteen. Työtuntijärjestelmään tulevista tilapäisistä poikkeuksista ilmoitetaan asianomaisille toimi- henkilöille mahdollisimman ajoissa ja viimeistään kolmantena muutoksenvoimaantuloa edeltävänä päivänä, ellei kysymyksessä ole hätätyö. Jos muutos koskee osastoa tai koko henkilökuntaavas- taavaa toiminnallista kokonaisuutta, tulee muutoksesta neuvotella yhdysmiehen kanssa etukäteen ja hänelle selvittää muutoksen merkitys ja vaikutuksetasiasta ilmoitetaan myös luottamusmiehelle. Paikallisesti sopimalla voidaan poiketa edellä mainituista ilmoitusajoista.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus